torstaina

päivällä Hesassa...

Eka vappupallokuva on tosin mun tekemä.


Kävin tänään Helsingissä ja vappupalloja tuli joka nurkassa vastaan. Tietysti piti ottaa kuvia ja kokeilla, miten noita saa mahtumaan kuvaan. Kun mulla ei ole muita vappuun liittyviä kuvia, niin näiden pallosten kera toivotan oikein mukavaa vappua.
Eletään ihmisiksi ja nautitaan lämmöstä.


keskiviikkona

elokuvan viemää...


Katsoin äsken Yes man - elokuvan netissä film2home.fi palvelun kautta. Tosin internetselaajana pitää olla Internet Explorer.

Olen ennenkin huomannut, että Jim Carrey:llä on lahja saada paremmalle tuulelle. Yleensä mulle tuleekin parempi olo, kun olen katsonut jonkun hänen elokuvistaan.

Yes man oli hauska ja ajatuksia herättävä elokuva. En kertoile juonesta sen enenpää, jos sitä ei ole joku katsonut. Ideana kuitenkin se, että ihminen, joka on sanonut kaikkeen ei, alkaakin nyt sanoa kaikkeen kyllä ja kirjaimellisesti ihan kaikkeen.

Tärkeintä musta on kuitenkin se tunne, mikä jää elokuvan jälkeen ja tästä jäi sellainen hyvä olo. Ja sellainen olo, että kaikki on mahdollista. Jim Carrey osaa kyllä viihdyttää. Pidän hänen tyylistään, vaikka hän ei miehenä olekaan varsinaisesti mun makuuni.

Russel Crowe:n elokuvia katson, kun haluan katsoa jotakin vakavaa ja vaikuttavaa ja Jim Carrey:n elokuvia taas silloin, kun haluan nauraa ja katsoa jotakin hauskaa. Ja tälläkään kerralla en pettynyt. Nyt on paljon positiivisempi olo. Leffa on tehnyt tehtävänsä.



kukkasia ja odotusta...

Tällainen sininen kukkanen tuli vastaan. Mikä lie nimeltään.


Tämä oli yhdessä ikkunassa.


Se hyvä puoli tässä mun hiillostamisella tuolla työpaikalla on ollut, että mun ei ole vaikea lähteä tuosta työpaikasta. Ja en oikeastaan jää kaipaamaan ketään.


Ulkoterassia laitettiin pystyyn maanantai-aamuna.

Yleensä on ollut vaikea lähteä, mutta nyt odotan vain poislähtemista ja uutta lehteä elämässäni. Niinhän sitä sanotaan, että aina voi elämä yllättää.

Kaikki on taas auki ja huomisesta en tiedä mitään. Onneksi mulla on vain tämä hetki, muuten stressaisin vaikka kuinka paljon.

Kävin verikokeissakin ja mulla on kolestroliarvot normaalit ja muutenkin kaikki arvot hyvät. Joten väsymykselleni ei löydy mitään syytä. Verenpaine on vähän koholla, mutta katsotaa saanko sitä laskettua liikunnalla ja vihanneksia ja hedelmiä lisäämällä.


lauantaina

lisää varpusia?....



Nyt on jännät paikat. Tuleeko perheeseen lisää väkeä ja kuinka monta?

omakuva...olen kohde...




Tässä kipuileva käden maailmassa tein tällaisen kuvan. Tästä tuli mulle itselleni mieleen itseni makaamassa sohvalla nenä pitkällä. Tiedä sitten, kuinka paljon on näköä. Tämä kuva menköön mun tunnusmerkeistä tai tuntomerkeistä.

Oikeastaan tämä blogi ei ole päiväkirjan pitämista, kun päiväkirjaahan kirjoittaa itselleen ja mitään sensuroimatta. Sitä antaa vaan kaiken tulla ulos sellaisenaan ja yleensä vielä kirjoittaa silloin, kun on kaikkein vaikeinta.

Tänne taas kirjoittaa sensuroiden ja raskaina hetkinä ei ole voimia edes kirjoittaa. Ja joskus tulee mieleen, kuinka paljon sitä on mahdollista muita ihmisiä kuormittaa omilla ongelmillaan. Ja kun ei aina jaksaisi valittaakaan.

Nyt saan nimittäin todella tehdä töitä, etten ajattelisi perjaintai työpäivää. Niin paskamainen se taas oli. Olipahan taas ennätys, heidän paskassa käyttäytymisessään. Kestokykyni on kyllä äärimmillään tuon osaston suhteen.

Jännä juttu, kuinka muiden osastojen ihmiset moikkaavat ihan normaalisti ja iloisesti. En siis inhoa koko paikkaa tai ihmisiä. En siis heitä lasta pesuveden mukana, kuten sanonta menee.

Jotenkin on niin kuin aika pysähtyisi tuolla osastolla ollessani. Olen hullujenhuoneella, mutta en hoitajana vaan pilkan kohteena. Pääsisin varmaan helpommalla olemalla töissä oikeassa mielisairaalassa (tiedän, ettei mulla ole siihen koulutusta enkä siinä varmaa pärjäisi, mutta pitää tuulettaa). Tosin mulle sanoi yksi psykiatrinen sairaanhoitaja, että heillä oli testeissä sellainen osuus, jossa pilkattiin ja katsottiin, miten sen kestää. Ehkä olen jossakin pahassa unessa tai elokuvassa, joka vaan pitkittyy ja aika ja ihmisten käyttäytyminen vääristyy. Toivotaan, että herään tästä painajaisesta mahdollisimman pian.

Taidan lähteä tästä ulos kättäni ulkoiluttamaan ja ehkä löydän jonkun kuvauskohteenkin. Mukavaa lauantai-iltaa, toivottaa Yvonne.



perjantaina

tulevaa vipinää...




Nyt on onneksi tämän viikon viimeinen työpäivä. Sitten on viikko taas takanapäin. Ja lähtö lähestyy. Odotan sitä kuin nousevaa kuuta, vanhaa sanontaa lainatakseni.

Vappukin lähestyy ja ollaan ystävän kanssa lähdössä taas piknikille. Paikasta ei vielä tietoa, mutta on tässä aikaa sitä pähkäillä. Ollaan oltu eri puolilla Helsinkiä vappupäivänä. Ja syöty hyvin ja skoolattu paremmille päiville.

Toukokuu onkin sitten aika kiireinen. Ensin vappupiknik. Sitten on sukutapaaminen puolivälissä ja viimeinen viikonloppu meneekin sitten rattoisasti ystäväni muutossa auttaessa. Joten toukokuussa vipinää riittää.


torstaina

diakuvan viemää...



Kotona taas ja ilta tulee. Nukkumatin kanssa on kohta treffit.

Kävin vähän kuvailemassa, mutta en saanut ankoista kovin hyviä kuvia. Ensin otin junan ikkunasta kuvan. Sen takia kuva on vähän rakeinen.

Sitten suklaapuurosta ja tuli muuten hyvää puuroa. Maitoa, kauralesehiutaleita, kaakaojauhetta, sokeria, vaniljasokeria. Kymmenen minuuttia ja herkkuttelu voi alkaa. Ja taatusti vähemmän kaloreita kuin suklaassa ja maistuu taivaallisen hyvältä. Aah.

Kolmas ja neljäs ovat sitten ankkojen touhuista. Ovat kyllä yhtä söpöjä kuin viime vuonna. Uteliaita pikku veijareita.

Lopuksi vielä toteamus, että bloggaaminen työnä on kuulema ekologisin ammatti maailmassa. Ja Jenkeissä on ammattibloggaajia enemmän kuin palomiehiä. Voisipa sitä ansaita rahaa kirjoittamalla ja kertoilemalla. Ehkä joskus...

keskiviikkona

keskiviikko aamuna...




Olen tämän viikon alun ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut tulla edes päivittämään jotakin. Olen vaan tullut töistä kotiin ja mennyt lepäämään tai nukkumaan. Mistä tätä unta riittääkään.

Kävin eilen labrassa ja multa otettiin joitakin kokeita. Jos tähän väsymykseen olisi joku syykin.

Työpaikallani on tulossa yt -neuvottelut. Siellä vähennetään ihmisiä. No, mua tuo ei koske, kun kerran muutenkin olen jo lähdössä. Mutta ainakaan ei tarvitse pelätä, että pyytäisivät mua jäämään, mitä en usko muutenkaan.

Muu porukka tuolla osastolla liikkuu hermostuneesti. Kukaan ei keskity kunnolla töihinsä, tosin eri syystä kuin mä. Meikäläinen vaan on ihan normaalisti ja tekee töitänsä. Mullahan ei muutu mikään tuon ilmoituksen jälkeen. Neuvottelut kestävät kuulema kuusi viikkoa. Sittenhän mä olen poissa sieltä kuitenkin.

Tämä häirikkö mutisee siellä edelleen. Nyt häntä häiritsee, kun mä kuulema kuuntelen heidän juttujaan. Ehkä joudun kuuntelemaan, kun samassa paikassa ollaan, mutta en kyllä muista mitään. Ja eivät kyllä niin maata mullistavia puhu, että sillä pitäisi olla niin väliäkään. Kyllä on sitten vainoharhainen tyyppi. Toivottavasti ei ala nähdä vielä pikku-ukkojakin. (sorry, mutta pitäähän munkin välillä purkaa tätä v:sta ulos).



sunnuntaina

huomista välttää en voi...



Huomista odotan taas mielenkiinnolla. Tulee sellainen turta olo, kun ajattelee töihin menoa. Vähän kun tervaa joisi.

Ihmiset ovat siellä vielä omituisempia jos vain voivat. Eivät puhu mulle, jos tämä koko tilanteen aloittaja juttelee. Hänen köörinsä juttelee melkein vain hänen kanssaan. Jaksavat jauhaa tapahtunutta vieläkin. Eipä taida heidän elämässään kovinkaan paljoa tapahtua, kun asiaa pitää jauhaa vieläkin.
Onneksi tätä myllyä ei ole enää kauan jäljellä. Sitten olen vapaa koko ihmisistä. Huh.

En sitten tiedä, opinko tästä mitään tai sainko käsitellyksi mitään. Mulle sanottiin, että mun kannattaa kohdata asia, etten vie tilannetta uuteen paikkaan. No, nyt on käsitelty enkä tiedä, tulinko hullua hurskaammaksi.

Eilen kävin jopa lenkillä. Tänään ei huvita tuonne kylmään ilmaan mennä mitenkään. Taidanpa lukea vaan kirjaa ja tutkailla muiden blogeja. Ja jossakin vaiheessa yrittää ottaa nokoset. Olen herännyt taas niin aikaisin, että päivällä alkaa väsyttää.
Jos käteni antaa vähänkin mun nukkua, niin nään ihan ihmeunia. Sellaista sekalaista, joita en muista. Muistan vaan sen omituisen tunteen ja sellaisen olon, että olipa erikoinen uni.

kirjoittamisen itsearvioimistesti...


Kirjoittamisen itsearvioimistesti tuli vastaan netissä. Tein testin ja aika mielenkiintoinen tulos tuli. Säilytin sen vielä omalle koneelle. Testin mukaan mielikuvitus on vahva alueeni.

Mä olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Ja yleensä olen osannut kirjoittaa ilman merkittäviä kielioppivirheitä. Vaikeanpaa onkin sitten ollut mielenkiintoisen sisällön tuottaminen. Ja se ettei liikaa rönsyile vaan pysyy asiassa.

Mulle kirjoittaminen on ollut hyvä henkireikä ja todellisten tunteiden ilmaisuväline.

Kouluaikana kirjoitin vaihtelevasti, koska en ollut silloin kovinkaan kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja monesti aiheet sivusivat niitä. Kouluaikoina kun ei ollut paljon valinnanvaraa.



Hyvällä kirjoittajalla pitää olla kyky nähdä, ajatella ja ymmärtää. (Mika Waltari)

Lisäksi hyvällä kirjoittajalla pitää olla mielikuvitusta ja kykyä eläytyä erilaisiin näkökulmiin ja ajatuksiin. (Mika Waltari)

Lukeminen onkin kirjoittajalle tärkein oppimisen tapa.



Kirjoittamista voi oppia:

- ajattele, ajatukset eivät säily kauan mielessä. Niistä kannattaa tehdä jotakin. Ne voi vaikka kirjoittaa ylös vihkoon. Sen olenkin huomannut, että ideat kannattaa kirjoittaa ylös heti. Jos odottaa parenpaa hetkeä, sitä ei välttämättä tule. Olenkin ajatellut pitää mukana pientä vihkoa ja kirjoittaa siihen pulpahtavia ajatuksia.

- lukemalla, kannattaa unohtaa päntäämistyyppinen lukeminen. Tiivistelmät, pohtiminen toisten kanssa ja toisten opettaminen auttavat asian kirjoittamisessa. Mulla ei päntääminen koulussakaan ikinä auttanut muistamaan. Mun piti jotenkin ymmärtää lukemaani ja sillä piti olla jokin merkitys. Silloin helpompi muistaa.

- kirjoittamalla vaikka päiväkirjaa, joilloin ajatukset voivat selkiytyä.

Tuossa oli joitakin kohtia lainattuna tuosta netissä olevasta kirjoittamaan oppimisesta.


lauantaina

tuhkimotarinaa...



Törmäsin tähän, kun surffailin netissä. Itse en ole tästä muualla blogistaniassa lukenut. Toivottavasti ei tule hirveästi toistoa, mutta silti upea tämä on.

You Tube

Lisäyksenä: Mä olen nimittäin tuhkimotarinoiden ystävä. Olen katsonut tuon videon vaikka kuinka monta kertaa ja silti se liikuttaa aina yhtä paljon.



kuva... motivaatiota...




Mulla on kuvia tuolla Devian Art:ssa . Siellä kun voi näitä kuvia ja kuvamuotoilujaan kanssa näyttää.

Hän sanoi :Es precioso nätti , sievä
Mä vastasin: Gracias kiitos
Hän sanoi taas: De nada ole hyvä

En osaa espanjaa, mutta sanakirjan avulla ymmärsin, että mun kuvaani kehuttiin. Kiitin ja hän vastasi: ole hyvä. Niin että näinkin voi kieltä oppia. Kun vain sitten muistaisin noi jatkossa. Pitää varmaan katsoa kirjastosta espanjan kielen alkeisoppikirja, että voin vastata paremmin ja jotakin kommentoidakin. Heh.

Tällaisia mietin yön tunteina, kun kättäni särki ja en voinut nukkua. No, yritin kyllä ja jonkun aikaa pystyin nukkumaan, kunnes särky taas herätti. Jossakin vaiheessa kokeilent taas särkylääkettä, josko sen avulla yöt saisin nukuttua.

Toinen kuvanäyttöpaikka on suomalainen Sumo.
Siihen en ole vielä hirveästi tutustunut ja en ole montaa kuvaa edes ladannutkaan.



perjantaina

kuva ja aikaisin...



Tulin juuri kotiin ja muksuni sai todistuksen merkonomiksi valmistumiseksi. Niin tämä aika kuluu ja on muutoksen tuulia. Muksullani on uusi työpaikka ja koulutus hankittuna. Nyt sitten vaan kohti seuraavia haasteita.

Kuva taas hyvin kertoo fiiliksiä. Olen kuin mankelin läpikäynyt (töissä on mökötys- ja kritiikkiryhmittymä), mutta hengissä ollaan. Parasta päivässä oli noiden valmistujaisten lisäksi se, että sain lähteä töistä aikaisemmin. Jippii...

Kunhan taas ehdin vähän palautua, niin palaan asiaan ja kirjoitan jotakin. No, ainakin laitoin uuden kuvan ja olen nyt kotona ja voin vaan olla ja rentoutua.

Oikein kivan mukavan rentouttavaa blogistaniaan.

torstaina

neroudesta... itseluottamuksen sukupuolisuus...



Kirjoitan tässä näin kylmiltään, kun pitäisi kait yrittää nukkua, että aamulla ehtii laittaa vaatteet sun muut valmiiksi.

Katsoin juuri ohjelmaa lapsineroista. Siinä oli nero pianistin alku, joka on 6-vuotias. Niin, mitä onkaan olla nero lapsen vaatteissa ja koossa. Ei varmaan mitään ihan helppoa. Osaat jotakin tosi hyvin ja olet älykäs ja puhut ihan eri tavalla kuin ikäisesi. Siinä voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja vaikea löytää ystäviä. Useimmat heistä ovat kait aika yksinäisiä.

Itse olin tosi hyvä urheilussa. Osaltaan se erotti mut ikäisistäni tytöistä, jotka olivat pienempiä. Mulle taas urheileminen ja liikkuminen oli yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Olin vahva ja nopea ja se tuli luonnostaan. Mun ei tarvinnut yhtään ponnistella.

Mutta sopeuduinko joukkoon? En varmaankaan kovin hyvin. Silloin en ollut kovinkaan kiinnostunut laittautumisesta ja muista tyttöjen jutuista.

Olenkin välillä miettinyt, kuinka paljon se, että ilmentää oikealla tavalla sukupuolisuuttaan auttaa itseluottamuksen vahvistumiseen. Mitä on olla naisellinen ja voiko oppia naisellisemmaksi vai onko se oikea määrä jo lapsena? Ja onko naisellisempi nainen onnellisempi kuin vähemmän naisellinen?

Tällaisia tuli mieleen torstai-illan hämyssä, kun nukkumatti kutsuu tanssiin.

keskiviikko...toistoa...




Tämä viikko on mennyt nopeasti. Olisi niin paljon hoidettavia asioita, mutta ei ole aina voimia eikä kekseliäisyyttä niiden hoitamiseen. Ja patteri taas sekoilee, vaikka olen tehnyt siitä ilmoituksen isännöitsijälle. En sitten tiedä, pitäiskö tästä muuttaa, jos eivät saa tuota kuntoon. Tämä mun nukkuminen on muutenkin katkonaista niin en tarvitsisi mitään muuta nukkumista hajoittamaan. Onneksi on olemassa korvatulpat. Ilman niitä nukkumiseni olisi vielä katkonaisenpaa.

Luen taas uutta kirjaa. Tällä kertaa käsittelee tunnelukkoja. Palaan siihen vielä, kunhan olen saanut sitä vähän sisäistettyä.
Muksulla on valmistujaiset koulullaan perjantaina. Pitää lähteä töistä aikaisemmin ja sinnekin ehtiä.

Väsyttää taas tosi paljon ja ei millään jaksaisi olla hereillä. Ajattelin vaan tulla päivittämään edes jotakin. Muuten tuntuu tämä viikko lähteneen liiankin nopeasti käyntiin.

maanantaina

yön hetkinä....




Jo pelkästään kirjan lukeminen voi lievittää yksinäisyyttä, sanojen avulla syntyy silta eri maailmojen, kirjoittajan ja lukijan välille. On aina yhtä hieno elämys kun kirjaa yksin lukiessaan huomaa että joku toinen, kenties toisella puolella maailmaa on ajatellut, kokenut tai tuntenut samalla tavalla kuin itse. Tämä lievittää eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden kokemusta.

Sanoilla on merkitystä. Kirjoittamisella on merkitystä. Tällä sivulla


on merkitystä.


Kirjoitan, koska koen tarvetta siihen. En tiedä, koskettaako kirjoitukseni ketään. Välillä sanat tuntuvat tahmeilta. Kirjoitan tylsästi ja arkipäiväisesti. En saa tunnetta kirjoittamiseemi. En saa otetta oikein mihinkään, mitä teen.

Sitten se tunne valtaa mut. Osaan kirjoittaa. Kirjoitukseni elää. Koen eläväni, tuntevani. Koen jotakin yhteyttä johonkin. Sitten se tunne sulkeutuu. Kansi sulkeutuu. Olen taas oma tahmea itseni. En saa otetta. Tylsyys jatkuu.
Samalla kun kaipaan yhteisöä, kaipaan erottumista joukosta. Mutta miksi haluan erottua, jos haluan kuulua joukkoon. Voiko sitä liikaa erottua? Voiko liikaa samaistua joukkoon? Voiko kadottaa persoonansa joukkoon? Entä jos ei enää tiedä, millainen on oikeasti. Entä jos elää jonkun toisen elämää, vanhempien elämää, ystävien elämää, yhteiskunnan vaatimaa elämää.

miten tähän tultiinkaan...

Kuva on korttikokeiluntapainen yhdistelmäkuva.



Ai niin, miten mun pääsiäinen sitten meni. No, voin sanoa, että en todellakaan tehnyt mitään erikoista. Taisin jonakin päivänä käydä lenkillä. Eilen en jaksanut.

Tein taas kaakun. Tosin nyt siitä tuli liian jauhoinen, mutta syötyä se tulee kuitenkin. Eli yhden kerran olen jopa onnistunut leipomaan syötävänn kuivakakun. Parempi sekin kuin ei mitään.

Eilen unohdin ottaa mielialalääkettäni. Mihinköhän senkin pitäisi vaikuttaa. Seurauksena, että käteni toimii paremmin ja liikkuu paremmin sun muuta. Tuo olkapää on nimittäin vihoitellut kesästä asti ja olen tätä lääkettä syönyt nyt vuoden päivät. En taida kyllä ottaa tänäänkän, kun kerran käteni toimii paremmin.

Ja lihakseni kun ovat kadonneet, niin olkapää on ollut liian vähillä voimilla. Huomaan oikein silmällä, kuinka ei näy lihaksia. Ja mä koen, että kun olen lapsesta asti lihaksikas ollut, niin kaipaan näitä lihaksiani, vaikka naisena näihin on ollut tottumista.

Kun kerroin tuosta lihasten katoamisesta ja itse päättelemästäni yhteydestä tähän mielialalääkkeeseen, niin eivät lääkärit sun muut osanneet sanoa tuohon mitään. Eräskin psykiatri vaan käski lisätä annosta, kun kerroin tuosta työpaikkani tilanteesta. No, enpä lisännytkään vaan jätän vähitellen pois. En usko, että mikään kemia saa mua unohtamaan ulkoiset ikävät asiat. Ei kait nämä mitään unohduspillereitä ole.

Asiasta sataan tuhanteen, tuon Photokiertmäni musiikki
on valssia ja vielä Straussin valssia. Valssi on siis niitä harvoja paritansseja, joita osaan tanssia.


äkkilähtö...eläinkuvia...




Nyt on sitten pääsiäinen vietetty tai juhlittu. Ilmakin muuttui tuollaiseksi harmaaksi. Tulee varmaan luminen ja sateinen vappu.

Katsoin eilen äkkilähtöjä jonnekin ulkomaille. Tv:ssä oli ohjelmaa Tunisiasta, niin ajattelin, miksei vaikka sinne. Olisi aika eksoottista. Jos ensi viikolla lähtisi, niin matka olisi alle 400 euroa (mihin mulla ei ole kyllä varaa, no saahan sitä haaveilla ja mielikuvissa matkustaa). Kait kaipaan vähäksi aikaa jonnekin pois. Nämä ongelmat täällä odottaisivat kyllä paluuta, mutta saisi vähän välimatkaa, kun olisin ihan jossakin muualla ja painisin erilaisten ongelmien kanssa. Kaipaan jo toisenlaisia ongelmia. Nämä mun nykyiset kun ovat rasittavia ja tylsiä omassa karuudessaan.

Huomasin nimittäin, kun kaksi kesää sitten olin Saksassa kaksi viikkoa, kuinka keskityin vain olemaan siellä ja nämä ikävät raha- sun muut asiat jäivät vähäksi aikaa unholaan. Haluaisin mennä uudestaan kielikurssille, kun siihen voisi osallistua yksinkin ja tutustuisi muihin siinä samalla. Kaksi kertaa, kun olen ollut kielikurssimatkalla, niin ihmiset ovat olleet uteliaita, mistä sitä on ja tulleet muutenkin juttelemaan. Ei ole tarvinnut jäädä ihan yksin.


sunnuntaina

kuvamuotoiluja... vitsi...




Alempi kuva on piirroksesta lähtenyt ja ylempi on taas tehty vanhasta kuvasta.



Pääsiäiseen liittymätön vitsi:

Lappu korjausliikkeen ovessa:

KORJAAMME KAIKEN MAHDOLLISEN.

(Koputa, ole hyvä, ovikello ei toimi). - Victoria Golden






kokeilu...vapaata...





Vielä on vapaapäiviä jäljellä. En ole pääsiäisen aikaan tehnyt mitään erikoista. En ole syönyt edes pääsiäismunia. Niiden suklaaa ei ole musta hyvää. Fazerin sinisen ostin ja se suklaa on hyvää.

Tällaisen scrapbook -version tein. On tässäkin kaikkea uutta, joten en ole varma, miltä tämä näyttää. Ei ole ihan helppoa laitella kaikkea sälää, ettei tule liian levoton.

Eilen kävin kuvaamassa, kun oli nätti päivä. Eipä vielä montaa kasvia näy maassa.

Pääsiäisestä muistan sen tavan, kun meillä aina piilotettiin pääsiäismunia ja niitä sitten etsittiin. Se on musta kiva tapa. Pääsiäistulilla en ole koskaan ollutkaan, kun olen viettänyt lapsuuteni keskellä Suomea ja siellä ei noi tulet ole tapana.


lauantaina

luen kaikenlaisia blogeja.. kauhukokin kohelluksia...






Millan Akka krätisee -blogissaan haastoi kertomaan, minkätyyppisiä blogeja lukee. Lukeeko siis omassa viiteryhmässä olevia blogeja vai onko laajentanut kaikkeen mahdolliseen.

Voin sanoa, että mä luen kaikenlaisia blogeja. Luen leivonta-, käsityö-, askartelu-, ihmissuhde-, masennuksesta kertovia blogeja. Luen päiväkirjamaisia ja kuvablogeja. Mulla on suosikissa paljon enemmän blogeja kuin olen tähän suosikkirullaan laittanut.
Ehkä kuitenkin mielenkiintoisimmat ovat nämä päiväkirjamaiset ja kuvakerronta -blogit. Ja tietty psykologiset.

Oikeastaan ainoita blogityyppejä, mitä en pahemmin lue, ovat nuo muotiblogit.

Musta on nimittäin mielenkiintoista katsoa eri tyylejä. Eihän tämä mun omakaan ole yhteen asiaan keskittynyt, vaikka välillä tuntuu, että hoen samoja asioita kuten ei ole rahaa eikä muutakaan elämää ja synkkyys vallitsee blogissani välillä.

Asiasta tuhanteen, niin tein tänään taas kauhukokkikokeiluja. Tein lihapullia ja vieläkään eivät ole tosi hyviä. En tajua, miten osaan pilata lihapullat, mutta näköjään sekin on mahdollista. Huh.


Tein myös kauraruissuklaa -pikkuleipiä. Niistä tuli kyllä hyviä. Näköjään joitakin ohjeita voi soveltaa ja eivät mene pilalle.



torstaina

sikailua ja kanailua...





Kokeilen tätä oranssia väriä, josko tämä näkyisi paremmin. Itselläni tuo vaaleansininen näkyy ihan hyvin, mutta en ole varma, onko koneellani oikein tämän näytön asetukset. Voivat värit näyttää oikeasti erilaisilta. Hm...



En osaa sanoa, mikä mua kiehtoo näissä possusissa. Eivät ole kovin kauniin näköisiä, mutta persoonallisia ja veikeitä ovat. Kunpaakin kuvaa vähän muokkasin ja toista vielä enemmän. Tuli oikein tuollainen marmorisika, heh.

Eläimissä on sitä jotakin, taikaa tai jotakin. Niitä v
oi seurata tai katsella vaikka kuinka kauan. Aika kuluu nopeasti ja sitä tuntee olevansa yhteydessä luontoon.

Liittyvätkö sitten possut mitenkään pääsiäiseen? Eipä tule mieleen pääsiäispossuruokaa tai muuta possumaista. Taitaa olla nuo tipuset enemmän pääsiäiseen liittyviä.




Tipua ei tähän hätään löytynyt, ainakaan pientä. Aikuinen kana saa toivottaa: oikein mukavaa pääsiäisen odotusta sun muuta kotkotusta.

keskiviikkona

kuvaa... muksuni...





Ei suostunut päivittymään tämä blogini blogilistalle, mutta toivottavasti jossakin
vaiheessa näkyy.


Pääsiäinen on tulossa ja ei mulla ole mitään erikoisia suunnitelmia. Ehkä teen sitten ex tempore jotakin. Tuleepahan sitten yllätyksenä mulle itsellekin.

Mulla on taas marsu hoidossa. Neitimarsu alkaa olla aika vanha. Välillä vaan nukkuu, tosin nyt se on kyllä ollut aika aktiivinen koko ajan. Kunhan ei vilustuisi mun asunnossa, kun täällä on sen verran kylmää.

Tulipa mieleen, kuinka muksunikin oli kekseliäs lapsi. Hänen rakkaimpiin huveihin kuului veskipaperin heittäminen parvekkeelta alas naapurin parvekkeelle. Tämä naapuri ei sitten ollut kovin ymmärtäväinen muksuni tempaukselle, vaan tuli veskipaperi kädessä soittamaan ovikelloa. Olisi ollut tyytyväinen, kun sai ilmaista veskipaperia. Ilmankos se oli meiltä aina loppu. Se lensi naapurille.

Toiselle kertaa muksuni hauskutti hoitajaansa menemällä piiloon pöydän alle. Siinä sitten hoitaja etsi pitkin asuntoa muksuani ja kävi jopa rapussa huutelemassa. Olin kyllä varoittanut, että vesselini on kovin villi ja vilkas ja kekseliäs. Kehen lie tullut.


tiistaina

kuvaa... tiedot omissa käsissä...



Kuva on viime syksyltä, kun kävin tuolla Kaisaniemen kasvitieteellisessä museossa. Pitää varmaan käydä toistekin.

Katsoin Iltalehteä ja joku neropatti on laittanut Luottolista -kirjoja yleiseen paperinkeräykseen. Tosi kehittävää. Siinä sitä ihmiset lukevat toisten tietoja, vaikka nuo kirjat pitäisi hävittää polttamalla tai muuten tuhoamalla.

Jossakin oli juttua tästä, kuin ihmisten arkaluontoista tietoa voi joutua vääriinkin käsiin tai yleensäottaen käsiin, johon itse tietojaan ei halua. En mä ainakaan halua, että mun tietoja löytyisi ihan mistä vaan ja kenen tahansa luettavissa.



sunnuntaina

yksin asuvat naiset...





Surffailin taas netissä ja tuli tämä artikkeli vastaan. Yksin asuvat ovat tämän artikkelin mukaan kaikkein köyhimpiä ja tähän joukkoon kuuluvista suurin osa on naisia.

Yksin on vaikea tehdä taloudellisia päätöksiä ja kuulema yhteiskunnan normikin on laskettu kahden mukaan. No, tämän olen kyllä huomannutkin. Asuminen on yksin kallista ja samoin kaikki menot pitää itse maksaa kuten sähkö, netti, ruoka, tv-lupa esimerkkeinä.

Ei tässä oikein tiedä, miten omia kulujaan voisi pienentää. Yksiössäkään ei ole välttämättä yhtään edullisenpaa asua. Nyt asun aika edullisessa kaksiossa.

Toisaalta huomaa myös, kuinka helppoa on kotiin jäädä. Ei tule yksin lähdettyä mihinkään. Ehkä helpommin lähtisi, jos olisi se toinen. Tiedä sitten.

No, olenhan mä tähän jo tottunut, mutta yksinolo ei ole kivaa tai mielenkiintoista saatikka kannata taloudellisesti, jos noin saa sanoa.

Onneksi en ole ihan täydellisen yksin, että ei olisi ketään, vaikka aika yksinäinen olenkin.

Lisäyksenä: kyllähän näitä tutkimuksia ja kaikenmaailman tilastoja saadaan aikaiseksi. Olisi vaan kiva joskus lukea jostakin ratkaisusta. Olisi hyödyksi tietää, miten köyhyydestä noustaan tai velkaantumisesta. Eipähän noissa artikkeleissa näistä asioista puhuta.

Eipä taida olla mitään kivaa kommuuniakaan, jossa saisi asua ihmisten lähellä ja ei olisi ihan yksin, mutta olisi sitä omaakin aikaa. Joskus opiskelin kansanopistossa ja siellä oli ihmisiä lähellä, mutta sai kuitenkin omaakin aikaa.


Elämä on selvitymistarina,

jossa meillä on osamme.

Tarina kulkee eteenpäin.

Jotkut jättää, jotkut ottaa.

Katson joskus jonkun toisen tarinaa.

Mun oma on hetken tyhjä.

Elokuvissa...



Kävin siis eilen elokuvissa ja elokuvan nimi on Slummien miljonääri.

Mulle jäi elokuvasta vähän sellainen ristiriitainen olo. En oikein tiedä, pidinkö siitä vai en. Elokuva on kyllä vaikuttava kertomus selviytymisestä. Ja vaikka olot olivat välillä karseat, niin päällimmäiseksi jäi mieleen: selviytyminen, tilanteeseen sopeutuminen, ympäristön merkitys lapsen kehitykselle vai onko sitä. Varsinkin veljesten erilaiset ratkaisut näkyivät, vaikka olosuhteet olivat kummallekin samat. Samaten elokuvassa näkyi toisen veljeksen rakkaus Latikaan.

Finnkinon sivuilla

Uuden suomen kulttuuri -sivuilla

on kerrottuna elokuvan juoni.

Elokuvassa on välillä tosi raakojakin kohtia, joita mun oli vaikea katsoa. Varsinkin kun voin kuvitella, että ne voisivat olla totta. En muutenkaan kestä katsoa kidutusta. Toisaalta elokuvassa näkyy vastapainona näiden veljesten kekseliäisyys ja uuteen tilanteeseen sopeutuminen. Ja oli siinä myös ystävyyttä, romantiikkaa, toivoa epätoivon ja alkeellisten olosuhteiden keskellä.

Sanotaan, että elokuva laittoi ajattelemaan. Ja en ollut näköjään ainoa, koska leffateatteri oli ensinnäkin ihan täynnä ja ihmiset jäivät istumaan paikoilleen, vaikka lopputekstit tulivat.

Taas kerran ystäväni näki elokuvan eri tavalla. Hän ei kiinnittänyt noihin raakoihin tilanteisiin niin paljon huomiota. Mulle ne olivat aika rankkaa katsottavaa ja katsoin silloin muualle. Ja hän totesi, että elokuvassa puhutaan vuorotellen jotakin intian kieltä ja englantia (intialaisittain). Mulle taas oli kotoista kielien vaihtuminen. Olenhan elänyt perheessä, jossa kaksi kieltä vaihtui koko ajan.


lauantaina

pohjaa...

perjantaina

itsetunnon aivoituksia



Olen ikäni ollut enemmän ja vähemmän epävarma itsestäni. Tiedä sitten mistä johtuu. Osuin Kuntoutussäätiön sivuille ja siinä oli juttua itsevarmuudesta.


- itseluottamus ei ole persoonallisuuden pysyvä piirre vaan vaihtelee tilanteen mukaan
- itseluottamus on siis sitä, kuinka hyvältä tuntuu missäkin tilanteessa

Musta on jännä ajatella, että ihminen ei ole itsevarma kaikilla osa-alueilla. Että sitä voi joissakin asioissa olla niin varma itsestään ja joissakin taas on niin epävarma.

- rajut pettymykset ja epäonnistumiset voivat järkyttää varmuutta
- itseluottamus ei ole portti onneen tästä taas tulee mulle mieleen, että ainakin itsevarmuus mahdollistaa onnelliseksi tulemisen. Uskoisin ainakin niin.

- itseluottamuksen kohentaminen:

- kirjoita ylös tilanteet, joilloin olet epävarma ja valmistaudu etukäteen niihin tilanteisiin
- keksi jossitteluun vastaukset

- keskity asiaan äläkä tarkkaile itseäsi, käännä huomio muualle, ajattele tekemistä
- kun on epävarma, niin silloin tarkkailee toimiaan toisella silmällä on muuten rasittavaa. Mulla ainakin on taipumus tarkkailla kaikkia ja kaikkia ja voi joskus tulkita väärinkin.

- muistele onnistumisia

- palauta mielee kertoja, jolloin olet onnistunut




Minulla oli kurkunpään tulehdus ja päätin lopulta mennä lääkäriin.

Sairaanhoitajan kysyessä ikääni sain juuri ja juuri kuiskatuksi:

"Neljäkymmentäyhdeksän."

"Ei huolta", hän kuiskasi takaisin. "Minä en kerro kenellekään". Lola P Bell





torstaina

tuohityö?... viikon kulku....


Tein taas tällaisen abstraktin kuvan. Tosin tämä näyttää taas musta enemän käsityöltä. Tulee mieleen jotkin tuohityöt.





Taas on viikko vierähtänyt nopeasti. Huomenna on perjantai ja musta tuntuu, että vastahan tämä viikko alkoi.

Mä vaan töissä paiskin hommia ja heitän läppää siinä samalla. Keskityn välillä töihin ja välillä puhun. Tehdään sitten niin, jos siten saan ryhmän tuen ja ymmärryksen. No, ei mua itseäni haittaa puhua tällä hetkellä. Ja puhun silloin kun on asiaa. En siis puhua pälpätä koko ajan, vaan vain välillä, mutta en ole niin hiljainen kuin ennen.

Toisaalta nyt on helpompi puhua, kun ensinnäkin mun työpistettä siirrettiin muita lähemmäksi. Ei siis tarvitse huutaa enää. Ja toisekseen osaan työn nyt sen verran hyvin, että ehdin jopa välillä jonkun sanasen heittää. Siinä kaksi asiaa, mitkä ovat auttaneet.

Tosin nyt on niin, että tämä jupakan nostaja on itse hiljaa ja kuuntelee vaan radiota ja kulkee totisena mun ohi. Mitä lie päässään miettii.

Mä taas yritän olla oma avulias itseni. Ja tuon oman osani juttukerhoon. Tosin kun kerran lähipomo vaihtoi mielipidettään ja sanoi, että voikin puhua, niin olen nyt sitten puhunut. Ja toisaalta en joudu nyt tekemään hikihatussa töitä. Yritän ottaa vähän rennommin ja pitää välillä pieniä taukoja.



keskiviikkona

kevään kuvia...




Tällaista oli tänään kello neljän aikaan. Vielä on lunta joissakin paikoissa, mutta lumi vähenee ja sulaa vähitellen. Kevät on kaunista ja tuo toivoa lämmöstä.


Keskustassa oli oikein kanssa oikein valoisaa. Yritin ottaa kuvia, mutta kirkas ilma teki sen, että tuli tummia tai liian vaaleita.

Luettavana tällä hetkellä mm. Ajattele kuin Einstein. Mielenkiintoinen kirja ja pistää ajattelemaan.Siinä vähän ravistellaan perinteisiä ajattelumalleja.

Ainoa tapa löytää paras suunnitelma on kokeilla mahdollisimman monta ja hylätä epäonnistuneet. Freeman Dyson

Menestys ei ole ikuista ja virheisiin ei kuole. Winston Churchill