sunnuntaina

muokattu maailma...

Tätä Tuomiokirkkoa on yritetty oikaista. Liekö sitten onnistunut. Olen vähän muokannut sitä kanssa ja lisännyt väriä. Muokkaamalla saa noihin epäonnistuneisiin kuviinkin eloa. Ei tarvitse jättää niitä piiloon vaan voi tuoda niitäkin esille.






On se kiva välillä päästää hyöryjä ulos vaikka itsesäälin muodossa, jossa mä olen kyllä luonnonlahjakkuus. Siinä onnistun aina. Osaan erittäin hyvin surkutella itseäni ja omaa elämääni. Siitä onkin sitten oppiminen pois.

Alemmassa kuvassa on kait Päivänkakkara, siis marraskuinen sellainen. Sitäkin on vähän väritetty, mutta pyritty jättämään luonnolliseksi.
Päivä on mennyt tavallisia latuja, vaikka lunta ei olekaan. Kaakku on nyt syöty. Ei mulla tuota hyvää jää kyllä yhtään vierasvaroiksi. Sen verran tykkään makeasta, että kaapit tyhjennän. Joten ainoa keino olla syömättä, on olla ostamatta aineksia, mistä tehdä tai sitä itseään.
Ulkona alkaa olla kylmän kalsea. Kädet jäätyy heti, kun yrittää vähänkin kuvata jotakin. En sitten tiedä, miten pärjään, kun se talvi todella saapuu.

2 kommenttia:

Leijonainen kirjoitti...

Hienosti on maailma muokattu. Etenkin tuo kirkko on aivan mahtava. Jotenkin tuo "rappaus" sopii juuri kirkkoon, ja tuohon kuvaan.
Tuohon en vesiväreillä kykyne, enkä paljoa nykyisin yritäkään, en tiedä miksi nyt aloin hullutella. :-D

Yvioon kirjoitti...

Kiva kuulla, leijonainen. Musta siitä tuli ihan sellainen vesivärimäinen tunnelma. Tuo on niitä Gimpin etuja. Voi meikämannikin olla maalaavinaan, kun ei oikeasti osaa. Mahtavia keksintöjä noi käsittelyohjelmat. Saa tähän todellisuuteenkin vähän väriä ja eri puolia.

Joskus koulussa olen viimeksi kokeillut vesiväreillä. Silloinkin käytin tosi synkkiä värejä, että opettaja aina ihmetteli.

Toisaalta kun samassa koulussa oli isoveli, jolla kuvaamataito 10, niin koin alemmuutta ja kait vaikeutti mun omaa luomista. Hän osaa vieläkin, tosin ei käytä kykyjään. Mä taas olen nyt vasta alkanut jotakin luovaa tekemään.