lauantaina

virheitä tekemään... joskus sitä on onnistuttava...



- Korjaa virhe, jos voit.
- Suhteuta virhe käytettävissäsi olleeseen tietoon.

- Suhteuta virhe vielä pahempiin virheisiin.
- Mieti, kauanko virheesi muistetaan.
- Mieti, moniko maailmassa tietää asiasta.
- Mieti, oliko onnistuminen sittenkään ehdo
ttoman välttämätöntä.
- Tarkista sisäistä vaatimustasoasi.
- Mieti oman vaikutusvaltasi rajoja.
- Pidä virhettä yrittämisen merkkinä.
- Opi omista ja myös muiden virheistä.
- Kerro virheestäsi toisille kuin seikkailusta.

Miksi on vaikea kestää epäonnistumista? Miksi haluaisi aina onnistua tai sitten ei halua yrittää ollenkaan?

Olisi hyödyllistä oppia tekemään asioita ilman, että pelkää virheitä. Jokainenhan tekee joskus virheitä. Virheet eivät tee ihmistä huonoksi. Virheistähän voi oppia ja virheidentekijä on inhimillinen.

Kukaan ei kait voi aina epäonnistua. Joskus kokee onnistumisen hetkiä. Mulla on vaan joskus sellaisia vaatimuksia, että koen epäonnistuneeni. Esim. haluaisin, että kotini olisi kaunis ja suhteellisen siisti. En osaa tehdä sellaista, joten koen itseni epäonnistuneeksi. Yritänkö pakottaa itseäni siivoomaan, mikä on raskasta vai hyväksyä oman suurpiirteisyyden tällä saralla, mikä sekin olisi vaikeaa.

Ehkä olisi helpompi onnistua, jos vain tietää, mikä on itselle se onnistuminen. Ja tietää myös, että monesti se vaatii epäonnistumisen kokemuksia, että voisi oppia ja onnistua.

Tai onko elämässä onnistumista se, että olisi hyvä työpaikka ja hyvä parisuhde. Jos nuo ovat onnistumisen ehdot, niin olen epäonnistunut elämässäni.

Ehkä pitäisi katsoa elämista kokemisen matkaksi, jossa on epäonnistumisia ja onnistumisia. Ja kaikki kokemukset voivat opettaa jotakin. Niinhän sitä sanotaan, että tekemällä oppii. Ehkä tekemällä oppii myös epäonnistumaan ja tajuamaan, että joskus saa epäonnistua, että se ei vaikuta ihmisarvoon.



perjantaina

itsensä näkeminen...virheet...vanhuus...

Nämä Gilda -kuvat ovat tuonneet mulle paljon hupia, kun olen yrittänyt muokata niitä omanlaiseksi. Tv:stä kun on vaikea saada hyviä kuvia.



Tämä itseni hyväksymisasia kummittelee aina välillä. Ja se, että näen itseni ehkä eri tavalla kuin muut mut. Olen nimittäin pitänyt itseäni vähän pyöreänä ja eilen röntgen -hoitaja sanoi, etten ole ylipainoinen. Jäin oikein miettimään, että millaisena itseni näen. Katson peilistä, mutta näen itseni pyöreänä.

Tuntuu, että on joutunut tekemään pitkän matkan, että edes jollakin tavalla hyväksyisi jotkut puolet itsestään. Olen nimittäin aina halunnut olla siro. No, siroa musta ei saa, mutta ei kait kaikkien naisten siroja tarvitse ollakaan. Kait tähän maailmaan mahtuu muunkinlaisia naistyyppejä.

Tykkään katsoa tv:stä dokumentteja. Ne herättävät ajatuksia ja joskus tulee ahaa- elämyksiä oman itsensäkin suhteen. Näkee silloin omassa elämässään ja itsessään jotakin hyvää.

Jäi erään kuvanveistäjän haastattelusta mieleen, kuinka hän kertoi, että jossakin vaiheessa viimeistelu on lopetettava ja jätettävä työhön virheitä. Ei tarvitse veistoksen siis olla täydellinen. Kun oppisi nauttimaan tekemisesta, minkä ei tarvitse olla täydellista. Tekisi asioita, vaikka ne eivät onnistuisikaan niin hyvin.

Katsoin myös dokumentin näistä 100 -vuotiaista. Siinä oli kyllä niin erilaisia 100-vuotiaita. Osa oli hyvässä kunnossa, vaikka joi ja poltti ja osa taas pyörätuolissa. Varmaan korkean iän salaisuus on geenit ja ruoka ja ehkä joskus jopa elämänasenne. Tosin joku jo sanoi, että on raskasta olla 114-vuotias, kun on riippuvainen muista ja joku toivoi jo kuolemaa, kun on elänyt niin pitkään.

Joutuu miettimään, millainen vanhus musta tulee, jos vanhaksi elän. Olenko toimelias ja itsenäinen vanhus vai muista riippuvainen? Puolet elämästä on eletty ja toinen puoli voi olla edessä.

Geenit kuulema ratkaisevat, mitä vanhemmaksi tulee. No, itse voin ainakin vaikuttaa, että mulla olisi jonkinlainen lihaskunto. Ja kuulema nopea kävelyvauhti ennakoi parenpaa terveyttä. Kun saisi jostakin sen positiivisen elämänasenteen. Sillä kuulema pääsisi jo pitkälle.

jyvä jyvältä....


Nyt on pidetty pari viikkoa lomaa blogin pidosta. Välillä olen kyllä käynyt täällä, mutta ei ole ollut aiemmin kunnon inspiraatiota kirjoittaa.


Tässä selvisi sekin, että mulla on yliliikkuvat nivelet. Liekö tuo osaltaan vaikuttanut, että kädesssäni on ollut näitä vaivoja. Ihoni mm. venyy kuulema epänormaalisti, eli on joku kollageenihäiriö. Jos nyt vaikka osaisi liikkua niin, ettei rasita niveliä.

Vaikea saada itsensä ajattelemaan välillä muuta ja varmaan myös kuormitan tytärtäni näillä asioillani.Totaalinen uupumus yhdistettynä kipuihin on kanssa pitänyt mielen matalana.

Pienet toivekkuuden hetket pitävät mut pystyssä ja ei ihan täysin menetä toivoaan, kun tämänkin vaivan pitäisi jossakin vaiheessa hellittää.


"Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä. Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillä oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan."


Tsingiz Aitmatov



lauantaina

lauantaina....


Mulla on välillä vimma tehdä monta asiaa yhtäaikaa. En siis osaa keskittyä kunnolla mihinkään. Ehkä mulla on joku puolittainen d tai mikä lienee.

Välillä tekee todellakin mieli luovuttaa ja lopettaa tämä blogin pito. Sitten joku kommentoi ja kyselee, missä olen ollut, joten tässä sitä taas sitten ollaan. En ole varma, pystyisinkö edes tässä vaiheessa lopetttamaan, vaikka olenkin siitä puhunut.

Yhtä piirrettä kovasti toivoisin tähän elämään: itseluottamus mahdollisimman monessa asiassa. Olisi elämä paljon helponpaa. Ja olisi myös hyvä olla sellainen, joka tietää, mitä tekee ja minne on matkalla. Ettei elämä mene vain ihmettelyksi ja jahkailuksi. ´

Otinpa aikani kuluksi Tv.kaistan. Kun kerran tuli sitä kuukausi maksettua, niin taidanpa jatkaa leffan katselua. Piti tulla tänne vaan ihmettelemään.

taukoa, lintukuvia ja suhde ruokaan...






Taas kerran mä olen tilanteessa, missä mietin tämän blogin pitämisen mielekkyyttä. En ole varma, onko mulla vielä sanottavaa tai kuvattavaa vai olenko jo kertonut kaiken oleellisen. Tai osaanko kirjoittaa niin, että herätän kommentointia.

Tämän hiljaisen viikon aikana olen myös miettinyt suhdettani ruokaan. Olen nimittäin huomannut, kuinka vaikeaa on syödä normaalisti. Välillä yritän olla dietillä ja välillä taas syön ihan liikaa. Ehkä ajatuksiani on myös siivittänyt kirja: Olen juuri syönyt, läheiselläni on syömishäiriö.

Tajusin kirjasta, että ahminta on seurausta siitä, että on syönyt liian vähän. Ja kannattaa syödä 4-5 kertaa päivässä. Ja ei kannata yrittää olla millään dietillä. Kuulema liika ruuan rajoittaminen altistaa kenet tahansa ahmimiselle.

Ja näin talvella kun huomaa vielä, ettei huvita mennä ulos lenkille. Jää liian helposti kotiin, varsinkin nyt kun olen sairaslomalla.

Sikaflunssalta olen kait vielä säästynyt. Kuumetta oli neljänä päivänä ja vähän heikko olo. Muuten ei mitään oireita. Nyt tuntuu olo taas normaalimmalta. Rokotusta en ole aikonut ottaa. Ainoa rokotus, minkä pidän voimassa, on jäykkäkouristusrokotus.


sunnuntaina

joulun odotusta...








Kohta on sitten joulu ja en oikein tiedä, mitä tänä vuonna joulusta ajattelisin. Joulunhan pitäisi olla yhdessäolon aikaa, rauhan aikaa. Monille se on kuitenkin ikävien muistojen aikaa, liian suurten odotusten aikaa.


En edes tajua, miksi sitä laittaa niin suuret odotukset jouluun. Ehkä ne odotukset selittävät sen, miksi ahdistaa ja on surkea olo. Ehkä joulussa pitäisi olla taikaa ja silloin odottaa kaikkien ikävien asioiden häipyvän ja joulun tuovan vain onnea ja iloa.

Mulle joulussa on ollut vaikeaa se, ettei ole enää sitä kotitaloa, jossa isolla joukolla joulua juhlittiin. En tiedä, miksi se paikka on niin tärkeä. Monethan eivät vietä aikuisena joulua kotitalossaan vaan oman, uuden perheensä kanssa. Ehkä joulu kaikkien eniten näistä pyhistä muistuttaa siitä, ettei ole sitä omaa perhettä.

Samaten jouluun liittyi puukirkossa käynti lumisessa maisemassa. Se rauha ja kaunis luminen ympäristö. Ihmiset hyörivät ympärillä. Väliaikaisesti on sotakirveet haudattu. Odotetaan lahjojen jakoa, joka alkoi yleensä kahdeksan jälkeen illalla. Oli ääniä, makuja, lämpöä ja tunnelmaa. Oli touhua ja kuusen hakemista. Oli koristelua ja odottelua.

Mitenköhän onnistuisi nyt aikuisena vangitsemaan edes vähän joulun tunnelmaa. Edes vähäsen siitä taiasta pitäisi itselleen.

lauantaina

viime vuoden talvikuvia...




Viime vuoden kuvia laitan esille, kun nyt kameran ulkoilutus on vähän jäänyt. Ei ole oikein huvittanut ulkoilla tuossa liukkaassa loskasäässä.
Tytär kävi kääntymässä ja muuten olen ollut ihan omillani. Huomaan keksiväni koko ajan uusia sanoja tälle yksinolemiselle. Ehkä luulen yksinäisyyteni helpottavan, kun käytän eri nimityksiä sille.
Ajattelin viettää tämänkin illan tv:n ja lukemisen merkeissä. Ei ole huonoja vaihtoehtoja nuokaan.


torstaina

nojatuolikuuntelua ja väreilla leikkimistä....

Teki mieli leikkiä väreillä.
Aika yllättävät värit vaan valitsin.
Joskus on vaan kiva kokeilla, mitä syntyy.
Tuolla oikeassa yläreunassa on tehosteita.
Kuuntelin linnun laulua, sateen ropinaa ja laineiden liplatusta.
Olipa kauniista.
Ihan kuin olisi ollut maalla.
Sai matkustaa tuolilla.
video

keskiviikkona

sateenkaarta ja sinistä taloa....




Katselin viime vuoden kuvia
tähän aikaan.
Silloin oli tämä upea sateenkaari.
Se muistuttakoon, että talvellakin voi olla kaunista vaikka ilman lunta.

Nykyään taas herään yhdeksän aikaan, kun ystävälliset talokorjaajat naputtelevat vasaralla silloin.

Luin Hesarin verkkosivuilta, että menestyneimmät ihmiset asuvat sinisessä talossa. Voi kyllä pitää paikkansa. Mun ystäväni asuu sinisessä talossa ja hän on menestynyt.
Ja kuulema vihreässä talossa asuu onnelliset ihmiset. Mistäköhän saisin sen vihreän talon?
Ehkä mäkin saisin siitä sitten onnea itselleni.

maanantaina

kaikkea sitä tutkitaankin...



Enpä ollut viikonloppuna kävelemässä. Ja mietin kuitenkin, että olisi pitänyt. Tulee syyllinen olo, kun ei saa liikuttua, kun liikkuminen on terveellistä ja itsestään huolehtimista. Sai oikein monta kertaa itselleen vakuuttaa, että aina ei vaan jaksa eikä tarvitse jaksaakaan. Huh.

Luin muuten Hesarin verkkosivuilta tutkijasta, "joka patistaa ihmisiä yökävelylle Kaisaniemen puistoon." "Mitä useampi ihminen kulkee Kaisaniemen puistossa myös pimeään aikaan, sitä turvallisemmaksi puisto muuttuu, sanoo tutkija Hille Koskela.

Mua ei kyllä saa puistoon yöllä millään. Ennemmin se on tervettä järkeä välttää puistoja yöllä. Pelko voi myös kertoa, milloin jotakin asiaa ei kannata tehdä.