sunnuntaina

väriä... silmä...


Olen just järkkäilemässä olohuonetta ja en millään saa aikaiseksi. En yksinkertaisesti keksi, miten muuttaa tuota huonetta parenpaan suuntaan. Vitsi, kun olisi tuota sisustussilmää, että tosta noin vaan näkisi silmillään, että miten näillä huonekaluilla saisi huoneen paremmaksi. No, pakko käyttää tätä olevassaolevaa silmää, siis ei mitään silmää tähän hommaan.
Pari kuvaa sain kuitenkin aikaiseksi tätä talven synkeyttä piristämään. Tuossa toinen, jossa on yhdistettyä kaksi kuvaa, mutta eri tekniikalla. Tuli aika värikäs versio.
Nyt ei auta muu kuin yrittää taas pähkäillä tätä hommaa. Tulen taas tänne tauolle. Kivan ja värikkään sunnuntain toivotuksin.

lauantaina

Yksi sana ja yksi kuva





Sain Itkupilliltä http://itkupillinkyynelkaasua.blogspot.com/ tällaisen rimpsun, johon pitäisi vastata yhdellä sanalla. No, vastaan suomeksi ja niihin kysymyksiin, joihin keksin yhden sanan.



1. Where is your cell phone? pöydällä



2. Where is your significant other? lähitila



3. Your hair color? ruskea



4. Your mother? älykäs



5. Your father? luova



6. Your favorite thing? tietokone



7. Your dream last night? tuleva



8. Your dream/goal?



9. The room you’re in? keittiössä



11. Your fear? epäonnistuminen



12. Where do you want to be in 6 years? ulkomailla



13. Where were you last night? kotona



14. What you’re not? ilkeä



15. One of your wish-list items? luoda



16. Where you grew up? Helsingissä


17. The last thing you did?

18. What are you wearing?
farkut


19. Your TV?


20. Your pet? marsu


21. Your computer? pöytämalli


22. Your mood? ok


23. Missing someone? joskus


24. Your car?


25. Something you’re not wearing? sukkahousut


26. Favorite store? Stokka


27. Your summer? vaihteleva


28. Love someone?


29. Your favorite color? liila


30. When is the last time you laughed? joskus


31. Last time you cried? joskus


hermoilu ja esiintymisjännitys...



Mä sitten osaan jännittää ja elää etukäteen jotakin tulevaa. Jos esim. nyt maanantaina on tulossa jotakin uutta, niin aloitan hermoilun jo nyt. Eihän sitä pidä jättää viime tippaan. Ei mitenkään. Nyt kun aloittaa hermoilemisen ja huonosti nukkumisen, niin maanantaina on niin poikki eikä tarvitse sitten hermoilla. Yksinkertaisesti ei enää jaksa.


Ja samaten vaikka aina olen tykännyt kirjoittamisesta, niin jotenkin olen kankea näitä tekstejäni kirjoittaessani ja en pääse oikein tuomaan omaa kirjallista puoltani esiin. Olen siis tosi jäykkä tai tönkkä.


Yleensä kun hermoilen, niin alan puhua ihan puuta heinää. Siitä nykyään itsekin tiedän olevani hermostunut. Tässä ei vaan voi rönsyillä eikä kuplitella samalla lailla kuin puheessa.

Muistan joskus kuulleeni eräältä puhujalta, että hän oli hirveän hermostunut ennen esitystä. Hän oli tottunut esiintyjä, mutta sillä kertaa hermostutti tosi paljon. No, hän meni puhujanpönttöön ja alkoi puhua, kun paperit tipahtivat kädestä maahan. Ensin hän häkeltyi ja sitten nosti paperit maasta. Ja totesi, että taidanpa olla tosi hermostunut, kun paperitkin tippuvat kädestä. Kuuntelijat naurahtivat ja esiintymisjännitys katosi.
Olen ajatellut, että hermoilusta pääsee, kun myöntää sen ja tajuaa, että niin taitaa käydä monelle. Itsekin aikoinaan menin luokan eteen piirtoheitintä kokeilemaan ja läppää heittämään. Vaikka olin hermostunut ja siis tosi hermostunut, niin sain itseäni rauhoitettua mentyäni siihen eteen ja kokeiltuani, että asiat pelaa. Ja ajattelemalla, ettei mokaaminen nyt niin hirveää ole vaan ihan inhimillistä. (tosin se ei ole kyllä ihan noin yksinkertaista käytännössä, mutta siitä se lähtee)

perjantaina

kevättä ilmassa...



video
Kävelin taas katsomassa, josko mitkään eläimet voisivat olla ulkona. Löysin nämä hevoset seisoskelemassa laitumella. Tuohon poniin ja hevoseen alkoikin sitten tulla elo juuri, kun olin lähdössä ja ehdin niiden leikkiä kuvata vähän aikaa.

torstaina

tässähän tämä...








Tänään mulla oli taas asioita Helsingin toiselle puolelle, Munkkiniemeen. Kävin rannassakin, kun oli aikaa ja otin pari kuvaa. Oli tuo vesi niin tyyni ja sillä oli lumiset reunat.

Toinen kuva on taas muokattu. Kärpänen putosi vesisaaviin ja otin siitä kuvan. No, kuvan ottamisen jälkeen mun kävi sitä sääliksi ja nostin sen uiskentelemasta kuivalle maalle. Musta toi kärpäsen ympäristö näyttää ihan joltain korulta tai miltä lienee.



Ja sitten tänään vielä tein sämpylöitä. Ainoita, mitkä mulla onnistuvat lähes aina.

keskiviikkona

lumen paino... puhelimella opetus...



Ulkona sataa tuollaista lumen ja tihkun sekamuotoa ja onneksi ei enää tarvitse lähteä ulos. Kävin tänään nimittäin katsastamassa tuttuja paikkoja ja katsomassa, löytäiskö jotakin kuvattavaa.
Lisäsin kuvaan vielä enemmän lumentuntua, vaikka oksat jo painuivat lumen painosta.
Muksullani oli eilen kinkkinen Exelin ja Accesin käyttöongelma ( miten liittää Exelin taulukko Accesiin). Onneksi olen säilyttänyt vanhat kirjani kauppiksen ajoilta. Löytyihän multa Tietokoneen ajokortinkin kirjat. Ekan osan olen suorittanut, mutta tuo AB -ajokortti on vielä ajamatta. Löysin kuitenkin Tietokoneen käyttätaito 1 ja 2 ja selitin puhelimessa miten nuo taulukot yhdistetään. Sain siis toimia opettajana asiassa, jota meillekään ei oltu opetettu. Joten kirjat ajoivat asiansa. Niistä löytyy tietoa ja voi soveltaa vaikka puhelimen välityksellä.

tiistaina

juttua aina vaan... variksen kera...


Varishan se tässä muokattuna ihmettelee. Kun ei ollut alkuperäinen kuva kummoinenkaan, niin muokatun elämän annoin sille. Johan näyttää heti paremmalta.

Mulla on yksi tuttu, joka soittelee mulle koko ajan ja puhua pälpättää. Siinä sitten kuuntelee tai ei, niin toinen jatkaa vaan juttua. Hänellä on oikein soittorinki, jota hän pitää yllä pitkin päivää. Jos ei yksi ehdi vastata tai puhua, niin seuraava kehiin vaan. Kyllä joku jossakin vaiheessa vastaa ja kuuntelee ne samat jutut aina vaan. Ja aina riittää juttua vaihtuvista miesystävistä, sairauksista tai muista oikein mielenkiintoisista tapahtumista.
Koskaan ei vahingossakaan kysytä, mitä toiselle kuuluu tai miten menee kuin korkeintaan lisämausteeksi. Vastausta ei keretä jäädä juttelemaan. Taitaa ihmisellä olla ensinnäkin Napoleon -kompleksi ja sitten vielä rakastaa kuunnella omaa ääntään. Mutta miksi pitää olla se toinen kuuntelemassa. Vähemmän rasittaisi muita ihmisiä, kun puhuisi itsekseen vaan. Itselle voisi rauhassa selittää ne samat jutut ja itseä ei häiritsisi ollenkaan.
Taitaa todellakin olla, että muista kiinnostuminen on katoava luonnonvara ja omat asiat pitää kaikille vaan toitottaa. Kun kerrankin kehtaisi toiselle sanoa, että en ehdi nyt vaan kuunnella ja että olisi kiva, jos muakin kuunneltaisiin. Mutta kun hänestä on kyse, niin parempi vaan, etten hänelle asioistani kerro ja muutenkin vastaan puhelimeen harvakseen.

maanantaina

krassi... 16-4...



Paljon on ollut blogeissa talvisia kuvia. Mua ei millään saanut tänään ulos, kun sateli lunta ja ajattelin, etten voi kuitenkaan ottaa kuvia. Ja ei mulla ole kunnon talvivaatteitakaan. Takkia on muutenkin vaikea löytää. Nyt mulla on kyllä tähän ilmaan sopiva, mutta entä jos tulee kunnon pakkasilmat.
Entäpä sitten noi kengät. Se on aina ongelma, mikä olisi hyvä jalassa ja vielä kohtalaisen inhimillisen näköinen. Sen nimittäin tietää, että jos ne ovat liian rumat, vaikka olisivatkin kuinka lämpimät, niin niitä ei sitten käytä. On nimittäin kokemusta. No, jos ne taasen ovat kauniita, mutta liian epäkäytännölliset, niin ei niitä sitten jatkuvasti voi käyttää. Tulee jalat kipeäksi tai selkä. On tämä hankalaa, tämä naisen elämä, kun pitäisi olla kohtalaisen nätisti pukeutunut, mutta silti käytännöllinen ja vielä kohtuullisella rahalla.

Asiasta tuhanteen: tämä rahankäytön hallinta on kuin yrittäisi hallita ainaista makeannälkäänsä. Mun tekisi koko ajan mieli jotakin makeaa. Yritän olla ostamatta, mutta välillä sorrun. Joten nyt ei taida olla pelkoa laihtumisesta.
Pitäisi olla tähän rahankäyttöönkin sellaiset ohjeet, mitä on esim. kunto-ohjeeseen. Tällainen kunto-ohje on olemassa, että 16 päivää kuntoillaan ja tiukka ruokavalio ja sitten neljä päivää voi ottaa vähän kevyemmin. Silloin ei kuulema niin helposti repsahda syömään mitä sattuu ja jaksaa harjoitella paremmin.
Tuo 16-4 voisi soveltaa tuohon rahankäyttöönkin. Ensin ollaan tiukasti joku aika, vaikka kaksi viikkoa, ettei osteta mitään ylimääräistä ja sitten parina päivänä voisi ostaa jotakin mieluista itselle. Rahan kanssa on tietysti se ongelma, että sitä pitää olla, jotta jotakin voi ostaa. Itsestäni huomaan vaan, että kun liian kauan kitkuttelen ostamatta lähes yhtään mitään, niin sitten kun mulla on rahaa, niin se meinaa mennä överiksi. Ei tietysti ihan överiksi, mutta kuitenkin. Ja kaikki on vaan sen syytä, että joutuu koko ajan pinnistelemään ja olemaan aina ilman.

sunnuntaina

109. haaste

"Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä, niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke. Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta. Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä? Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan ajan taju on polkaissut kaasupoljinta. Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---"


(Douglas Coupland: Eleanor Rigby. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2007, suom. Katja Rosvall.)



Osallistun tälläkin kertaa valokuvatorstan haasteeseen http://inspis.vuodatus.net/ muokatulla kuvallani. Kun näkee ja tuntee jotakin upeata, niin silloin voi aika pysähtyä ja hetki voi tuntua pidemmältä kuin se onkaan. Niin ne hyvät hetket saattavat mennä ohi hetkessä, kun taas ikävät hetket tuntua pidemmiltä kuin ne onkaan.
Joten mun lääke on mielikuvituksen portaat. Se saa joskus ajan pysähtymään. Mielikuvitus vie meidät, minne vaan.

nyt se on tehty... aika erikoinen...

Ulkona sataa hiljalleen lunta, mutta onneksi voi vaan täältä sisältä ihailla lumentuloa. Joten nyt se talvi taisi sitten tulla.



No niin, nyt on pöydät sitten siivottu. Kyllähän se näpsästi menee, kun vain aloittaa. Se aloittaminenhan on siinä vaikeinta. Ja keksiminen, mitä noilla papereille sitten tekee.



Tässä näkyy mun tietokonepöytäni tuon herätyslampun kanssa.

Ja tässä lautasen omenankuoret ja muokkasin kuvaa vähän. Tulee kyllä aika erikoisia.

lauantaina

kysely... ruusukuvaa...


(Uusi kuva on taas ilmestynyt http://photokiertm.blogspot.com/ .)

Laitoin kyselyt tuohon vieruspalkkiin maksamattomien laskujen paikoista. Ottakaan ihmeessä osaa. Ja jos tuossa ei ole sopivaa vaihtoehtoa, niin tännekin voi kommentoida.

Mä nimittäin itse en ole vielä keksinyt hyvää tapaa, miten pitää laskuja. Paikka pitäisi olla sellainen, että helposti saa siitä laskut ja toisaalta ei olisi liian näkyvillä.

Tuossa kuvassa on mun tämänhetkinen paikka, joten ei taida olla ilo silmälle. Uutta paikkaa haikailisin ja siistiä pöytää. Laitan uuden kuvan sitten, kun olen siivonnut tuon pöydän ja saanut laskuni järjestykseen. Aikataulua en voi sanoa, kun näissä paperisiivouksissa saattaa kestää.
Erehdyin nimittäin luvata muksulleni, että siivoan nämä pöytätasot ja piirongin päälliset sun muut tasot lehdistä ja papereista. Olen halunnut tehdä tuon pitkän aikaa, mutta en ole vaan saanut aikaiseksi.

perjantaina

väritettyä kuvaa...


Mulla oli sellainen luova katkos. En keksinyt millään mitään uuutta. Olishan tuolla ollut vanhoja muokattuja kuvia, mutta halusin katsoa, josko voisin yhdistää vanhaa ja uutta.
Noihin kuviin laitoin sitten vanhaakin ja tuota väriä sitten kokeilin kanssa. Musta aika kivoja tuli. Jotenkin välillä tuntuu, että on kokeillut kaikkia mahdollisia vempaimia, mitä Gimpissä on. Ja sieltä ei löydy nappulaa, jota en olisi kokeillut.
Hesan Kinopalatsissa olisi viiden euron leffapäivä tänään. Mietinkin, että olisiko pitänyt lähteä eläviin kuviin tänään, mutta tässä sitä vielä koneella roikutaan.


Nyt ne on sitten lisätty tähän alas. Ja keksin vihdoin ja viimein, miten toi lisääminen toimii. On näissä lisäyksissä oma kikkansa, mutta oppiipahan koko ajan jotakin uutta ja aika ei kyllä tule täällä pitkäksi. En voi valittaa, että olisin mitenkään pitkästynyt.

keskiviikkona

marraskuinen auringonlasku






Kattokaa vähän, millainen ilma tänään tuossa 15.30 oli. Eikö olekin aika makea auringonlasku ja vielä marraskuussa. Ei ole lumesta tietoakaan, mutta taivas on kyllä kaunis.
Tajusin nimittäin yhtäkkiä katsoa parvekkeelta ulos ja sitten vaan äkkiä kameraa hakemaan ja kuvia ottamaan. Tässä on muutama kokeilu iltapäivän auringonlaskusta.

jippii.osaan...... kakkosen keskustelua...


Nyt mä olen kyllä tyytyväinen tähän blogini ulkoasuun ja siihen, että onnistuin vihdoin ja viimein muuttamaan tämän. Luin varmaan noita ohjeita vaikka kuinka monta kertaa, mutta en hiffannut, että blogimalli pitää muuttaa tuohon minima -versioon. Jippii, osaan sentään jotakin joskus.
Katselin tänään TV kakkoselta kasvatuskeskustelua ja tietysti pääosissa oli tämä netti ja tämän vaarat. Jotenkin tuntuu siltä, että siellä puhui paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät käy täällä netissä ja kokeile näitä sosiaalisia medioita vai miksikä näitä sanotaankin.
Eihän tämä maailma tietysti täysin korvaa nokakkain nähtyä ihmistä, mutta ihmisinähän me täälläkin ollaan. Ja kyllä tämä jotakin antaa ja ihmiset ovat täälläkin todellisia.
Ja oltiin tuossa ohjelmassa valvomisen sun muun rajoittamisen kannalla. Ehkä olisi parempi, jos vanhemmatkin tutustuisivat tähän maailmaan ja vähän näkisivät, mitä tämä käytännössä on. Ja täällä pätee käytöstavat ja terveen järjen käyttö kuten realimaailmassakin.
Netti on tullut jäädäkseen ja sitä voi käyttää sekä hyvään että pahaan. Itse en kyllä usko, että muksuni olisi täältä mitään huonoja vaikutteita saanut. Joskus noistakin asioista puhuttiin. Me kun ollaan voitu puhua kaikesta, kun olen halunnut tietää faktat enkä mitään hyssyttelyä. Parempi tietää todellisuus kuin elää omassa pilvilinnassaan: eihän meidän muksut ikinä mitään tee, ei käy bailaamassa eikä juo mitään, vaikka vähän huojuen tuleee kotiin seuraavana päivänä.
Vaikka en ole osannut olla vanhempi, niin musta on ollut tärkeätä mahdollisuus jutella kaikesta ja mikään ei ole asia, josta ei voisi puhua. Ehkä mä paremmin osaankin olla nuoren kuin lapsen kanssa.
Tällaista tänään vähän paremmalla mielellä, kun joskus sentään mäkin osaa jotakin, sanoo hän pää pystyssä.

tiistaina

puolitajutonta juttua...



Vitsi, kun keksisi, miten toi Adsense oikein toimii. Ne jo lähettivät mulle kyselyn, miksi en sitä käytä. No, kun en ymmärrä ohjeita, miten niitä saa näkymään tähän. Ei voi sitten mitään. Ehkä mä keksin sen jujun tai sitten en.

Nyt taitaa mun kuvakokeilut mennä ihan himmeeksi, kun yhdistelen siihen nyt ihan mitä sattuu. Tuo yläkuva on taas sellainen kokeilu, johon lisäsin kaikkea ja nyt sitten ihmettelen, että mikäköhän ton kuvan idea on.
Noista marraskuun piristyksistä on jäänyt lenkkeily vähiin. Mulla ei ole oikein kunnon vaatteita, millä kestää tuota viimaa, niin ei tunnu kävelykään kivalta. Ja kamerassa kun ei tehot riitä hämärässä kuvaamiseen, niin en voi sitäkään tekosyytä enää käyttää.
Saispa jostakin taas inspiraation tuohon siiivoamiseen, että saisi kämppään uutta ilmettä. Sekin voisi piristää vähän, kun katselee jotakin uutta. Kasveja taidan kyllä käydä hakemassa edes jonkun, niin olisi joku väriläiskä.
Taitaa kanssa olla mangnesium lopussa, kun väsyttää vielä enemmän. Mä en todellakaan tykkää, kun väsyttää. Silloin ei jaksa olla hereillä eikä nukkua. Ei oikein voi tehdä mitään, kun on sellainen uupunut olo.
Mä taidan mennä pitkäkseni ja katsella tv:tä toisella silmällä. Sitä voi tehdä, vaikka vähän väsyttäisikin. Tosin silloinkin pitäisi olla jotakin mielekästä katsottavaa.

maanantaina

keinoja.. toimiiko...



Törmäsinpähän Iltalehdessä juttuun, jossa mainittiin 11 tapaa selättää marraskuumasennus. Toimisikohan noista mikään meikäläisellä. Olivat lainanneet Tiedeuutisista nuo tavat.
Distraktio: työnnä ikävät asiat pois tai älä ainakaan ajattele niitä.
No, tuotahan mä joudun koko ajan tekemään, etten stressaannu liikaa. Iltasella on muutenkin helponpaa, kun ei voi asioita hoitaa eikä tule mitään postia. Siis toimii meikäläisellä.
Liikunta: Liikuntatuokio piristää aina. Ihanteellisesta lajista ja harjoituksen kestosta ei ole tarkkaa tietoa. Kokeilen välillä ja jos ei nyt varsinaisesti piristä, niin ainakin kokee tekevänsä jotakin terveytensä eteen.
Huumori: Nauraessa vaikea ajatella ikäviä asioita. No, toimishan tuo, jos joku asia vaan naurattaisi. Tekisi kyllä tosi terää nauraa lattialla kippurassa. Milloinkohan olen viimeksi tehnyt noin. En kyllä muista.
Musiikki: Kuuntelen kyllä aika vähän musiikkia ja joskus toimii ja joskus saa vielä surullisemmaksi.
Laulaminen: Olisi mahtavaa saada laulaa, mutta kun täällä huono äärieristys, niin en viitsi häiritä naapureita. Eiköhän yksi laulava naapuri riitä.
Lemmikit: Ihmisen parhaat ystävät ovat todellisia piristysruiskeita. Tutkimuksessa kanarianlinnun hoivaaminen helpotti merkittävästi vanhainkodin asukkaiden masennusoireita. Eläimet kieltämättä lohduttavat ja piristävät ja ei tunnu niin yksinäiseltä.
Valoterapia:
Kirkas hohde kaamoksen keskellä helpottaa kummasti. Mulla on tuo lamppu ja kyllä se piristää ja herättää näin talven pimeyden keskellä.

sunnuntaina

muokattu maailma...

Tätä Tuomiokirkkoa on yritetty oikaista. Liekö sitten onnistunut. Olen vähän muokannut sitä kanssa ja lisännyt väriä. Muokkaamalla saa noihin epäonnistuneisiin kuviinkin eloa. Ei tarvitse jättää niitä piiloon vaan voi tuoda niitäkin esille.






On se kiva välillä päästää hyöryjä ulos vaikka itsesäälin muodossa, jossa mä olen kyllä luonnonlahjakkuus. Siinä onnistun aina. Osaan erittäin hyvin surkutella itseäni ja omaa elämääni. Siitä onkin sitten oppiminen pois.

Alemmassa kuvassa on kait Päivänkakkara, siis marraskuinen sellainen. Sitäkin on vähän väritetty, mutta pyritty jättämään luonnolliseksi.
Päivä on mennyt tavallisia latuja, vaikka lunta ei olekaan. Kaakku on nyt syöty. Ei mulla tuota hyvää jää kyllä yhtään vierasvaroiksi. Sen verran tykkään makeasta, että kaapit tyhjennän. Joten ainoa keino olla syömättä, on olla ostamatta aineksia, mistä tehdä tai sitä itseään.
Ulkona alkaa olla kylmän kalsea. Kädet jäätyy heti, kun yrittää vähänkin kuvata jotakin. En sitten tiedä, miten pärjään, kun se talvi todella saapuu.

lauantaina

älä vaan tee niin kuin mä..


Hm., jos mä pitäisin jostakin kurssin, niin se olisi, että: älä tee näin kuin mä, vaan mieluiten millä muulla tyylillä tahansa, niin onnistut. Otetaan vaikka esim. mun kakun teko. Väsäsin tänään siis kuivakakun. Siinä pitää rasva ja jauhot sekoittaa keskenään. Sitten munat vatkata sokerin kanssa kuohkeaksi ja sitten yhdistää aineet ja uuniin. No, tein ohjeen mukaan, mutta mä en kyllä ikinä onnistu. Pitää siis sekoittaa toi jauhorasva tuohon munasokeriseokseen. Kyllä on sitten vaikeata puuhaa. Jos sitä sekoittaa liikaa, niin kakku jää matalaksi ja jos taas ei tarpeeksi, niin sittenkin menee pieleen.
Niin että sellaisen kurssin mä voisin vetää. Ainakin muiden itsetunto kohoaisi, kun ne onnistuisivat ja meikämanni taas vajoaisi maan alle omien tekeleittensä kanssa. Blääh.
Tällaista taas tänään, kun on itsetunto ja -luottamus korkealla. (Onneksi mun elämä ei ole yhdestä kaakusta kiinni, mutta kyllä se mokaaminen silti potuttaa, kun olisi kiva edes joskus onnistua niin kuin muutkin ihmiset).

kohta on onneksi joulu ohi ja pari kuvaa...






Voin myöntää, että en pidä näistä pakollisista juhlista kuten joulusta tai uudesta vuodesta tai vaikkapa juhannuksesta. Silloin nimittäin tajuaa viimeistään, kuinka yksin sitä on.Esim. jouluna meitä oli ennen vanhaan iso porukka isossa maalaistalossa. Ja siellä oli tosiaan tunnelmaa. Oli jouluvalmistelua ja kuusen hakemista omasta metsästä ja oli joulun odotusta. Naapuri kävi meillä pukkina ja käytiin saunassa. Sitten kun 25 henkeä oli saatu saunotettua, niin sitten oli ruokailun vuoro. Mahduttiin melkein kaikki saman pöydän ääreen. Vasta ruuan jälkeen alkoi odotettu lahjojen jako. Ja kestihän sekin jonkin aikaa, kun meitä oli niin paljon.

Tällaisia joulua (pelkistettynä) meillä oli 20 vuotta maalla. Siellä oli yleensä lunta ja oli sellainen oma tunnelma.

Asiasta seuraavaan, niin mulle neuvottiin, miten kuvassa olevat rakennukset tai patsaat voi suoristaa. Opin jopa käyttämään sitä. Tuossa ylemmässä kuvassa patsas on vinossa ja alemmassa kuvassa patsas on taas suoristettu. Kuva on otettu Tuomiokirkon edustalta, kun oli jo hämärää.

perjantaina

päivän ei-mietintää...






Olen just katsomassa filmiä ja ajattelin katsoa sen vielä loppuun. Muutenkin touhuilen kaikenlaista muuta ja en malta katsoa kerralla.

Sain tialta tällaisen tunnustuksen, jonka kuvan liitän tänne. Kiitos oikein paljon tia http://akileija.i28.fi/ . Laitan sen jossakin vaiheessa palkintohyllylleni, kun kerkiän. Tällä kertaa taidankin pysyä vanhassa tyylissäni ja en jaa tätä eteenpäin. Vaan ojennan sen kaikille, jotka blogiini tulevat vierailulle.
Tänään on pikkuisen tahmeaa tuo ajattelu. Oikeastaan en haluakaan ajatella. Nyt on vaan kiva lukea, katsella leffaa tai opiskella vaikka jotakin kunhan ei tarvitse ajatella omaa tilannettaan. No, onneksi viikonloppuna ei voi kuitenkaan tehdä asioille mitään. Voin vaan kurkkia netistä jotakin, mutta muuten ratkaisut on jätetttävä arkeen.
Eilen nimittäin ehdittiin tyttären kanssa miettiä erilaisia haastattelustrategioita sun muuta tuohon työhän liittyvää. Meillä kun tällainen neuvominen on molemminpuolista. Muutenkin voidaan puhua kaikesta.
Oli juttua Iltalehdessä, että nukkuminen on rentoutumista. Olenkin viime aikoina nukkunut paljon. Niin että rentoutumista on tullut harjoitettua.

keskiviikkona

purjelaiva ja ihmettelyä...



Tämä päivä onkin mennyt Helsingissä ihmetellessä. Kävin panttilainaamossakin kokeilemassa, josko mulla olisi jotakin arvokasta pantattavaa. No, eipä ollut. Sen olen tiennytkin, etten mitään arvokasta omista. Muutama vanhempi tavara on, mutta ovat liian isoja lainaamoon vietäväksi.
Tuhlasin viimeisiä rahoja pattereihin, jotta voisin edes jotakin kuvaa ottaa. Ei ole vaan nuo patteritkaan halpoja, ovat sitten ladattavia tai ei.
Pitääköhän ruveta miettimään muuttoa vaikka muualle Suomeen. Katselin nimittäin työpaikkoja ja yhden löysin jopa Seinäjoelta asti. Sinne olisi kyllä matkaa ja tänne etelään jäisi suku.
Kaikki vaihtoehdot ovat mietinnän alla. Helpoimmalla tietysti pääsisin, jos täältä löydän jotakin sopivaa. Katsastan kuitenkin muutakin. Eipä siinä ainakaan menetä mitään.

tiistaina

marraskuun eläimet ja arvaus...

Arvatkaa, olenko laittanut toiseen http://photokiertm.blogspot.com/ -blogiini jotakin vai en..







Kävin tänäänkin ulkona vähän kävelemässä ja katselemassa ympärilleni. Tosin sadessa ja tuiskussa ei tuolla mun kameralla hyviä kuvia oteta.

Nämä kuvat taa ovat eilisen päivän kuvia, kun oli niin lämmintä, että kanatkin saivat olla ulkona. Joskus lapsena katselin näiden touhuja hypnoottisena. Voisin mä vieläkin, jos mulla olisi pikku tilanen, kanoja, ankkoja, kissoja ja lampaita pitää.


antaa jotakin...


Mä pidän sellaisista monikerroksisista leffoista. Ja varsinkin selllaiset kolahtaa muhun, jossa leffalla on jokin sanoma: siinä on elämäntaistelua, hyvän ja pahan välistä taistelua ja on ystäviä ja vihollisia. Leffassa on jotakin, jonka voin ottaa omaan elämääni. Jokin muistutus, että niinhän se asia onkin.
Kerron esimerkin ja otetaan vaikkapa Ritarin tarina. Siinä on siis kuvaus talonpojasta, joka tekeytyy ritariksi. Siinä on kuvattu taistelua ja sitä, että elämä ei ole aina helppoa. On ystäviä ja heitä, jotka uskovat häneen. Törmää myös viholliseen, mutta hänet voitetaan.
Ehkäpä Gladiaattorissa on myös samaa teemaa. Se on vaan musta vielä surullisempi ja voimakkaampi leffa.Ammennan leffoista jotakin omaan elämääni. Voi tulla jokin ajatus ja idea tai rohkeus tehdä jotakin.
Onko suhun kolahtanut jokin leffa ja miksi? Ja eläydytkö sinne syvälle vai ajatteletko vain, miten se on tehty?

maanantaina

siitä reissusta...






Eilen olin siis Luonnontieteellisessä museossa, missä olen varmaan viimeksi käynyt lapsena. Tässä on tuo rakennus, mutta vähän muutin kuvaa.





Giganotosaurus -luuranko tuijottaa meitä muokattuna tuossa.







Tämä iso aula pitää sisällään nuo luurangot ja pääsee katsomaan, mitä kaikkea ympärillä on kasveista eläimiin.


Tämähän on ollut joskus eläinmuseokin ja varmaan tuossa kuvassa oli niitä ensimmäisiä täytettyjä eläimiä.
Oli kyllä mielenkiintoista nähdä elämän kiertokulkua. Tai nähdä karhun koko tai kotka tai vaikka ketun karvaa tunnustella. Paljon oli kylttejä, että saa koskea. Kokeilinkin kivien pintoja ja eläinten karvaa.Suosittelen tuolla luonnontieteellisessä museossa käymistä. Tulipahan nähtyä taas jotakin uutta ja sai ihmeteltävää.

sunnuntaina

ojennan ruusun...



Mäkin haluan omalta osaltani onnitella tänään juhlapäivän viettäjiä ja ojentaa tämän muokatun ruusun päivää piristämään.
Olen menossa Helsingin keskustaan ja on pikkuisen kiire. Joten paremmalla ajalla...

lauantaina

ankkaa... ei väliä... ei onni enää kaukana..






Tänään pakotin itseni ulos raittiiseen ilmaan, etten jää kotiin. Kämpille on niin helppo jäädä, varsinkin kun ilmat ovat tällaiset. Hain kirjastosta lisää kieltenopiskelukirjoja, joten nyt mulla on sitten monta kieltä kerrattavana ja opiskeltavana. Pitäähän päätä yrittää pitää skarppina, siis edes yrittää.
Ankatkin on laitettu sisälle navettaan, kun ilmat ovat kylmenneet. Enää en pääse niitä kuvaamaan, mutta tässä muutama tilanne syksyltä.
Taas mun yksi kuva sai huonoakin arvostelua. Enpä jaksa enää välittää. Alkaa pikku hiljaa huvittaa, kun nyt keksivät ihan ihme asiasta jo vikaa. Olen kuulema laittanut väärän nimen. Oi voi, eipä sitten olekaan jollakin muuta tekemistä, kun etsiä juuri mun kuvista jotakin vikaa.
Mulla on kyllä muutakin huolta ihan tarpeeksi, että enää jaksaisin tuosta kritiikistä välittää. Ainahan pääsen sieltä pois ja voin vetää kuvanikin mennessäni. Ovat sitten ilman meikäläistä ja meikäläisen kokeilevaa kuvausta. Pah.
Lukupöydällä on kirja: Markku Ojanen, Onnen etsijät. Kirjan olen vasta aloittanut lukemaan, joten hirveästi en voi siitä vielä kirjoittaa. Muutaman ajatelman voin siitä lainata.
"Onnettomuuden tunne johtuu siitä, että ihmisellä on aikaa aprikoida, onko hän onnellinen vai ei." G.B. Shaw
"Jos murhe on kestänyt kauan, ei onni ole enää kaukana." Victor Hugo

perjantaina

möllötystä...







Tänään olenkin möllöttänyt kotosalla. Leffoja olen katsonut ja leiponut kaakun ja sitten vielä kurkkaillut tänne nettiin. Ulos ei huvittanut mennä, kun pitäisi keksiä joku syy ulosmenemiseen. Alkaa olla niin synkeetä, ettei kunnon kuviakaan saa, joten sekin syy vähän ontuu.
Onneksi mulla on paljon leffoja, joita voi katsoa uudestaankin, kun en raaski nyt vuokratakaan. Jos jostakin leffasta pidän ja ostan sen omaksi, niin sitten voin katsoa sen monta kertaa. Nytkin katsoin uudestaan tuon merirosvoleffan kakkososan. Ja tällä kertaa katsoin vielä tuota bonuslevyäkin ja sitä, miten tuota leffaa on tehty.


Krasseista otin kesällä kuvan ja se tuokoon väriä tähän synkkyyteen. Jos ei kesä tule mun luo, niin mä tuon sitten kesäisiä tunnelmia kuvilla.


Yhden kiskan seinällä oli nuo kummitukset ja räpsäsin noista kuvan ja tietysti muokkasin siitä omanlaiseni.

torstaina

Talvipuutarhan muistutus kesästä...






Kesällä tuli käytyä Helsingin kaupungin talvipuutarhassa. Enpä tiennyt, että se on ollut virkistyspaikkana 1893 lähtien. Lindorfs rakennutti ja lahjoitti rakennuksen Suomen puutarhayhdistykselle. 1907 lähtien tuo paikka onkin sitten ollut Helsingin kaupungin käytössä. Ja sitä kautta meidän yleisön ihmeteltävänä. Siellä on kiva käydä kurkkimassa noita kukkia ja sisällä kasveja ja siellä on rattoisaa jopa istuskella.
Alinpaan kuvaan tuli vähän sellaista kauhu -meininkiä. Tulee patsaastakin kammottavan näköinen, kun sitä muokkaa tuolla tavalla.


päivän kuvaa...





Kuvaaminen on mulla vähän jäänyt, kun on ollut huonoja ilmojakin. Ja maisemia en vielä tuolla kamerallani osaa ottaa. Tai haluaisin ne kuvat paremmiksi. Kukat onnistuu ja joku tilanne, mutta jatketaan kokeiluja.

keskiviikkona

on vaan se niin söpö...








Tänään vietiin Julppu lääkärille hampaiden lyhennykseen. On se vaan söpö, tällainen pieni marsunen ja ihan oma persoona.




On vaan kallista lystiä viedä eläin eläinlääkärille. Tänäänkin marsun hoito maksoi 90 euroa.
Ja tietysti olen vähän muokannut kuvia. Ne eivät olleet niin hyvälaatuisia, joten muutin ulkoasua. Sai marsukin uuden lookin, heh.