tiistaina

heposen mietteitä ja sanaväännöksiä



Nämä kuvat on otettu Tuomarinkylän kartanon pihan seudulta. Siinä tuo hevonen katseli mun kuvaamista ja oli niin utelias ja jopa surullisen näköinen. En sitten tiedä, voiko hevoset näyttää surulliselta, mutta tämä kuitenkin näytti. Mitä tai ketä lie ikävä.
Mistäköhän sanonta "puhua puuta ja heinää" tulee? Mitenköhän sitä puuta ja heinää oikein käytännössä puhutaan. On jollakin ollut mielikuvitusta tai sitten tuo on taas vanhoilta ajoilta joku väännös. Tuli vaan mieleen, että sittenhän toden puhuminen voisi olla "rautaa ja metallia". Eli puhu aina rautaa ja metallia äläkä puuta ja heinää.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Polle-parka, toki silläkin voi olla suruja ja ikävä, älykäs eläin.
Minä suhtaudun hevosiin pelokkaan kunnioittavasti, kun en ole niihin tottunut.
Lapsena olisin halunnut oppia ratsastamaan, mutta ei sellaiseen ollut mahdollisuutta.

Muistuu mieleeni yksi sanonta:
Vaikeneminen on kultaa ja puhuminen hopeaa.
Mielestäni on tilanteita, joissa puhuminen olisi kultaa ja vaikeneminen multaa :)
t. riitta (korndorfer)

Yvioon kirjoitti...

Näytti joo jotakin ikävöivän tuo polle, riitta. Ja mun perään oli tosi paljon. En vaan uskaltanut silittää, kun edellisestä kerrasta on niin kauan aikaa.

Tai ehkä tuo eläin vaistosi, että en tahdo sille pahaa ja olisi tahtonut tutustua muhun. Ehkä joku kerta rohkenen. On vaan niin isoja eläimiä, että vähän vielä arastelen.

Niin voi tuo vaikeneminen multaakin olla. Suomen kieli on kyllä niin kimurantti, että voi keksiä vaikka mitä muunnoksia. Ja surutta niitä keksinkin.

Elegia kirjoitti...

Oletpas saanut napattua pollesta hyvän asentokuvan! Kävin muuten nuorempana Tuomarinkyän talleilla ratrsastamassa - kuvassasi siis juuri kyseinen talli. :)

Oli muuten pakko vähän googlettaa tuota "puuta heinää" -juttua ja tällaisen kannanoton löysin Ylen sivuilla olevasta Pasi Heikuran blogista:

"Kun sanotaan, että jokin on puuta heinää, onko kysymyksessä heinää ja puuta, vaiko puutan verran heinää? Onhan puuta vanha venäläinen painomitta, 16,38 kiloa.

Soitto kielitoimistoon palauttaa meidät maan pinnalle uuden sanontaetymologisen löydön hurmiosta.

Puuta heinää on ikivanha talonpoikainen sanonta, jossa kyse on puusta ja heinästä, noista sinänsä monikäyttöisistä ja arvokkaista materiaaleista.

Teoria siitä, että siinä olisi kyse puuta –nimisestä painomitasta on siis puuta heinää."

Yvioon kirjoitti...

Niin, elegia, tuolta Tuomarinkylän talleilta tuo kuva on. Ja hevonen oli kyllä niin ajatuksissaan ja kaipasi seuraa. Itse en ole montaa kertaa ratsastanut, niin en uskaltanut heti mennä tuttavuutta tekemään.

Jotenkin arvelinkin, että tuo sanonta puuta ja heinää, olisi vanhoilta ajoilta. Kertoiko ne, mistä tuo sanonta on tullut. Ja miten voi puhua puuta ja heinää.

Hauskoja nämä suomalaiset sanonnat ja sananparret. Ovat monikäyttöisiä ja kait niillä jokin merkitys ennen aikaan on ollut. Nykyihminen vaan alkaa vieraantua noista sanonnoista, kun ei eletä enää maalaisyhteiskunnassa.

tia kirjoitti...

Hieno kuva hevosesta, tietenkin nekin tuntevat yksinäisyyttä ja kaipaavat seuraa.

Yvioon kirjoitti...

Tuntui vaan, että tämä heponen todella näytti yksinäisyytensä, tia. Välillä ne touhuaa omiaan, mutta tämä kerjäsi seuraa tai liekkö ollut ruokaa vaille.

Aika hauska ilme vaan tuli heposelle, kun sitä yritin kuvata. Yleensähän ne vaan möllöttää, mutta tämä ilmehti.