torstaina

Blääh, kuinkas tässä kävikään...




Äh, bläh. Hösäsin koko päivän ja mietin kuumeisesti näitä myyntihommia. Muahan ei ole myymään mitään (tai ainakaan niin, että saisin parhaimman hinnan).

No, meikä otti nämä mun 31 taskukirjaa Aku Ankasta ja marssi Hesan yhteen divariin. Lupasi mulle euron kappale ja katsoin netistä, että sen verran ovat jotkut saaneet tai vähän enemmänkin. No, tuo ei mua harmita, että myin noi taskukirjat. Onpahan tuolla rahalla ostettu ruokaa.

Mutta, mutta, mä otin mukaan vielä 6 sellaista siistiä kovakantista kirjaa. Ja onneton myin ne 2 euroa/kappale. Taisin myydä liian halvalla, mutta noi myyntitilanteet ovat hankalia mulle ja en ehtinyt siinä tarpeeksi kauan miettiä. No, nyt olen kuusi kirjaa kevyempi ja noita kirjoja en varsinaisesti kaipaa, mutta harmittelen koko ajan, että möinkö ne liian halvalla. Kun ensin ostaa ne kunnon hinnalla, niin kyllä tuo 2 euroa on vähän.

Ehkä olisin saanut enemmän kirpputorilla tai netissä, mutta kun en osaa myydä.

Kun vain pääsisin tästä piirteestäni eroon, että miksi noin tein ja oliko siinä järkeä sun muuta jahkaamista.

Pitää varmaan jostakin löytää joku muukin paikka, jonne voisin kirjojani tyrkyttää, kun mieluiten menen paikanpäälle ja siinä annan kirjani. Saisikohan jostakin muualta enemmän? Voi mua jahkailun ja harmittelun kuningasta, joka kohta ilman kirjoja on.

aku ankkaa ja muuta rompetta....




Mulla riitää tavaraa, lehtiä ja aku ankkaa. Nyt mietin kuumeisesti, miten pääsisi turhasta tavarasta eroon. Tietty ei haittaa, vaikka jonkun roponkin onnistuisi saamaan.

Aku Ankka tuli meille aikoinaan vuodelta 1993. Ja niitähän sitten piisaa.
Aku Ankan taskukirjoja ostin itse joskus aikoinaan ja niitäkin mulla on iso laatikollinen.

Haen kellarista laatikoita ja katson, mitä siellä on. Löysin lisää kirjoja ja luistimia ja vaikka mitä. Kääk, mitäköhän tälle kaikelle voisi tehdä.

Mietin jo tuossa kroonisessa rahapulassani, että myyn kohta huonekaluni, että saisin rahaa. Sitten ei jäisi asuntoon kuin sänky ja tv. Kaikkea sitä tulee miettineeksi.


tiistaina

"Jennifer Fox:in saappaissa"....




Katsoin taas tuota ohjelmaa: Vapaan naisen tunnustuksia.Se herätti paljon ajatuksia.

Tuossa ohjelmassa ollaan ihanan epätäydellisiä, avoimia ja suoria. Asioista voidaan puhua ja Jennifer näyttää ystävystyvän tosi helposti. Hän löytää ystäviä ympäri maailmaa. Nytkin hän oli Intiassa käymässä.

Tulee tuosta ohjelmasta mieleen oma tilanteeni. En ole täysin varma, mitä haluan. Tapaamani miehet ovat yleensä halunneet muuttaa mua, joko ulkonäön tai elämäntapani suhteen.

Jennifer Fox sanoi viehättyvänsä vääristä miehistä. Tunnistan tuossa lauseessa itseni.

Olen ajatellut, että jos elän elämäni näin, ilman parisuhdetta, niin haluaisin, että se olisi oma valinta ja että olisin tyytyväinen tilanteeseeni. Itsellisenä naisena voi elää hyvää elämää ja olla tyytyväinen.


maanantaina

possukin osaa istua... arkea...






Saan olla Tepan ja Paulin vahtina. Ovat saanet nämä meidän marsut nimet. Tepa on tämä vanhempi herra ja Pauli se pieni ja musta.

Kuvina vesiheijastuksia. Ihastuin tuohon pintaan ja noihin kasveihin, mitkä heijastuvat läpi.

Kävin istumassa penkillä ja seurasin lintujen elämää. Olivat naakat herkkujen perään.

Perheitä oli tosi paljon ja pariskuntia. Näköjään eläimen kiinnostavat ihmisiä. Ja kun kaupungissa ei yleensä eläimiä näy.



lauantaina

saappaat käsiin...





Löysin kuvan itsestäni konttausiässä. Niin kuin näkyy mulla oli saappaat käsissä. Mennä viipotin tosi lujaa ja tuumin, että näin suojaan käteni. Vauhdikas vesseli olin ja aina menossa. Tosin kun tätä kuvaa katsoo, niin tämä vakava pohtijapuoleni on tainnut olla olemassa jo aivan pienenä.



perjantaina

kanaperheen juomahetki... elämä yllättää...






Tämä kananen oli saanut pikku tipusia. Olivat porukalla juomassa. Pääsin lähelle kuvaamaan, kun yleensä nuo tipuset ja emonsa piileksivät puskassa.

Elämä on kyllä tosiaan täynnä yllätyksiä. Tuota asiaa olen tänään ihmetellyt. Avautui vain yllättävä työpaikka ja yllättävällä tavalla. En ole varma, pääsenkö siihen, mutta hakemukseni laitan kuitenkin. Katsotaan ja ihmetellään.

Huomaan, että nykyään teen ruokani itse. Olen totaalisen kyllästynyt kaupan valmiisiin ruokiin, lihatiski on sitten erikseen. Siellä on hyviä salaatteja, perunamuusia sun muuta.


torstaina

lehteä, myyjää ja kielteinen vastaus....



Laitoin tähän kuvan yhdestä lehdestä, jossa on musta nätti sisustus. Tekisi mieli itselleenkin saada jotakin söpöä ja valkoista, sellaista romanttista, mutta ei liian sekavaa. No, ehkä sitten joskus ja vähitellen.

On muuten pakko lähteä nyt ulos, etten taas jumitu tähän koneelle. On niin helppo jäädä katsomaan tähän vaikka mitä ja sitten tuo uloslähtö venyy.

Puhelinmyyjät uskollisesti pommittavat mua, vaikka en osta mitään. Pitäisiköhän ruveta sanomaan, että voin ottaa lehden, jos maksavat mulle rahaa. Saisinkohan mä sitten olla rauhassa?

Olin hakenut yhteen paikkaan ja sieltä tuli eilen vastaus. Siihen paikkaan oli hakenut 109 ja 6 ottivat haastatteluun. En päässyt noiden kuuden joukkoon, mutta sanoivat, että jos laajentavat hakua, niin sitten voivat palata asiaan ja pitävät mun hakemusta muitakin hommia varten 6 kuukautta.

Ei ollut ihan perinteinen kieltokirje, että valinta ei valitettavasti osunut teihin. Saamassani sähköpostissa oli nähty vähän vaivaakin. Ja vaikka vastaus oli kielteinen työn suhteen, niin jäi tuosta paikasta ja tavasta ilmoittaa asia hyvä mieli. Ja olihan hakemani paikka aika vaativa ja halusin vain koputtaa kepillä jäätä.


keskiviikkona

erilaisuuden leima voidaan tuottaa kenelle tahansa



Luin taas yksi päivä kirjaa kiusaamisesta. Nyt noita kirjoja kyllä kirjoitetaan ja aihetta otetaan esille. Tällaista kirjaa luin: Päivi Hamarus: Koulukiusaaminen.

Otin siitä muutamia itselleni uusia ajatuksia.

- miten yhteisö edistää tai estää kiusaamisen syntymistä ja kehittymistä
- kiusaaminen on yhteisöllinen ilmiö, jossa kiusaaja hakee kiusaamisen kautta valtaa, asemaa ja suosiota.
- kiusaamisessa toiseutta tai erilaisuutta tuotetaan luomalla kiusatulle tietynlainen maine
- erilaisuuden leima voidaan periaatteessa tuottaa miltei jokaiselle yhteisön jäsenelle; kaikkihan me olemme erilaisia
- kun kiusattu ymmärtää, että kiusaamisessa ei ole oikeastikaan kysymys hänen erilaisuudestaan, hän ei ajattele, että kiusaamisen syy on hänessä ja hänen erilaisuudessaan, eikä muodosta minäkuvaansa sitä kautta

Mua nimittäin vieläkin ärsyttää ajatus, että kiusaaminen olisi kiusatun vika. En todellakaan usko siihen. Ja ainakin yhtä kiusattua kun kuunteli, niin hän sanoi olevansa esillä ja rohkea. Hän taas olisi halunnut hukkua massaan.

Tulee mieleen, että sitä joutuu kiusatuksi sattumalta. Kiusaaja kokeilee, ärsyyntyykö sitä hänen temppuihinsa ja jos reagoi väärällä tavalla ja muut lähellä olevat lähtevät mukaan, niin sitä joutuu kiusatuksi. Niin yksinkertaista se on. Ei siihen muuta tarvita.


Tähän asti olen päässyt tässä kiusaamisasiassa. Vielä on paljon käsiteltävää ja vihattavaa ja anteeksiannettavaa. No, sentään nykyään pystyn lukemaan tuosta asiasta.

sunnuntaina

Johtaako päättynyt parisuhde dementiaan....




Johtaako päättynyt parisuhde dementiaan?

- koko ajan ilman parisuhdetta elävät eivät sairastuneet kumppanin kanssa eläviä useammin dementiaan

- Arja Mäkinen: " Parisuhteella on riskinsä - eroaminen ja leskeytyminen altistavat dementialle". Linkki Arja Mäkisestä

- parisuhteeseen sisältyy haasteita, mutta sama pätee myös yksin asumiseen

- Arja Mäkinen teki väitöskirjan yksin asuvista perheettömistä naisista. Tutkimuksissa kävi ilmi, että yksin asuvat naiset näkevät tilanteensa haasteena, jossa suoriutuminen edellyttää monien ja tiedollisten valmiuksien hankkimista.

- yksin asuvan on pystyttävä itsenäiseen päätöksentekoon ja vastuunkantoon, koska puolison tukea ei ole saatavilla
- oltava myös päättäväinen, rohkea ja aloitteellinen

- koska eronneet ja lesket sairastuvat muita useammin dementiaan, estääkö jokin parisuhteeseen liittyvä tekijä sellaista kykyä kehittymästä, jolla voi suojautua dementialta

----- ----- ------ ------

Tämä artikkeli herätti mussa monia ajatuksia. Alkuperäisestä jutusta kun jäi sellainen olo, että yksin eläminen, asuminen lisää riskiä sairastua dementiaan. Tuosta artikkelista taas tuli sellainen olo, että yksinasuminen on myös haasteellista ja siinä on myös omat hyvät puolensa.

Toisaalta taas tuosta jäi pois se, että aika monet eronneet ja lesket myös löytävät uuden kumppanin. Joten he eivät ole enää yksin. Tai jos asuu aikansa yksin ja oppii selviytymään yksin, niin eikö sitä ole samalla viivalla aina yksin asuneiden kanssa.

Tosin tuossa tutkimuksessa ei käsitelty aina yksin asuneita miehiä. Naisista on muutenkin sanottu, että he pärjäävät paremmin yksin.

(lisäyksenä vielä: Oli kiva löytää teksti, joka löytää itsellisen naisen elämästä jotakin positiivista. Sitä positiivisuutta kun tarvitsee joskus.)



lauantaina

viime päivien ajatuksia....



Mä olen käynyt paljon kävelemässä. Jotenkin ajatukset kirkastuvat, kun on raittiissa ulkoilmassa ja saa liikuntaa samalla. Ja tietää tekevänsä jotakin terveytensä eteen.

Kurpitsakaksosista olen tehnyt kaksi erilaista pataa. Laitan vain kurpitsaa, tomaattia, kanaa tai kalaa, perunaa tai ilman, mausteita, kermantapaista, porkkanoita. Uunissa sitten hautuvat itsekseen ja on hyvää ja helppoa.

Elämä on aika jännä juttu.Siinä on paljon valintoja, kun vain tietäisi aina, mihin joku valinta johtaa. Joihinkin asioihin voi vaikuttaa ja toisiin taas ei. Yritän löytää tyytyväisyyden aiheita. Onnellinenhan voi olla vain hetken kerrallaan.

Mua on aina pelottanut sana vastuu. Näen siinä jonkun suuren peikon, joka pitää raatamalla kesyttää. Vaikka vastuu on kuitenkin aina läsnä, kun hoitaa asioitaan, paremmin tai huonommin. Aikuiseksi kasvaminen ei ole helppoa, mutta onkohan mikään kasvaminen helppoa.

tiistaina

kurpitsa=kesäkurpitsa....hakemusta....


Taitavat olla kesäkurpitsaa eikä sitä pyöreää lajiketta. Yksi kukka teki kaksoset. Odotan innolla, mitä syntyy vai syntyykö mitään.


Hiki vaan lentää, kun teen hakemuksia ja etsin tietokoneelta eri paikkoja, mihin hakea. Kyllä tämä työnhakukin työstä menee. Pitää miettiä ja tuhrata hakemuksia ja taas miettiä, että täyttääkö edes osaltaan hakemuskriteerejä. Huh, huh. Saas sitten nähdä, tuottaako tämä hikinen ahkerointi mitään tuloksia vai jäänkö vaan nuolemaan näppejäni.

Mun piti lähteä uloskin, kun jäin vain tähän tietokoneelle tätä tärkeää asiaa toimittamaan.

Olo on vähän sellainen omituinen. En oikein tiedä, mihin kaikkeen yrittää ja mihin askeleeni nyt suunnata. Taas on kaikki ovet liian auki. Pitäisi osata johonkin suunnistaa.


muokattu kuva... Jennifer Fox...





Katsoin eilen TV1:ltä dokumentin: Vapaan naisen tunnustuksia. Samalla mietin, kuinka rohkea on tämä Jennifer Fox, kun näyttää omaa ja ystäviensä elämää kaiken kansan ihmeteltäväksi.

Tämä Jennifer oli rakastunut Kai:hin, joka on naimisissa. Samaan aikaan tämä Jennifer tapaili toista miestä. Hän oli raskaana, mutta menetti lähes heti lapsen. Jennifer ei ollut tajunnut haluavansa lasta vasta kun todella oli ollut raskaana. Tosin Jennifer on 42-vuotias ja tuossa iässä kuulema puolet raskauksista päättyy keskenmenoon.

Dokumentti oli mielenkiintoista katseltavaa. Naiset ja miehet ja heidän ongelmansa. Monta puheenvuoroa näkyi. Jotkut ongelmat olivat niin tuttuja kuten, että tapaa jonkun kivan miehen, jossa joku puoli tosi mahtava ja sitten taas toisessa miehessä on ollut joku muu puoli mahtava. Tai että Jennifer on tiennyt yleensä heti, mitä ajattelee miehestä. Tästä miehestä, jonka kanssa hän nyt on, hän pitää, mutta ei koe olevansa rakastunut.

Olin ajatellut, että tämä bloggailu on rohkeaa, mutta tuohon dokumenttiin nähden tämä ei tunnu enää niin pelottavalta.Tosin edelleen mietin, mitä tähän voisi kirjoittaa. Mitä kannattaisi ja voisi kertoa omasta elämästään niin, ettei paljasta liikaa eikä liian vähän.


sunnuntaina

Tuoksuherne... avustajaa ja pähkinän voimalla....




Oma Tuoksuherneeni ei kuki vielä, mutta nämä näyttävät kukkivan sitäkin enemmän. Ei ole tämä siemenestä kasvattaminen helppoa, kun siinä on noita jujuja, joita ei aina malta noudattaa.

Tulipahan myös mieleeni, että mitäköhän ihmeainetta pähkinäsekoituksessa oikein on. Olen nimittäin syönyt sellaista sekoitetta ja tuntuu, että jaksaa enemmän liikkua. Tai ehkä mä vaan kuvittelen. Tosin eilen otin aamiaiseksi pähkihedelmäsekoitetta, niin johan sain puhtia parin tunnin lenkkiin ja vielä juoksin kovaa.

Ehdin muuten tehdä lyhyen "uran" tv:ssäkin. Äitini oli menossa avustajaksi tunnettuun sairaalasaippuaan maikkarille. Lähdin mukaan seuraksi. Tarvitsivat siihen penkille istumaan porukkaa. Ajattelin, että no, kyllä mä tuon uskallan tehdä.

No, ohjaaja näki mut ja ajatteli, että mähän voisin avustaa muussa tilanteessa. No, mä pääsin ravaamaan ovesta sisään ja ulos. He vaan rouvittelivat mua, niin en tiennyt, milloin mun piti ovi avata. En tainnut olla oikein hyvä avustaja. Esittelin nimittäin itseni ja sanoin, etten ole rouva.

Kokemus oli kyllä tuokin ja sai siitä pienen korvauksenkin.


lauantaina

liian ujo asiakaspalvelija....possu...



On se jännä juttu, että ujonpuoleinen ihminen ei voi olla puhelias. Törmään nimittäin tuohon ennakkoluuloon koko ajan. Kun kerran ole tällainen suupaltti, niin ihmiset eivät usko, että olen kuitenkin vähän ujo ja siinä mielessä en olisi kovin hyvä asiakaspalvelijaksi.

Viimeksi törmäsin tähän asenteeseen, kun mua alettiin järkätä töihin. Se olisi siis puhelinasiakaspalvelua koko ajan. Ei siis puhelinmyyntiä, mutta puhelimessa tehtävää työtä kuitenkin. En kerro sen enenpää, kuka yrittää mua töihin, kunhan vaan mainitsen tilanteen.

Niin, siis olenhan mä rauhallinen, mutta toisaalta olen impulsiivinen ja kaipaan vaihtelua. Ja välillä olen tosi puhelias. No, sitten ihmiset kelaa heti, että mä sopisin johon asiakaspalvelutyöhön, kun kerran puhun ja olen ystävällisen rauhallinen. No, luulen, että asiakaspalvelutyö vaatii kyllä jotakin muutakin.

Ja en koe sitä tehtävää oikein omakseni. Olen siis puhelias, mutta saatan sählätä, jos jännitän. On vain joskus vaikea saada ihmisiä ymmärtämään tätä puolta.

Puoli vuotta sitten työkkärissä tyrkyttivät mua asiakaspalveluhommiin. No, eihän mua niihin otetakaan, kun mulla ei ole kokemusta ja mä selitin tuon kaiken. Mutta ei silloinnen virkailija uskonut. Tyrkytti vaan mulle töitä, joihin en pääse ja en haluakaan.

Voinhan mä kokeilla jotakin uutta, mutta tykkään itse hakea ja etsiä työtä. Siihen en tarvitse ketään kuin korkeintaan rohkaisemaan. Haasteet ovat mielenkiintoisia, mutta ei liikaa haastetta sentään.

Lisäyksenä: olen myös herkkä ja kantaisin kaiken kotiin ja murehtisin työasioita vielä kotanakin. Ollaan nimittäin puhuttu muksun kanssa näistä asioista. Hän on asiakaspalvelija ja siitä olen saanut vähän käsitystä, mitä se on. Ja olen myös itsekin kokeillut ja silloin sähläsin, kun jännitän. Ja saattaisin myös olla vähän tönkkö. Joten en koe sitä mitenkään kyllä omakseni, vaikka olenkin ystävällinen luonne, suhteellisen rauhallinen ja puhelias.

keskiviikkona

-voimavarana itsetuntemus...leffan viemää...





Tänään luin aamulla Tony Dunderfelt: Voimavarana itsetuntemus.

Joitakin paloja ja ajatuksia kirjasta:

  • meillä kaikilla on tunteita koko ajan
  • joillekin ihmisille tunteet ovat todella tärkeitä: arki eletään pääasiallisesti tunteiden kautta; se miltä jokin asia tuntuu, toimii kompassina, jonka mukaan omaa elämää ohjataan.
  • tunteita tutkimalla ja ymmärtämällä on tarkoitus oppia uimaan tunteiden meressä
  • mitä tunteet ovat? Tunteet ovat perusolemukseltaan subjektiivisia, henkilökohtaisia
  • tunteet ovat useimmiten hyvin kehollisia. Pelko tuntuu mahassa, ilo sydämessä, vihastus saa posket punoittamaan, suru tärisyttää kok kehoa.
  • tunteet ovat subjektiivisena kokemuksena totta, mutta ne eivät välttämättä ilmennä universaalia totuutta.
  • tunteet eivät siis synny suorana reaktiona tapahtumiin vaan ne siivilöityvät omien uskomustemme, asenteidemme ja tavoitteidemme lävitse.
  • tunteet eivät ole lopullisisa "totuuksia" havaitsemistamme asioista

Vaikuttaa hyvältä kirjalta, mutta on taas niitä kirjoja, joita pitää vähän pureskella. Siinä on paljon asiaa, mutta sitä ei omaksu ihan heti. Pitää miettiä ja katsoa.

Mä olen aina ollut voimakkaasti tunteva ihminen. Samoin olen herkkä. Itken esim. helposti leffassa tai jossakin tilanteessa. Tosin saatan sitten myös innostua helposti ja hassutella.

Olisi kyllä mahtavaa oppia elämään näiden tunnekuohujensa kanssa. Ja näkemään tunteet nopeasti vaihtuvina elementteinä. Mikään tunnehan ei vello kauan.

----- ------- ------

Kävin myös leffassa ja katsoin tuon Transformers - Revenge of fallen.

Aika jännä juttu, mutta mä näin siinä romantiikkaa, seikkailua, hyvän ja pahan välilstä taistelua, kertomusta ja ajatuksia herättävää. Mulle se ei ollut pelkkä toiminta -leffa, vaikka oli siinä paljon toimintaakin. Kävin siis katsomassa tuon leffan päivänäytöksena jakaen leffateatterin nuorten miesten ja parien kanssa. Taisin olla ainoa keski-ikäinen, heh.

sunnuntaina

peroonallinen herra....




Toin näytille toisen näistä marsuista. Tämä herra on vuoden vanha ja toinen herra on ihan pentu. Se toinen on musta ja vielä vähän pelokas, joten siitä en saanut mitään kuvaa.

En viitsinyt käyttää salamaa, ettei säikähdä, niin kuvista ei tullut tämän parempia.

Nimettömia ovat molemmat, mutta eiköhän jossakin vaiheessa joku nimi kehkeydy.





lauantaina

maisemaa, auringonlaskua ja menoksi....



Lähden kohta käymään tyttäreni luona. Hän sai eilen kaksi poikamarsua, kun tämä meidän Julppu-tyttönen kuoli vanhuuttaan. Poikamarsuja hänellä ei ole ennen ollutkaan.

Otin pari kuvaa toissailtana, kun oli tuo auringonlasku menossa. Kyllä pilvimuodostelmatkin osaa olla kauniita.






torstaina

siltaa ja kartanoa....




Kävelin Helsinki-Vantaan rajalle tälle sillalle. Nyt mulla on taas tätä korkeanpaikan kammoa, joten ei ollut ihan helppo mennä tuohon reunalle. Satoi vettä ja paistoi aurinko. Lämmitä kuitenkin oli.






Törmäsin tänne Tuomarinkylän kartanolle ja halusin ottaa kuvan eri paikasta kuin yleensä.

Olo on helpottunut, kun olen saanut maksettua yhden roikkuvan lainalaskun. Kyseisessä lainassa en ole saanut neuvoteltua maksamaani erää pienemmäksi. No, pieneneehän tuo määrä sitten nopeammin, mutta on siinä sitten maksamista. Joten vielä en ole velkavankeudessa.

keskiviikkona

Pensaan välistä taivasta...muotoiluja...



Enpä ole vähään aikaa tehnyt näitä muotoiluja. Nyt vaan iski sellainen idea ja tässä nämä kuvat sitten ovat. Niihin on yhistetty ennen käyttämääni ja jotakin uutta.




Istuskelin penkillä ja ihailin noiden pensaiden läpi taivasta. Sai erilaisen kuvakulman ja otin siitä kuvan.

Hymy on ikkuna, josta näkee, onko sydän kotona.

Jos sinulla on hyvä olo, älä ole huolissasi, se menee kyllä ohi.