pähkinöistä treffeille....

Tänään olen lukenut pitkästä aikaa Monte -Criston Kreiviä. Siinähän syytön mies joutui vankilaan 14 vuodeksi ja sai vankilatoveriltaan tiedon rikkauksista. Kirjassahan on seikkailua, kostoa, ystävyyttä ja kaikkea, mitä hyvään kirjaan kuuluukin.

Joskus tulee miettineeksi, että jos joku tekisi vääryyttä, niin parantaisiko se yhtään omaa olo, jos kostaisi. Voisi vielä pahimmassa tapauksessa käydä niin, että kokisi siitäkin syyllisyyttä. Ja onko kosto koskaan oikeutettua?

Eräästä kirjasta taas luin erilaisia filosofia pähkinöitä. Niissä joutui itsekin vähän ajattelemaan, että mikä olisi oikein. Itse en ole koskaan pitänyt valehtelusta. Inhoan muutenkin kaikkea teennäistä ja kusetusta. Olen viimeisen päälle rehellisyyden ja reiluuden kannalla.

Tosin kun treffeillä joskus kävin, niin siinä törmäsi kyllä sellaisiin miehiin, joille esittäminen ja valehtelu oli jokapäiväistä. Oli aika rankkaa huomata jonkun puhuvan ihan puuta heinää ja varsinkin kun on tunteista kyse.

Nyt olen sitten säästynyt noilta raskoilta treffikuvioilta. Mulla ainakin noi kuviot ovat olleet sen verran voimia vieviä, etten tiedä, jaksanko yrittää enää mitään. Se toisesta luopuminen ja se, että joutuu pettymään on kyllä vienyt halua tutustua uuteen ihmiseen.

kuvan herättämää...

Katselin taas näitä kuviani ja mietin niiden tarinaa. Tässä kuvassa voisi olla pari, joka miettii elämää. On odotuksia ja toiveita, jotka suhde ehkä voi täyttää. On odotuksia ja toiveita, joita mikään suhde ei voi täyttää.

Toinen ihminen voi ehkä tehdä joksikin aikaa onnelliseksi, mutta ratkaisu omiin ongelmiin hän ei ole.

Kun tapaa jonkun, niin sitä on huumaantunut. Miettii toista ja odottaa näkemistä. Elämä on yhtä odottamista.

Kun on yksin, niin tekee asioita, mutta ei mieti toista koko ajan. Saa aikaiseksi eikä toinen ihminen täytä ajatuksia täysin.

ei liity mitenkään jouluun... purkaus tämäkin...

Tämä ei siis liity mitenkään jouluun, mutta tulipahan nyt mieleen ja teki mieli purkaa ajatuksiaan johonkin. Ja osui sitten tämä blogini vastaan, jonne tämän asian tuikkaan.

Mä en voi kuunnella Abbaa ja syy on se, että Abbaa kuunneltiin joskus mun silloisen mieskaverin kanssa ja samalla piti tietysti ruotia esiintyjien ulkonäköä ja varsinkin tämän vaalean neitosen ulkonäköä. Kiva oli tosiaan yrittää kuunnella musiikkia, kun toinen elää jossakin ihme maailmassa kehuen koko ajan toisen ulkonäköä ja seksikkyyttä. Ja kun aloin sitten pikkuhiljaa hermostua ja kypsyä koko aiheeseeen, niin olin kuulema turhasta mustasukkainen.

Pistää vieläkin vihaksi koko tyyppi ja hänen valitukset. Ensin sitä kehua repostellaan jotakin naista aamusta iltaan ja jos sanon, että lopettaisi jauhamisen, niin mä olen turhasta mustasukkainen.

Kaikkea sitä tulee kuunneltua. Onneksi ei olla enää yhdessä. En todellakaan kaipaa koko tyyppiä.

Sen se vaan teki, etten Abban esiintymistä tai heidän laulamanaan voi noita lauluja kuunnella. Niin hyvin tuo kaikki on syöpynyt aivoihini. No, onneksi voin kuitenkin katsoa Mamma mia -dvd:tä ja siinä nuo samat laulut kuulostavat mahtavilta. Pidänkin heidän esiintymisestään paljon enemmän. No, ehkä se myös johtuu siitä, että eivät ole niin täydellisiä ja ovat vähän vanhempiakin.

Ja kävin tuon leffan katsomassa heti leffateatterissa ja halusin tuon dvd:n omaksikin. Heidän esiintymistään ei onneksi ole tuo tyyppi pilannut.

voiko oppia... vai pitääkö aina hakata päätä seinään...

Mä olen sitten hyvä toimimaan spontaanisti ilman että ajattelen loppuun asti mitä teen. En saa tolkuttomia raivokohtauksia tai ala rikkoa tavaroita. Sillä tavalla en ole spontaani. Mutta kun on kyse esim. miehistä niin siinä mä saatan toimia ensin ja ajattelen vasta sitten.

Mua on aina askarruttanut, että miten tietää, pitääkö toinen oikeasti ja kuinka paljon toinen pitää. Miehistä kun on joskus äärimmäisen vaikea saada selkoa.

Yleensä tiedän omat tunteeni siihen asti, että ihastunko toiseen sillai päättömästi vai eikö toinen herätä mitään fiiliksiä. Ei siis mitään. Jonkun kanssa on kiva jutella, niin sitten voi huomata pitävänsä toisesta muutenkin. Ja sitten on sellainen tyyppi, jonka seurassa on mahtava olla, toisen lähellä on hyvä olla ja on jotain yhteistä, mutta ehkä siitä ei ole sen enenpää. Siinä ihmisessä on paljon, mistä pitää, mutta järjellä katsottuna ei ehkä voisi tulla mitään. Miten voikin toisesta pitäminen olla vaikeaa.

Vaikeimmat ovat nämä, jotka herättvät ristiriitaisia tunteita. Järki puhuu toista kuin tunteet.

Ehkä mun ei todellakaan kannata lähteä treffeille. Mä kun en osaa lukea toista varmaan kuitenkaan. Käsitän toisen aikeet kuitenkin väärin. Tai toinen voi kyllä muhun ihastua, mutta ei siinä sen enenpää.

Miten voikin elämässä oppia joillakin alueilla jotakin uutta ja joillakin runnaa vaan paikoillaan. Olen varmaan lyönyt päätäni seinään niin eri tavoilla ettei mitään rajaa. Välillä on usko ihmisen muuttumiseen koetuksella. Musta ainakin tuntuu, että en opi mitään virheistäni, vaan toistan niitä samoja koko ajan. Ja vaikka kuinka tiedän teoriassa jonkin asian, niin käytännössä en osaa kuitenkaan toimia toisin.

Oletko itse hakannut päätä seinään jossakin asiassa? Ja oletko oppinut välttämään samoja virheitä ja miten?

uskotko, kun sua kehutaan...

Tulipa tuossa mieleen Tahdonvoimaa -blogia lukiessani, että olenko itse uskonut toista, kun hän on kehunut mua. Tai luulenko, että mies haluaisi muuttaa mua toisenlaiseksi. Muutaman kerran olen tuohon törmännytkin, että toinen on halunnut mun olevan hoikempi ( vaikea laihtua) tai sirompi tai jotakin muuta kehittävää. En ole vain ymmärtänyt, miksi alunperin on halunnut olla mun kanssa, jos mussa on ollut oleellista vikaa. Jos mä tallaisena normaalipainoisena tulen suhteeseen enkä liho, niin eikö mut pitäisi hyväksyä tai sitten toinen voi olla ihan muun tyyppisen naisen kanssa.

Joskus olen uskonut toista, kun toinen on kehunut mua. Olen sitten kanssa katsonut, että miten hän käyttäytyy. Tukeeko miehen käytös sanoja vai onko se höpinää, jota hän jakaa melkein kaikille naisille. Joo, olen epäluuloinen. Toisaalta elämä opettaa.

Sitä en muista kuulleeni, että olisin hyvä just tällaisena, minkälainen olenkin. Että olisin hyvä niine puutteineni ja hyvine puolineni. Kerran kuulin, että suhde on tasan niin hyvä tai huono kuin se tehdään. Tuon tyypin kanssa meillä olikin mukavaa. Ehkä hän noudatti omia sanojaan.

Olen kuullut, että olen nätti tai kaunis. Toisaalta uskon sen, kunnes toinen alkaa vaikkapa flirttailla jonkun ihan eri tyyppisen naisen kanssa. En tykkää, että toinen flirttailee. Siinä tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja olen mustasukkainen. Luottaminen on vaikeaa.

renttu sen olla pitää

Iltalehdessä oli juttua tutkimuksesta, miksi naiset rakastuvat renttuihin. Sehän tiedetään, että naiset rakastuvat renttuihin. Ehkä viehättää se vaara ja arvaamattomuus. Vaikka toisaalta kaipaa turvallisuutta, niin toinen on niin täynnä yllätyksiä, että voi odottaa mitä vaan.

Rentuksi on sanottu näitä piirteitä omaavia miehiä: narsistinen persoonallisuushäiriö, impulsiivinen, psykopaattinen, petollinen ja hyväksikäyttävä persoonallisuus.

Jännä ajatella, että hyväksikäyttö voisi kiinnostaa tai psykopaattinen. Kyllä muakin viehättää renttumiehet, mutta nuo piirteet ei.

Naiset kuulema yleensa hakevat suhteelta turvallisuutta. Mitenköhän nuo piirteet sopivat siihen? Enkä ymmärrä, miten toisen muuttaminen tuo turvallisuutta. Ehkä on kyse sellaisesta, että haluaa pelastaa toisen siltä huonolta maailmalta. Sitä haluaa, että toisella voisi olla asiat paremmin. Mutta toistahan ei voi muuttaa. Muutos kun lähtee itsestä.

tykästymiskartta

Mun mielestä kumppanin ulkonäön pitää miellyttää. Ja tällä en tarkoita, että pitäisi olla yleismaailmallisesti kaunis tai komea vaan että esim. mä pidän kumppanini ulkonäöstä.

Olin nimittäin puolitoista vuotta miehen kanssa, joka haikaili koka ajan toisen tyyppisen naisen perään. Tämä ex:äni on 190 cm pitkä, tumma ja hoikka. Hän pitää 160 cm pitkistä, vaaleista ja naisellisen näköisistä naisista, joilla on kova luonne. Mä taasen en ole vaalea vaan tumma, en pätkä vaan pitkä enkä ole kovakaan vaan aika pehmis.

Siis toisen pitää sopia siihen juuri omaan tykästymiskarttaansa. Muuten se on just sitä, että toinen haikailee muiden perään, jotka paremmin mahtuvat siihen.

Toinen esimerkki: tutustuin kerran sellaiseen pitkähiuksiseen mieheen. En ensin pitänyt hänen hiuksistaan, mutta hänellä oli hyvät jutut ja tultiin toimeen, niin ajattelin katsoa, millainen se tyyppi sitten olisi. Ja niin siinä sitten kävi, että mun mielestä ne hiukset alkoivat olla tosi makeet, kun hän tyyppinä oli niin mahtava. Ja hän näytti aina vaan paremmalta mun silmissä. Mutta toisaalta mulla ei ole ihan noin tarkkaa tykästymiskarttaa kuin ex:lläni. Ehkä urheilullisuus on sellainen ainoa juttu, joka merkkaa mulle tosi paljon ja tietysti yhdessäolon luontevuus ja kosketustyyli.

Naisena olemisen keveys

On niin ihanaa olla nainen. Naisena saa siivota ja laitella kotia kaiket päivät.

Naisen ei tee mieli olla ystävien kanssa, käydä leffassa tai vaikkapa urheilla. Ei suinkaan vaan nainen mielellään jää aina kotiin mahdollisten lasten kanssa, että mies voi mennä paikalliseen harrastamaan kulttuuria.

Ja jos nainen joutuu kodin ulkopuolelle töihin, niin nainen mielellään saa kolmasosan vähemmän palkkaa kuin mies.

Naisena on myös kiva laittautua päivät pitkät ja käydä ostoksilla, että voi sitten virkistää miestään niillä.

Naisen seksuaalinen puolikin on helppo tyydyttää. Kun mies on ollut yhden naisen kanssa, niin muut mahdolliset suhteet voidaan hoitaa samalla kaavalla.

Naisesta on myös hauska opiskella ja kehittää itseään, kun mies arvostaa oppinutta naista.

Kaiken kaikkiaan naisena oleminen avaa moneen mahdollisuuteen...

faktaa

Oltiin mun kaverin luonna kylässä Santun kanssa. Talon emäntääpä häiritsi alkava onni. Olohuoneen puolelle jäätiin Santun kanssa vähäksi aikaa kahdestaan. Siinä sitten juteltiin, oltiin lähekkäin ja vaan oltiin. Kuluipa hetki, kun saatiin vettä niskaan.

Vaikka talon emännällä oli oma uunituore kantturansa Tauno, niin toipa talon emäntä meille jatkuvasti jotakin ihmeteltävää kuten vasaran, jakoavaimen ja vieläpä pussillisen nauloja. Ja kaikki tämä siksi, että emme ehtisi yhtään sanaa vaihtaa tai hetkeä viettää.

uudet tuulet

Ei ole hirveästi huvittanut lähteä treffeille. Välillä kokeilen kepillä jäätä ja kirjoitan vaikka jollekin ja katson, minkälainen tyyppi se toinen on. Varsinaisiin sokkotreffeihin asti yksikään kirjoittelu ei ole nykyään edennyt.

Jaa aa, mitäköhän siis kaipaan miehessä? No, ainakin, että on itsensä kanssa sinut, sellainen rennon seksikäs, mukava, suhteellisen älykäs, urheilullinen ja tykkää ajatustenvaihdosta. Siinäpä sitä sitten onkin.

Ravintoloissa en tykkää enää niin paljon käydä. Siellä tietysti tapaisi miehiäkin, mutta kun en juo paljon, niin en tykkää, jos toinen on kunnon tuiskeessa.

Kerran mietinkin, että kun pitää tämä kivulloinen tutustumisprosessi käydä läpi, niin miksei voisi vaikka kyselylomaketta laittaa toisen nenän eteen ja siinähän sitten saisi selville jotakin oleellista. Eipä tarvitsisi riidellä noista asioista suhteen aikana, kun voi selvittää ne jo ennen suhdetta.

Tai juottaisi toisen hirveään humalaan ja katsoisi, miten se käyttäytyy. Tai laittaisi sen juoksulenkille, että näkisi sen arkityylissä ja räjähtäneenä. Sellaista shokkihoitoa heti alkuun, niin siinä ei tarvitse asioista yllättyä.

Tai entäpä koesuhde, jonka voisi laittaa päättymään johonkin päivämäärään, niin ei tarvitse etukäteen pelätä, milloin tämä loppuu. Mun suhteet loppuu kuitenkin.

Sekin on omituista, ettei samassa paketissa ole yleensä seksikkyyttä ja mukavaa älykkyyttä. Toinen voi siis olla mukava ja hänen kanssaan on kiva jutella, mutta ei sen enenpää tai sitten toinen on rennon seksikäs, mutta ei sitten löydy mitään puhuttavaa. Kumman noista sitten valitsee?

Kun kerran kaikkea muitakin kropan osia voi saada vaihdettua parenpaan malliin, niin miksei näitä aivoja saisi johonkin vähän kevyenpään. Kiitos. Uusilla aivoilla uuteen suhteeseen. Sitä odotellessa käynkin unten maille.

palvelua

Sukulaistapaamisessa kerroin, että nyt olisi tarvetta aviomiespalvelulle. Aviomiespalvelulla tässä tapauksessa tarkoitan, että mies tulee tekemään kotiin vaikka pikku remonttitöitä.Sellainen palvelu on siis jo olemassa. Mä tarvitsisin esim. apua kantamisessa, kun olen kyllästynyt kantamaan muutenkin kaupasta ruokaa kotiin. Meillä ei ole tässä ihan vieressä isoa kauppaa vaan toi lähikauppa, ja sieltä ei aina saa kaikkea tarvittavaa. Haluaisin nimittäin parvekkeelle multaa, kukkia ja vaikkapa maton ja muuta piristettä. Ei vaan oikein iske lähteä multaa ja kukkia käsipelillä kotiin raijaamaan. Pulkalla ei voi tuoda, pyörää ei ole ja vahvat käteni eivät sentään kaikkeen pysty. Isäni hämmästyi käsitteestä aviomiespalvelu. Hän ajatteli sen kait tarkoittavan, että aviomiehiä olisi jossakin tarjolla ja haluaisin tuota kautta itselleni miehen. En ole kyllä tuosta toiminnasta kuullut Suomessa. Lähinnä se on kait ollut miehille suunnattua aviovaimo -palvelua. Tv:ssä oli dokumentti oliko se Filippiineiltä vai Thaimaasta tuosta aviovaimo -palvelusta.

Ehkä pitäisi olla vastaava palvelu naisille. Tietysti on nämä treffipalstat ja muut, mutta ei niissä ole samanlainen sävy kuin sanassa aviomiespalvelu.

oli ihan pakko

Kauhistellaan mun muksun kanssa Euroviisuja ja ei kyllä Suomi varmaan huonoimmaksi jää. Niin hirveitä noi muut kyllä on. Tuntuu, että tosta on tullut sellainen sirkus, että musiikilla ei ole enää mitään väliä. Kaikenmaailman asuja ja ihme ilmeitä ja liikkeitä. Sirkusta toi on eikä mitään musiikkia. Toiseen asiaan ihan siis asian viereen lipsahdin. Mun kaveri kerran erosi, kun jätkäkaveri petti. Eihän se mun kaveri tuota kauan jaksanut katsoa. Sitten he kerran törmäsivät kapakissa. Jätkällä oli uusi muija siinä vierellä ja pelkäsi, että mun kaveri nostaa äläkän. Mun kaveripa meni juttelemaan muijan kanssa ja oli niin kuin ei olisi mitään tapahtunut. Jätkää vaan alkoi ärsyttää se, että oliko mun kaveri päässyt noin hyvin hänestä yli. Vaikeata oli tuota miestä miellyttää. Silloin kun olivat yhdessä, niin petti, mutta kun olivat erillään, niin mun kaveriani kaipaili. Ymmärrä nyt sitten tuota miesten logiikkaa.

Itse kerran kun olin sellaisessa tilanteessa, että jätkä oli jättänyt mut ja palannut ex:nsä luo, muistin tuon jutun ja käytin sitä vaistomaisesti. Menin siis itsekin muijan luo höpisemään ja se muija sanoi, ettei ole ennen tällaista ihmistä kohdannut. Joten me ei tapeltu siitä jätkästä vaan oltiin kuin ylimmät ystävät. Kiva joskus noinkin yllättää ihmisiä.

suhteellista

Jos joku pääsee helpolla ex:stään yli, niin mä en kuulu niihin. Jos joku ihminen on päässyt tekemään muhun vaikutuksen, niin ajattelen sitä ihmistä paljon. Ajattelen sekä hyviä hetkiä tai toisen olemusta tai jotakin kivaa. Sitten muistan esim., miten huonosti hän kohteli mua ja yritän päästää irti. Uskon siihen, että välittäminen on vapaaehtoista. Toista ei voi pakottaa välittämään. Ja sitä en haluakaan.

Erikoisimpia tilanteita mulle on ollutkin ne, kun multa on kysytty parisuhdeneuvoja. Kysyjä on itse ollut suhteessa pitkään. Sinänsä outoa, kun mä en ole ollut naimisissa tai kihloissa. Ehkä mussa on joku sisäinen tieto, miten suhteessa voisi tai kuuluisi toimia, jotta se toimii. Toi tieto ei vaan ylety mun omiin suhteisiini.

Ja uskomattominta on ollut se, että olen osannut neuvoa tai vaistoni on sanonuut oikein. Siinä jälleen kerran tulee todistettua, että toista voi neuvoa hyvälläkin menestyksellä, vaikka itsellä ei omakohtaista kokemusta aiheesta olisikaan.

Toisen suhteessa kun on sitä etäisyyttä, niin paremmin sen hahmottaa. Ja olen varmaan lukenut kaikki mahdolliset parisuhdekirjat, joita on markkinoilla. Niistä olenkin saanut hyviä vinkkejä muille. Ei niistä kyllä mun omiin suhteisiini apua ole ollut. Eli mulla on tosi paljon kirjasuhdeviisautta, heh.

kiville

Olipa taas kerran suhdepläjäys, jossa ei ollut tolkkua. Miehen mielestä kun riitti, että muijalle soittaa ja pöytään jättää. Muijahan vain voi itsekseen pöytään vaikka piirtää tai ympärilleen katsoa. Kunhan vain ei puhu kenenkään kanssa. Silloin mustasukkaisuus herää.Muijapa sitten yksi kertä päätti, että mulle riitti. Eipä ole tuosta suhteesta eläjäksi, vaikka kuinka anteeksi pyytelisi. Laittoipa vielä mies yhden tekstiviestin. Aikaa kulunut vuosi tai pari. Pyyteli mies siinä anteeksi omaa tyhmää käytöstään ja sitä, ettei huomaa toista. Ja varmaan muija ei häntä enää nähdä halua. Tottahan tuo on. Ei kiinnosta enää. Aikaa kulunut liikaa. Mies ei ole muuttunut yhtään. Yhtä täynnä on itseään. Mitä se anteeksi pyytelee, jos samaan lankeaa heti kohta. Luulee mies kait, että mut lepyttää, jos tekstailee. Mutta ei enää. En halua nähdä. Aika on julma ja tunteet on poissa.

ajoitus

Mikäköhän siinäkin on, että ex haluaa nähdä mut sitten, kun mua ei enää kiinnosta. Tänä aamuna heräsin tekstiviestiin, jossa joskus vuosi sitten tapailemani mies halusi nähdä. Silloin aikoinaan se juttu meni niin monimutkaiseksi, että ei mua enää huvita nähdä. Fiilikset ovat kadonneet ja nyt sitä vain ajattelee niitä aikoja menneeksi.

Ehkäpä tämä kaipailija on sitten huomannut, että olenkin loppujen lopuksi ihan hyvä tyyppi.

Joskus olen nimittäinen ennenkin törmännyt siihen, etä mua kaipaillaan, mutta vasta sitten, kun olen jo päässyt suhteilun yli. Eräskin mies alkoi soittaa mulle ihan innolla mitä välinpitämättömämpi mä olin. En vain todellakaan ymmärrä. Miksi vasta sitten, kun itse on tehnyt surutyön ja haluaa unohtaa toisen. Mulla ei todellakaan toi pitäminen suju yhtäaikaa toisen kanssa. Ajoitus pettää aina.

Ehkä mussa on joku kirous. Ajoitus -kirous, joka estää miestä pitämästä musta vielä silloin, kun mä hänestä olen kiinnostunut. Alkaa pitkästyttää tuo väärä ajoitus.

Jotenkin tätä asiaa pitäisi muuttaa, mutta miten. Ehkäpä mun pitäisi ruveta pitämään miehestä, josta en itse ole kiinnostunut alussakaan, mutta joka pitää musta. Silloin ei ainakaan ajoitus voi pettää.

suhteettomuutta

Nyt se sitten selvisi mulle, miksi mä olen sinkku. Mussa on jotakin salaista vetovoimaa. Vedän nimittäin puoleeni mänttejä, joten mä taidan sitten olla mänttimangneetti.

Vaikka se mies olisi mikä prinssi siinä alussa, niin kyllä siitä lopulta itsetietoinen sammakko tulee.

Esimerkkejä: Eräskin mies halusi meidän viettävän viikonloput kapakassa. No, kyllähän mä kapakassa viihdyn, ainakin sellaisissa, joissa ihmiset seurustelee eikä juominen ole pääasia. Tämä kyseinen mies vei mut sitten kapakkaan, jätti mut pöytään ja lähti muita pöytiä vallottamaan. Pidä siinä sitten kivaa itseksesi kapakassa, kun kotona olisi sentään ollut seurana kirjat, tv ja netti. Suhdetta kesti kolmisen viikkoa.

Eräälle miehelle mä olin liian kunnollinen. Vieläkin särähtää korvaan toi sanominen. Miten ihmeessä ihminen voi olla liian kunnollinen. En mä todellakaan mikään pyhimys ole. Suhdetta kesti kaksi ja puoli viikkoa.

Eräskin mies halusi meidän olevan ystäviä parisen vuotta. Me ei siis seurusteltu, mutta siinä ei oikeastan ollisi saanut tavata muitakaan. No, jos mä jonkun kanssa olen, niin en mä muita katsokaan. Sanonpahan vaan, että oli kyllä raskasta ei-seurustella parisen vuotta. Ei enää ikinä tuollaista suhdetta.

Entäs sitten tämä kuuluisa vaikeasti tavoiteltava - kommentti. Mä en todellakaan jaksa olla vaikeasti tavoiteltava. Mä olen sellainen silloin, kun mua ei oikeasti kiinnosta toinen.

Ja en mä jaksa mitään ihmesuhdepelejäkään. Musta on kiva sanoa toiselle, että mä pidän hänestä.

Joten taidan sitten täyttää ikisinkun tuntomerkit: kiltti, sanansa pitävä, ei leiki toisen tunteilla, mukava, erikoinen ja tavallinen yhtäaikaa. Pitäisi varmaan perustaa joku kerho, jossa jäseninä voisi olla ikisinkut, ne, joilla ei ole takana avioeroja, avoeroja ja eikä muitakaan suhde-eroja kuin nimeksi.

ihmissuhde

Mun on ihan pakko kertoa mun miesihanne ja se on Richard Gere. Olisinpa mä tossa. Siinä on jotakin tossa miehessä. että ei-malli -naisimmeinen ei luovu toivosta löytää joskus oma Richard Gerensä.

Mä vielä tykkään hänen leffoistaan ja niissä hänen tavastaan kohdella naista. Ja miten hän koskettaakaan.

Tämä mun haavemaailma on tällaista. Ei toivoakaan realismista. Mä nyt vaan olen tällainen toivoton romantikko, joka elää ihan omissa maailmoissaan. Kyllä mä tiedän, että tuollaiseen mieheen tutustuminen ei ole helpoimmasta päästä.

Tämä ikävä arki kun on niin tylsää ja raadollista, niin kait mulle sallitaan päiväunelmointi. En mä unohda, missä olen ja mitä teen. On vain jotenkin ihana ajatella, että tuollaisia miehiä on olemassa, vaikka ehkä ei mua varten. Enkä todellakaan tarkoita pelkästään hänen ulkonäköään vaan tyyliään kanssa.

paperisuhde

Tuli vaan mieleeni, miksi toisen sukupuolen näkeminen tai yhdessäoleminen vaivaantumatta tai yleensä puhuminen on niin vaikeaa. Ja tarkoitan silloin, kun on ihastunut toiseen. Jotenkin en osaa olla luonnollinen. Haluaisin kyllä, mutta kanssakäymisestä tulee jotenkin sellaista sähläämistä.

Saatan puhua ihan mitä sattuu, siis höpöttää hermostuksissani. Ja muutenkin kiemurrella ja hermoilla, vaikka kuinka haluaisin toista nähdä.

Ei kait sitte ihme, jos miessuhteeni ei onnistu, kun en osaa olla jännittämättä toista.

Kirjoittaminen onkin sitten toinen juttu. Parhaiten olenkin ollut suhteessa mieheen kirjoittaessani. Uskallan tällöin olla oma itseni ja kirjoittaa, mitä päähän pälkähtää ja uskallan myös suuttua ja sanoa asioista, jotka mua vaivaavat.

Mutta ei kat yksin paperisuhde riitä. Ei kait sitä voi ikuisesti toisen kanssa kirjoittaa. Jossakin vaiheessa on nähtävä ja osattava puhua ja osattava tehdä toisen seurassa asioita. Ääh, siinä se vaikeus onkin.