rentona kuin possu unohtaa kivun...

Mä keksin ihan oman tavan kuntouttaa itseäni (löysin myös nettisivun tuon ahtaan olkapään kuntouttamisesta ja olen tehnyt sen mukaan liikkeitä). Pidän välillä sellaisia helpompia päiviä ja en tee liikkeitä ollenkaan, jos kipu on jatkuvaa. Ja silloin ei kyllä tee mieli mitään tehdäkään. Ottaa kipulääkkeen, joka välillä tehoaa ja välillä sitten vähemmän ja lepää. Siinä sitten tuo kipukin helpottaa. Mutta ei olisi näinkään kivutonta oloa, jos olisin uskonut tuota fysioterapeuttia (hän määräsi neljä kertaa päivässä tekemään noita kivuliaita liikkeitä). Hänen antamansa liikkeet tekivät olon tosi tukalaksi ja särki koko kättä ja tuli kauhulla mieleen tämä käsien kipuilu, joka tässä vasemmassa kesti puoli vuotta. Siinä oli siis jatkuvaa hermosärkyä.

Pitäisi näköjään olla lukenut lääketiedettä ja vielä ihmisen anatomiaa. Sitten voisi vedota omaan tietämykseenkin, kun potilastahan ei uskota, vaikka kait sitä itse parhaiten omat kolotuksensa tietää ja myös se, mikä tekee kipeää.

Huomaan, että mun vanha vastarannan kiiski nostaa päätään ja teen taas asioita omalla tavallani enkä ohjeen mukaan. Mikäköhän vimma mullakin on kaikkeen lisätä sitä omaa. No, tällä kertaa en kait mennyt kovin metsään.

M75.0 ja M75.4

Onpas taas kulunut aikaa tästä kirjoittamisesta. Ajatuksia on pyörinyt päässä, mutta olen halunnut olla vähän aikaa omissa oloissani. Ja ei ole ollut oikein tarvetta jakaa ajatuksia. Mutta nyt alkaa taas nämä padot vähitellen repeillä. Tuntuu taas kuin pursuiaisi yli eikä voi mitenkään estää. Mitäköhän täältä taas tulee. Huh.

Mulla leikattiin tämä vasen olkapää viime keskiviikkona. Viikon tässä on sitten kärvistelty ja ihmetelty. Mulla on diagnosoitu: M75.0 ja M75.4.

Multa on siis tätä olkapäässä olevaa nokkamaista luuta pienennetty. Se hankasi ja aiheutti osaltaan tulehdusta ja kipua. Joten nyt pitäisi pystyä liikuttamaan olkapäätä paremmin. Hah, saas nähdä.

Siis mulla oli ahdas olkapää - ja myös jäätynyt olkapää -diagnoosi.

Sitten mulla oli tuossa etuosassa panssarimainen arpikudos, joka poltettiin pois. Ja tämä käsi myös manipuloitiin eli väkisin kammettiin auki, että kiinnitteet saataisiin irti.

No, leikkaus meni ihan hyvin ja eipä näytä arpeakaan tulevan noihin viiteen leikkauskohtaan. Mutta, mutta. Nyt askarruttaa tämä kuntoutus ja kipu.

Heti vaan laitettiin suoraan sairaalan fysioterapeutille, joka sitten väänteli kättä. Ja mulle sanottiin, että varaudu kipuun. Kyllähän sitä kipua kestää, mutta kun on puoli vuotta ollut sellaista hermokipua, johon ei auta kunnolla mikään, niin tuon kivun kokeminen ei oikein huvita.

Kokeilin tehdä noita liikkeitä ohjeen mukaan. Ja nyt on sitten käsi tosi kipeä. Sattuu heti, jos otan kantositeestä pois ja laitan vaikka peittoa sänkyyn. Tänään en todellakaan tee mitään liikkeitä. Sellainen kipu tässä kädessä on.

Luin vaan joltakin lääkärisivustolta, että ahdas olkapää -leikkauksen jälkeen pitäisi antaa levätä pari viikkoa ja sitten aloitetaan varovasti käden kuntoutus. No, mut käskettiin heti noita liikkeitä tekemään ja hammasta purren olen niitä sitten tehnyt. Lääkäriaikakin on vasta huhtikuussa, niin ei pääse lääkäriltäkään kysymään.

Kipu tulee ainakin tutuksi ja ehkä opin vähitellen sen kanssa elämään. Kyllästyttää vaan tämä ainainen sairaana ja kivuliaana olo. Ainoa lohdutus on siinä, että jossakin vaiheessa pitäisi hellittää ja liikkuvuus pitäisi palautua. No, sitä odotellessa eteenpäin mennään ja ihan omilla ehdoilla.

No, onneksi voi myös katsella dvd:tä ja tehdä tietokoneella jotakin. Saa ajatukset vähän muualle.

kuulumisia....

Olkapäiden vointi on menossa parenpaa päin. Ei ole niin kovia kipuja kuin ennen. Oikean kanssa teen noita liikkeitä ja vasen taas ärtyilee. Vasemmassa onkin heijastusta kaurangasta ja niskasta. Sen takia en tiedäkään, onko tuo leikkaus oikea toimenpide ja tuo leikkaaminen jännittää mua.

Kävin kanssa velkaneuvonnassa. Olen siis ollut liian vähän aikaa työttömänä ja mulla pitäisi olla vakityöpaikka, etttä voisivat auttaa mua. Että silleen.

Käytiin myös isääni katsomassa. Oli aika raskas reissu, kun hän on sairastunut vakavasti. Pahinta oli myös se, kun hän itki, kun me lähdettiin. En ole ikinä nähnyt isäni itkevän.

Tästä pitäisi kanssa ruveta orientoitumaan töihin. Ei ole vaan mitään hajua, mihin. Ehkä tammikuu pitää ottaa vielä rauhallisesti, mutta sitten olen kait näiden käsien kanssa jo voiton puolella ja pitäisi etsiä itselle töitä.

taukoa, lintukuvia ja suhde ruokaan...

Taas kerran mä olen tilanteessa, missä mietin tämän blogin pitämisen mielekkyyttä. En ole varma, onko mulla vielä sanottavaa tai kuvattavaa vai olenko jo kertonut kaiken oleellisen. Tai osaanko kirjoittaa niin, että herätän kommentointia.

Tämän hiljaisen viikon aikana olen myös miettinyt suhdettani ruokaan. Olen nimittäin huomannut, kuinka vaikeaa on syödä normaalisti. Välillä yritän olla dietillä ja välillä taas syön ihan liikaa. Ehkä ajatuksiani on myös siivittänyt kirja: Olen juuri syönyt, läheiselläni on syömishäiriö.

Tajusin kirjasta, että ahminta on seurausta siitä, että on syönyt liian vähän. Ja kannattaa syödä 4-5 kertaa päivässä. Ja ei kannata yrittää olla millään dietillä. Kuulema liika ruuan rajoittaminen altistaa kenet tahansa ahmimiselle.

Ja näin talvella kun huomaa vielä, ettei huvita mennä ulos lenkille. Jää liian helposti kotiin, varsinkin nyt kun olen sairaslomalla.

Sikaflunssalta olen kait vielä säästynyt. Kuumetta oli neljänä päivänä ja vähän heikko olo. Muuten ei mitään oireita. Nyt tuntuu olo taas normaalimmalta. Rokotusta en ole aikonut ottaa. Ainoa rokotus, minkä pidän voimassa, on jäykkäkouristusrokotus.

ei jäänyt kammo kummittelemaan...

Tämä mangneettikuvaus oli sitten jännä kokemus. Ensin saat piikin olkapäähän, mikä muuten sattui ihan mukavasti, kun kättä on särkenyt usein ja voimakkaasti. Sitten viedään sen putken eteen ja käsi laitetaan sellaisten hököttimisen väliin ja vielä kämmen ylöspäin joku paino kädessä.

Sitten putken sisään kuulokkeet korvilla. Hum, hum, hum ja suhinaa ja sitten se alkoi se tasainen jumputus. Vaikka mulla oli kuulokkeet korvilla, niin meteli kuului läpi. Pöytä liikkui välillä ja sitten taas hump, hump hump. Puolisen tuntia tai 45 minuttia tätä.

Tosin mulla haastavimmaksi muodostui käden pitäminen tuossa asennossa. Se asento nimittäin sattui. Aloin jo laskea noita pulsseja ja odottaa poispääsyä. Metelin vielä kestää, mutta käsikipu alkoi tuntua hirveältä.

Sitten pääsi pois ja mikä helpotus. Käsi oli saanut
puudutetta, joten ei mun käsi olekaan ollut erikoisen kipeä tuon tutkimuksen jälkeen. Ehkä pitäisi pyytää noita piikkejä useamminkin.

Kokemus ei ollutkaan niin pelottava kuin etukäteen luulin. Nyt on tuokin tehty eikä jäänyt mitään kammoa, jos joskus tarttee kuvata muuta kroppaa.

Töölönlahtea ja itse se on maksettava...

Kirkasvalolamppu on taas otettu käyttöön ja eron kyllä huomaa. Nyt jopa herään klo. 9:00 aikaan. Tuo valo herättää mukavasti ja aivotkin ymmärtävät, että on päivä. Olen ollut tyytyväinen tähän ostokseen.

Kävin eilen siellä Töölön sairaalan kirurgisella ja luulin, että vihdoin pääsen mangneettikuvaukseen, kun jo kaksi spesialistia sitä mulle ehdotti. No, tämäpä lääkäri oli sitä mieltä, että eipä mihinkään mangneettikuvaukseen laiteta, vaan suoraan olkapään tähystysleikkaukseen, siis kolmen kuukauden jonoon. Että silleen.

No, juttelin tämän mun varsinaisen lääkärin kanssa ja hänestä tuo oli outoa. Ei tässä sitten auta muu kuin mennä yksityiseen mangneettikuvaukseen. Näkeepähän siitä kuulema, mitä vikaa kädessä tosissaan on ja leikkaavallekin tuosta tulee tärkeää tietoa.

Jos mun pitää nyt jotakin positiivista tähän hätää repäistä, niin viime yönä en ottanut särkylääkettä ja nyt tekee mieli lähteä ulos kävelemään. Ja aurinkokin pilkahtaa.

Elämäntilanteeni on vielä auki, mutta otan ihan rauhallisesti. Ei tämä stressaamalla ja hötkyilemälläkään parane.

särkyä ja koiraa...

On tämäkin vaihtoehto. Joko mä kärsin kivusta ja teen kaikkea tai sitten otan särkylääkettä tarpeeksi ja olen puolitajuton ja en jaksa tehdä kunnolla yhtään mitään. Kummankohan vaihtoehdon noista valitsisi? Tajuton tai kipu.

Vasen olkapää on vauhdilla menemässä pahenpaan suuntaan. Ei kestä liikutteelua tai mitään tekemistä. Tiskaaminenkin alkaa olla jo akrobatiaa, kun kädet eivät nouse tai liikuttaminen sattuu. Ja varsinkin yöt menevät kääntyillessä, kun ei löydy kivutonta asentoa.

Mangneettikuvaus on joskus lokakuussa. Sitä odotellessa kestetään kipua tai ollaan lääketokkurassa.Vaihtoehtoina sitten leikkaus, josta en ole kovinkaan innostunut.

Ajatukset eivät vieläkään kulje kunnolla. Lukenut olen Alexandre Dumasin Miljoonamorsian ja Musta Tulppaani. Ehkä tänään jaksaisi jo tehdä jotakin. Pidän taukoa särkylääkkeistä.

ilmeilylllä pois masennuksesta... marjastusta...

Jaa-a tämäkö tehoaa? Eipä olisi tullut heti mieleen, että Botoxia vaan kasvoihin, niin masennuskin katoaa. Tuota ei olekaan tullut kokeiltua. Ja enpä taida kokeillakaan.

"Kun otsa ei painu huolesta rypylle, ei aivoihin välity singnaalia surusta ja alakulosta."

Eli jos mä saisin naamani väännettyä ja nämä huolirypyt tyytyväisyysrypyiksi, niin voisin siis huijata aivojani uskomaan, että mulla on kaikki asiat hyvin ja velat ei paina.

"Jos olemme iloisia tai surullisia, vastaa kasvojen ilme näitä mielialoja."



---- ---- ----- ----- -----

Eilen kävin taas haistelemassa luontoa. Mahtavaa, että kaupunkilähiön vierestä löytyy näitä marjapaikkoja. Vattuja tässä lähellä on ja ihmisiä olen nähnyt niitä keräävänkin.

Tässä lähellä on myös laitettu herneitä kaikille kerättäväksi. Olenkin tänä kesänä syönyt hernepellolta herneitä. Ei ole tarvinnut ostaa.

alppiruusu... uupumuksen jälkeen...

Alppiruusu kukkii kauniisti. Kyllä on kauniin värisiä ja enpä ole näitä kasveja monessa paikkaa nähnyt.

'


Mä olen taas ollut väsymyksen kourissa pari päivää. En ole todellakaan jaksanut tehdä lähes mitään. Muutaman tunnin olo oli okei ja sitten se uupumuskohtaus iski mut sohvan pohjalle. Eipä tuossa kunnossa mitään kirjoiteta, kun ei jakseta oikein leffoihinkaan keskittyä. Jossakin vaiheessa iltaa tuo iskee. Välillä olen ollut klo 17.00 - 22.00 täysin uupunut. Päivä saattaa jotenkin mennä, mutta jossakin vaiheessa tuo on iskenyt. Tänään en ole vielä tuota kokenut, joten tulin äkkiä tähän koneelle, kun pää vielä toimii jotenkin ja jaksaa ajatellakin, huh.

Sain kuitenkin jotakin tehtyä.

• Vein housuni sukulaiselleni, joka osaa korjata. Kolmet farkut korjautan.
  
• Ja eilen ehdin muksuni luo, joka oli hannkinut tämän Wiin uden kuntopelin. Pääsin sitä kokeilemaankin. Aika hauska kunnonkohotustapa.
• Tulipahan myös autettua roskien viemisessä, kun noita pahveja sun muuta oli kertynyt.

Lukemaan onneksi pystyn väsyneenäkin, kun vain jaksan keskittyä. Toivottavasti tänään on energisempi päivä. Kilpirauhasen vajaatoimintaan voi liittyä tällaiset uupumisjaksot.

toipumismatka

Tänään tuli FTS5:lta uusinta tuosta "Den nya Cinna" dokumentista.

Cinna oli 31-vuotias(näyttelijä), kun sai infarktin, jonka seurauksena tuli myös afasia.

• vanhemmat sanoivat oppineensa, että mitään ei pidä pitää liian itsestäänselvänä
• ei voi odottaa, että olisi täysin terve 80-vuotiaaksi

Dokumentissa kuvataan Cinnaa, kuinka hän yrittää soittaa pianoa, kun oli ensin osannut sitä hyvin soittaa 20 vuotta.

Alussa Cinna uskoo, että palautuu samaksi, mitä joskus oli. Sitten jossakin vaiheessa epäilee, että kuinka pitkälle hän voi parantua. Lääkäri ehdottaa, että Cinna oppisi tuntemaan tämän uuden Cinnan.

Sitten hän käy ravintolassa ja yrittää jutella miehen kanssa ja ei löydä millään sanoja. Ratsastusterapiakin kuuluu osana toipumiseen.


Hän aloittaa afasikurssin. Hän kokee aluksi kurssilla olon turhauttavana, kun muut oppilaat ovat vanhempia ja huonommassa kunnossa kuin hän.


Cinna tutustuu Derekiin, jonka kanssa haluaa ensin verestää englannin kielen taitoja. Vähitellen ystävyys muuttuu muuksikin.

Dokumentti on mielenkiintoinen kuvaus Cinnasta ja toipumismatkasta.

miten tähän tultiinkaan...

Kuva on korttikokeiluntapainen yhdistelmäkuva.



Ai niin, miten mun pääsiäinen sitten meni. No, voin sanoa, että en todellakaan tehnyt mitään erikoista. Taisin jonakin päivänä käydä lenkillä. Eilen en jaksanut.

Tein taas kaakun. Tosin nyt siitä tuli liian jauhoinen, mutta syötyä se tulee kuitenkin. Eli yhden kerran olen jopa onnistunut leipomaan syötävänn kuivakakun. Parempi sekin kuin ei mitään.

Eilen unohdin ottaa mielialalääkettäni. Mihinköhän senkin pitäisi vaikuttaa. Seurauksena, että käteni toimii paremmin ja liikkuu paremmin sun muuta. Tuo olkapää on nimittäin vihoitellut kesästä asti ja olen tätä lääkettä syönyt nyt vuoden päivät. En taida kyllä ottaa tänäänkän, kun kerran käteni toimii paremmin.

Ja lihakseni kun ovat kadonneet, niin olkapää on ollut liian vähillä voimilla. Huomaan oikein silmällä, kuinka ei näy lihaksia. Ja mä koen, että kun olen lapsesta asti lihaksikas ollut, niin kaipaan näitä lihaksiani, vaikka naisena näihin on ollut tottumista.

Kun kerroin tuosta lihasten katoamisesta ja itse päättelemästäni yhteydestä tähän mielialalääkkeeseen, niin eivät lääkärit sun muut osanneet sanoa tuohon mitään. Eräskin psykiatri vaan käski lisätä annosta, kun kerroin tuosta työpaikkani tilanteesta. No, enpä lisännytkään vaan jätän vähitellen pois. En usko, että mikään kemia saa mua unohtamaan ulkoiset ikävät asiat. Ei kait nämä mitään unohduspillereitä ole.

Asiasta sataan tuhanteen, tuon Photokiertmäni musiikki
on valssia ja vielä Straussin valssia. Valssi on siis niitä harvoja paritansseja, joita osaan tanssia.

leijuva käsi...

Tässä pari kuvamuokkausta, jotka tein tänään. Omat kasvot taas muutoksen kohteena. Ainakin näitä kuvia voi vääntää ihan oman makunsa mukaan.

Käsi tuossa kuvassa leijuu, kun jouduin sittenkin käymään lääkärillä olkapääni takia. Välillä kun tuo mokoma vihoittelee ja kaikki tekeminen aiheuttaa kipua. Olin kait halunnut unohtaa koko asian ja siirtää lääkärissä käyntiä. Nyt mulla on sitten kipulääkitys päällä, jäätynyt olkapää -diagnoosi ja ensi viikolla fysioterapeutti. Pitää kuulema saada käsi liikkeelle, kun on tuo käden liikuntakaari vähän kutistunut.

On muuten tosi mukava tämä käsilääkäri. Hän on pätevä, mukava ja jaksaa selittää ja testaa kunnolla esim. mulla käden toimintaa.

jaaha...

Tällä hetkellä mietin mun eri vaihtoehtoja ja olen kotona. Töihin meno hirvitti sen verran, että olen nyt sairaslomalla. En todellakaan tiedä, miten tästä eteenpäin.

Itse koen, että paine tehdä töitä aina vain enemmän ja enemmän ja samalla paine sitten tuosta pakkopuhumisesta, jota ei jaksa ja koko ryhmän outo käytös, niin vaan teki tämän kaiken liian vaikeaksi kestää. Tuolla ihmisellä on näköjään liian suuri valta ryhmään. Kun hän sanoo jotakin, niin kukaan ei edes (paitsi se yksi) kyseenalaistanut hänen sanojaan.

Olenhan mä yleensä kestänyt pään aukomista. Tosin en ole ennen ihan tuollaisena sitä kokenut. Olen nimittäin monessa paikassa ollut ja kaikenlaisia ihmisiä nähnyt.Yleensä on riittänyt, että puhuu silloin tällöin ja tekee lujasti töitä. Ja sanoo tauoilla sen, mitä haluaa. Joten ei pitäisi olla mikään uutta, mutta näköjään oli sittenkin.

Muksuni on saanut mut jotenkin jaksamaan. Muuten tämä olisi vienyt mut tosi ahtaalle.

Harmittaa vaan koko juttu. Ja harmittaa tässä vaiheessa, kun pitäisi jaksaa. Pitäisi tehdä töitä ja ansaita rahaa. Huh.

iltakukkujasta iltanukkujaksi...

Mun pitäisi mennä nukkumaan, mutta kun en malta tai saa mentyä. Puolittain väsyttää, mutta ei vaan saa itseään tuonne petiin.

Ei mulla olekaan varsinainen uniongelma vaan kun en nuku oikeaan aikaan. Kun on aamulla herätys 4.50, niin olisihan se hyvä mennä ajoissa nukkumaan. Tässä sitä vaan kukitaan ja pestään pyykkiä.

Ilta vaan on omaa aikaa. Ja kun on töissä, niin omaa aikaa on muutenkin liian vähän. Ehkä mun pitäisikin nukkua työpaikalla, niin ainakin olisin ajoissa paikalla ja ei menisi noihin matkoihin aikaa.

Olen vaan ollut aikuisikäni iltakukkuja, mikä tarkoittaa, että tykkään valvoa. Mä tykkään olla illalla hereillä ja lukea tai katsoa jotakin ohjelmaa. Illassa on jotakin taikaa. Ja sitten se taika pitäisi menettää ja mennä nukkumaan.

Pikemminkin mua välillä ahdistaa työpäivän aamun ajatteleminen, niin en saa nukahdettua. Pidän siis itseäni hereillä ja aamulla on vaikea nousta.En edes muista aikaa, joilloin olisin mennyt klo. 21.00 aikaan nukkumaan. Yleensä kello käy yhtä- kahtakoista, kun nukahdan.

Tällaisia unimaailman ihmeellisyyksiä miettii uneton kotona. Kuka keksisi ajoissa nukkumaan menemisen halun tai ilon. Multa ainakin taitaa puuttua ne.

toimiva hoito...

Nyt mä olen päättänyt, että selätän tämän väsymyksen. Etsin tietoa ja hoitoa, vitamiineja ja hivenaineita ja yleensäottaen jotakin. Jotakin tälle pitää voida tehdä. Ehkä pitäisi kokeilla rautakuuria ja maitohappotaplettikuuria. Aion kokeilla kaikkea mahdollista, että jaksaisin paremmin. (kokeiltu siis valohoitolamppua, toimiii jollakin tavalla, ei auta täysin. Jotakin mielialalääkettä olen kokeillut. Toimii jollakin tavalla, mutta ei poista väsymystä tai piristä tarpeeksi)

Tai ehkä mun pitäisi mennä lääkärin vastaanotolle ja sanoa siellä, että en lähde pois ennenkuin tähän mun krooniseen väsymykseen löytyy joku toimiva hoito.

"What is middle age?

It is when work is a lot less fun and fun a lot more work."

neroksi nukkumalla... häh?...

Haa. Luin Iltalehteä täällä netissä ja silmääni osui otsikko: neroksi nukkumalla. No, miksi mä en sitten ole nero. Tykkäänhän nukkua usein ja pitkään. Mikä sen mukavanpaa kuin ottaa torkut sohvalla. Voi vaipua nirvanaan pois vähäksi aikaa tästä raadollisesta maailmasta.

- Aivot ovat kuin verkko. Päivän aikana se on niin kireä, että uutta tietoa sopii vain tiettyihin koloihin. Yöllä verkko löystyy ja aikaa on enemmän, jolloin tiedonpalaset voivat löytää uusia paikkoja ja yhdistyä uusilla tavoilla, selittää Oxfordin yliopiston neurotieteiden professori Russell Foster.
Nerokkaita ajatuksia voi rohkaista menemällä unten maille tavallista aikaisemmin. Jos mieltä vaivaa ratkaisematon ongelma, ajatukset kannattaa keskittää siihen juuri ennen nukahtamista.
Uni on monen historiallisen oivalluksen takana. Paul McCartney on tunnustanut keksineensä Yesterdayn melodian nukkuessaan, ja Robert Louis Stevenson sai Tohtori Jekyll ja Mr. Hide -teoksen idean syvässä unessa. (Iltalehdestä)

Ehkä en nuku sitten oikealla tavalla tai sitten multa puuttuu se syvä uni tai Rem -uni. Jokinhan siis ei toimi, kun en kerran keksi mitään nerokkaita suunnitelmia tai keksintöjä.

Oletko itse keksinyt jonkin idean nukuttuasi? Tai tullut neroksi?

en muista, mitä on olla ilman väsymystä...

Yksi asia elämässäni tulee usein mulle kummittelemaan. Nimittäin tämä ikuinen väsymys. Tämä on todella invalidisoivaa, kun ei jaksa olla kuin puolittain hereillä. Aamulla, jos joudun nousemaan kuudelta, niin yritän kestää töissä ja saatua siellä hommat tehtyä. Kotona sitten huuhailen zompiena pitkin kämppää ja odotan, että jossakin vaiheessa väsyttäisi kunnolla, että pääsen nukkumaan.

Kiva olla viiden aikaan kotona ja nukkua monen tunnin päikkärit ja ihmetellä illallla ja mennä joskus yhden aikaan nukkumaan ja kuudelta aamulla ylös. Ja satun vielä olemaan sellainen, että tarvitsen tosi paljon unta, varmaan 9 tuntia per yö.

Työt vaan useimmiten painottuvat aamuun, niin ei voi oikein vuorotyötäkään toimistolla tehdä.

Tämä väsymys vaan on siinäkin mielessä ärsyttävää, kun on vain puolittain hereillä eikä jaksa arkisin tehdä yhtään mitään. On energia tosi alhaalla. Ja en ole osannut tätä koskaan ratkaista vaan olen töissäkin tosi väsynyt, mutta yritän viimeisillä voimilla skarpata, ettei tätä siellä huomaisi. Ehkä senkin takia hakeudun mahdollisimman helppoihin hommiin, että pystyn ne väsyneenäkin hoitamaan.

Ja eipä tässä väsymystilassa jaksa oikein ketään nähdäkään saati sitten ketään miestä. Sitä on yksinkertaisesti liian väsynyt. Onhan se kiva, että toinen on siinä, mutta energia ei oikein riitä seurusteluun. Tätä pulmaa en ole koskaan osannut ratkaista.

Olen käynyt oikein lääkärilläkin valittamassa tätä vaivaa. Tätä ei kait vaan oteta oikein vakavasti, vaikka mun elämää tämä invalidisoi tosi paljon. Jollakin tavalla tätä on tutkittu, mutta ratkaisua tai hoitokeinoa ei ole tähän vielä löydetty. Joudunkohan mä elämään tämän asian kanssa vaan koko aikuiselämäni ja ehkäpä vasta vanhuudessa saan tähän väsymykseen apua.

puolitajutonta juttua...

Vitsi, kun keksisi, miten toi Adsense oikein toimii. Ne jo lähettivät mulle kyselyn, miksi en sitä käytä. No, kun en ymmärrä ohjeita, miten niitä saa näkymään tähän. Ei voi sitten mitään. Ehkä mä keksin sen jujun tai sitten en.

Nyt taitaa mun kuvakokeilut mennä ihan himmeeksi, kun yhdistelen siihen nyt ihan mitä sattuu. Tuo yläkuva on taas sellainen kokeilu, johon lisäsin kaikkea ja nyt sitten ihmettelen, että mikäköhän ton kuvan idea on.

Noista marraskuun piristyksistä on jäänyt lenkkeily vähiin. Mulla ei ole oikein kunnon vaatteita, millä kestää tuota viimaa, niin ei tunnu kävelykään kivalta. Ja kamerassa kun ei tehot riitä hämärässä kuvaamiseen, niin en voi sitäkään tekosyytä enää käyttää.

Saispa jostakin taas inspiraation tuohon siiivoamiseen, että saisi kämppään uutta ilmettä. Sekin voisi piristää vähän, kun katselee jotakin uutta. Kasveja taidan kyllä käydä hakemassa edes jonkun, niin olisi joku väriläiskä.

Taitaa kanssa olla mangnesium lopussa, kun väsyttää vielä enemmän. Mä en todellakaan tykkää, kun väsyttää. Silloin ei jaksa olla hereillä eikä nukkua. Ei oikein voi tehdä mitään, kun on sellainen uupunut olo.

Mä taidan mennä pitkäkseni ja katsella tv:tä toisella silmällä. Sitä voi tehdä, vaikka vähän väsyttäisikin. Tosin silloinkin pitäisi olla jotakin mielekästä katsottavaa.

kammoa ei toivo kenellekään... varsinkaan omalle lapselle..

Tämä nuori sydämeltään -kuva oli musta niin hauska ja kuvaava. Ja vielä hyvin tehty. Osaisinpa itsekin tehdä noita ja keksisinpä, miten noi muokataan. Ei ole helppoa tuo kuvankäsittely.

Muksu on käynyt hammaslääkärissä ja odottelen taas kuulumisia. Hän lupasi soittaa tässä illemmalla, että onko kipu lievittymässä vaiko vieläkö se jatkuu. Saisi vaan jo vihdoin tuo kipu hellittää. Koko ajan pelkään, että muksulle tulee se sama hammaslääkärikammo, mikä mullakin jossakin vaiheessa oli (kiitos pakollisen ja hirvittävän kouluhammashoidon). Siitä kun on niin vaikea päästä ylikin, vaikka kuinka järjellä tietää, että hampaat on hoidettava.

Katsoin tv:stä ohjelmaa, jossa kahta hammaslääkärikammoista yritettiin hoitaa. Tämä miespuolinen pystyttiin hoitamaan. Hän sai rauhoittavaa vai ilokaasuako se oli ja hän kesti se hoidon, vaikka hänelläkin oli paha kammo ja hampaat ihan hirveässä kunnossa.

Tämä naispuolinen taas oli niin siinä pelossa kiinni, että häneltä ei edes hampaita pystytty puhdistamaan, kun hän alkoi jo itkeä ja oli ihan paniikissa. Hänelle ei kait jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nukutuksessa tehtävä hoito ja sitä saa sitten jonottaa ja taisi olla kallistakin Englannissa.

Nuo kammot nimittäin kun tulee, niin niistä on sitten vaikea päästä yli, vaikka kuinka järjellä sitä asiaa ajattelesi. Ja sitä kammoa en todellakaan toivo tyttärelleni.

huolien viemää

En ole jaksanut tulla tänne kirjoittamaan, kun olen saanut syysflunssan. Sitä se ratkaisematon stressi teettää. Ai jai. Sellaista tämä elämä on. Kaikki yleensä tulee samalla kertaa, on ne hyviä tai raskaita asioita.

Samaten mun olkapäät ja tämä hiirikäsi kiukuttelee, joten joudun vähän rajoittamaan hiiren käyttöä. Niin että vaivoja tämä tietokoneella istuminen tuo. Olen nimittäin katsellut kuviani, mitkä olisivat hyviä ja mitkä jo voisin poistaa. Siellä kun käy klikkailemassa, niin ei käsi tykkää eikä mun hartiatkaan. Olen kohta kuin vaivaisukko.

Samaan syssyyn muksuni hammas alkoi kiukutella ja odottelen puhelua, että hän saa yöllä apteekista haettua lääkkeet. On sellaista kipua, johon ei meinaa mikään auttaa. No, mä täällä kotona tietysti stressaan, kun en voi tehdä mitään ja eivät näköjään nuo hammaslääkäritkään. Viimeksihän oli sellainen hammaslääkärirumpa, jossa vikaa etsittiin ja etsittiin ja kipu vain jatkui. On se kumma, että eivät vikaa löydä ja toinen ei saa mistään helpotusta.

Niin, että ajatukset on vähän muualla.