sateen pisarat... Gran Torino...

Katsoin eilen leffan. Leffa on Clint Eastwoodin Gran Torino.

Voisi sanoa, että aika vaikuttava ja surullinen leffa. Toisaalta leffassa näkyy, että ihminen voi muuttua ja auttaa toisia ja päästä jopa omista pinttyneistä ennakkoluuloistaan. Elokuvasssa päähenkilöllä ei ole yhteyttä omiin lapsiinsa. Hän sanoo jopa, että hänellä on enemmän yhteistä Hmongein kanssa, jotka ovat tulleet Kaakkois-Aasiasta kuin omien lastensa kanssa.

Leffan jälkeen jäi sellainen surullinen olo, mutta ei liian. Leffassa oli vanhan ajan arvoja, ihmisia, ennakkoluuloja, jengejä ja auto. Ajatuksia herättävä leffa, jossa oli aika yllättävä loppu.

siltaa ja ruusua... kolme päivää....

Tässä on taas kulunut pari päivää. On ollut taas sen verran raskas olo, etten ole jaksanut mitään tänne kirjoittaa tai teksti olisi ollut kovaa luettavaa.

Kuvina toinen Helsingin Hakaniemen sillalta ja toinen hämyinen ruusu.

Tyttäreni kävi kylässä sunnuntaina ja pelattiin niitä pelejä, kun hän oli lapsi. Mulla on vielä Muuttuva labyrintti ja Arvaa kuka -pelit.

Nämä marsut ovat kyllä tosi persoonallisia ja rohkeita. Pidettiin niitä lattialla vapaana ja melkein toinen hyppäsi tyttäreni syliin. Niiden puuhia oli kyllä mielenkiintoista katsoa. Nyt on taas hiljaista.

Tämä mun kirjojen myyntihomma lopahti. Ei niistä oikein hintaa saa ja ei noita mun tavallisia kirjoja noi divarit huoli. Että silleen. Toisaalta pidän itsekin kirjoista. Mulla ei vaan ole niin paljon tilaa, kun ei ole tarpeeksi isoa kirjahyllyä.

Olen käynyt kävelemässä. Kun on luonnossa ja liikkuu, niin vähän helpottaa tämä ahdistus, vaikka ongelmani eivät mihinkään katoakaan. Pääsee tätä kotonakelaamista edes vähäksi aikaa karkuun.

siltaa ja kartanoa....

Kävelin Helsinki-Vantaan rajalle tälle sillalle. Nyt mulla on taas tätä korkeanpaikan kammoa, joten ei ollut ihan helppo mennä tuohon reunalle. Satoi vettä ja paistoi aurinko. Lämmitä kuitenkin oli.

Törmäsin tänne Tuomarinkylän kartanolle ja halusin ottaa kuvan eri paikasta kuin yleensä.

Olo on helpottunut, kun olen saanut maksettua yhden roikkuvan lainalaskun. Kyseisessä lainassa en ole saanut neuvoteltua maksamaani erää pienemmäksi. No, pieneneehän tuo määrä sitten nopeammin, mutta on siinä sitten maksamista. Joten vielä en ole velkavankeudessa.

suunnittelen ja suunnittelen...

Kävin tänään katsomassa muksuni tanssiesitystä. Hän harrastaa hiphop -tanssia ja heillä oli tänään kevätesiintyminen.

Tuli mieleen oma tanssiharrastukseni, joka on ollut aina välillä hyllyllä kunnes olen taas innostunut. Aikoinaan tanssin jazz -tanssia ja se oli tosi kivaa. Tosin riippuuhan se opettajastakin ja meillä oli tosi hyvä ja innostava opettaja.

Pitäisi kyllä alkaa harrastaa jotakin. Mieli varmaan piristyisi ja olisi muutenkin jotakin kertomista. Nyt mun päivät on välillä niin tavallisia, etten oikein keksi näistä mitään kerrottavaa. Tuntuu, että olen kuin se "mies(mun tapauksessa nainen), jolle ei ikinä tapahdu mitään" laulun sanoja mukaellen.

Ei kait harrastukset tule mua kotoa hakemaan. Pitäisi itse etsiytyä ihmisten ja harrastusten pariin. En haluaisi todeta vanhenpana, että mun piti harrastaa kaikkea, mutta en vaan saanut lähdettyä mihinkään. Suunnittelin sitä kyllä. Olen kyllä erittäin hyvä suunnittelemaan, mutta tämä toteutus ontuu aina välillä. Tosin suunnittelu on puoli ruokaa vai miten se sanonta menikään.

vappupäivän kulku...

Tässähän on mukava paikka levähtää. Ja mukana menossa kolme koiraa, joista yksi mietiskelee tässä.





Viitta näytää, missä ollaan ja mihin mennään.

Muutaman päivän mä olen vaan ollut. Olkapää on ollut vähemmän kipeä, jos sen nyt uskallan sanoa, ettei taas sitten innostu särkemään, kun tuon mainitsen. Olenkohan mä vähän taikauskoinen.

Vappupäivänä oltiin Hakunilan kartanolla.

kevään kuvia...

Tällaista oli tänään kello neljän aikaan. Vielä on lunta joissakin paikoissa, mutta lumi vähenee ja sulaa vähitellen. Kevät on kaunista ja tuo toivoa lämmöstä.

Keskustassa oli oikein kanssa oikein valoisaa. Yritin ottaa kuvia, mutta kirkas ilma teki sen, että tuli tummia tai liian vaaleita.

Luettavana tällä hetkellä mm. Ajattele kuin Einstein. Mielenkiintoinen kirja ja pistää ajattelemaan.Siinä vähän ravistellaan perinteisiä ajattelumalleja.

Ainoa tapa löytää paras suunnitelma on kokeilla mahdollisimman monta ja hylätä epäonnistuneet. Freeman Dyson

Menestys ei ole ikuista ja virheisiin ei kuole. Winston Churchill

milloin viimeksi olenkaan käynyt....

Piti mennä leffaan, mutta haluamani leffan esitysaikaa oli siirretty, joten piti keksiä sitten vaihtoehto. Joten mentiin sitten Suomen kansallismuseoon, http://www.nba.fi/fi/skm .

Kuvia on vähän muokattu. Nalle kököttää portailla, kun mennään sisään. Toisessa rakennus, on vaan mennyt vähän keikulleen.

Samaten näkyvät nämä kauniit kattomaalaukset, kun tullaan sisään.

Nämä kuvat ensipaloiksi, ruoka ja jälkiruoka tulevat myöhemmin.

Mielenkiintoista on käydä paikoissa, joissa ei ole käynyt pitkään aikaan.

iltapäivän otokset

Tältä näytti tänään kolmen aikoihin, kun kävelin Vanhan kirkon puiston läpi.

Otin ekat kuvat pitkästä aikaa, kun kuvaaminen taas maistui. Ehkä valoisuudellakin oli osuutta asiaan.

ollako työrotta vai laiskahiiri...

Aina välillä tulee miettineeksi työelämän vaatimuksia. Tuntuu, että pitää tehdä hirveästi töitä ja ei ehdi pitää mitään taukoja. Hyvä, jos saa pidettyä edes ruokatauon. Töissä laitetaan vähimmäisvaatimus, mikä pitää täyttää työpäivän aikana. Ja sitä sitten yrittää stressaten täyttää. Tuosta tulee kyllä mieleen ihan liukihihnatyö tosin ilman sitä liukuhihnaa, tosin se hihna taitaa olla siellä päässä.

Vaikea yhtälö onkin löytää työ, jossa on sopivasti töitä. Joko on liian vähän ja silloin tuntee itsensä täysin tarpeettomaksi ja hyödyttömäksi tai sitten töitä on niin paljon, että tuntuu, että ei täytä millään tuota kiintiötä, vaikka kuinka mäiskisi menemään. Joten ei helpolla tuo leivän ansaitseminen näytä tulevan.

Yksi vaihtoehto olisi tietysti oma firma. Tosin merkonomiksi opiskelun aikana mulle tuli sellainen kauhukuva yksityisyrittäjyydestä. Että siinä olisi sitten naimisissa työn kanssa ja vapaata ei ole koskaan. No, sittemmin on tuo kuva vähän muuttunut, kun on nähnyt eläviä esimerkkejä muistakin tyyleistä.

Entä sitten nämä työnarkomaanit, jotka ovat lähes aina töissä. Vapaata aikaa ei ole ja näyttävät viihtyvän aina töissä. Itse en kyllä pystyisi tuohon. Vapaata aikaa pitää olla ja jotakin kiinnostavaa pitää tehdä. Ja itseään on hyvä hoitaa. Työ ei voi olla eikä saa olla koko elämä.

Tällaisia on pohtinut pohtija-iita, joka ihmettelee, mihin on taas kerran itsensä pistänyt. Tosin melkein kaikkea pitää kokeilla edes kerran. Siitähän sitten näkee, onko johonkin asiaan kykyjä.

Rentouttavaa ja kivaa lauantai-päivää. Ja älkäähän tehkö ylitöitä tai asuko työpaikalla. Ei ne työt mihinkään katoa.

niitä näitä...

Olen kuin tämä lokki, mietin elämää ja sen kommerverkkejä.

Suklaatilanne on seuraava: olen päässyt jo kahdesta suklaalevystä eroon. Katsotaan pääsenkö kahdesta huomennakin.

Katselin Hesaria ja Iltalehteä ja mitä jäikään käteen. Mieleen jäi se, että naisista huumorintajuiset miehet ovat seksikkäitä. Kieltämättä on kivaa nauraa yhdessä ja löytää arkielämän koomisuutta. Joten olen samaa mieltä.

Juttua oli myös siitä, että naiset pitävät arpisia miehiä seksikkäinä. No, tuo ei taida vedota muhun. En koe arpia luotaantyöntävänä, mutta en myöskään seksikkäänä. Ja siinäkin riippuu siitä kokonaisuudesta. Ei yksin arvet oikein paljon auta. Joten tuosta olen eri mieltä.

Tänään on tullut taas nukuttua iltaunet. Joten tässä sitä taas ihmetellään väsymyksen kourissa.

Uutta vuotta vietän kotona ja kuuntelen paukkuja. Ja katselen ilotulituksia ikkunasta tai tv:stä tai ehkä menen ulos.

No, jos keksin jotakin kehittävää, niin laitan tänne. Jos taas en keksi mitään, kehittävää tai höpinää, niin olen ihan hissukseen ja luen muiden elämästä.

lahjakkuus, vakan alle vai esiin...

Olen lukenut viime aikoina tosi mielenkiintoista kirjaa: "Naislahjakkuus", jonka on kirjoittanut Kari Uusikylä.

"Ranskalainen psykologi Alfred Binèt kehitti ensimmäiset älykkyystestit vuonna 1905. Saksalainen psykologi William Stern otti vuonna 1912 käyttöön älykkyysosamäärä -käsitteen.´"

"Kukaan ei ole aikuisena lahjakas pelkästään geenien ansiosta, vaan ratkaisevaa on hellittämätön lahjakkuuden kehittäminen, oman erityisalan löytäminen ja innokas opiskelu."

Eli ymmärtäisin niin, että vaikka on lahjoja johonkin, niin vasta sitkeä puurtaminen tai oman alansa opiskelu tekee ihmisestä lahjakkaan. Siis se vaatii motivaatiota ja työtä.

"Varakkaissa oloissa kasvanut menestyy yleensä älyn tasosta riippumatta, ja älykäs köyhänä syntynyt jää Suomessakin yhä yllättävän usein huono-osaiseksi."

"Kanadalainen Francoys Gagnè jakaa lahjakkuuden käsitteellisesti kahteen päätyyppiin, jotka ovat synnynnäinen lahjakkuus (giftedness) ja harjoittelemalla ja opiskelemalla hankittu erityislahjakkuus (talent), jolle synnynnäiset ominaisuudet antavat hyvät lähtökohdat."

Mua kiinnostaa lahjakkuus ja perimä ja ympäristön vaikutus tuohon lahjakkuuteen. Vaikka pohja pitää olla johonkin kykyyn, niin aikuisena vain harjoittelemalla ja lukemalla saa kykyään kehitettyä huippuunsa.

Kannustaa tietysti ahkeroimaan ja tekemään työtä omien kykyjensä eteen.

Tuossa kirjassa olen hyvin saanut aikaani kulumaan. Mikäs sen parenpaa kuin lukea ajatuksia herättävää kirjaa ja siis sellaista, joka pistää omatkin aivonystyrät töihin. Kyllä kirjat ovat mielenkiintoisia, varsinkin nämä tietokirjat.

tässähän tämä...

Tänään mulla oli taas asioita Helsingin toiselle puolelle, Munkkiniemeen. Kävin rannassakin, kun oli aikaa ja otin pari kuvaa. Oli tuo vesi niin tyyni ja sillä oli lumiset reunat.

Toinen kuva on taas muokattu. Kärpänen putosi vesisaaviin ja otin siitä kuvan. No, kuvan ottamisen jälkeen mun kävi sitä sääliksi ja nostin sen uiskentelemasta kuivalle maalle. Musta toi kärpäsen ympäristö näyttää ihan joltain korulta tai miltä lienee.

Ja sitten tänään vielä tein sämpylöitä. Ainoita, mitkä mulla onnistuvat lähes aina.

kohta on onneksi joulu ohi ja pari kuvaa...

Voin myöntää, että en pidä näistä pakollisista juhlista kuten joulusta tai uudesta vuodesta tai vaikkapa juhannuksesta. Silloin nimittäin tajuaa viimeistään, kuinka yksin sitä on.Esim. jouluna meitä oli ennen vanhaan iso porukka isossa maalaistalossa. Ja siellä oli tosiaan tunnelmaa. Oli jouluvalmistelua ja kuusen hakemista omasta metsästä ja oli joulun odotusta. Naapuri kävi meillä pukkina ja käytiin saunassa. Sitten kun 25 henkeä oli saatu saunotettua, niin sitten oli ruokailun vuoro. Mahduttiin melkein kaikki saman pöydän ääreen. Vasta ruuan jälkeen alkoi odotettu lahjojen jako. Ja kestihän sekin jonkin aikaa, kun meitä oli niin paljon.

Tällaisia joulua (pelkistettynä) meillä oli 20 vuotta maalla. Siellä oli yleensä lunta ja oli sellainen oma tunnelma.

Asiasta seuraavaan, niin mulle neuvottiin, miten kuvassa olevat rakennukset tai patsaat voi suoristaa. Opin jopa käyttämään sitä. Tuossa ylemmässä kuvassa patsas on vinossa ja alemmassa kuvassa patsas on taas suoristettu. Kuva on otettu Tuomiokirkon edustalta, kun oli jo hämärää.

purjelaiva ja ihmettelyä...

Tämä päivä onkin mennyt Helsingissä ihmetellessä. Kävin panttilainaamossakin kokeilemassa, josko mulla olisi jotakin arvokasta pantattavaa. No, eipä ollut. Sen olen tiennytkin, etten mitään arvokasta omista. Muutama vanhempi tavara on, mutta ovat liian isoja lainaamoon vietäväksi.

Tuhlasin viimeisiä rahoja pattereihin, jotta voisin edes jotakin kuvaa ottaa. Ei ole vaan nuo patteritkaan halpoja, ovat sitten ladattavia tai ei.

Pitääköhän ruveta miettimään muuttoa vaikka muualle Suomeen. Katselin nimittäin työpaikkoja ja yhden löysin jopa Seinäjoelta asti. Sinne olisi kyllä matkaa ja tänne etelään jäisi suku.

Kaikki vaihtoehdot ovat mietinnän alla. Helpoimmalla tietysti pääsisin, jos täältä löydän jotakin sopivaa. Katsastan kuitenkin muutakin. Eipä siinä ainakaan menetä mitään.

siitä reissusta...

Eilen olin siis Luonnontieteellisessä museossa, missä olen varmaan viimeksi käynyt lapsena. Tässä on tuo rakennus, mutta vähän muutin kuvaa.

Giganotosaurus -luuranko tuijottaa meitä muokattuna tuossa.

Tämä iso aula pitää sisällään nuo luurangot ja pääsee katsomaan, mitä kaikkea ympärillä on kasveista eläimiin.

Tämähän on ollut joskus eläinmuseokin ja varmaan tuossa kuvassa oli niitä ensimmäisiä täytettyjä eläimiä.

Oli kyllä mielenkiintoista nähdä elämän kiertokulkua. Tai nähdä karhun koko tai kotka tai vaikka ketun karvaa tunnustella. Paljon oli kylttejä, että saa koskea. Kokeilinkin kivien pintoja ja eläinten karvaa.Suosittelen tuolla luonnontieteellisessä museossa käymistä. Tulipahan nähtyä taas jotakin uutta ja sai ihmeteltävää.

sitten joskus...

Eilen onneksi pääsin ulos tekemään lenkkini ja otin samalla muutaman kuvan. Tänään sitten sataakin, joten voipi olla, että joutuu vaan sadetta ihailemaan.

Kuvankäsittelysaralla yhdistelen vanhaa oppimaani tähän hetken kokeiluihin. Tulee kyllä aika mielenkiintoista jälkeä.

Elämisen saralla stressi jatkuu ja vielä en ole keksinyt keinoa rikastua. Tai edes tulla normaalisti toimeen. Kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja tulee katsottua, mutta vielä en ole löytänyt ratkaisua kroonistuvaan velkaantumiseen. Jotenkin pitäisi saada kierre katkaistua. Mun alan töistä vaan ei saa kunnon palkkaa ja laskut ei vähene, vaikka tulot vähenisikin.

Olisi vaan kiva tulla omillaan toimeen ja nähdä jotakin valoa tähän tilanteeseen. Mutta ehkä sitten joskus...

omituisia sattumuksia...

Aika hauska piirrosmainen tuosta kuvasta tuli. Otin kuvan Helsingin rautatieasemalla ja tuo pulu viipetti sellaista vauhtia, että oli aina kuva-alueelta pois. Sitten tänään huomasin nuo kivikuviot, jotka tekevätkin kuvaan kivaa lisää. Tässäkin näkee, kuinka kuvaan saa jotakin uutta. Olin heittää koko kuvan roskikseen, kun keksin siihen tuon piirrosmaisuuden lisätä ja musta nuo sopivat yhteen.

Tulipa tässä kaksi omituista sattumustakin mieleen. Olin aikoinaan tutuilla kylässä ja yleensähän ollaan vierasvaraisia. No, näille tutuille oli tärkeänpää rahan kerääminen ja säästäminen, vaikka olivat jo tosi varakkaita.

No, meikämanni istutettiin pöytään homeisista purkkihedelmistä tehdyn piirakan ja ikivanhojen keksien ääreen. Siinä vastapäätä istui perheen murrosikäinen oman, tuoreen keksipakettinsa kanssa ja mussutti siitä tyytyväisenä meikäläisen miettiessä, että mitäköhän tuosta pöydästä ulkaltaisi syödä, ettei itse sairastuisi. Näinpä ekan kerran, kun rauhallinen perheenpää sanoi, että nyt meni emäntä jo vähän liian pitkälle säästäväisyyden kanssa.

Ja sarjassamme kaikkea voi todellakin sattua: eräs nainen oli treffeillä ja istui tyytyväisenä ja pikkaisen humaltuneena pöydän ääressä. Hymyili hän isoa hymyään ja mies istui oman lasin ääressä vastapäätä. Tilailtiin juomia ja kynttilät koristivat kauniisti kapakkia. Saipa nainen päähänsä antaa suukon miehelle. Tuli siitä pitkä suukko ja samalla meinasivat naisen hiukset palaa. Olivat nimittäin pitkät hiukset valuneet kynttilän päälle ja syttyneet palamaan. Onneksi naisella ei ollut lakkaa hiuksissa. Suukon jälkeen nainen katseli ympärilleen, kun ihmiset kauhistuneena katsoivat naisen hiuksia. Ilmaan leijui palaneen haju. Nainen pikkuhiprakassa sammutti rauhallisesti tulen hiuksistaan ja jatkoi hymyilyään miehelle.

kolmen kuvan kertomaa...

Helsingissä kun oli taas aikaa, niin kiertelin paikkoja. Tuli lintu vastaan tuossa puussa ja marjoja nappaili. Yritin ottaa kuvaa ennen kuin pyrähtävät lentoon, mutta ei tullut terävää, blääh.

Yhdistelin taas pari kuvaa, kun tuo rakennus yksistään oli niin tylsän näköinen. Eipä vaan näy tuota ruusua tuossa kuvassa kovinkaan hyvin. No, ainakin siinä on pirteää punaista tämänpäiväisen harmaan tilalle.

Mun ystäväni on hurahtanut tällaisiin hienoihin mineihin. Tässä vielä imelsin vaikutelmaa, kun laitoin nuo terälehdet auton päälle vaeltelemaan.

Elämä tv:n opastamana.. sekä että -suhde... Helsinki -kuvaa

Pelastusrengas -kuva on Hesan Hakaniemestä ja toinen kuva oli Mannerheimintien talon ikkunassa.

Jännä juttu, kun on näitä kaikenmaailman ns. tositv -ohjelmia jos minkäkinlaisia. Tänäänkin katsoin Inhimillistä tekijää, jossa on välillä ihan hyviäkin aiheita. Sitten tuli Suhdekorjaamo, jossa yksi suhde yritettin korjata, mutta kiville meni. Tai yksi päivä katsoin, kun perheeseen tuli lasten käytöksen korjaaja ja yleensä hän pystyi perheen sotkuja selvittämäänkin.

Aika erikoiseen tilanteeseen me ollaan menty. Aina tai melkein tarvitaan joku ulkopuolinen korjaamaan joku perheen ongelma ja paljastavimmillaan se näkyy tv:ssä.

Vaikka olenkin aika avoin, niin en tiedä, pystyisinkö tai haluaisinko parisuhdekiemuroitani tv:ssä ratkaista. Ja välillä kun on vielä niin kimurantteja ja suhde ei toimi, niin pohdi sitä sitten siinä tv:ssä. Ehkä mulla ei tuohon olisi rohkeuttakaan.

Olisi kyllä kiva olla kerrankin tasaveroisessa suhteessa. Mulla kun suhteet tuntuvat olevan joko tai suhteita. Siis toiseen turvaudun ja hänelle uskallan kertoa ajatuksiani tai sitten toista hoivaan ja ihastun päättömästi ja olen itse se tukija ja kuuntelija. Mitenköhän sitä oppisi samassa suhteessa nuo kummatkin roolit ottamaan. Välillä olisi kuuntelija ja tukija ja välillä taas itse saisi tukeutua. Enpä ole sellaiseen törmännyt, korkeintaan jossakin varatussa (joihin en halua sen enenpää sotkeutua). Mutta siis omassa suhteessani en ole tuota tasaveroista nähnyt. Tuli vaan tuota suhdekorjaamoa katsellessa sellainen olo, että olisiko mahdollista nuo vuorottelevat "roolit". Vaikea vaan yleensä nähdä miehessä nuo molemmat puolet. Yleensä näen joko toisen tai toisen. Liekö mun näkökyvyssäni jotakin vikaa vai törmäänkö aina vähän erikoisenpiin tyyppeihin... Hm...

ollako subjektiivinen vai objektiivinen vai siltä väliltä vai mitenkä...

Lueskelin noita blogeja iltani ajankuluksi ja taasen kerran törmäsin aiheeseen, mitä saa blogissaan kirjoittaa. Siis voiko kirjoittaa siitä, mistä haluaa vai pitääkö jotenkin kaunistella tai olla objektiivinen. Tämä blogihan on oma harrastus ja vapaaehtoinen sellainen. Tämä ei ole työ, ei ainakaan useimmille täällä. No, eikö tässä voi sitten kirjoittaa hyvän maun puitteissa ihan mistä vain.

Tai jos asuu ulkomailla, niin pitääkö silloin Suomi-kuvaa kiillottaa vai voiko kirjoittaa ihan mistä haluaa jopa negatiivisista asioista. Itse en ole asunut ulkomailla, joten en tiedä, miten se vaikuttaisi omaan kuvaani Suomesta. Ne kerrat taas, mitä olen ulkomailla vieraillut, on saanut mut katsomaa joitakin asioita kriittisemmin Suomesta.

Niin miksi ei voisi mielipiteitään kirjoittaa. Ei kait Suomi osaa loukkaantua. Se on maa. Se ei ole yhtä kuin yksittäinen ihminen tai kaikki ihmiset täällä. (heh, pitipä tuokin noin ilmaista).

Kuten olen ennenkin maininnut olen joskus joutunut perustelemaan kantaani loputtomiin sun muuta väittelyä, että en enää jaksa. Siksi kait kirjoitan joskus aika neutraalisti. Tosin se on mun tyylini. Ja kyllä taasen sitten joitakin asioita kritisoin, mikä mielestäni on täällä huonommin kuin esim. muissa Pohjoismaissa. Niistä asioista jopa löytyy tutkittua tietoa.

Jokaisella meillä on oma tapa hahmottaa tätä maailmaa ja elinympäristöään ja kirjoittaa sen pohjalta. Jopa sama elokuva voidaan nähdä eri tavallla. Ja samoin todistajalausunnot voi täysin poiketa toisistaan. Me ihmiset nyt koemme asioita eri tavalla.

Musta on hienoa, että jos ulkomailla asuu, niin löytää siitä maasta jotakin positiivista. Sen takia kait siinä maassa asuu. Muutenhan sitä olisi jo muuttanut pois.

Ja sen takia mä kait vielä asun Suomessa, että täällä on jotakin positiivista, joka pitää mut täällä. Mutta se ei tarkoita, että en näkisi tämän maan ongelmia. Tai en voisi vertailla maita keskenään, no vajavaisilla tiedoillani kylläkin, mutta kuitenkin. Näitä miettii taas omatekoinen objektiivis-subjektiivinen vertailija-ajattelija.