Ja tähän laitan tämän kukkasen tummaa ja synkkää päivää piristämään. Nimen vaan tälle kun keksisi. Löysin kortin, jolle olin aloittanut kirjoittaa tekstiä: " Elämä vie joskus kummallisesti ja taakse ei voi katsoa ja tulevaisuutta ei tiedä. Me ollaan olemassa vain nyt". Joskus mulla on sellainen olo kuin Titanic -leffassa. Siinä soittajat soittivat viimeiseen asti kunnes laiva upposi. On sellainen olo kuin velat olisi tuo uhkaava ympäristö ja mä yritän soitellen elää tässä hetkessä peläten koko ajan milloin velkalaiva uppoaa ja mä sen mukana...mutta sitä odotellessa tai pelätessä laittelen kuvia, kuvailen ja elän tässä hetkessä. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu...