mielenkiintoista... hm..

Katsoin äsken Prisman:Mielen sairaus puntarissa. Siinä on kymmenen koehenkilöä ja sitten asiantuntijaraati, joka yrittää selvittää testien avulla, ketkä noista kymmenestä on diagnosoitu mielenterveysongelmaiseksi. Siis viisi ihmistä heidän pitäisi löytää.

Taitaa olla vaikea tehtävä. Mielensairaushan ei välttämättä näy ulospäin.

Mäkin kun katselin niitä henkilöitä ja yritin arvata, niin en kyllä keksinyt oikeastaan ketään. Niin vähän tietoa siinä annetaan.

Mielenkiintoinen ohjelma tuo Prisma. Toivottavasti muistan katsoa myös toisen osan.

Tällaiset ohjelmat pistää ajattelemaan ja saa jotenkin veren kiertämään aivoissa. Ei ole sellainen turtunut olo tv:n katselun jälkeen vaan tuntee oikein elävänsä, kun on nähnyt jotakin mielenkiintoista. Lisää tällaisia ohjelmia.

Rönsyliljaa ja omakuntoutusta....

Sain Rönsyliljan pistokkaita ja nyt ovat siten iloisesti kukkaruukussa ja toivottavasti kasvavat oikein komeasti. Olen nimittäin suunnitellut niiden varalle huoneilman puhdistusta. Tosin kasveja pitää kuulema olla kymmenen, joten siinä onkin miettiminen, mihin niitä sitten sijoittaa.

Projekti omakuntoutus jatkuu ja omilla ehdoilla. Näkeehän sen sitten tuloksista ja käden liikumisesta, kuinka oikeassa olen ollut ja olenko tehnyt oikeita liikkeita. Vähän kyllä jännittää.

Kuvasin viime kesänä ankkojen puuhia moneen kertaan. Niiden parissa kului hyvin aika.

joulun odotusta...

Kohta on sitten joulu ja en oikein tiedä, mitä tänä vuonna joulusta ajattelisin. Joulunhan pitäisi olla yhdessäolon aikaa, rauhan aikaa. Monille se on kuitenkin ikävien muistojen aikaa, liian suurten odotusten aikaa.

En edes tajua, miksi sitä laittaa niin suuret odotukset jouluun. Ehkä ne odotukset selittävät sen, miksi ahdistaa ja on surkea olo. Ehkä joulussa pitäisi olla taikaa ja silloin odottaa kaikkien ikävien asioiden häipyvän ja joulun tuovan vain onnea ja iloa.

Mulle joulussa on ollut vaikeaa se, ettei ole enää sitä kotitaloa, jossa isolla joukolla joulua juhlittiin. En tiedä, miksi se paikka on niin tärkeä. Monethan eivät vietä aikuisena joulua kotitalossaan vaan oman, uuden perheensä kanssa. Ehkä joulu kaikkien eniten näistä pyhistä muistuttaa siitä, ettei ole sitä omaa perhettä.

Samaten jouluun liittyi puukirkossa käynti lumisessa maisemassa. Se rauha ja kaunis luminen ympäristö. Ihmiset hyörivät ympärillä. Väliaikaisesti on sotakirveet haudattu. Odotetaan lahjojen jakoa, joka alkoi yleensä kahdeksan jälkeen illalla. Oli ääniä, makuja, lämpöä ja tunnelmaa. Oli touhua ja kuusen hakemista. Oli koristelua ja odottelua.

Mitenköhän onnistuisi nyt aikuisena vangitsemaan edes vähän joulun tunnelmaa. Edes vähäsen siitä taiasta pitäisi itselleen.

viime vuoden talvikuvia...

Viime vuoden kuvia laitan esille, kun nyt kameran ulkoilutus on vähän jäänyt. Ei ole oikein huvittanut ulkoilla tuossa liukkaassa loskasäässä.

Tytär kävi kääntymässä ja muuten olen ollut ihan omillani. Huomaan keksiväni koko ajan uusia sanoja tälle yksinolemiselle. Ehkä luulen yksinäisyyteni helpottavan, kun käytän eri nimityksiä sille.

Ajattelin viettää tämänkin illan tv:n ja lukemisen merkeissä. Ei ole huonoja vaihtoehtoja nuokaan.

sateenkaarta ja sinistä taloa....

Katselin viime vuoden kuvia
tähän aikaan.
Silloin oli tämä upea sateenkaari.
Se muistuttakoon, että talvellakin voi olla kaunista vaikka ilman lunta.

Nykyään taas herään yhdeksän aikaan, kun ystävälliset talokorjaajat naputtelevat vasaralla silloin.

Luin Hesarin verkkosivuilta, että menestyneimmät ihmiset asuvat sinisessä talossa. Voi kyllä pitää paikkansa. Mun ystäväni asuu sinisessä talossa ja hän on menestynyt.
Ja kuulema vihreässä talossa asuu onnelliset ihmiset. Mistäköhän saisin sen vihreän talon?
Ehkä mäkin saisin siitä sitten onnea itselleni.

värejä, tyyneyttä ja viime aikoina...

Pitkästä aikaa löysin jotakin kuvattavaa.
Ajattelin jo, että syksyn värejä en saa ikuistettua.
Tässä näitä nyt sitten on. Toisessa Töölönlahti ja toisessa joutsen,
mun eka joutsen.

Jos jonkun piirteen itseeni haluaisin lisää, niin
se olisi itseluottamus.
Olisi mielenkiintoista luottaa itseensä mahdollisimman monissa tilanteissa.

Viime aikoina olen nauttinut kotini mullistamisesta, vesisateessa kävelystä,
syksyn meren tyyneydestä, kivuttomuudesta, hyvästä olosta.

Huone talossa -kertomus.... kysely tarinaan liittyen...

(Yhtäaikaa voi olla hyvän odotusta ja elämän raadollisuuden kohtaamista. Kait sitä elämässä voi kohdata hyviä asioita ja huonoja asioita yhtäaikaa. Ehkä harvemmin vain jommat kummat asiat tapahtuvat. Suku voi olla se pahin. Tosin joillekin suku on paras.)


Olipa kerran pieni Eeva. Eevalla oli täti, joka jo nuorena lähti maailmalle. Täti oli sanonut Eevalle, että tämä voi aina leikkiä tädin huoneessa. Täti itse tarvitsi huonetta kerran vuodessa. Huone näet sijaitsi Eevan mummolassa, missä Eeva vietti kesänsä.

Eevasta kasvoi aikuinen ja leikkiminen huoneessa jäi vähemmälle. Huonehan sijaitsi yläkerrassa, minne vei pimeät rappuset. Ja Eeva pelkäsi pimeää. Mielummin Eeva nukkui alakerrassa, missä ei ollut narisevaa lattiaa eikä pimeitä rappusia. Joskus vaan talossa oli niin paljon vieraita, ettei Eevalle jäänyt muuta paikkaa kuin nukkua tuossa narisevassa huoneessa.

Täti muuttui maailmalla ollessaan. Enää ei saanut käydä tädin huoneessa vaan huone lukittiin huolellisesti ja avain vietiin naapuriin.

Eeva kävi enää harvoin tädin kotitalossa, vaikka tuo talo olikin tarjonnut Eevalle mitä ihanimman kesäpaikan.

Eräänä päivänä Eeva sai kirjeen. Kirjeen oli kirjoittanut juuri tuo täti. Tädiin mielestä Eeva oli anastanut tädin tavaroita tuosta nyt lukitusta huoneesta. Täti ei kunnolla muistanut tarkasti, mitä tavaroita Eeva oli anastanut, mutta hopeaa ja kultaa se ainakin oli ja tavarat täti oli kuulema saanut äidiltään tai kummeiltaan.

Eeva oli ihmeissään. Ei oltu Eevaa ennen syytetty anastamisesta. Eikä tavaroita ollut näkynyt tuossa huoneessa. Eeva mietti, että kait täti olisi arvokkaat esineensä mukana kantanut, kun eivät hopeaesineet paljon paina. Eevalle tuli paha mieli, kun ainoa yhteydenpito kaukana asuvalta sukulaiselta oli syytökirje.

Tädista oli tullut yksinäinen ja katkera. Ehkä nuo "kadonneet tavarat" toisivat hetken helpotusta, mietti täti. "Kun vain muistaisin, mitä tavaroita olen kadottanut. No, kun Eeva palauttaa ne tavarat, niin sitten mä tarkistan ne. Niissähän on mun nimikirjaimet."

värejä syksyltä ja viime talvelta.....

Joskus on elämässä sellaisia hetkiä, että jotakin hyvää on tapahtumassa, mutta sitä ei täysin usko todelliseksi. Tavallaan uskoo ja tavallaan ei. Odottaa ja toivoo sen tapahtuvan.

omakuva arjen kera....

Vaihdoin tuota bannerikuvaa. Mulla on näitä muotoiluja. Tässä on tehty vaan vähän erilaiseksi, mutta itse pidän tätä onnistuneena.


Tuosta omakuvasta pidän, koska siinä hymyilen uteliaasti ja rohkeasti. Haluaisin olla sellainen vieläkin. Lapsena sitä on niin rohkea. Elämä tekee joskus aremmaksi ja sisäänpäin kääntyneeksi.





Vielä ei ole väsymys tullut kaveriksi. Asunto on vaan niin pimeä, että nukun pitenpään kuin kesällä. Keittiön ikkunasta ei paljon valoa näy eikä tuosta toisesta olkkarinkaan ikkunasta. No, kyllä tämä vielä menee, mutta mitenköhän sitten talvenpana.

Tyttäreni näki unta, että hän sai kaksoset ja mä hoidin niitä, kun hän kävin töissä. Suvussa ei ole kaksosia. Mistä lie niistä uneksii.

pähkinöistä treffeille....

Tänään olen lukenut pitkästä aikaa Monte -Criston Kreiviä. Siinähän syytön mies joutui vankilaan 14 vuodeksi ja sai vankilatoveriltaan tiedon rikkauksista. Kirjassahan on seikkailua, kostoa, ystävyyttä ja kaikkea, mitä hyvään kirjaan kuuluukin.

Joskus tulee miettineeksi, että jos joku tekisi vääryyttä, niin parantaisiko se yhtään omaa olo, jos kostaisi. Voisi vielä pahimmassa tapauksessa käydä niin, että kokisi siitäkin syyllisyyttä. Ja onko kosto koskaan oikeutettua?

Eräästä kirjasta taas luin erilaisia filosofia pähkinöitä. Niissä joutui itsekin vähän ajattelemaan, että mikä olisi oikein. Itse en ole koskaan pitänyt valehtelusta. Inhoan muutenkin kaikkea teennäistä ja kusetusta. Olen viimeisen päälle rehellisyyden ja reiluuden kannalla.

Tosin kun treffeillä joskus kävin, niin siinä törmäsi kyllä sellaisiin miehiin, joille esittäminen ja valehtelu oli jokapäiväistä. Oli aika rankkaa huomata jonkun puhuvan ihan puuta heinää ja varsinkin kun on tunteista kyse.

Nyt olen sitten säästynyt noilta raskoilta treffikuvioilta. Mulla ainakin noi kuviot ovat olleet sen verran voimia vieviä, etten tiedä, jaksanko yrittää enää mitään. Se toisesta luopuminen ja se, että joutuu pettymään on kyllä vienyt halua tutustua uuteen ihmiseen.

krassia .... evakkoon....

Pari kuvaa kerkesin ottamaan ja toista vielä muokkaamaan. Krassistakin saa ihan kauniita kuvia, kun on oikeanlainen tausta.





Meille on tulossa julkisivuremontti ja parvekkeiden parantaminen. Sitten en tiedäkään, missä vaikutan. Riippuu tietysti, kuinka paljon meteliä sun muuta tässä kuuluu.

Ehkä menen sitten evakkoon tyttärelleni tai äidilleni.

Ehkä pakkaan jo matkalaukun valmiiksi. Nopeammin voi lähteä tai otan teltan ja menen tuohon pellolle aina päiväksi asumaan.

ei vienyt oppimisen iloa....

Huolimatta omista kovista koulukokemuksistani en ole alkanut inhota oppimista enkä koulujakaan. Oikeastaan tuo omakohtainen kiusaamisen kokemus on vaikuttanut siihen, että pelkään ryhmiä ja varsinkin olla kolmantena naisporukassa. Ja jotkut ihmiset kun vielä ovat sellaisia hirveän kriittisiä, vaikka ei olisi heille ikinä mitään tehnytkään.

Se että uskalsin mennä noille kolmekymppisille kuvaajille juttelemaan, johtui siitä, että he vaikuttivat rennoilta ja mukavilta. Eli sain heistä sellaisen intuition, vaikka en heitä tuntenutkaan.

Ja on myös vaikea luottaa ihmisten hyväntahtoisuuteen. Onneksi en ole aina epäluuloinen, mutta toisinaan. Kuitenkin kun olen lukenut muiden kertomuksia ja siitä kuinka heidän päälleen on hyökätty ja se on ollut tosi väkivaltaista, niin olen päässyt vähällä, ainakin oppilaiden puolelta. Ehkä pahin jälki on tullut tästä ekan luokan opettajasta, joka kritisoi mun kaikkea tekemistä. Hän otti mut aina esimekiksi, miten ei saa kirjoittaa tai tehdä jotakin. Muistan vieläkin, kuinka en osannut esim. k:ta kirjoittaa oikein. Tai käsityötunneilta muistan nähneeni unta, kuinka koko luokka oli mua vastaan ja haukkui mun tekeleitä. Ehkä tästä on jäänyt jälki, että ryhmät herättävät ikäviä muistoja.

Ehkä kovat kokemukset kasvattavat sisua. Ehkä ne jättävät myös jälkiä. Tässä sitä kuitenkin ollaan ja kirjoittamaan on opittu, jopa tuo k-kirjainkin. Ja joitakin käsitöitäkin on tullut tehtyä. Vaikka tuosta hirviöopettajasta ei ollut opettamaan, niin oppimaan olen kyennyt. Oppimisen ilo hän ei pystynyt viemään.

lauantaista tähän....

Mä olin jo lauantaina täällä kirjoittelemassa, kun mun entinen työkaveri soitti. Sen jälkeen unohdin koko jutun.

Välillä tuntuu, että tätä ajattelemisen ja tekemisen energiaa on määrätty määrä ja jos sen käyttää vaikka pitkään lenkkiin, niin sitten en välttämättä jaksa enää tänne kirjoittaa.

Lauantaina käänsin olohuoneen huonekalut ja siivosin kirjahyllyt. Energiaa meni, mutta pidän lopputuloksesta. Mulla kun ei ole mitään tietoa sisustuksesta, niin kokeilen kaikkea mahdollista ja otan jonkin jipon sieltä. Mulla on yhdellä seinällä tämä sohvasänkyni ja jaoin kirjahyllyni. Nyt on sellainen olo kuin olisin jossakin muualla. Tuli vaihtelua kerralla.

Olen saanut varatuksi ajan velkaneuvojalle ja olen soittanut velkojilleni ja yrittänyt pienentää kuukausierää. Osa on nyt reilusti pienennetty. Joten ei ole nyt niin paljon maksettavaa tämän vuoden loppuun, mutta silti liikaa mun tuloihin nähden.

Samaten mietin hakemista jatkokoulutukseen. Vaikka se opiskelu olisi ollut illalla, niin se katsotaan kokopäiväiseksi opiskeluksi. En olisi siis saanut ansiosidonnaista päiväraa vaan mun olisi pitänyt hakea opintotukea ja -lainaa. No, lainaa en enää halua enkä varmaan olisi saanutkaan. On näissä entisissäkin tarpeeksi maksamista. Joten tuo koulutuspaikka jäi hakematta.

päätöksiä ja päätöksiä... opittava on...

Ostin pitkästä aikaa Geo -lehden, jossa oli juttua päätöksenteosta, mikä on mulle itselleni vaikeaa. Tuosta artikkelista poimin joitakin kohtia.


Päätöksenteon maailmasta

- nykyään meidän on tehtävä päätöksiä yhä useammin, ja päätösten seuraukset ovat yhä kauaskantoisempia.
- tutkijoiden mukaan noudatamme tiettyjä strategioita, jotka auttavat tekemään parempiaa päätöksiä
- teemme useimmat päivittäisistä sadastatuhannesta päätöksestä tiedostamatta
- psykologi Ap Pijksterhuisin mukaan intuitio on paras neuvonantaja, kun on otettava huomioon monta kriteeriä yhtä aikaa - sillonkin, kun vankkaa kokemusta ei ole

Mun on tunnetusti vaikea tehdä päätöksiä. Jään aina jahkailemaan, että teinkö oikein vai olisiko pitänyt sittenkin tehdä toisella tavalla. Tästä syystä tämä artikkeli on mulle tosi mielenkiintoista luettavaa.

- Aloittelevalle golfaajalle kannattaa antaa täysin päinvastainen neuvo kuin kokeneelle ammattilaiselle. Aloittelija lyö sitä varmemmin, miä tarkemmin hän on analysoinut liikeratansa ennakolta.

- ihminen voi vaihtoehtojen puntaroinnilla nostaa itsensä korkeammalle tasolle ja parantaa näin päätöksentekoa. Se ei kuitenkaan tapahdu spontaanisti, vaan menetelmä on opittava.

- miettiminen parantaa päätöksentekoa uusissa, kohtuullisen yksinkertaisissa tilanteissa

- Asiat menevät aina eri tavalla kuin ihminen ajattelee, koska "olemme taipuvaisia kuvittelemaan tulevaisuuden samankaltaiseksi kuin nykyisyyden". Daniel Gilbert

- tulevaisuus ei valitettavasti noudata fantasioitamme, ja mikä vielä pahenpaa: emme tee sitä itsekään. Työuraansa aloitteleva työntekijä haaveilee siirtyvänsä 40-vuotiaana eläkkeelle Mallorcalle. Hän ei huomioi sitä, että jo puolivälissä työuraansa hän ajattelee ja tuntee monessa suhteessa aivan eri tavoin.

- valinnanvaraa on nykyisin niin paljon, että ihminen tuntee aina tehneensä väärän valinnan (Swartz). Vaikka ihminen olisi tehnyt hyvän päätöksen, hänelle jää epäily, että hän olisi voinut valita vielä paremmin. Se laimentaa tyytyväisyyttä.

- huonojen päätöksien tekijöiltä puuttuu kyky, jota psykologi Dietrich Dörner nimittää operatiiviseksi älykkyydeksi. Se on tieto siitä, millainen päätöksenteko sopii parhaiten mihinkin tilanteeseen.

-operatiivinen älykkyysyy on suurelta osin opittavissa - tekemällä päätöksiä ja virheitä, oppimalla niistä ja kokeilemalla uusia, parempia ratkaisuja. Se, joka valitsee päätöksentekostrategiakseen päättämisen ilon, onnistuu ajan mittaan tekemään parempia valintoja

possukin osaa istua... arkea...

Saan olla Tepan ja Paulin vahtina. Ovat saanet nämä meidän marsut nimet. Tepa on tämä vanhempi herra ja Pauli se pieni ja musta.

Kuvina vesiheijastuksia. Ihastuin tuohon pintaan ja noihin kasveihin, mitkä heijastuvat läpi.

Kävin istumassa penkillä ja seurasin lintujen elämää. Olivat naakat herkkujen perään.

Perheitä oli tosi paljon ja pariskuntia. Näköjään eläimen kiinnostavat ihmisiä. Ja kun kaupungissa ei yleensä eläimiä näy.

kurpitsa=kesäkurpitsa....hakemusta....

Taitavat olla kesäkurpitsaa eikä sitä pyöreää lajiketta. Yksi kukka teki kaksoset. Odotan innolla, mitä syntyy vai syntyykö mitään.

Hiki vaan lentää, kun teen hakemuksia ja etsin tietokoneelta eri paikkoja, mihin hakea. Kyllä tämä työnhakukin työstä menee. Pitää miettiä ja tuhrata hakemuksia ja taas miettiä, että täyttääkö edes osaltaan hakemuskriteerejä. Huh, huh. Saas sitten nähdä, tuottaako tämä hikinen ahkerointi mitään tuloksia vai jäänkö vaan nuolemaan näppejäni.

Mun piti lähteä uloskin, kun jäin vain tähän tietokoneelle tätä tärkeää asiaa toimittamaan.

Olo on vähän sellainen omituinen. En oikein tiedä, mihin kaikkeen yrittää ja mihin askeleeni nyt suunnata. Taas on kaikki ovet liian auki. Pitäisi osata johonkin suunnistaa.

maisemaa, auringonlaskua ja menoksi....

Lähden kohta käymään tyttäreni luona. Hän sai eilen kaksi poikamarsua, kun tämä meidän Julppu-tyttönen kuoli vanhuuttaan. Poikamarsuja hänellä ei ole ennen ollutkaan.

Otin pari kuvaa toissailtana, kun oli tuo auringonlasku menossa. Kyllä pilvimuodostelmatkin osaa olla kauniita.

siltaa ja kartanoa....

Kävelin Helsinki-Vantaan rajalle tälle sillalle. Nyt mulla on taas tätä korkeanpaikan kammoa, joten ei ollut ihan helppo mennä tuohon reunalle. Satoi vettä ja paistoi aurinko. Lämmitä kuitenkin oli.

Törmäsin tänne Tuomarinkylän kartanolle ja halusin ottaa kuvan eri paikasta kuin yleensä.

Olo on helpottunut, kun olen saanut maksettua yhden roikkuvan lainalaskun. Kyseisessä lainassa en ole saanut neuvoteltua maksamaani erää pienemmäksi. No, pieneneehän tuo määrä sitten nopeammin, mutta on siinä sitten maksamista. Joten vielä en ole velkavankeudessa.

kukkaa ja koristetta...

Tässä on kuva mun kurpitsan taimesta. En tiedä, tekeekö kurpitsoja, kun pitäisi olla kait kaksi tainta.

Enpä muista, milloin olisin ollut näin väsynyt. Ainahan mä väsynyt olen ollut, mutta nyt olen sitä pitkin päivää. Pitäisi varmaan käydä lääkärissä ties kuinka monennen kerran valittamassa tästä väsymyksestä. Mutta kun kokeissa ei näy mitään, niin ei kait mulla sitten mikään olekaan (heidän mielestään). Tämä on vain niin lamauttavaa ja raskasta, kun ei jaksa olla hereillä. Olen lukenut kaiken mahdollisen väsymyksestä, mutta se voi liittyä niin moneen sairauteen ja enhän mä mikään lääkäri ole. Mutta en vain jaksaisi taas mennä turhaan lääkärillekään, kun eivät välttämättä ota todesta. Laittavat kaiken tuon mielialan piikkiin. Mutta vie tämä väsymys mielialaa alaspäinkin, kun ei jaksa olla hereillä. On vain uupunut olo koko ajan.

Tällaisessa kivisessä nallessa kukat kukkivat.

juhannusta...

Kun mä vietin kaikki kesät maalla, niin tulihan tuo juhannuskin maalla vietettyä. Yritin muistella, mitä kaikkea kuului meidän juhannukseen. Koivut tietty laitettiin portaiden pieleen ja tehtiin juhannustaikoja. Käytiin katsomassa kokkoa, jos sää salli ja kait siinä tuli makkaraakin paistettua.

Meillä oli pihassa tällainen suuri Hopeapaju, joka vain kasvoi isommaksi. Tämä puu olkoon mun juhannuspuuni. Vietän juhannusta ihan rauhallisisissa merkeissä kaupungissa.

Tämän hopeapajun kera toivotan Hyvää Juhannusta!