kuulumisia....

Olkapäiden vointi on menossa parenpaa päin. Ei ole niin kovia kipuja kuin ennen. Oikean kanssa teen noita liikkeitä ja vasen taas ärtyilee. Vasemmassa onkin heijastusta kaurangasta ja niskasta. Sen takia en tiedäkään, onko tuo leikkaus oikea toimenpide ja tuo leikkaaminen jännittää mua.

Kävin kanssa velkaneuvonnassa. Olen siis ollut liian vähän aikaa työttömänä ja mulla pitäisi olla vakityöpaikka, etttä voisivat auttaa mua. Että silleen.

Käytiin myös isääni katsomassa. Oli aika raskas reissu, kun hän on sairastunut vakavasti. Pahinta oli myös se, kun hän itki, kun me lähdettiin. En ole ikinä nähnyt isäni itkevän.

Tästä pitäisi kanssa ruveta orientoitumaan töihin. Ei ole vaan mitään hajua, mihin. Ehkä tammikuu pitää ottaa vielä rauhallisesti, mutta sitten olen kait näiden käsien kanssa jo voiton puolella ja pitäisi etsiä itselle töitä.

taukoa, lintukuvia ja suhde ruokaan...

Taas kerran mä olen tilanteessa, missä mietin tämän blogin pitämisen mielekkyyttä. En ole varma, onko mulla vielä sanottavaa tai kuvattavaa vai olenko jo kertonut kaiken oleellisen. Tai osaanko kirjoittaa niin, että herätän kommentointia.

Tämän hiljaisen viikon aikana olen myös miettinyt suhdettani ruokaan. Olen nimittäin huomannut, kuinka vaikeaa on syödä normaalisti. Välillä yritän olla dietillä ja välillä taas syön ihan liikaa. Ehkä ajatuksiani on myös siivittänyt kirja: Olen juuri syönyt, läheiselläni on syömishäiriö.

Tajusin kirjasta, että ahminta on seurausta siitä, että on syönyt liian vähän. Ja kannattaa syödä 4-5 kertaa päivässä. Ja ei kannata yrittää olla millään dietillä. Kuulema liika ruuan rajoittaminen altistaa kenet tahansa ahmimiselle.

Ja näin talvella kun huomaa vielä, ettei huvita mennä ulos lenkille. Jää liian helposti kotiin, varsinkin nyt kun olen sairaslomalla.

Sikaflunssalta olen kait vielä säästynyt. Kuumetta oli neljänä päivänä ja vähän heikko olo. Muuten ei mitään oireita. Nyt tuntuu olo taas normaalimmalta. Rokotusta en ole aikonut ottaa. Ainoa rokotus, minkä pidän voimassa, on jäykkäkouristusrokotus.

viime vuoden talvikuvia...

Viime vuoden kuvia laitan esille, kun nyt kameran ulkoilutus on vähän jäänyt. Ei ole oikein huvittanut ulkoilla tuossa liukkaassa loskasäässä.

Tytär kävi kääntymässä ja muuten olen ollut ihan omillani. Huomaan keksiväni koko ajan uusia sanoja tälle yksinolemiselle. Ehkä luulen yksinäisyyteni helpottavan, kun käytän eri nimityksiä sille.

Ajattelin viettää tämänkin illan tv:n ja lukemisen merkeissä. Ei ole huonoja vaihtoehtoja nuokaan.

sateenkaarta ja sinistä taloa....

Katselin viime vuoden kuvia
tähän aikaan.
Silloin oli tämä upea sateenkaari.
Se muistuttakoon, että talvellakin voi olla kaunista vaikka ilman lunta.

Nykyään taas herään yhdeksän aikaan, kun ystävälliset talokorjaajat naputtelevat vasaralla silloin.

Luin Hesarin verkkosivuilta, että menestyneimmät ihmiset asuvat sinisessä talossa. Voi kyllä pitää paikkansa. Mun ystäväni asuu sinisessä talossa ja hän on menestynyt.
Ja kuulema vihreässä talossa asuu onnelliset ihmiset. Mistäköhän saisin sen vihreän talon?
Ehkä mäkin saisin siitä sitten onnea itselleni.

tiistai ja tiistai...

Jään aina välillä odottelemaan sitä hienoa aihetta, mistä kirjoittaa. Tosin siinä sitten voi käydä näin, ettei sitä tulekaan. Tai on siis monta, mutta en vain saa aikaiseksi. Mutta tässä sitä taas ollaan.

Tänään mulla on Töölön kirurgian poliklinikalle aika ja sitten taas mietitään, mitä tehdään (mangneettikuvaus) vai tehdäänkö mitään. Ja ehkä siinä samalla selviää, lienenkö työkuntoinen vai en.

Eilen kävin katselemassa uutta takkia. Ja ostinkin tuollaisen paksumman takin. Nyt en ole sitten ihan varma, onko se hyvä, mutta pitääkin kokeilla monta kertaa, josko sitten avautuisi. Tämä vaatteiden osto ei ole niin helppoa, varsinkin kun harvemmin sitä tekee.

arkea ja vakio

Jotenkin huomaan, että teen nykyään itse paljon ruokaa. Ensin ajattelin, että säästän rahaa, mutta nyt olen huomannut, että kotona tai itse tehty on paremman makuista kuin kaupan einekset. Joten näin sitä meikäläinenkin on alkanut kokkailemaan, puolittain vahingossa.

Iltaviihdykkeenä olen katsonut vanhoja Pokka pitää -jaksoja. Ajatukset lentelee muualle kuin omiin ongelmiin ja niin on yksi tekeminen ajanut asiansa.

Onkohan kivun määrä jotenkin vakio. Olen kokeillut vahvenpaa särkylääkettä, että nukkuisin yöllä. No, nukunhan mä nyt jotenkin, mutta niska on ihan jäykkä aamulla ja selkä vihoittelee. Ihan kuin kipu leviäisi toiseen paikkaan vähänkin, jos toinen paikka hellittää. Ihme juttu.

arki...mikäs sen parenpaa... tippa kukassa

Aika hyvin olen saanut olla kotona tässä julkisivuremontin aikana. Muutaman kerran olen joutunut poistumaan metelin keskeltä.

Lähden kohta tyttäreni asunnolle, kun lupasin hankkia marsuille heinää ja siemeniä. Jään sinne vähänksi aikaa, kun tyttärelläni on ihanan iso tv, josta on mukava katsoa leffoja.

Viikonlopun vietin ulkoilun ja lukemisen merkeissä. Yritin välttää tietokonetta, että josko käteni voisivat paremmin. Ja onhan se välillä hyvä kokeilla, miltä tuntuisi elää ilman tietokonetta. En tiedä, miten valitsisin, jos pitäisi valita tv:n tai tietokoneen väliltä.

Viime postauksen maalle haaveilu taitaa olla todellakin haaveilua. Realiteetit tulevat vastaan, kun ei ole autoa eikä ajokorttia ja yleensä maalla palvelut ovat liian kaukana.

Nyt pitää ruveta valmistautumaan. Marsuherrat odottavat.

omakuva arjen kera....

Vaihdoin tuota bannerikuvaa. Mulla on näitä muotoiluja. Tässä on tehty vaan vähän erilaiseksi, mutta itse pidän tätä onnistuneena.


Tuosta omakuvasta pidän, koska siinä hymyilen uteliaasti ja rohkeasti. Haluaisin olla sellainen vieläkin. Lapsena sitä on niin rohkea. Elämä tekee joskus aremmaksi ja sisäänpäin kääntyneeksi.





Vielä ei ole väsymys tullut kaveriksi. Asunto on vaan niin pimeä, että nukun pitenpään kuin kesällä. Keittiön ikkunasta ei paljon valoa näy eikä tuosta toisesta olkkarinkaan ikkunasta. No, kyllä tämä vielä menee, mutta mitenköhän sitten talvenpana.

Tyttäreni näki unta, että hän sai kaksoset ja mä hoidin niitä, kun hän kävin töissä. Suvussa ei ole kaksosia. Mistä lie niistä uneksii.

arkea... ruusukuva...

Nyt on sitten parveke poissa käytöstä ja asunto on pimeänpuoleinen. Työmiehet aloittavat naputtelun heti kello seitsemältä ja itse heräisin mielummin kello kahdeksan jälkeen. Tässä sitä sitten eletään ulkoremontin keskellä. Pääsispä töihin pakoon tätä mekkalaa. No, niin kauan kuin on lämmintä voin sentään mennä ulos. Ja onhan aina kirjasto.

Näistä paikoista, mihin hain, on alkanut tippua kieltäviä vastauksia. No hyvä, että edes ilmoittivat.

Unia näen tosi paljon ja usein niissä on sama teema. Näen jonkun miehen ja olen hänestä kiinnostunut, mutta hän katsoo poispäin.

vaahteran lehteä arjen kera...

Vaahteran lehtiä tippuu hiljalleen puusta. Tämän väritin itse, mutta syksy on jo ilmassa, vaikka on vielä ihanan lämmintä.

Isäni pääsee tällä viikolla sairaalasta. Soitin nimittäin isälleni suoraan sairaalaan. Hän kuulosti ihan omalta itseltään ja sapessa se vika olikin ja ottavat kuulema joitakin kokeita joka päivä. Joten en ole enää niin huolissani, kun kuulin hänen äänensä.

Olen huvittanut itseäni katsomalla asuntoja oikotieltä. Tiedän, etten voi ostaa, mutta noita asuntoja ja sisustuksia on kiva katsoa.

Ehkä tässä kirjoittamisessa on ollut jonkinmoinen motiivipula. En oikein tiedä, miksi kirjoitan. Kirjoitanko omaksi huvikseni vai yritänkö sanoa jotakin. No, joka tapauksessa kirjoitan niin kauan kuin se tuntuu mielekkäältä.

Olen kohta lähdössä hakemaan pussilisen omenoita, kun sukulaisellani on omenoita puut pullollaan. Siinä on sitten keksiminen, mitä ihmettä teen noista omenoista.

isästäni... possut

Olen varmaan kertonutkin, että isäni asuu ulkomailla. Ja me nähdään vaan pari kertaa vuodessa. Kirjoitellaan kyllä sähköposteja, mutta eihän se samanlaista ole kuin jos hän asuisi täällä ja voisi nähdä useammin. No, olen sopeutunut asiaan ja liekö isäni ikinä ymmärtänyt kaltaistani tytärtä, joka mieluummin urheilee ja hyppii puissa kuin leikkii kotia ja tekee ruokaa.

Nyt isäni on kuitenkin sairastunut maksatulehdukseen ja kun hän on yli 80 vuotias, niin ei kait se leikin asia ole. Ajattelin juuri, että olisi ollut hyvä käydä häntä sairaalassa katsomassa, mutta miten mä tässä tilanteessa vähävaraisena voisin lähteä.

särkyä ja koiraa...

On tämäkin vaihtoehto. Joko mä kärsin kivusta ja teen kaikkea tai sitten otan särkylääkettä tarpeeksi ja olen puolitajuton ja en jaksa tehdä kunnolla yhtään mitään. Kummankohan vaihtoehdon noista valitsisi? Tajuton tai kipu.

Vasen olkapää on vauhdilla menemässä pahenpaan suuntaan. Ei kestä liikutteelua tai mitään tekemistä. Tiskaaminenkin alkaa olla jo akrobatiaa, kun kädet eivät nouse tai liikuttaminen sattuu. Ja varsinkin yöt menevät kääntyillessä, kun ei löydy kivutonta asentoa.

Mangneettikuvaus on joskus lokakuussa. Sitä odotellessa kestetään kipua tai ollaan lääketokkurassa.Vaihtoehtoina sitten leikkaus, josta en ole kovinkaan innostunut.

Ajatukset eivät vieläkään kulje kunnolla. Lukenut olen Alexandre Dumasin Miljoonamorsian ja Musta Tulppaani. Ehkä tänään jaksaisi jo tehdä jotakin. Pidän taukoa särkylääkkeistä.

krassia .... evakkoon....

Pari kuvaa kerkesin ottamaan ja toista vielä muokkaamaan. Krassistakin saa ihan kauniita kuvia, kun on oikeanlainen tausta.





Meille on tulossa julkisivuremontti ja parvekkeiden parantaminen. Sitten en tiedäkään, missä vaikutan. Riippuu tietysti, kuinka paljon meteliä sun muuta tässä kuuluu.

Ehkä menen sitten evakkoon tyttärelleni tai äidilleni.

Ehkä pakkaan jo matkalaukun valmiiksi. Nopeammin voi lähteä tai otan teltan ja menen tuohon pellolle aina päiväksi asumaan.

lauantaista tähän....

Mä olin jo lauantaina täällä kirjoittelemassa, kun mun entinen työkaveri soitti. Sen jälkeen unohdin koko jutun.

Välillä tuntuu, että tätä ajattelemisen ja tekemisen energiaa on määrätty määrä ja jos sen käyttää vaikka pitkään lenkkiin, niin sitten en välttämättä jaksa enää tänne kirjoittaa.

Lauantaina käänsin olohuoneen huonekalut ja siivosin kirjahyllyt. Energiaa meni, mutta pidän lopputuloksesta. Mulla kun ei ole mitään tietoa sisustuksesta, niin kokeilen kaikkea mahdollista ja otan jonkin jipon sieltä. Mulla on yhdellä seinällä tämä sohvasänkyni ja jaoin kirjahyllyni. Nyt on sellainen olo kuin olisin jossakin muualla. Tuli vaihtelua kerralla.

Olen saanut varatuksi ajan velkaneuvojalle ja olen soittanut velkojilleni ja yrittänyt pienentää kuukausierää. Osa on nyt reilusti pienennetty. Joten ei ole nyt niin paljon maksettavaa tämän vuoden loppuun, mutta silti liikaa mun tuloihin nähden.

Samaten mietin hakemista jatkokoulutukseen. Vaikka se opiskelu olisi ollut illalla, niin se katsotaan kokopäiväiseksi opiskeluksi. En olisi siis saanut ansiosidonnaista päiväraa vaan mun olisi pitänyt hakea opintotukea ja -lainaa. No, lainaa en enää halua enkä varmaan olisi saanutkaan. On näissä entisissäkin tarpeeksi maksamista. Joten tuo koulutuspaikka jäi hakematta.

siltaa ja ruusua... kolme päivää....

Tässä on taas kulunut pari päivää. On ollut taas sen verran raskas olo, etten ole jaksanut mitään tänne kirjoittaa tai teksti olisi ollut kovaa luettavaa.

Kuvina toinen Helsingin Hakaniemen sillalta ja toinen hämyinen ruusu.

Tyttäreni kävi kylässä sunnuntaina ja pelattiin niitä pelejä, kun hän oli lapsi. Mulla on vielä Muuttuva labyrintti ja Arvaa kuka -pelit.

Nämä marsut ovat kyllä tosi persoonallisia ja rohkeita. Pidettiin niitä lattialla vapaana ja melkein toinen hyppäsi tyttäreni syliin. Niiden puuhia oli kyllä mielenkiintoista katsoa. Nyt on taas hiljaista.

Tämä mun kirjojen myyntihomma lopahti. Ei niistä oikein hintaa saa ja ei noita mun tavallisia kirjoja noi divarit huoli. Että silleen. Toisaalta pidän itsekin kirjoista. Mulla ei vaan ole niin paljon tilaa, kun ei ole tarpeeksi isoa kirjahyllyä.

Olen käynyt kävelemässä. Kun on luonnossa ja liikkuu, niin vähän helpottaa tämä ahdistus, vaikka ongelmani eivät mihinkään katoakaan. Pääsee tätä kotonakelaamista edes vähäksi aikaa karkuun.

possukin osaa istua... arkea...

Saan olla Tepan ja Paulin vahtina. Ovat saanet nämä meidän marsut nimet. Tepa on tämä vanhempi herra ja Pauli se pieni ja musta.

Kuvina vesiheijastuksia. Ihastuin tuohon pintaan ja noihin kasveihin, mitkä heijastuvat läpi.

Kävin istumassa penkillä ja seurasin lintujen elämää. Olivat naakat herkkujen perään.

Perheitä oli tosi paljon ja pariskuntia. Näköjään eläimen kiinnostavat ihmisiä. Ja kun kaupungissa ei yleensä eläimiä näy.