lauantaina

mekaaninen hevonen

Keksivät nuo 1896 mekaanisen hevosen, jolla voi harrastaa liikuntaa. Luvattiin mainoksessa, että tällä hepottimella keho voimistuu, mieli virkistyy ja jopa kihti ja liikalihavuus häipyvät. Firma nimeltä Vigor valmisti näitä tuolloin.
Olisi tuon selässä varmaan saanut jotakin liikuntaa. Olisi naurattanut niin paljon, että hytinä olisi käynyt. Mitenköhän tuollainen vempain menestyisi nykyaikana. Jokaiselle vaan olkkarin nurkkaan mekaaninen hevonen. Sillä sitten olisi saattanut ravata ja laukata, ainakin mielikuvitusmatkalle. Jos kerran mielikin virkistyy, niin olisin voinut kokeillakin.

uppooko

Lisäsin sivupalkkiin youtub:en videon. Muksuni näytti sen eilen illalla, kun oli saanut sen ystävältään. Piristykseksi päivään laitoin sen tuohon kukkumaan, kun välillä on niin synkkää eikä aina jaksa miettiä näitä huolia.


Täältä netistä voi löytää ihan mitä vaan. Tuntuu, ettei aika riitä kaiken kokeilemiseen, mutta lisäilen kaikkea sitä mukaa, kun jotakin löydän.
Noissa kuvakokeiluissakin tulee paineltua uusia nappeja eikä ikinä tiedä, minkälainen lopputuloksesta tulee. Niitä sitten näkee näitten mun tarinoitten keskellä.

tehdäkö

Pitää varmaan lähteä ajoissa katselemaan noita kukkia parvekkeelle, kun on alkanut viherpeukaloa kutittamaan. Varsinkin olisi kiva saada köynnöksiä. Ja mattonen kanssa. Nyt pitää vaan henkisesti jotenkin orientoitua, että jaksaa tehdä tätä mun lempihommaa eli raahata pitkiä matkoja noita ostoksia.


Kun voisikin itse luoda mieleisensä työpaikan. Jos kerran hyvää ei ole, mihin liittyä, niin voisi itse sellaisen tehdä. Perinteisellä tavalla tehtynä siihen pitää sijoittaa rahaa ja olla jokin idea. Ideoita mulla kyllä piisaa, mutta onko niistä toteutukseen asti. Se onkin sitten eri juttu.
Unihiekat painaa vielä silmiä ja eilinen tykyttää takaraivossa, mutta kyllä tämä tästä.


perjantaina

onnenkiintiö



No, onneksi muksuni sai kuitenkin hyviä uutisia. Hän löysi kämpän ja se on ihan duunipaikkansa vieressä. Onneksi hänellä on sentään hyvä onni.
Ehkä tuossa onnen määrässäkin on joku vakio ja nyt on meidän perheen onnikiintiö täysi. No, mielummin haluan nähdä muksuni onnellisena kuin että mulla menisi häntä paremmin. Pakkohan munkin onnen on jossakin vaiheessa kääntyä.
Nyt olisi kyllä sellainen olo, että voisi mennä roskalaatikkoon kurjistelemaan. Sen verran ottaa päähän toi tämänpäivänen, mutta tällaista tämä elämä välillä on. Joskus kurjistellaan roskalaatikossa ja joskus tanssitaan prinsessana.

päätöksiä

Tänään on vähän kiire, kun mulla on se työhaastattelu kohta ja tässä on vaikka mitä tekemistä. Jännä nähdä, millainen se paikka on ja millaisia ne ihmiset on ja sovinko sinne tai haluanko edes sinne.

Vaikka mä vähän epätoivoinen olenkin tai enemmänkin, niin silti haluan vähän katsastaa, mihin on päätään työntämässä.

Valituissa Paloissa oli artikkeli päätöksen tekemisestä. Yllättävää tuossa artikkelissa oli se, että pitäisi luottaa tunteisiinsa, kun tekee päätöstään. Tietysti on hyvä olla tietoakin, mutta vaisto kertoo, mihin suuntaan kannattaa mennä. En olisi uskonut, että tunteisiinsa voisi luottaa. Mä olen taas ajatellut, että pitäisi ajatella järkevästi sun muuta, että tunteet vaan sekoittaa pakkaa.

Toinen yllättävä ajatus tuossa artikkelissa oli, että masentuneet ihmiset tekevät parhaat valinnat, vähän typistettynä. Masentuneilla on kuulema realistisin asenne maailmaan eli depsessiivinen realismi.

Menenkin nyt nauttimaan omasta depressiivisesta realismistani.


torstaina

menoja




kuten esim. alkaa pitää kirjaa menoistaan. Olen tehnyt sitä ennenkin, mutta eri tavalla.


Kävin Suomalaisessa kirjakaupassa, ja vihkonen osui silmiini. Se on kyllä treenaamista varten, mutta voihan siihen jotakin muutakin kirjoittaa.

Ainahan sitä aloittaa innolla jonkun projektin ja ajattelee, että nyt tämä asia muuttuu elämässäni ja nyt alan säästäväiseksi enkä osta mitään turhaa. No, johan tuon kerkisin miettiä, niin ostin sitten tuon vihon.
Aloitin jo tänään merkkaamalla ostokseni. Siinä sitten menot tulee hallintaan,
riippuen kauanko jaksan tuota kirjasta täyttää ja onko siitä loppujen lopuksi hyötyä. No, selvinnee ajan kanssa, mutta kokeiltava tuo on.

uudet tuulet


Ei ole hirveästi huvittanut lähteä treffeille. Välillä kokeilen kepillä jäätä ja kirjoitan vaikka jollekin ja katson, minkälainen tyyppi se toinen on. Varsinaisiin sokkotreffeihin asti yksikään kirjoittelu ei ole nykyään edennyt.
Jaa aa, mitäköhän siis kaipaan miehessä? No, ainakin, että on itsensä kanssa sinut, sellainen rennon seksikäs, mukava, suhteellisen älykäs, urheilullinen ja tykkää ajatustenvaihdosta. Siinäpä sitä sitten onkin.
Ravintoloissa en tykkää enää niin paljon käydä. Siellä tietysti tapaisi miehiäkin, mutta kun en juo paljon, niin en tykkää, jos toinen on kunnon tuiskeessa.
Kerran mietinkin, että kun pitää tämä kivulloinen tutustumisprosessi käydä läpi, niin miksei voisi vaikka kyselylomaketta laittaa toisen nenän eteen ja siinähän sitten saisi selville jotakin oleellista. Eipä tarvitsisi riidellä noista asioista suhteen aikana, kun voi selvittää ne jo ennen suhdetta.
Tai juottaisi toisen hirveään humalaan ja katsoisi, miten se käyttäytyy. Tai laittaisi sen juoksulenkille, että näkisi sen arkityylissä ja räjähtäneenä. Sellaista shokkihoitoa heti alkuun, niin siinä ei tarvitse asioista yllättyä.
Tai entäpä koesuhde, jonka voisi laittaa päättymään johonkin päivämäärään, niin ei tarvitse etukäteen pelätä, milloin tämä loppuu. Mun suhteet loppuu kuitenkin.
Sekin on omituista, ettei samassa paketissa ole yleensä seksikkyyttä ja mukavaa älykkyyttä. Toinen voi siis olla mukava ja hänen kanssaan on kiva jutella, mutta ei sen enenpää tai sitten toinen on rennon seksikäs, mutta ei sitten löydy mitään puhuttavaa. Kumman noista sitten valitsee?
Kun kerran kaikkea muitakin kropan osia voi saada vaihdettua parenpaan malliin, niin miksei näitä aivoja saisi johonkin vähän kevyenpään. Kiitos. Uusilla aivoilla uuteen suhteeseen. Sitä odotellessa käynkin unten maille.

keskiviikkona

sateenvarjon alla

Diiliä katselin toisella silmällä ja tulin siihen tulokseen, että musta ei olisi esimieheksi. En yksinkertaisesti osaisi, kykenisi antamaan potkuja kenellekään.
No, onneksi en olekaan esimies vaan tavallinen taatelin tallaaja. Tässä asemassa ei paljon huolet paina kunhan hoitaa työnsä kunnolla ja ottaa muut ihmiset huomioon, niin lauleskella saa.
Joskus kyllä tuntuu, että esimiehiksi tulee sellaisia ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole kykyä siihen tehtävään. Niinhän sitä sanotaan, että johtajaksi pitäisi tulla sellaisen, joka ei siihen halua. Näin olen ainakin kuullut. Pitääkö sitten aina paikkansa, mutta ehkä historia osoittaa, että joskus vallanhimo ja päteminen eivät ole suuren johtajan ominaisuuksia.

jos vain oisin

Kerran mä mietin, minkälaista käytännössä olisi voittaa lotossa. No, ensin mun pitäisi varmaan ruveta lottoamaan, niin voittomahdollisuudet voisivat vähän kasvaa. Varmaan jos saisi jonkin ison tukun rahaa, niin eka reaktio olisi varmaan järkytys ja voisinpa itkeäkin. Siinä varmaan tunteet menisivät ylös ja alas sellaista rataa, ettei pysyisi perässä.
Mitäköhän elämässä oikeastaan muuttuisi? No, tietysti laskut saisi helpolla maksettua ja ostettua asioita, joihin ei ole ennen ollut varaa. Alussa varmaan sekoilisi urakalla ja olisi vaikeata ajatella järkevästi. Kerrankin kun voisi toteuttaa unelmiaan: lähteä maailmanympärimatkalle, maksaa kaikki velkansa pois, ehkä oma pikku talo jossakin maalla ja siinä pari kanasta, kissaa ja joitakin muitakin eläimiä. Ehkä jopa keksiä joku kohde hyväntekeväisyydelle.
Kerran oli tv:ssä oikein ohjelma näistä lottomiljonääreistä ja miten se voitto oli vaikuttanut heidän elämäänsä. Osalla oli mennyt ihan hyvinkin ja olivat osanneet järkevästi osan rahasta sijoittaa ja toisen elämä oli melkein surkeanpaa kuin ennen voittoa.
Raha ei tee onnelliseksi, mutta jonkin verran helpottaa elämää.



nämä leikkaukset

Tulipahan tässä mieleen noi kauneusleikkaukset, että menisinkö niihin itse, jos olisi niin paljon rahaa vai ei. Luulen kyllä, että tällä tietämyksellä en menisi. Ensinnäkin nehän ovat leikkauksia ja leikkauksissa on aina omat riskinsä. Ja voivat nuo leikkaukset vielä epäonnistuakin. Eli sitten voisi olla pahemman näköinen kuin ennen leikkausta. Ja jos menee leikkaukseen sen takia, että itsetunto riippuu siitä, niin välttämättä nuo leikkaukset eivät edes auta.
Eri asia on sitten, jos on joku synnynnäinen vika tai loukkaantunut, että korjaamalla vikaa voidaan lieventää, niin silloin voi leikkaus olla hyväksi.
Eräs kaverini aikoinaan koki kolmekymppisenä, että on liian vanhan näköinen ja ryppyinen ja laittoi 100 000 vanhaa suomen rahaa kasvojen muuttamiseen ja rintojen suurentamiseen. Musta toi on vaan paljon rahaa ja ehkä hän sai apua vähäksi aikaa. Noissa vaan on sekin riski, että siitä tulee loputon kierre ja sitten alkaa haluta muuttaa itseään oikein urakalla. On olemassa myös ihmisiä, joilla on polysurgery. Heillä on riippuvuus kauneusleikkauksiin ja Michael Jacksonia pidetään esimerkkinä tästä.
Ja miten mä voisin kokea hyväksyväni itseni, jos mä menisin kauneusleikkaukseen. Haluankin oppia hyväksymään itseni luomuna. Mielummin sitten yritän ruokavalion ja treemisen kautta vaikuttaa ulkonäkööni ja sillä tavalla ehkä parantaa itsetuntoani, jos itsetuntoni olisi kokonaan ulkonäöstäni kiinni.
Pitäisikin löytää nykyään sellainen trendi, että luomuna on hyvä olla ja kaikkea ei aina tarvitse muuttaa ja vanhenemisessa on jotakin hyvääkin.

tiistaina

naurettavaa


Niin, tiedän, että ruualla ei saa leikkiä. Söin kyllä tämän aterian, mutta ilman noita värityksiä. Siinä pitäisi olla terveellinen ateria.
Sitähän on sanottu, että lapsi on terve, kun leikkii. Päteeköhän sama aikuisen kanssa. Jotenkin on vain sellainen vallaton olo, niin mielikuvitus keksii kaikenlaista.
Tällainen olo, kun on päällä, on hirveää olla jossakin virallisessa paikassa, jossa pitäisi olla vakava. Yritä siinä nyt sitten näyttää totiselta, kun tilanteessa on jotakin, joka naurattaa. Eikä se liity ihmisiin, vaan yksinkertaisesti jokin huvittaa niin paljon, että hysteerisesti alkaa nauraa. Onneksi noin ei ole käynyt usein, mutta jälkikäteen vähän nolottaa.
Lapsenakin keksin kaikenlaista hullua ja vääntelin naamaani mitä ihmeellisimmin. Mun serkkuni ei oikein pysynyt perässä, kun he olivat neljä vuotta vanhempia ja meillä ei tainnut olla samanlainen tilannehuumorintaju.
Nauru vapauttaa ja tulee sellainen tosi hyvä olo. Semmoinen ilakointi tekee nupille hyvää. Totinen aina ehtii olla. Pitäisi varmaan mennä nauruterapiaan tai naurukouluun, että uudestaan löytäisi tapansa nähdä aisoissa huvittavia piirteitä ja saisi uutta naurettavaa.

maanantaina

arkipersoona

Katselin äsken Robin Williamsin haastattelua. Musta on mielenkiintoista nähdä edes jotakin siitä arkipersoonasta, mikä näyttelijä on pohjimmiltaan. Millainen näyttelijä on oikeasti? Missä ne rajat kulkee oman persoonan ja näyttelemisen välillä. Kait tämä asia kiinnostaa mua, kun kerran lapsena halusin näyttelijäksi. Nyt tuntuisi, että olen liian ujo näyttelijäksi, vaikka olen kuullut, että monet näyttelijät ovat ujoja.
Robin on hauska ja samalla vakava. Ehkä suuret hauskuttamisenlahjat ovat ihmisillä, jotka näkevät traagisissakin asioissa ne huvittavat puolet. Robinista saa hyvin empaattisen kuvan. Ja hän on haastateltavanakin hauska.
Hän vietti paljon aikaa yksin lapsena ja siinä kehittyi hänen mielikuvituksena, jota sanoo käyttävänsä komedioissaan. Se on kyllä mahtava taito saada toinen nauramaan ja ei ilkeillen vaan näyttäen elämän koomiset puolet.



juuri sellainen

Tänään kun talssin Töölönlahteen päin, niin johan taas joku töllääjä tujotti mua vihaisesti. Tällä kertaa mä en kääntänyt katsettani ensin vaan jäin töllöttämään takaisin. Johan se kerkisi katseensa kääntää. Sen verran hyvä päivä tänään, että jotkut asiat toistuessaan ärsyttää todella. Ja mä inhoan, kun mua töllätään. En ole mikään julkkis vaan tavallinen palliainen. Ei mua sellaiset ystävällismieliset uteliaat katseet ärsytä vaan sellainen vihainen töllääminen niin kuin olisin pilannut jonkun päivän vain olemalla olemassa. No, mä nyt satun asumaan täällä ja toinen puoli sukua on täältä, joten kotimaani Suomi on, vaikka joskus iskee kaukokaipuu ja vaihteluntarve.
Joitakin asioita kun ei voi valita. En voi paljon valita ulkonäköänikään. Voin tietysti lihottaa ja laihduttaa ja muutella asuja, mutta en mä mun perusolemusta voi enkä haluakaan ainakaan enää muuttaa. Tässä iässä pitää saada olla sellainen kuin on. Jotakin hyvää tässä vanhenemisessa on eli oppii hyväksymään itsensä ja tyylinsä. Ja toivottavasti ei niin paljon hae hyväksyntää muilta.
Eli tänään olenkin juuri sellainen kuin olen, mitään poisottamatta tai lisäämättä.

onnistumisen kokemuksia

Tänään tein jotakin ihmeellistä, nimittäin silitin farkut. Kyllä mulla toi silitysrauta on olemassa ja osaan sitä ihan kohtuullisesti käyttää, mutta aika vähillä käytöillä se on ollut olemassa.
Tämä täydellisyyden tavoittelu yhdistettynä kohtalaiseen kykyyn on kyllä kirottu yhdistelmä. Haluaisin tehdä todella hyvää jälkeä kaikessa, mitä teen, mutta en vain osaa. Ja silloin tulee sellainen olo: no en tee sitten mitään.
Näitten omien rajallisuuksien hyväksyminen on kyllä kinkkerä tie, kun haluaisi kokea niitä onnistumisen kokemuksia. Sen takia olenkin tyytyväinen, kun edes teen jotakin, vaikka sitten epäonnistuneiden kokeilujen kautta.
Haluaisinkin omata sellaisen kärsivällisyyden ja kokeilunhalun kuin Thomas Edisonilla. " En epäonnistunut, löysin 2000 keinoa, miten hehkulamppu ei syty.Tarvitsin vain yhden keinon saadakseni sen toimimaan." Näin hän totesi yrittäessään keksiä, miten hehkulamppu toimisi.

runoke


Rakkaus tuntee toisen
Viha vääristää toisen
Aika kuultaa toisen
Tämä hetki todentaa toisen.
Ihminen tuo toiseen rakkautta ja vihaa.
Aika ja tämä hetki tuovat valhetta ja totta.
Robin Williamsin sanoin: rakkaus on sitä, että tuntee toisen.

sunnuntaina

lapsettaa

Koska lapsuus meissä on aina läsnä, niin siitä inspiroituneena laitoin norsusen ihmettelemään tähän. Piirtelin nimittäin lapsena paljon. Niin kait kaikki on muksuna tehneet. Ja mun lempihahmoja oli tietysti Aku Ankka, norsu, hevonen ja joskus kukkanen tai sitten ihan muuta.


Kiva oli sitten kokeilla, mikä piirroksesta milloinkin syntyi. Mulla oli kuvaamataidossa 8, joten mikään taiteilija en ollut, mutta piirtäminen oli kivaa. Niin kuin olen jo aiemmin maininnut haluaisin vieläkin taiteilijaksi, jos vain keksisin mitä taiteilla.

Veljeni, joka on todella lahjakas piirtäjä, niin hän ei enää piirtele eikä käytä lahjaansa. Olenkin aina kokenut, että hän ensimmäisenä lapsena sai parhaimmat piirteet ja mulle jäi sitten jämät.
Näin nämä asiat kummittelee vielä aikuisenakin, mutta yritän päästä asian yli ja opetella uusia taitoja. Niinhän sitä sanotaan, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

vaellus

Välillä on kiva kirjoittaa tarinoita ja ottaa niihin ideoita elävästä elämästä. Nimittäin elävä elämä on joskus oikeaa satua ihmeellisenpää. Nyt olen hyvin sekoittanut mun unirytmini. En muista, milloin viimeksi olisin nukkunut yhteen asti, vaikka kuinka myöhään olisin mennyt nukkumaan. Nyt sitten ei auta muuta kuin alkaa kääntää tätä rytmiä toisinpäin, vaikka siinä mulla onkin hommaa.

Olin vaelluksella aikoinaan kaksi viikkoa, aina viikko kerrallaan ja siinä ei kyllä ollut vaikeuksia nukkumisessa. Kun päivän kävelee vaihtelevassa maastossa ja ulkona tehdään ruokakin ja aamupesupaikka on joessa jääkylmän veden äärellä, niin illalla väsyttää kyllä.

Syksyllä syyskuussa Lapissa oli tosi mahtavaa vaeltaa. Meitä oli sellainen kuuden hengen ryhmä ja kukin johti karttaa katsoen yhden päivän. Ihme, että silloin löysin reitin, kun nykyään osaan kyllä eksyä tosi helposti. Käveltiin ehkä 10 kilsaa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Kullakin oli rinkassa ruokaa ja omia vaatteita sun muuta tarpeellista. Se oli tosiaan oikein elämysmatka. On luonnossa ja liikkuu. Voi nauttia hiljaisuudesta ja maisemista.

Viikon vaellukseen kuului yksi päivä nukkua ulkona. Ai niin ja saatiin saunoa jopa yksi päivä. Sauna tuntuikin juhlalliselta sellaisen urheilun jälkeen. Olenkin löytänyt sellaisia ulkomaanmatkoja, joissa kävellen tutustutaan paikalliseen kulttuuriin. Voisi olla kyllä makea juttu ja ainakin erilaista. En ole nimittäin rantalomamatkojen innokas kannattaja, kun en jaksa maata auringossa ja sain lapsena ihan tarpeeksi olla rannassa ja auringossa.

olipa kerran

Olipa kerran Andalusian maassa prinsessa Vika, joka piti listaa prinssien vioista. Listoja kertyi vuosien saatossa kymmeniä ja taas kymmeniä ja näytti siltä, että kukaan prinssi ei ollut turvassa hänen listaltaan.



Saapuipa sitten taas prinssi prinsessa Vikaa kosimaan. Juuri kun prinsessa Vika oli ottamassa listansa esiin ja aloittamassa kirjoittaa jotakin vikaa, sanoi prinssi:
- revi nuo listasi

Prinsessa Vika siihen häkeltyen sanoi:
- en ole vielä tavannut yhtäkään mieleistäni prinssiä ja siksi pidän kirjaa vioista.

Prinssi taas sanoi:
- revi nuo listasi

Prinsessa Vika sanoi:
- mutta sinä vaikutat lupaavalta
- listojani en voi repiä, sillä ne ovat kaikki, mitä minulla on.

Prinssi sanoi:
- sitten et voi tulla prinsessakseni, sillä prinsessani pitää olla listoista vapaa.


lauantaina

tarinaa

Kerran kaukaisessa maassa eleli Kuningas. Kuningas unohti päivän kulun, päivälliset ja tapaamiset muiden hallitsijoiden kanssa. Mutta onneksi Kuninkaalla oli Kuningatar, joka jaksoi muistuttaa joka päivä Kuningasta.
Yhtenä päivänä Kuningas kävi pajallansa katsomassa, miten työt edistyvät. Seppä oli kovassa työn touhussa ja asetta väänsi, kun Kuningas astui sisään.Hetken päästä Kuningas jo unohti, mihin oli miekkansa laskenut. Hävisi nimittäin Kuninkaalta kaikki käsistä sitä vauhtia, että valtakuntaan oli perustettu Kuninkaalle ihan oma paja, josta Kuningas sai heti hävittämänsä tilalle uuden.
Siinä sitten seppä totesi Kuninkaalle:

- olettepa ihan kuin Kuningas Midas

Kuningas siihen tyytyväisesti hymyillen:

-ihanko totta

Seppä siihen:

-olette kuin Kuningas Midas, jonka käsissä kaikki muuttui kullaksi paitsi että te kun koskette johonkin, niin se katoaa ikiajoiksi.

ei-lupauksia

En aio luvata itselleni mitään. Kaikki mitä olen itselleni vannonut, että tuota en varmasti ikinä tee(tarkoitan ihan perusjuttuja terveyden rajoissa) tai laihdutan 5 kg tai nyt alan tosi siistiksi tai en syö suklaata pariin kuukauteen, niin sittenhän se vimma tulee syödä suklaata tai tehdä muuta, minkä itseltään yrittää kieltää.
Olenkin päättänyt, jos taas uskallan tätäkään sanoa, että en lupaa mitään. Parhaaksi keinoksi olenkin kokenut, että sallii itsensä esim. syödä suklaata. Kun kerran se on sallittua niin sitten sitä ei tee enää niin paljon mieli. Ja hyvin on toiminut. Mulla noi pakot vaan ahdistaa.
Tämä päivä voisikin olla: ole itsellesi hyvä -päivä.

mulle uutta

Innostuin tuosta Postcrossing:sta ja en osaa linkittää sitä mitenkään tähän ja en osaa linkittää blogiakaan. Niin, että ihan kiva. Tässä kaikessa on vielä niin paljon uutta ja ihmeteltävää, että en taida ihan pysyä kärryillä. Kyllä kännykkää on paljon helponpi käyttää.

Ai niin, tuosta Postcrossing:tahan mun piti kertoa jotakin. Kirjauduin niitten sivulle ja sain pari osoitetta ja nyt sitten kirjoittelen kortteja ja lähettelen. Nyt sitten vaan odottelemaan, milloin joku mulle lähettää kortin. Haluan nimittäin muutakin postia kuin laskuja.

Kun olen seuraillut muiden kirjoittamia blogeja, niin täällä olen saanut monta hyödylllista neuvoa ja kanssa kivoja ideoita harrastuksiin. Ei tarvitse itse yrittää kehittää jotakin, kun ideoita saa muilta. Onkin omat ideat kyllä vähän vähissä.
Sitä niin helposti jumiutuu omiin tuttuihin kuvioihinsa, että on todella vaikea keksiä jotakin uutta. Erakkoelämä on ihan kivaa, mutta siinä on niin vaikea löytää elämäänsä jotakin uutta. Olenkin niin urautunut erakkona olemiseen, että en kohta osaa ihmisten ilmoilla ollakaan. No, toisaalta tämä mun höpöttäjä -puoleni pitää kyllä huolta, että ihmisten kanssa juttelen ja ihmisten seuraan hakeudun.

Jossakin vaiheessa ajattelin jo luostariin hautautua, mutta ei ne taida huolita lapsen omaavaa naista, vaikka lapsi on jo aikuinen. Nykyään se elämä ei mua kiinnostakaan, mutta kait se joskus tuntui tarpeeksi jännältä. Hiljaisuuteen mulla ei ainakaan olisi vaikea tottua, kun on joutunut ottamaan muut huomioon ja se on ollut sitä, että tv:tä katsotaan melkein ilman ääntä, niin hiljaa olemisesta on tullut kuin toinen luonto. Siksi kait ihmiset niin järkyttyykin, kun nauran tosi kovaäänisesti niin että se kyllä kuuluu.

Saatan tv:tä katsella ilman ääntäkin ja huvikseen katsoa, osaanko lukea huulilta. Englannin kieli kyllä ei aina onnistu, mutta suomenkieliset ohjelmat menee varsinkin, jos joku vielä liikuttaa huuliaan tarpeeksi. Niin että halpoja huveja mulla.

miksiköhän...

Tuli vaan mieleeni, kun toosaa katselin toisella silmällä, että miksiköhän on hienoa sanoa, että viikonloppuna tiskasin tai pesin lattian kuin että sanoisi, että rentouduin ja en tehnyt mitään erikoista. Kuitenkin on pidettävä omasta voinnistaan huolta, niin eikö rentoutuminen ja oleminen ole juuri sitä.Aikoinaan yhtä poikakaveriani ärsytti hirveästi, jos sanoin, etten tee viikonloppuna mitään erikoista. Me ei voitu silloin nähdä ja hänen mielestään mun olisi pitänyt tukka putkella juosta Hesan katuja tai siivota kämppää katosta lattiaan. Jotenkin ei kait ole normaalia olla tekemättä mitään, vaikka jokainen joskus tarvitsee omaa aikaa, milloin saa vain olla.

Ja miksi pitää töitä verrata keskenään, että mikä on hienonpaa ja mikä ei. Työt pitää kuitenkin saada tehtyä ja jos se ihminen itse kokee, ettei omassa työssään ole pahempia vikoja, niin silloinhan hän on oikeassa paikassa.

Jos esim. olen sanonut, että teen vaikka esim. tallentajan töitä, niin johan mulle aletaan nenää nirpistää. Ja tallentamisessa kuitenkin pitää olla nopea ja tarkka ja jaksaa sitkeästi. Ja toisaalta, jos tekee liian helppoa työtä, niin jäähän sitten enemmän henkistä pääomaa vapaalle.

perjantaina

palvelua

Sukulaistapaamisessa kerroin, että nyt olisi tarvetta aviomiespalvelulle. Aviomiespalvelulla tässä tapauksessa tarkoitan, että mies tulee tekemään kotiin vaikka pikku remonttitöitä.Sellainen palvelu on siis jo olemassa. Mä tarvitsisin esim. apua kantamisessa, kun olen kyllästynyt kantamaan muutenkin kaupasta ruokaa kotiin. Meillä ei ole tässä ihan vieressä isoa kauppaa vaan toi lähikauppa, ja sieltä ei aina saa kaikkea tarvittavaa. Haluaisin nimittäin parvekkeelle multaa, kukkia ja vaikkapa maton ja muuta piristettä. Ei vaan oikein iske lähteä multaa ja kukkia käsipelillä kotiin raijaamaan. Pulkalla ei voi tuoda, pyörää ei ole ja vahvat käteni eivät sentään kaikkeen pysty. Isäni hämmästyi käsitteestä aviomiespalvelu. Hän ajatteli sen kait tarkoittavan, että aviomiehiä olisi jossakin tarjolla ja haluaisin tuota kautta itselleni miehen. En ole kyllä tuosta toiminnasta kuullut Suomessa. Lähinnä se on kait ollut miehille suunnattua aviovaimo -palvelua. Tv:ssä oli dokumentti oliko se Filippiineiltä vai Thaimaasta tuosta aviovaimo -palvelusta.
Ehkä pitäisi olla vastaava palvelu naisille. Tietysti on nämä treffipalstat ja muut, mutta ei niissä ole samanlainen sävy kuin sanassa aviomiespalvelu.

torstaina

uutta tämäkin

Nyt ovat keksineet aivosingnaalia seuraavan aivoskannerin. Se kuulema tunnistaa katsotun kohteen oikein jopa yhdeksällä kerralla kymmenestä. Mahdollista on katsella tv:stä jopa toisen unia tai unelmia, mutta tämä olisi totta vasta tulevaisuudessa.
Hetihän mä keksin tälle kehittävää käyttöä. Suhteessa kun ei osaa lukea toisen ajatuksia eikä tiedä toisen unelmista, niin aivoskanneri vaan käyttöön, niin johan suhteessaoleminen helpottuu tai suhteen lopettaminen helpottuu. Ihan miten vaan.

Kauhuskenariona sitä voisi esim. nainen käyttää, kun epäilee miehen katsovan toista naista. Ei varmaan selitykset paljon auttaisi, kun voisi faktana näyttää tv:stä, että kato nyt, ajattelethan sä sitä Marjaa tai oot siitä nähnyt unta tai oot siitä unelmoinut.
Missäköhän vaiheessa tekniikka menee niin pitkälle, että suhteessakin voidaan käyttää kaikenmaailman apuvälineitä toisen ymmärtämiseen tai väärinymmärtämiseen pahimmillaan. Keksintöjä kun voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan.

ehkä sittenkin

Tänään sain kuulla, että pääsen työhaastatteluun. Jippii. Nyt on vain se ongelma, että miten olla rentona tossa tilanteessa ja niin, ettei muka sitä halua. Niin kuin aikaisemmin jo kirjoitin, niin olen päässyt sellaisiin työpaikkoihin, joihin en ole itse hinkunut. Tässä sen nyt näkee, että kurjuuden maksimointi ei onnistunut. Heti alkaa kuulua hyviäkin uutisia, kun on varautunut olemaan synkkä ja synkistelemään, heh. Kyllä jäi syömisetkin vähemmälle, kun vatsaa kirpisti niin, ettei ruoka maistunut. No, onneksi olen helpolla lihoavaa -tyyppiä, niin ei ole pelkoa, että laihtuisin liikaa.

Ja otin lisää lainaa, jota ajattelin lähteä makselemaan pois, jos ja kun saan uuden työpaikan. Ehdin jo katsoa tuota Takuu-Säätiön sivuakin, jos tiukka paikka tulee. Siellä on neuvoja ylivelkaantuneille ja kuulema voivat auttaa pahimman yli. Näytti olevan aika tiukka toi ohjelma, mihin pitäisi sitoutua. Toivottavasti ei mun tarvitse sentään niin tiukoille mennä.

Taidan jatkaa tätä syömisprojektia, ettei vaan pääse laihtumaan. Liikuntaa on harrastettu tänään, joten voi hyvällä omalla tunnolla syödä ja toivoa parenpaa huomista.

keskiviikkona

tyylin vaihdoksia

Kyselin tuossa eilenkö se oli, että tuleeko Sedis blog -kirjoittajalle rintamaväsymystä(kirjoitin tuon sanan siihen vielä väärin, himskatti) tai muuttuuko tämä kirjoitustyyli koko ajan. Eli että tämä kirjoitustyyli elää vähän niin kuin käsialakin. Joskus siitä saa selvää ja joskus ei.


Hyvin tämä blogini kuvaa mua. Olen aika vaihteleva ja monimutkainen yksilö. Ehkä sen takia perään miehissä logiikkaa, kun oma logiikkani vaihtelee niin paljon. Tai ehkä en edes tiedä, mitä logiikalla tarkoitetaan. Tosin testin mukaan mulla olisi hyväkin logiikan ymmärrys, mutta on ne testit mennyt mun kohdalla ennenkin metsään.

Musta nimittäin piti tulla nuorisonohjaaja. Kouluttauduin ensin vapaa-ajan ohjaajaaksi, josta piti olla hyötyä jatkon kannalta. Ja sitten jouduin niihin testeihin. Hain varmaan kolmeen eri paikkaan ja kahdessa pääsin jopa pääsykokeisiin asti. Ja ne testit. Siinä kyseltiin vaikka mitä ja vaikka kuinka kauan. Mielenkiintoiseksi sen teki, että toisen testin mukaan musta olisi nuorisonohjaajaksi, mutta mun pitäisi kypsyä ensin ja toisen mukaan ei. En muista enää tarkalleen niitä testituloshienouksia, mutta niin ristiriitaisesti siinä oli mun luonnetta selitetty, että en kyllä ihan ymmärtänyt, onko musta tuolle alalle vai ei. Nähtävästi sitten ei, kun en ensinnäkään päässyt mihinkään kouluun ja toiseksi en ole sitä työtä tehnyt missään muodossa, jos ei lasketa oman lapsen saamista aikuiseksi.

No, ainakin tässä pysyy sitten yllätysmomentti mukana, kun ei koskaan tiedä, mitä tähän blogiin kirjoittaa. En tiedä itse eikä tiedä lukijat. Ehkä se onkin mun tyyylini, kirjoittaa vaihtelevalla tyylillä milloin mistäkin. Ja ehkä sillä ei ole oikeastaan väliäkään. Tärkeintä on, että kirjoittaa.


maalle

Yksi mun haaveeni on, että kesällä voisin pestautua johonkin maalaistalon töihin. Olisi mahtavaa olla maalaismaisemassa ja paiskia jonkin verran hommiakin. Ei tietysti liikaa vaan sopivasti. Ja palkaksi saisi ruuan ja ylöspidon. Siinä olisi tosiaa maalaisromantiikkaa. Paikka saisi olla jossakin Keski-Suomessa tai vaikkapa Lapissa. Ihana olisi nauttia hiljaisuudesta illalla. Lukea ja mennä nukkumaan. Elämään sisältyisi kiirettä, mutta myös siinä olisi lepoa ja luonnon ihailua.
No, kait mä saan haaveilla, koska rahallisesti mä en tuohon nyt pysty sitoutumaan. Ja en mä tiedä, olisko tuo enää mahdollistakaan. Olen vaan kaivannut niin maalle.

tiistaina

oli ihan pakko

Kauhistellaan mun muksun kanssa Euroviisuja ja ei kyllä Suomi varmaan huonoimmaksi jää. Niin hirveitä noi muut kyllä on. Tuntuu, että tosta on tullut sellainen sirkus, että musiikilla ei ole enää mitään väliä. Kaikenmaailman asuja ja ihme ilmeitä ja liikkeitä. Sirkusta toi on eikä mitään musiikkia. Toiseen asiaan ihan siis asian viereen lipsahdin. Mun kaveri kerran erosi, kun jätkäkaveri petti. Eihän se mun kaveri tuota kauan jaksanut katsoa. Sitten he kerran törmäsivät kapakissa. Jätkällä oli uusi muija siinä vierellä ja pelkäsi, että mun kaveri nostaa äläkän. Mun kaveripa meni juttelemaan muijan kanssa ja oli niin kuin ei olisi mitään tapahtunut. Jätkää vaan alkoi ärsyttää se, että oliko mun kaveri päässyt noin hyvin hänestä yli. Vaikeata oli tuota miestä miellyttää. Silloin kun olivat yhdessä, niin petti, mutta kun olivat erillään, niin mun kaveriani kaipaili. Ymmärrä nyt sitten tuota miesten logiikkaa.
Itse kerran kun olin sellaisessa tilanteessa, että jätkä oli jättänyt mut ja palannut ex:nsä luo, muistin tuon jutun ja käytin sitä vaistomaisesti. Menin siis itsekin muijan luo höpisemään ja se muija sanoi, ettei ole ennen tällaista ihmistä kohdannut. Joten me ei tapeltu siitä jätkästä vaan oltiin kuin ylimmät ystävät. Kiva joskus noinkin yllättää ihmisiä.

kurjuuden maksimointiako

Elokuvista kun saa omaankin elämäänsä hyviä ideoita, niin olen ottanut muutamia ajatelmia itselleni. Esim. Uuno Turhapurossa Spede(en muista henkilöhahmon nimeä) nukkui roskalaatikossa. Siinä hän harmitteli, jos sattuisi rahaa saamaan, niin kurjuus katoisi. Hän halusi harjoittaa kurjuuden maksimointia. Niinpä niin, miksei murehdita kunnolla ja hartaasti, jos sitä kerran tekee. Vaikka silloin kun on asennoitunut, että elämäni on kurjaa ja kaikki asiat on hullusti, niin sitten asiat alkavat sujua. Menee toi kurjuuden maksimointi hukkaan, heh. Tästä aasinsiltana joihinkin tilanteisiin. Olenkin ihmetellyt, että miksiköhän sitä pääsee työpaikkoihin, joihin ei halua. Jonain kertana jouduin joihinkin hakemaan ja niissä työtehtävät olivat kummallisia tai ajoitus ei toiminut. Esim. silloin kun opiskelin merkonomiksi ilta-aikaan vikaa vuotta ja olisi pitänyt tutkielmaa väsätä ja lapseni kanssa olla, niin työkkäripä iski mut pakolla töihin. Muuten en ole sen kautta töitä saanut edes silloin kun olen itse halunnut.
Entäpä nämä kuuluisan surkeat miessuhderäpellykseni. Kyllä sitä silloin hingutaan näkemistä ja kaivataan, kun aikaa on kulunut ja liikaa toinen hölmöillyt sun muuta. Itseä ei voisi enää vähenpää kiinnostaa, mutta kiinnostaapa tätä toista. Kummallista toimintaa ja tosi kurjuuden maksimointia.

Väsymyksen tuolla puolen

ei kulje ajatus.

Nousen usvasta

odotan pennejä taivaasta.

Katson, odotan ihmettä.


selitystä

Eilen illalla mietin siinä nukkumaan mennessäni vanhoja ohjelmia tv:stä. Pentti Siimes varsinkin osasi olla tosi hauska. Mieleen on jäänyt ainakin se tilanne, jossa Pentti esitti miestä, jolla on selitystoimisto. Sinne voi sitten soittaa, jos tarvitsee vaikka selityksen vaimolleen, missä on ollut vaikka viime yön. Siinä on sitten mahdollista valita kestoselityksen tai akuuttiselityksen. Hauska idea olisi itselleenkin käyttää, kun joskus jää sanattomaksi. Silloin voisi soittaa tohon toimistoon ja pyytää sanoja milloin mihinkin tilanteeseen. Mä esim. saatan välillä keksiä tekstiviesteissä ihan kehittäviäkin tilannesepustuksia. Oliskohan noille tilausta ihan enemmänkin.


Joissakin tilanteissa olen keksinyt vastauksen vasta tilanteen mentyä ohi. Ja joskus taas varsinkin yöllä aivot reagoivat heti ja sanainen arkkuni avautuu oikein urakkalla. Tadan olla todellakin yöeläjä pahimmillaan. Silloin vaan on niin kiva ajatella kaikkea, kun sellaisessa puolihorteessa keksii kaikenmoisia ideoita. En mä niitä sitten muista näin päiväsaikaan. Pitää varmaan ruveta kirjoittamaan ylös.


lippu ylös

Kun taas kerran olen ollut ylikriittinen itseäni kohtaa, niin ajattelin kertailla omia kykyjäni tai asioita, joissa olen onnistunut tai tullut hyvä mieli.

No, ainakin osaan tehdä monta asiaa yhtä aikaa kuten pelaan nettipelejä, siis kahta sellaista yhtä aikaa ja olen samalla täällä lukemassa blogeja ja kirjoittamassa omia juttujani ja samalla saatan etsiä netistä muuta tietoa ja sitten saatan piipahtaa tv:täkin katsomassa.

Onnistuin saamaan avaruudellista kykyä mittaavassa testissä täydet pisteet. Sinänsä yllättävää mulle, kun olen luullut, ettei mulla ole koko kykyä ollenkaan.

Mulla on hyvä mielikuvitus ja musta on kiva leikkiä sanoilla. Olen hyvä pelaamaan kaikenmaailman pelejä. Ehkä siinä olisi mulle uusi ammatti, heh.

Osaan opettaa asioita muille. Kerran esim. lukiossa nostin matikkaani vitosesta kymppiin ja samalla opetin erästä mahdollista nelosen oppilasta, niin että hän sai sitten loppujen lopuksi seiskan.

Tein sellaisen kasvojen tunnistamismuistamistestin. Ensin tuli A-ryhmä sitten B-ryhmä. Testin joukkoon oli laitettu kuvia, joita ei ollut kummassakaan ryhmässä ja löysin ne. Siinä mulle tuli virheitä, kun piti täsmälleen muistaa, kummassa ryhmässä kasvot oli.

Näine itsekehun merkeissä vien itseni unten maille.





maanantaina

leffailua

Tänään kävelin Töölänlahden reunaa ja synkältä näytti. Ei kyllä uskoisi, että nyt on kevät, mutta ehkä tämä on nyt tuota saastumisen aikaansaamaa ilmastomuutosta.
Mä olen oikein leffafriikki, mutta yleensä en ole paljon kotimaisia katsellut. Ne eivät jotenkin ole iskeneet muhun, niin en ole niitä sitten väkisin katsonut. Mulla on kyllä vähän sama juttu kirjojen kanssa. En lue yleensä suomalaisten kirjailijoiden romaaneja. En sitten tiedä, mistä johtuu. Ehkä ne ovat liian synkkiä ja osaan synkistellä ihan omastakin takaa.
Ai niin leffoistahan mun piti kirjoittaa. Törmäsin pariin poikkeukseen. Pidin sekä Kuutamolla että Sooloilua -leffoista. Kuuttamolla -leffa sopii sellaiseen mielentilaan, että haluaa uskoa, että maaailmasta löytyy hyviäkin tyyppejä eikä pelkästään niitä, joihin on vain yksipuolisesti hullaantunut. Tuo toinen taas on aika realistinen kuvaus siitä, millaista elämä joskus voi olla. Kummastakin leffasta jää sellainen hyvä olo ja usko siihen, että jotakin kivaa voi oikeastikin tapahtua. Ei niin tarvitse olla vain elokuvissa.
Välillä mulla on kyllä sellainen olo, että eläydyn liikaa leffojen maailmaan ja tämä todellinen oma elämä tuntuu silloin niin arkiselta. Toisaalta tämä on mun elämää eikä kenenkään toisen. Ja mä olen ainutlaatuinen omine kummallisine tapoineni. Toista samanlaista ei tule vastaan.
Yksi nainen voi aiheuttaa enemmän hälyä kuin kaksisataa miestä. Puolalainen sananlasku

rahaksi muuttuako

Vaikea keskittyä kirjoittamaan mitään tekstiä, kun koko ajan vatsaa kipristää toi laskupino vieressä ja mahdollisesti en pysty siitä montaa laskua maksamaan. Nyt olisin mielelläni rikas tai ainakin sillai varoissani, ettei tarvitsisi tästä asiasta vielä stressata. Ei se ihme ole, ettei ole nälkä, kun ajatukset pyörii elämän peruskysymyksessä, miten tulla taloudellisesti toimeen. Velkaa olen ottanut jo ja en tiedä, mistä enää kysyä lisää. Ja haluaisin jo vihdoin jättää ton työpaikan ja lähteä uusille teille. Katselen hölmönä noita työpaikkoja ja joihinkin olen hakenutkin, mutta mitään ei tapahdu. Olen kuin jossakin tynnyrissä, josta ei näe selkeästi ulos.

Tv:ssä tuli tässä joku aika sitten ohjelma miljonääristä, jotka yrittivät keksiä kelle lahjoittaisivat rahaa. He ensin menivät johonkin paikkaan ja siellä menivät töihin, mistä töitä sattuivat saamaan. He eivät kertoneet, kuinka varakkaita oikeasti olivat. Siellä he sitten seurasivat paikallista elämää siihen osallistuen ja miettien samalla, kuka tarvitsisi eniten rahaa.



Tulisipa tänne tuo miljonääri ja auttaisi mua. En nyt yhtään panisi hanttiin, jos joku miljonääri tulisi ja haluaisi auttaa mua. Voisihan se olla kyllä aikamoinen järkytys. Ja eipä Suomessa montaa miljonääriä ole saati sitten näitä kenttätyöhön haluavia.

Olenkin päättänyt, että jos ja kun saan raha-asiani kuntoon, niin alan oikeasti etsimään jotakin kohdetta, johon voisi laittaa rahaa ja auttaa jotakuta. Sen olen nähnyt, kuinka nämä raha-asiat valtaavat muulta elämältä tilaa ja päässä ei pyöri enää mikään muu kuin että mistä saada rahaa.

luokaton

Yhtä asiaa kaipaisin kovasti itselleni ja se on, että osaisin jonkun asian tehdä täydellisesti tai tosi hyvin ja vielä tasaisesti onnistua. Tuo kuva on hyvä esimerkki näistä mun kyvyistä. Välillä kuvani onnistuvat ja välillä ei. Ja mulla ei ole mitään hajua, miten sen teen.

Eräs mun ystäväni ehdotti mulle, että mun pitäisi alkaa opettaa ihmisiä olemaan tekemättä mitään. Nyt on kuulema muotia olla tekemättä mitään tai sen opetteleminen. Kait sitä sanotaan hienommin keskittymiseksi tai mietiskelyksi. No, osaanhan mä kääntää katseeni muualle asunnossani, kun täälllä on sotkuista tai pitäisi tiskata. Siinä mä olen tosi hyvä. No, nythän mä löysin asian, jossa mä olen tosi hyvä. Olen siis erittäin hyvä olemaan välittämättä sotkuista. Tämäkin on kuulema taito. Mulla se tulee ainakin niin luonnostaan, että mun ei todellakaan tarvitse ponnistella. Yksi miespuolinen väitti mulle, ettei mun pää voi olla kovin sekaisin, kun kerran mun ulkomaailma ei tarvitse olla tip top. Lieneekö totta.

Tämä ystäväni oli vaan sitä mieltä, että osaan kuulema tämän niin hyvin, että tätä olisi hyvä opettaa muillekin ihmisille ja varsinkin niille, joilla on koti aina tip top ja elämä muutenkin täydellistä. Niin, mä osaan tehdä asiat niin täydellisen epätäydellisesti kuin voi.

Ja se on jännä asia, että mä voin todellakin tehdä saman asian monta kertaa ja joka kerta saattaa olla eri tulos. Saatan kokkailla ja välillä onnistuu tosi hyvin ja välillä menee ihan susille. Ja parasta tässä on se, että mulla ei ole hajuakaan, miten saan asiat onnistumaan silloin kun ne onnistuu. Eli olen todella haamukyky.

Niin se taitaa olla tän mun kirjoittamisen kanssakin. Joskus tätä tekstiä tulee ja niissä on jopa joku tolkku tai punainen lanka tai mikä lie ja sitten taas tulee sitä älämölöä. Siitäkin voisi kyllä tehdä taiteen. Miten kirjoittaa tekstiä, joka on pelkkää älämölöä.

lauantaina

suhteellista

Jos joku pääsee helpolla ex:stään yli, niin mä en kuulu niihin. Jos joku ihminen on päässyt tekemään muhun vaikutuksen, niin ajattelen sitä ihmistä paljon. Ajattelen sekä hyviä hetkiä tai toisen olemusta tai jotakin kivaa. Sitten muistan esim., miten huonosti hän kohteli mua ja yritän päästää irti. Uskon siihen, että välittäminen on vapaaehtoista. Toista ei voi pakottaa välittämään. Ja sitä en haluakaan.
Erikoisimpia tilanteita mulle on ollutkin ne, kun multa on kysytty parisuhdeneuvoja. Kysyjä on itse ollut suhteessa pitkään. Sinänsä outoa, kun mä en ole ollut naimisissa tai kihloissa. Ehkä mussa on joku sisäinen tieto, miten suhteessa voisi tai kuuluisi toimia, jotta se toimii. Toi tieto ei vaan ylety mun omiin suhteisiini.

Ja uskomattominta on ollut se, että olen osannut neuvoa tai vaistoni on sanonuut oikein. Siinä jälleen kerran tulee todistettua, että toista voi neuvoa hyvälläkin menestyksellä, vaikka itsellä ei omakohtaista kokemusta aiheesta olisikaan.

Toisen suhteessa kun on sitä etäisyyttä, niin paremmin sen hahmottaa. Ja olen varmaan lukenut kaikki mahdolliset parisuhdekirjat, joita on markkinoilla. Niistä olenkin saanut hyviä vinkkejä muille. Ei niistä kyllä mun omiin suhteisiini apua ole ollut. Eli mulla on tosi paljon kirjasuhdeviisautta, heh.

perjantaina

kiville

Olipa taas kerran suhdepläjäys, jossa ei ollut tolkkua. Miehen mielestä kun riitti, että muijalle soittaa ja pöytään jättää. Muijahan vain voi itsekseen pöytään vaikka piirtää tai ympärilleen katsoa. Kunhan vain ei puhu kenenkään kanssa. Silloin mustasukkaisuus herää.Muijapa sitten yksi kertä päätti, että mulle riitti. Eipä ole tuosta suhteesta eläjäksi, vaikka kuinka anteeksi pyytelisi. Laittoipa vielä mies yhden tekstiviestin. Aikaa kulunut vuosi tai pari. Pyyteli mies siinä anteeksi omaa tyhmää käytöstään ja sitä, ettei huomaa toista. Ja varmaan muija ei häntä enää nähdä halua. Tottahan tuo on. Ei kiinnosta enää. Aikaa kulunut liikaa. Mies ei ole muuttunut yhtään. Yhtä täynnä on itseään. Mitä se anteeksi pyytelee, jos samaan lankeaa heti kohta. Luulee mies kait, että mut lepyttää, jos tekstailee. Mutta ei enää. En halua nähdä. Aika on julma ja tunteet on poissa.

suhteellista

Toisaalla käydään keskustelua tasa-arvosta naisen ja miehen välillä. Ja-a, onpa kinkkinen aihe ja se aiheuttaa kyllä noita väittelyjä.

No, jos ajatellaan aivoja, niin mun mielestä miehillä on helponpaa noi matemaattiset ja avaruudelliset hahmotukset ja naisille helponpaa sanallinen ilmaisu ja kielet. Näinhän sitä monta kertaa miehiä ja naisia jaotellaan. Mun mielestä se on usein tottakin.
Lisänsä tähän tuo sitten nämä meidän personallisuus -erot. Mäkään en ole perinteinen nainen, jos se luokitellaan niin, että pitäisin sisustamisesta tai shoppailusta.

Parisuhteessa varmaan noi erot tulee kanssa esiin. Onhan olemassa miehen logiikka ja naisen logiikka. Tosin mun mielestä miehillä ei noissa suhteissaan ole useinkaan logiikkaa.

Työelämässä olen huomannut, että miehet saavat enemmän vapautta ja voivat välillä jopa olla tekemättä mitään. Näin oli esim. silloin, kun olin hautausmaalla hommissa. Miespuoliset tekivät 10 minuuttia töitä ja 50 minuuttia ihmettelivät lapion varressa. Naisilla vastaava jako oli 50 minuuttia töitä ja 10 min. taukoa jos sitäkään.

Työpaikkailmoituksia katsoessani huomasin aikoinaan sellaista, että mies voi vähemmällä koulutuksella hakea samaan paikkaan. Esim mies yo vastaan nainen akateeminen tutkinto -tilanne. Noita ilmoituksia näki joskus.

Entä sitten kun puhutaan suhteesta, niin saako nainen olla ollut oikeastaan kenenkään kanssa ennen nykyistään. Miehelle se on bonusta olla kokenut, mutta naisen pitäisi olla hyvä sängyssä, mutta kokematon. Siis aika vaikea yhtälö.

Oikeastaan tasa-arvoa on musta se, että saa tehdä asioita, joista pitää, kuluu ne sitten perinteisesti kummalle sukupuolelle tahansa. Ja että työelämässä nainen ja mies saavat yhtä paljon palkkaa samasta työstä. Toteutuukohan vieläkään tuo asia. Ja että voi hakeutua alalle, joka kiinnostaa.

torstaina

Sanotaan, että ihminen on ihmiselle susi. Jos katselee eläinten maailmaa, niin sieltä löytyy monia esimerkkejä huolenpidosta ja jopa siitä, että yksilö riskeeraa itsensä muiden hyväksi. Siksi mä en olekaan ikinä ymmärtänyt, mitä sillä tarkoitetaan, että verrataan ihmistä eläimeen ja että ihminen on silloin agressiivinen olio.

Juuri sen takia, että eläimellä ei ole tätä meidän tietoisuutta, on hienoa nähdä niissä kuitenkin samantyyppistä huolehtimista kuin meillä. Jotenkin musta tuntuu, että olenkin päässyt helpommin eläinten maailmaan sisään kuin meidän ihmisten.

Eläin ei yleensä muuta mieltään jostakin ihmisestä, ellei ihminen kohtele sitä kaltoin. Meillä ihmisillä taas on sellaisia kommenverkkejä, etten perässä meinaa pysyä. Nämä takinkääntäjät on pahimpia. Silloin kun vielä luulee, että joku pitää, niin se ihminen saattaa kääntää selkänsä ja siinä sitä taas ollaan, eristettynä eikä mitään hajua, mitä tapahtui.

blokki

Taas löysin jotakin uutta ihmeteltävää kuten tämä Ikariam -pelimaailma. Siinä vaan kaikki tekemiset kestää tosi kauan. Strategia -peleissä rakennukset valmistuvat melkein heti eikä niitä tarvitse odottaa puolta tuntia tai pahimmillaan paria tuntia. Saas nyt nähdä, kauanko jaksan tätä pelimaailmaa ihmetellä.

Pelaaminen parhaimmillaan avaa ihan oman maailmansa. Sinne voi kanssa paeta näitä arkielämän tylsyyksiä. Eihän tuo pelimaailma kokonaan poista ikäviä asioita, mutta ainakin voi vähäksi aikaa keskittyä johonkin muuhun. Mulla kun on tapana jäädä jumiin näihin mun ajatuskuvioihin ja se ei ole kivaa se.

Nyt olenkin ollut pari päivää sellaisessa aivojumissa, että jotenkin ei jaksa keskittyä mihinkään. Sitä vaan on ja ei oikein tuolla päässä kulje mitkään hienot ajatukset. Yöllä sitten keksin kyllä kaikenmaailman teorioita, mutta tähän aikaa aivot vähän blokkaa. Blääh.

ollapa rahaa

On tämä elämä jännää tai sitten ei. Aina kun mä luulen, että asiat on jonkinlaisessa järjestyksessä, niin sitten tulee jotakin yllättävää. Ja sitten kun tuo muisti tekee kepposiaan.

Haen Kelalta sairauspäivärahaa ja olin ihan pihalla, pitääkö mun taas täyttää joku lomake. No, onneksi sain asian selvitettyä ja ei enää tarvitse täytellä lomakkeita.

Mun terapeutti kysyi, että onko mun mieliala parempi, kun nyt käytän tätä lääkettä. No, kait mä keskimäärin paremmin voin ja vaivaavat asiat saa jonkinmoista etäisyyttä, mutta ei kait mielialalääke auta rahahuoliin. Sellaista mielialalääkettä ei varmaan ole keksitty, joka auttaisi rahan ansaitsemiseen. Nuo raha-asiat kun vaivaa julmetusti. En vain keksi, mistä sitä rahaa repäistä.

Käyn täällä netissäkin milloin missäkin sivulla katsomassa, josko löytyisi joitakin uusia keinoja ansaita rahaa. Vielä ei ole tullut niitä vastaan, mutta ehkä joku päivä keksin jotakin. Tai sitten voitan lotossa, vaikka en lottoakaan. Raha ei ole pääasia, mutta silloin kun sitä ei ole, niin se alkaa hallita muuta elämää.
Joku on ehdottanut rikasta miestä. En vain usko, että persaukinen ja rikas sopivat yhteen. Ja ei kait niitä rikkaita miehiä noin vain oteta. Haluan mä suhteelta muutakin kuin kivat kulissit. Joten tuo ei taida olla ratkaisu mun ongelmiini.

keskiviikkona

ollapa kissa ja nero

Jos olisi mahdollista olla ollut joku eläin, niin mä olisin ollut varmaan kissa. Musta on niin kiva käydä pitkälleen ja nukkua. Silloin voin olla sellaisessa toisessa maailmassa ja kohta aivot eivät ajattele mitään, siis jos nukahtaa. Mahtavaa toi nukkuminen.

Toinen asia, mikä musta on mahtavaa, on opetusvideoitten katsominen. Katselin BBC:n videoo älykkyydestä. Mua lähellä on tuo aihe, älykkyys. Mua kiehtoo älykkyyden kehittäminen näin aikuisena. Siinä ohjelmassa käsiteltiin luotua neroutta eli ihminen ei ole syntyessään nero, vaan voidaan auttaa tulemaan sellaiseksi. Esim. tekemällä paljon töitä. Siinä oli naisshakinpelaajasta, joka kuuluu 600 maailman parhaimman shakinpelaajan joukkoon, jos oikein ymmärsin. Hän on siis ainoa nainen ryhmässä ja häntä kannusti ja opetti oma isä ja niin hänestä valmennettiin nero. Mielenkiintoista olisi tulla neroksi.











pohdintaa

Yksi asia, mikä ärsyttää aina, on positiivinen asenne tai mun tapauksessa varmaan sen puute. Miksi ei saa olla oma itsensä ja olla vit.. jostakin, jos siltä tuntuu tai surullinen. Ei kait olo parane sillä, että hoetaan, ajattele positiivisesti tai on ihmisiä, joilla menee huonommin kuin sulla. Saisit olla kiitollinen.
No joo, olenhan mä kohtalaisen terve. Se on hyvä asia. Mielialat kyllä vähän vaihtelee, kun noi hormonit heittelee ennen menkkoja. Tuohon vaivaa kun ei löydy lääkettä. Kokeilin keltarauhashormonia. Ja joo, mieliala oli sellaisen tasaisen hyvä, mutta lihakset hävisivät ja jalkoja särki koko ajan. Lopetin lääkkeet. En mä nyt kokonaa ilman lihaksia halua olla, kun ne kerran on osa mua.

Entäs sitten toi hokema, että hymyile, niin maailma hymyilee kanssasi. En kait mä ihmisiä niin paljon tarvitse silloin, kun asiat menee hyvin. Silloin kestää tän maailman nurjatkin puolet paremmin. Haluaisin vain saada olla oma itseni. Pitkään on mennyt, että itse alan hyväksyä itseni ja puoleni. Kaipailenkin sellaisia ihmisiä ympärilleni, joille voin olla oma itseni.

Tämä maailma vain on joskus aika pinnallista. Ihmiset eivät halua ajatella mitään syvällistä tai raskasta. Mutta entä jos noita ikäviä asioita kuitenkin on. Ei ne lakasemalla katoa.

Ihmiset voiskin ottaa sen käytännön, että annetaan toistemme olla sellaisia kuin ollaan. Ja itseään sitä vain voi muuttaa, jos tarvitsee sitäkään. Annetaan kaikkien tunteiden kukkia.

Mua ainakin ilahduttaa semoinen, kun ihminen sehellisesti kertoo fiiliksistään, on ne sitten millaisia tahansa. En usko, että jollakin menee asiat aina täysin nappiin. Välillä on varmaan jokaisella parempia aikoja ja välillä huonompia.

tiistaina

positiivista

Mietin tuossa juuri, että olen tainnut aika lailla synkistellä ja ajattelinkin kirjoittaa jotakin vähän positiivisenpaa.

Hyviä ideoitahan saa kirjoista ja juuri siitä syystä ne ovat niin mahtavia ja piristäviä asioita. Liian kunnollinen -kirjassa pohdittiin, että ei ole mikään tyhmä ajatus todella miettiä mitä tykkää tehdä. Miten helppoa oikeastaan on tietää, mitä haluaa? Sitä kannattaa miettiä. Ehkä se selviää jonakin kauniina päivänä - ja mitä pikemmin sen parempi.

Jos nyt miettisin, mitä mä haluan tehdä, niin vaikeata on. No, haluaisin opetella jotakin uutta, haluaisin käyttää aivoja, johonkin, mikä on kivaa ja samalla hyödyllistä. Haluaisin oppia tuntemaan oloni luontevaksi ryhmässä. Haluaisin tehdä jotakin luovaa. Haluaisin oppia sanomaan ei tarvittaessa. Haluaisin löytää omat rajani ja kokea, että mulla on oikeus sanoa, mitä mä haluan. Ai niin mä kirjoitin, mitä haluaisin tehdä, enkä niistä asioista, joita jo teen.

Kirjoita muistiin neljäkymmentä puuhaa, joista tulet iloiseksi. Vertaa asioita, joita sun täytyy tehdä, asioihin, joita todella haluat tehdä. Kumma kyllä useampien on helpompi löytää niitä pakollisia asioita.

Musta on kiva katsella ja istuttaa kukkia, lukea jotakin, pelata tota mun strategia -peliä... Neljäkymmenntä asiaa, joita on kiva tehdä ja joita tekee, siinäpä pulma. Helpommin löydän niitä pakko -asioita.

Mitkä asiat, joita teet, tekevät sut iloiseksi?


tämäkin vielä

Sen olen kanssa huomannut, että raha pakoilee mua. Vaikka miten yrittäisin saada raha-asiat kuntoon, niin aina jostakin pulpahtaa joku lasku tai tulee yllättävä meno niin, että budjetti pettää totaalisesti.

Tuossa on esimerkki kalliista ostoksesta. Toi on Villingin kirjahyllyn alaosa ja oli kyllä kallis kuin mikä, mutta aivan ihana.

Miten voikin rahan käsitteleminen olla niin vaikeata. Mulla ei taida noitten tulojen ja menojen arviointi olla oikein kohdallaan. Joku puoli on aina rempallaan. Tässä on vielä se ikävä puoli, että inhoan ostaa kaikkein halvinta. Mun mielestä se ei ole kaikkein edullisintakaan. Halvin saattaa hajota heti, joten rahaa kuluu joka tapauksessa.

Tämäkin on kaikuja menneisyydestä. Isälläni kun oli tapana ostaa kaikkein halvinta ja vielä Anttilasta. Sain sellaisen kirjahyllykkeen huoneeseeni. Se oli ruma kun mikä ja vielä hajosi muuttaessa.

Entä pyörä, jonka sain. Se oli kokoontaitettava ja hajosi kesken matkan vielä, kun olin pöyräilemässä yöllä töistä kotiin.

Eli mulle on jäänyt kammo kaikkein halvinta kohtaan. En halua ostaa kalleinta, mutta en halvintakaan. Haluan, että ostos on jotakin kunnollista, eikä hajoa heti käytössä.

Ei tuossa ajattelussa ole muuta vikaa, mutta kun en ole rikas ja olen velkaantunutkin ihan kivasti, niin ostelu meinää väkisin jäädä. Sen kerran sitten, kun saan rahaa säästettyä tai yleensäottaen rahaa, niin sitten ostankin jotakin arvokasta ja kallista. Olen silloin kuin joku addikti, jolta pääsee ostovimma käsistä.

Säästeliäisyys taitaa todellakin olla hyve ja mulla sen hyveen kehitys on jäänyt kesken.






ajoitus

Mikäköhän siinäkin on, että ex haluaa nähdä mut sitten, kun mua ei enää kiinnosta. Tänä aamuna heräsin tekstiviestiin, jossa joskus vuosi sitten tapailemani mies halusi nähdä. Silloin aikoinaan se juttu meni niin monimutkaiseksi, että ei mua enää huvita nähdä. Fiilikset ovat kadonneet ja nyt sitä vain ajattelee niitä aikoja menneeksi.

Ehkäpä tämä kaipailija on sitten huomannut, että olenkin loppujen lopuksi ihan hyvä tyyppi.

Joskus olen nimittäinen ennenkin törmännyt siihen, etä mua kaipaillaan, mutta vasta sitten, kun olen jo päässyt suhteilun yli. Eräskin mies alkoi soittaa mulle ihan innolla mitä välinpitämättömämpi mä olin. En vain todellakaan ymmärrä. Miksi vasta sitten, kun itse on tehnyt surutyön ja haluaa unohtaa toisen. Mulla ei todellakaan toi pitäminen suju yhtäaikaa toisen kanssa. Ajoitus pettää aina.

Ehkä mussa on joku kirous. Ajoitus -kirous, joka estää miestä pitämästä musta vielä silloin, kun mä hänestä olen kiinnostunut. Alkaa pitkästyttää tuo väärä ajoitus.

Jotenkin tätä asiaa pitäisi muuttaa, mutta miten. Ehkäpä mun pitäisi ruveta pitämään miehestä, josta en itse ole kiinnostunut alussakaan, mutta joka pitää musta. Silloin ei ainakaan ajoitus voi pettää.


maanantaina

esittää

Tuleepa mieleeni, kun vielä seitsemän vanhana halusin esiintyä. Olipa häät ja esiintyjät valittu. Mä viime tipassa ilmoitin, että haluan laulaa. Luvanhan sain ja esitin komeasti joululaulun. En sitten tiedä, oliko laulu huonosti valittu vaiko mun äänessä vikaa, mutta herätin kuuntelijoissa lähinnä huvitusta. Ehkä he luulivat, että halusin huvittaa vieraita, vaikka mä halusin vaan toteuttaa itseäni.

No, en ole mieluusti tuon tapahtuman jälkeen esiintynyt. En voisi kuvitellakaan meneväni idolsiin itseäni mokaamaan ihan julkisesti. Mulle riitti kyllä häävieraitten nauraminen.

Mulla on muutenkin sellaista vikaa, että huvitan ihmisiä, kun olen vihainen. Onkohan mun suuttumistavassa jotakin sellaista että, vastaukseksi saa vaan naurunröhähdyksiä, kun haluaisi saada tukea harmittelulleen.






kotona

Yritän tehdä välillä jotakin järkevää, kuten esim. siivota. Pesen siis lattiaa. Se on varmaan harvoja kotitöitä, joita jaksan tehdä.

Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka jaksavat puunata kotiaan niin, että se on aina siisti. Musta tämä siivoaminen on niin hitsin turhauttavaa. Sotkeminen on paljon kivempaa. Ja se on vielä paljon helponpaa.

Entä sitten tämä, että naisen pitäisi pitää siivoamisesta ja vielä osata sitä hyvin. Mä en ole ikinä tajunnut, miten se, että on nainen, tekee siivoamisen helpommaksi. Onko naisella joku siivoamispiste tuolla aivoissa, joka on sitten erikoistunut siivoamiseen. Mulla se kohta on sitten jäänyt aktivoimatta.

Mä olen aina kadehtinut miehiä, kun mun mielestä heidän elämänsä on paljon hauskenpaa. Voi olla siivoamatta ja sitä sanotaan, että no sehän on mies. Sellaista se poikamiehen elämä on.

Ja mies voi lähteä kavereitten kanssa tekemään jotakin kivaa ja muija jää kotiin siivoamaan. Mä olisin mielummin toi, joka voi tai lähtee kavereittenssa kanssa ulos jotakin kivaa keksimään.

Nuorenpanakin mä olin jotenkin poikkeava, jos normi on se, että naiset eivät ole vahvoja tai urheilusta kiinnostuneita. Jaksoin nostaa leukaa varmaan 10 kertaaa sillai kevyesti.

Niin ja pelattiin me ulkona kaikenlaisia pelejä. Barbeja mulla oli montakin, mutta en mä niillä paljon leikkinyt. Mielummin uin, soutelin tai touhuilin jotakin.

No, nykyään mä sentään siivoan vähäisen, mutta siltikin mua kiinnostaa enemmän vaikka pelaaminen tietokoneella tai vaikka lukeminen tai kirjoittaminen.

Tykkään kyllä pukeutua nätisti tai kohtalaisen tyylikkäästi, mutta hameita en paljon käytä. Ne ovat niin epäkäytännöllisiä ja mun pitää saada liikkua.

Kait mä nyt sitten yritän jatkaa tätä siivoamisprojektia, jos joskus siitä vaikka innostuisin ja musta tulisi norminainen, heh. Taitaa olla turha toivo.

merkit ilmassa

Katsoin eilen Jimiltä ohjelmaa Charles Whitmanista. Vuonna 1966 hän tappoi monia ihmisiä aseella ampuen. Hän valitsi kohteensa mielivaltaisesta yliopiston kellotornista ja ampui. Hän ehti osua kymmeniin ihmisiin ennen kuin poliisit saivat hänet lopettamaan.

Tällä Charles Whitmanilla oli kaksi muuta veljeä ja vanhemmat. Isä kuvataan ulospäin seurallisena ja kotona tyrannina, joka löi vaimoaan ja lapsiaan.

Tuossa dokumentissa on mielenkiintoista se, kuinka kukaan ei huomannut hänessä mitään erikoista. Ystävien seurassa hän oli mukava ja armeijan alussa hän pärjäsi hyvin.

Mä olen kyllä sitä mieltä, että aivokasvain mantelitumakkeessa muutti hänet pahenpaan suuntaan. Kasvain voi kuulema aiheuttaa luonteen muutoksia ja itsekontrollin puutetta. Hän oli ensin tappanut äitinsä ja vaimonsa. Ja hänellä oli voimakas tarve kirjoittaa eikä hän ymmärtänyt, miksi.

Ohjelmassa poliisi mietti, kuinka nämä kävelevät aikapommit voitaisiin löytää. Mun mielestä tällä Charles Whitmanilla oli ensinnäkin vaikea lapsuus, johon liittyi väkivaltaa kotona. Sitten hän oli tottunut aseiden käsittelijä. Siinä hän oli hyvä. Ja sitten toi kasvain. Uskon, että toi kasvain laukaisi ne muutokset, jotka tekivät hänestä Amerikan historian pahinpaan kuuluvan massamurhaajan.

En usko, että ihminen turhautuessaan alkaa noin vain ihmisiä ampumaan. Jos oikein pettyy elämässään, niin itseään vastaan sen kääntää eikä ihan vieraisiin ihmisiin. Joten en usko käveleviin aikapommeihin. Kyllä ne merkit on olemassa, jos ne vain osaa lukea.

Tämä Charles oli moneen kertaan maininnut, että hänen tekisi mieli mennä torniin ampumaan ihmisiä. Hän jopa mainitsi sen psykiatrilla käydessään. Ei vain kukaan ottanut todesta, että hän voisi toteuttaa puheensa. On se varmaan ollut suurin järkytys hänen ystävilleen. Isänsä kanssahan hän ei tullut hyvin toimeen.


sunnuntaina

ollako vai eikö olla

Yhtä asiaa joutuu välillä ihmettelemään pakosti nimittäin, milloin siis suomalainen on suomalainen. Siis esimerkiksi tännehän ihmiset ovat jostakin tulleet. Eivät ihmiset ole kait taivaasta tai muulta planeetalta tippuneet.
Tautiperimänkin takia on hyvä vähän sekoittaa pakkaa. Esim. lapsuusiän diapetes on Suomessa runsasta verrattuna muihin Euroopan maihin.

Tätä asiaa pyörittelen, koska itse olen puoli-suomalainen. Mulla on ulkomaalainen isä, joten olenko mä siis suomalainen vai en. Puhun suomea äidinkielenäni ja omasta mielestäni ihan jopa sujuvasti. Ehkä mä olen puheliaampi kuin suomalaiset keskimäärin, mutta muuten en koe eroavani porukasta.

Tämä asia sai taas pontta, kun joku kommentoi tosta Suomen malli -kisan osanottajasta Anista. Hän on muistaakseni kanssa puoliksi suomalainen. Tämä kommentoija toivoi siis, että kisan voittaisi suomalainen. Mulla meni kyllä vähän ohi. Sen takia kysynkin, milloin sitä on suomalainen?


tarinanpoikasta

Aikoinaan romanialaisissa lehdissä oli vähän väritettyjä uutisia. Esim. eräs nainen kesken hääruokailun tukehtui. Ei siinä auttanut muu kuin vaihtaa häät hautajaisiin. Samoja vieraita olisi kuitenkin tullut kumpaankin. Romaniassa kun ruumis pitää saada hautaan kolmessaa päivässä. Siellä ei noita kylmätiloja ruumiille ole.

Morsian laitettiin hautaan ja vieraat lähtivät. Tulipa haudanryöstäjiä paikalle ja vetivät korua kaulasta, kun morsian sitten yhtäkkiä virkosikin. Varkaat tietysti pelästyivät ja jäi ryövääminen kesken. Morsian alkoi sitten haahuilla pitkin kylää hääpuvussa toisten iloksi ja toisten kauhuksi.

Toinen tarina kanssa liittyy hautajaisiin. Eräs perhe sai kuulla suruuutisen. Poika oli kuollut sodassa. Hautajaiset pidettiin, mutta kesken hautajaisten perheen poika ilmestyikin paikalle. Isä sai sydänkohtauksen ja äiti halvauksen järkytyksestä.

Eräissä hautajaisissa neljä veljestä hautasi viidennettä veljeään. Arkku laskettiin ja heti kohta kuoli toinen ja kolmas velikin ja he tipahtivat arkun päälle. Sattumia kerrakseen.

Tarinoita nuo vain ovat. Osa varmaan totta, osa liiottelua.