mielenkiintoista... hm..

Katsoin äsken Prisman:Mielen sairaus puntarissa. Siinä on kymmenen koehenkilöä ja sitten asiantuntijaraati, joka yrittää selvittää testien avulla, ketkä noista kymmenestä on diagnosoitu mielenterveysongelmaiseksi. Siis viisi ihmistä heidän pitäisi löytää.

Taitaa olla vaikea tehtävä. Mielensairaushan ei välttämättä näy ulospäin.

Mäkin kun katselin niitä henkilöitä ja yritin arvata, niin en kyllä keksinyt oikeastaan ketään. Niin vähän tietoa siinä annetaan.

Mielenkiintoinen ohjelma tuo Prisma. Toivottavasti muistan katsoa myös toisen osan.

Tällaiset ohjelmat pistää ajattelemaan ja saa jotenkin veren kiertämään aivoissa. Ei ole sellainen turtunut olo tv:n katselun jälkeen vaan tuntee oikein elävänsä, kun on nähnyt jotakin mielenkiintoista. Lisää tällaisia ohjelmia.

joulun odotusta...

Kohta on sitten joulu ja en oikein tiedä, mitä tänä vuonna joulusta ajattelisin. Joulunhan pitäisi olla yhdessäolon aikaa, rauhan aikaa. Monille se on kuitenkin ikävien muistojen aikaa, liian suurten odotusten aikaa.

En edes tajua, miksi sitä laittaa niin suuret odotukset jouluun. Ehkä ne odotukset selittävät sen, miksi ahdistaa ja on surkea olo. Ehkä joulussa pitäisi olla taikaa ja silloin odottaa kaikkien ikävien asioiden häipyvän ja joulun tuovan vain onnea ja iloa.

Mulle joulussa on ollut vaikeaa se, ettei ole enää sitä kotitaloa, jossa isolla joukolla joulua juhlittiin. En tiedä, miksi se paikka on niin tärkeä. Monethan eivät vietä aikuisena joulua kotitalossaan vaan oman, uuden perheensä kanssa. Ehkä joulu kaikkien eniten näistä pyhistä muistuttaa siitä, ettei ole sitä omaa perhettä.

Samaten jouluun liittyi puukirkossa käynti lumisessa maisemassa. Se rauha ja kaunis luminen ympäristö. Ihmiset hyörivät ympärillä. Väliaikaisesti on sotakirveet haudattu. Odotetaan lahjojen jakoa, joka alkoi yleensä kahdeksan jälkeen illalla. Oli ääniä, makuja, lämpöä ja tunnelmaa. Oli touhua ja kuusen hakemista. Oli koristelua ja odottelua.

Mitenköhän onnistuisi nyt aikuisena vangitsemaan edes vähän joulun tunnelmaa. Edes vähäsen siitä taiasta pitäisi itselleen.

värjättyä aitaa ja ....

Värjäsin aidan ja kuvan ja tällainen siitä sitten tuli.



Toinen kuva on yhdistelmäversio. Yhdistän mun vanhaa kuvaa ja uutta.

Mikrobitissä oli juttua tästä kommentoinnista. Joko on niin, että juttu ei herätä mitään kommentoitavaa (on siis niin huono) tai sitten on niin hyvin kirjoitettu, että siihen ei ole mitään lisättävää.

aku ankkaa ja muuta rompetta....

Mulla riitää tavaraa, lehtiä ja aku ankkaa. Nyt mietin kuumeisesti, miten pääsisi turhasta tavarasta eroon. Tietty ei haittaa, vaikka jonkun roponkin onnistuisi saamaan.

Aku Ankka tuli meille aikoinaan vuodelta 1993. Ja niitähän sitten piisaa.
Aku Ankan taskukirjoja ostin itse joskus aikoinaan ja niitäkin mulla on iso laatikollinen.

Haen kellarista laatikoita ja katson, mitä siellä on. Löysin lisää kirjoja ja luistimia ja vaikka mitä. Kääk, mitäköhän tälle kaikelle voisi tehdä.

Mietin jo tuossa kroonisessa rahapulassani, että myyn kohta huonekaluni, että saisin rahaa. Sitten ei jäisi asuntoon kuin sänky ja tv. Kaikkea sitä tulee miettineeksi.

kuvaa... tätä hetkeä...

Tämä viikko menee taas nopeasti. Vaikka olen kotosalla, niin aika lähtee käsistä ja tuntuu, ettei ehdi mitään tekemään.

Olen yrittänyt siivoskella noita tasojani olkkarissa, mutta kun aloitan, niin alkaa nukuttaa niin makeasti. On näköjään hyvä unilääke tämä siivoaminen. En ole nimittäin vieläkään täysin sinut tämän homman kanssa. Mistä lie kestoinho lähtenyt.

Kuvamuokkauksia teen, mutta joudun välillä pitämään taukoa, etten olisi tässä koneella kerralla liian pitkään. Muuten käsi alkaa kiukutella eikä tunnu kivalta.Pitäisi varmaan kevään kunniaksi hakea multaa kaupasta ja laittaa ruukkuun noita taimia, että pääsevät kunnolla kasvuun.

On jotenkin epätodellinen olo, kun pitäisi mennä takaisin töihin ja kohdata tuo työyhteisö. Siinä onkin mulla haastetta, vaikka yllätyksiähän sattuu. Mistä sitä tietää, vaikka olisinkin ihan reippaana lähtöön.

taukoa...nämä katsoin...

Olin tässä vähän aikaa poissa täältä blogimaailmasta. Tarvistin omaa rauhaa ja vaan olemista. Nyt olen sitten taas tässä ja toivottavasti uusin innoin kirjoittamaan ja kuvaamaan jotakin.

Ostin pari leffaa, joita olen halunnut itselleni pitkän aikaa. Muksuni ei ole nähnyt näistä kumpaakaan. Itse näin nämä joskus, mutta nyt sitten pystyin ostamaan ne.

Tässä Tom Hanks Forrest Gump:ssa. Oikeastaan tuo kuva kertoo paljon leffasta. Hanksin esittämä Forrest on vähän yksinkertainen, mutta sitäkin enemmän tilanteessa elävä. Hän istuu penkillä ja kertoo tarinaansa milloin kellekin.

Leffa on mun mielestä hyvin tehty ja kuvattu. Ja siihen on saatu sellaista tunnelmaa ja toivoa. Jotakin sellaista, että itse ainakin pidän.

Toinen leffa on taas Geren Officer and a Gentleman. Olin halunnut tämän leffan omaksi pitkän aikaa.

Elokuvassa näkyy upseerien koulutusta, ystävyyttä, pikkukaupunkia, unelmia ja jotakin.

Pidän Gerestä ja hänen tyylistä ja tähän hän istuu tosi hyvin. Hänellähän on urheilijatausta oikeassakin elämässä.

blogipalkinto...kiitos Susa

Sain tämä pystin Susalta,
http:///kulttuurejasekoitellen.blogspot.com/ . Kiitos oikein paljon Susa. On se mukava, että muistetaan, vaikkakin olen aika huono jatkamaan. Kerran olen sen jo tehnyt ja katsellut, että täällä blogimaailmassa on kiertänyt näitä palkintoja.

Tällä kertaa haluan antaa tämä palkinnon blogissani kävijöille ja kommentoijille. Kiitos paljon, kun jätätte viestejä. Niitä on tosi kiva lukea ja pitää tätä blogin pitämistä yllä. Meinaa aina välillä usko loppua omiin kykyihinsä ja teksteihinsä ja kuviinsa.

yleisellä tasolla...

Nyt on ollut erittäin hyvä juttu, että on näitä vanhoja kuvia, mistä tehdä uusia versioita. En ole nimittäin vähään aikaan ottanut uusia kuvia ollenkaan, mutta onhan mulla noita kuvia sentään kone pullollaan.

Kevättä kohden, kun mennään, niin alkaa tulla tarve jonkinlaiseen muutokseen elämässä. Törmäsin tällaisiin neuvoihin yhdessä lehdessä. Poimin isosta jutusta jotakin ja jäin miettimään, mitä voisin muuttaa omassa elämässäni.

Muutokset pitää tehdä hitaasti. Kuulema, jos yrittää muuttaa asioita, tapojaan, ruokatapojaan liian nopeasti, niin muutokset eivät helposti jää pysyviksi.

Kannattaa aloittaa yhdestä tai pienestä. Ei siis kannata ahnehtia liikaa ja yrittää muuttaa koko elämäänsä kerralla. Tällaista muutosta ei kukaan kuitenkaan jaksa pitää.

Ei kannata vaatia itseltään liikoja.

Usko itseensä helpottaa muutoksen tekemistä ja uskoa siihen, että se on yleensäottaen edes mahdollinen.

Yksi tapa on hankkia itselleen iso vihko, johon kirjaa eri asioita. Muutoskalenteri, johon kirjaa vaikka esim. kolme muutosta.

Jutussa oli myös ensiapusalkku. Mitä tehdä silloin kun lamaannus iskee, kun masentaa ja usko omaan kykyyn muuttua on koetuksella.

Pitäisköhän kokeilla? Hm...

voiko käyttää...

Oi joi, en itsekään tainnut tässä aikaisemmin ajatella, voiko toisen ottamia kuvia julkaista. Kääk, ei ilman lupaa saa laittaa tänne blogiinkaan. http://www.peda.net/veraja/jyvaskyla/tvttuki/ohjeet/perusopetus/kuvista Tästä linkistä pitäisi löytyä jotakin tietoa, jos joku on asiasta kiinnostunut.

Mä olen ottanut melkein kaikki kuvat, mitä olen tässä ja tuossa toisessa blogissani julkaissut. Oikeastaan nuo paremmat kuvat, jotka eivät ole olleet mun, ovat vaan olleet esimerkkejä, mihin mä voisin kuvillani pyrkiä. No, enää en sitten käytä. Ja olen maininnut ne kuvat erikseen, mutta ei niitä kyllä montaa ole.

StumbleUpon:ssa olevat kuvat vaan tulevat siellä vastaan ja en ole varma, saako niitäkään laittaa blogiin, vaikka muuten siellä näyttää porukalla olevan muiden tekemiä kuvia omilla sivuillaan.

kevättä ilmassa...

Kävelin taas katsomassa, josko mitkään eläimet voisivat olla ulkona. Löysin nämä hevoset seisoskelemassa laitumella. Tuohon poniin ja hevoseen alkoikin sitten tulla elo juuri, kun olin lähdössä ja ehdin niiden leikkiä kuvata vähän aikaa.

marraskuun eläimet ja arvaus...

Arvatkaa, olenko laittanut toiseen http://photokiertm.blogspot.com/ -blogiini jotakin vai en..

Kävin tänäänkin ulkona vähän kävelemässä ja katselemassa ympärilleni. Tosin sadessa ja tuiskussa ei tuolla mun kameralla hyviä kuvia oteta.

Nämä kuvat taa ovat eilisen päivän kuvia, kun oli niin lämmintä, että kanatkin saivat olla ulkona. Joskus lapsena katselin näiden touhuja hypnoottisena. Voisin mä vieläkin, jos mulla olisi pikku tilanen, kanoja, ankkoja, kissoja ja lampaita pitää.

bloggaan, koska...vastaan Leijonaisen kysymykseen...

Nyt heitit Leijonainen http://www.leijonainen.fi/ sellaisen haasteen, johon vastattava, vaikka vastausta en varmaan edes tiedäkään.

Siis miksi bloggaan? No, alunperin törmäsin jonkun blogiin ja tuli mieleen, että miksi en voisi kokeilla. Lähdenhän muuten aina kaikkeen uuteen mukaan, niin miksi sitten en tähän. Ja kun kerran tämä kirjallinen ilmaisu on mulle joskus helponpaa kuin suullinen, niin eikun vaan mukaan tänne blogimaailmaan.

Sittten sain kameran, jolla olen opetellut ottamaan kuvia ja sitä kehitystä on voinut mun blogissa seurata. Ja sitten tuli tämä Gimp2 -kuvankäsittelyohjelma, jonka saloihin yritän tutustua joka päivä ja keksiä, mitä nappulaa en olisi kokeillut ja miltä tulos sitten voisi näyttää.

Kävipä myös mielessä, että voisi tätä kirjallista puolta kehittää. Tosin tämä on vähän jäänyt sellaisen lapsipuolen asemaan, kun olen noihin kuviin keskittynyt.

Ai niin taisin vähän taas eksyä aiheestakin, siis miksi bloggailen. No, tietysti lähinnä tämän palautteen takia. Musta on tosi kivaa ja mielenkiintoista lukea kommentteja ja kirjoittaa niitä itse ja katsoa, mistä täällä minäkin päivänä kirjoitetaan tai kuvataan.

Ja sitten on sellaisia aiheita, joita haluaa jakaa muiden kanssa. Tai jos katsoo jonkun hyvän leffan tai tulee joku ahaa -elämys, niin on kiva laittaa se tänne. Olen myös tänne kirjoitellut mun omituisista kokemusta tai pähkäillyt elämää yleensä.

Viime aikoina vaan olen ollut sellaisessa käymistilassa, että olen kirjoitellut tänne harvakseltaan. Päässä pyörii vaikka mitä, mutta ei vaan saa sitä ulos. Se muhii ja muhii tuo mun pääkoppa. Mitäköhän sieltäkin taas syntyy, kun on sellaiset aivokeitokset menossa.

sillisalaatti -juttua... animaation kera

Muksuni olo on vähän parempi ja kipu hellittää. Joten päästiin kait säikähdyksellä ja lopullista kammoa ei syntynyt. Huh... on joskus pienestä kiinni.

Päässä pyörii tällä hetkellä noi koulutusmahdollisuudet. Sain niistä niin paljon tietoa että. Voisin syventää tätä omaa tai lähteä uusille urille. Tosin niissä on nuo valintakokeet, joten ei niihin niin vaan rynnätä. Pitäisi siis päästä sisäänkin. Mutta tässä vaiheessa kokonaan ammatinvaihto tuntuu aika riskaapelilta touhulta, varsinkaan kun ei ole esim. miestä tätä leivän särvintä saamaan.

Flunssa vielä pitää otteessaan, mutta muuten on vähän parempi olo. Ehkä asiat alkavat selvitä tässä pikkuhiljaa ja jaksan niitä hoitaakin.

Toinen animaatioversio tuli kanssa vastaan ja aika hauska oli tämäkin.

Maisemat ovat keskeltä kaupunkilähiötä. Ei varmaan uskoisi. Luulisi, että on maalla. Voisipa asua tälllaisessa ympäristössä, puutalossa takkatulta katellessa, kirjoja, leffoja ympärillä.

synkkyyden kuvia...

Joskus tuntuu kyllä tältä, kun maailma ympärillä muuttuu ja kuulee raastavia uutisia.

Näihin kuviin laitoin tunnelmiani tänään, kun en joskus osaa sanoilla ilmaista. Sulka voisi toimia viestinviejänä, että nyt olisi aika toimia ja tehdä jotakin.

Sen takia näissä kuvissa ei ole kauniita värejä vaan oikeastaan aika synkkiä.

Pieni toivo pilkistää synkkyyden metsästä.

latinaa ja sanontoja... Helsinki -kuvaa

Joskus hullukin puhuu viisaasti.

Sometimes a fool speaks aright.

Interdum stultus bene loquitur.

Arpa on heitetty.

The die is cast.

Jacta alea est.

Löysin kirjastosta tuon Tartu hetkeen -kirjasen, josta nuo sanonnat eri kielille on. Musta oli aika hauska idea laittaa latinaksikin noita sanontoja. Eikö kuulostakin paljon hienommalta latinaksi kuin suomeksi.

Tuo villiviini -seinä tuli matkalla Helsingissä vastaan ja otin kuvan.

Tämä patsas taas on tuolta Rautatieaseman viereisestä puistosta. Hyvin ovat puusta veistäneet. Siinä on se suihkulähde, josta olen kanssa tänne kuvan laittanut.

Meidän se toinen marsuista on saanut jonkin pöpön ja on nyt tarkkailtavana. Kyllä noi marsusetkin aiheuttavat vaivaa ja stressiä ja jotenkin mun olisi vaikea viedä sitä lääkäriin. No, onneksi muksu pääsi itse viemään. Ja nyt sitten seuraillaan, miten se voi.

kuvien ja leipästen viemää

Ja tähän kuvaan törmäsin ja on muuten tosi lämmin kuva. Tulee ihan hyvälle tuulelle, kun katsoo tätä.

Musta on kiva leipoa niin kuin olen varmaan kertonut. Ja varsinkin leipää tai pullaa tai joku piirakka. Ja sitten se syöminen. Mikäs sen parenpaa kuin tuore leipä voin kera tai pullan tuoksu, kun sen ottaa uunista.

Ja tietenkään en noudattanut ohjeita vaan sovelsin siihen ihan omaa. Mutta hyvää tuli ja tuo pellillinen tuli päivän mittaan syötyä.

kauhuruusua ja rahakerjuuta...

Kuulin tänään aika uskomattoman jutun. Tuttuni oli saanut englanninkielisen kirjeen. Ja se oli osoitettu hänelle. Hänellä on kaksiosainen sukunimi: toinen oma ja toinen miehen. Kirjeen sisältö meni suurinpiirtein näin, että pyydettiin rahaa, avustusta, koska ollaan sukua. Pyytäjä ei vain tiennyt, että tuon nimisiä ei ole muita, koska se sukunimi on kaksiosainen.

Tuttuni oli sitten vienyt kirjeen poliisille, jotka halusivat sen säilyttää.

Niin että nyt saa katsella postiaan, josko sieltä noita erikoisia kerjuukirjeitä ilmestyisi.

Kokeilin ruusussa yhdistää värejä, joita ei yleensä näe yhdessä. En yhtään ihmettele. Eivät todellakaan sovi yhteen, heh.

tekijä vai uhri...

Katsoin pari leffaa aikani kuluksi ja ne osoittautuivat harvinaisen hyviksi kumpikin.

Reservation road, hetki pimeässä on kuvaus syyllisyydestä ja miten ihminen kestää sen vai kestääkö ollenkaan. Tarina alkaa, kun (Mark Ruffalo) Dwight Arno palaa poikansa kanssa ottelua katsomasta illalla. Samaan aikaan (Joaquin Phoenix) Ethan Learner on bensa-asemalla tankkaamaassa ja perheen poika nousee autosta. Arno ajaa pojan päälle ja pakenee paikalta. Learner järkyttyneenä etsii poikansa yliajajaa poliisin ollessa voimaton.

Arnon elämää kuvataan, kun hän miettii, antaisiko itsensä ilmi vai antaako asian olla. Hyvin kuvataan tunteita ja ristiriitaa, kun ei ole varma, mitä pitäisi tehdä. Hän ehtii käydä poliisiasemallakin antamassa itseään ilmi, mutta poliisilla ei ole aikaa kuunnella häntä.

Learner tajuaa jossakin vaiheessa, että Arno on se yliajaja ja heille tulee välienselvittely.

Elokuva on tunteita herättävä ja toisaalta yllättävä. Näyttelijät sopivat rooleihinsa ja mut ainakin elokuva sai ajattelemaan, mikä on hyvän elokuvan merkki.

Kuvat ovat elokuvasta otettuna tv:stä.

puutarhan lumoa...

Sain vihdoin ja viimein päivitettyä tuota toistakin blogia, johon pääsee vaikka tästä: http://photokiertm.blogspot.com/ . Vaikka mulla on paljon kuvia, niin en ole osannut päättää, mitä kuvia siellä näyttäisin, kun olen jo tähän niitä niin paljon laittanut.

Helsingissäkin on niin paljon paikkoja, joissa en ole käynyt. Ihan hävettää myöntää, mutta täällä en ole ennen käynyt. Tämä kuva on Kasvitieteellisestä puutarhasta Kaisaniemessä http://www.fmnh.helsinki.fi/ktp/ . Aivan upea paikka ja paljon kasveja ja kukkia ja on vielä nuo kasvihuoneetkin, joihin en ehtinyt.

Kukkiva puukin tuli vastaan ja nimeä en huomannut katsoa.

Nämä ovat Sinipallo-ohdakkeita. Aika erikoisen näköisiä ovat.

Tän kukkasen kera haluan vielä kerran toivottaa Leijonaiselle http://www.leijonainen.fi/ mukavan leppoisaa syntymäpäivää.

värien kertomaa ja aika kuluu stumbleupon:ssa

Tänään olen puuhaillut näiden kahden kuvan kanssa. Näköjään mulla toi värimaailma pysyy edelleen synkkänä. Ei ole vieläkään heleitä värejä. Ehkä synkkyydestä saa enemmän näitä draaman aineksia. Eihän mun elämäkään mene aina hienosti taiten sääntöjen mukaan. Taitaa tulla niitä kiemuroita matkaan ja muita kommervenkkejä.

Netissä olen taas surffaillut, tällä kertaa Stumbleupon:ssa: http://www.stumbleupon.com/

Siinä olen sitten surffaillut ja äänestänyt,, pidänkö vai enkö ja tuo etsii mulle lisää niitä sivuja, joista ehkä voisin pitää. Ainakin upeita valokuvia olen tuota kautta löytänyt.

Ja tuli tällainen sanontakin vastaan: "Losing an illusion makes you wiser than finding a truth". Ludwig Börne