saappaat käsiin...

Löysin kuvan itsestäni konttausiässä. Niin kuin näkyy mulla oli saappaat käsissä. Mennä viipotin tosi lujaa ja tuumin, että näin suojaan käteni. Vauhdikas vesseli olin ja aina menossa. Tosin kun tätä kuvaa katsoo, niin tämä vakava pohtijapuoleni on tainnut olla olemassa jo aivan pienenä.

lapsuudestani...

Koska olin lapsena paljon maalla isovanhempieni luona, niin en nähnyt isääni useinkaan. Siinä sitten hauskutin muita bussissa olijoita, kun totesin isäni nähtyäni, että "tunsin sut heti, kun sulla on niin iso nenä".

Ja musta löytyy paljon kuvia, kuvia, joissa istun kana sylissä. Mulla oli sokea kanakin, jonka vein veteen, niin se tajusi juoda ja siemensäkkiin ja se tajusi syödä. Suru oli suuri, kun sain kuulla, että se kana piti lopettaa, kun isovanhempani eivät ehtineet sitä noin hoitaa.

Ehkä olen kertonutkin, mutta olin oikea villikko lapsena. Ei varmaan nyt uskoisi, mutta sellainen olin. Kerrankin sain päähäni katsoa, mitä tapahtuu, kun kananmunan heittää maahan. No, kanasethan söivät sen heti. Sen verran kiehtovaa puuhaa tuota oli seurata, että hain lisää kananmunia ja heittelin niitä pitkin ja poikin kanalaa. Oli siinä heittelemistä, kun kanojakin oli 100. Jäin tietysti kiinni kananmunien rikkomisesta ja äitini sitten maksoi rikkomani munat. Selitykseksi kerroin, ettei kanoja oltu ruokittu sinä päivänä.

Kun kasvaa enimmäkseen ilman ikäisiään leikkikavereita, mielikuvitus kasvaa kummasti. Serkkuni, jotka olivat järjestään mua kymmenen vuotta nuorempia riehaannutin niin, että eivät saaneet illalla nukuttua. Olin saanut koko porukan ylikierroksille, kun keksin niin jännittäviä riehumisleikkejä. Vanhemmat vaan eivät olleet samaa mieltä leikkien hyvyydestä.

Olin oikea kyläluuta ja olin ensimmäisenä paikalla, kun meille tuli vieraita. Ja niitähän maalla riitti. Milloin kukakin sukulainen tai vieras poikkesi käymään ja heti oli pidot valmiina.

rönsyilyä...muokattua piparia...

Kuvissa on pipareita, mutta en malttanut olla muokkaamatta.

Luin tällä kertaa Hesaria netistä, vaikka onhan mullla sunnuntai versio omanakin. Tuli vastaan juttua tilatusta joulupukista. Ihmiset kertoilivat, kuinka tilattu pukki ei osannut laulaa tai käyttäytyä tai oli jopa tuiskeessa ja veloitti kuitenkin 50 euroa.

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, ettei meidän ole tarvinnut ikinä tuohon vieraaseen pukkiin turvautua. Maalla meille tuli naapuri pukiksi ja oli se jännää, kun pukki tuli. Vasta myöhemmin tajusin, että meidän naapurihan se siinä on. Mutta joka tapauksessa se pukki ei tuottanut pettymystä ja laulettiin ja pukki jakoi lahjoja. Ja niitähän piisasi, kun pukki alkoi jakaa 24 ihmisen lahjat. Taisi siinä pari tonttuakin tulla avuksi. Taisin itsekin jakaa lahjoja, ettei mene yömyöhään koko touhu.

Vielä kaksikymppisenä oltiin maalla tutulla porukalla. Silloin laulettiin ja esitettiin serkun kanssa tip tap -laulua. Oli meillä hauskaa ja oli katselijoilla.

Tuon yhteisen joulun jälkeen en sitten olekaan joulua maalla viettänyt, mutta vieläkin moni asia palaa mieleen. Kaipaan sitä yhdessä tekemistä, kuusen hakemista. Haettiin kuusi omasta metsästä. Sitten laitettiin tupaan vähän kuivumaan ja seuraavana päivänä alkoi koristelu. Kaipaan myös hyviä, itse tehtyjä jouluruokia. Kaipaan sitä isoa taloa ja sitä, että ulosmennessä on lääniä, missä kävellä tai hiihtää. Sai nauttia luonnon rauhasta ihan kotiovelta. Kaipaan puilla lämmitettävää saunaa ja lumessa kierimistä (johon ei kyllä enää niin paljon hinkua).

No, hyviä muistoja mulla ainakin on. Ja ehkä joukossa joku huonokin. Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä ja en muista noita huonoja. Tai sen muistan, kuinka sain tiskata tuon aterian jälkeen. Siinä oli tekemistä, tuossa tiskissä, kun 24 henkilön etu- ja jälkiruoka-astiat alkaa tiskaamaan. Ja tiskaaminen ei ole kivaa, kun on itse pitkä ja lavuaari on tehty 150 pitkälle ihmiselle. Selkähän tuossa hommassa menee.

Äh, ei mun pitänyt valittaa eikä muistella. Tällainen juttu tästä nyt siten muotoutui. Mitä muistoja joulu sulle tuo, jos ajattelet aikaa taaksepäin?

saippuakuplia ja animaatiota...

Tästä kuvasta tulee niin hyvälle tuulelle, että laitoin se muillekin ihailtavaksi. Miten kivaa olikaan puhaltaa noita saippuakuplia kaiken maailman systeemeillä. Muksunikin tykkäsi tuosta hommasta aina.

Kuten varmaan lukijat ovat huomanneet, että mua lapsettaa aina välillä. Lapsuudessa kun oli mukaviakin aikoja. Tuo video on musta aika hauska. Sopii hyvin tuohon lauluun.

Onneksi elämässä on hauskojakin hetkiä ja sellaisia, joista tulee hyvälle tuulelle. Välillä on mukava olla lapsellinen ja tehdä joitakin lapsellisia asioita. Pitää pään nuorena tai ainakin luulen niin. Tai ehkä en kasva ikinä aikuiseksi, tiedä häntä...

keinua ilman huolta

Keinutaan ja keinutaan. Olisi mukavaa olla taas muksu ja keinua huolensa taivaisiin. Istua ja ottaa vauhtia ja olla ajattelematta mitään. Niinhän sitä muksuna teki jotakin ja unohti huolensa, ainakin enimmäkseen. Sitä sellaista tässä hetkessä elämistä kaipaisin. Olisi kiva vain keinua ja antaa tuulen koskettaa ihoa. Nauttia ulkoilmasta ja maisemista. Olla ilman huolen häivää. Olla läsnä tässä ja nyt.

lihasta, nälkää ja tunnetiloja

Kohta voin kuulua kadonneiden lihasten metsästäjiin. Olen tässä muutamassa kuukaudessa kaventunut, en siis laihtunut, vaan lihaksia on pudonnut. Ensin yritän ikäni sopeutua siihen, että mulla on naisena isohkot lihakset ja nyt sitten katselen kutistunutta vartaloani.

Ja toinen asia, minkä kanssa olen saanut tasapainoitella, niin on syöminen. Syön eri tunnetiloihin. Jos olen iloinen, saatan ottaa pullapalan, jos olen surullinen, saatan ottaa suklaata. Siis tunteet vaikuttavat aika paljon siihen, mitä syön ja kuinka usein. Ehkä tämä juontaa lapsuudesta, kun silloin sai jäätelöä, kun oli paha mieli. Kerrankin lappasin sitä sitten melkein kaksi litraa yksin ja silloin oli kyllä vähän huono olo.

Tosin en liho niin paljon, kun päivisin ei ole nälkä. Varsinainen nälkä tulee silloin, kun on töissä ja on väsynyt ja sitten syö. Nyt syön iltaisin. Aamulla ei ruoka maistu.

Muutenkin meidän perheessä toi syöminen oli aika mielenkiintoista. Isä kun oli itse joutunut elämään vähällä ruualla jonkun aikaa, niin hänestä ruokaa ei saanut jättää lautaselle. Ehei, vaan ensin lautanen täyteen sapuskaa ja sitten se piti syödä tyhjäksi. Menihän siinä tottuessa tovi, mutta sitten sen hotkaisi kuin vanhasta tottumuksesta. Vieläkin olen nopea syömään. Hyvin on oppi mennyt perille.

esittää

Tuleepa mieleeni, kun vielä seitsemän vanhana halusin esiintyä. Olipa häät ja esiintyjät valittu. Mä viime tipassa ilmoitin, että haluan laulaa. Luvanhan sain ja esitin komeasti joululaulun. En sitten tiedä, oliko laulu huonosti valittu vaiko mun äänessä vikaa, mutta herätin kuuntelijoissa lähinnä huvitusta. Ehkä he luulivat, että halusin huvittaa vieraita, vaikka mä halusin vaan toteuttaa itseäni.

No, en ole mieluusti tuon tapahtuman jälkeen esiintynyt. En voisi kuvitellakaan meneväni idolsiin itseäni mokaamaan ihan julkisesti. Mulle riitti kyllä häävieraitten nauraminen.

Mulla on muutenkin sellaista vikaa, että huvitan ihmisiä, kun olen vihainen. Onkohan mun suuttumistavassa jotakin sellaista että, vastaukseksi saa vaan naurunröhähdyksiä, kun haluaisi saada tukea harmittelulleen.

lapsenakin

kanoja meidän maalla ja niitähän riitti
Kävin päivittäin ruokkimassa kanoja ja viemässä niille jotakin vihreää. En muista, minkä ikäinen olin, mutta toivottavasti en kovin vanha. Olin nimittäin saanut älynväläyksen. Halusin katsoa, kun kanaset syö omia muniaan. Nehän syö niitä silloin kun nämä munat on vähänkin rikki.

Mä heittelin munia pitkin seinää ja lattialle ja seurasin lumoutuneena, kuinka nämä kanat juoksi ja söi sitten ne omat tuotoksensa. Siinä taisi mennä koko päivän munat.

Mummi ja vaari tietysti vähän hermostuivat ja äiti kiltisti maksoi heille jotakin mun tuhotyön jäljistä.

Kun nainen vaikenee, niin hän tekee sen siksi, että haluaa sanoa jotakin.

lapsena

Mulla oli pienenä aina kova vauhti päällä. Mä olin nopea liikkumaan ja keksin aina kaikenlaista. Olin milloin rannassa tai milloin navetassa. Koskaan en satuttanut itseäni. Energiaa riiitti ja yksinkin osasin leikkiä.

Siinä iässä, kun konttailtiin, niin meikäläinen ei laittanut kumisaappaita jalkoihin vaan nokkelana tyttönä keksin laittaa ne käsiin. Kädet ei likaantuneet ja vauhti parani.

Välillä oikein kadehdin sitä kekseliästä ja energistä itseäni. Haluaisin vieläkin olla sellainen: utelias, rohkea, kekseliäs ja liikkuva.

lapsena

Tuli vaan mieleen lisää lapsuusmuistoja, kun kerran sille tielle lähdin. Tänään on muutenkin hyvä päivä muistella menneitä ja ajatella tätä hetkeä.

Mulla oli tapana uida vastakkaiselle rannalle ja ottaa vaatteet muovipussiin mukaan. Tosta kuvasta näkee matkan. Olin silloin varmaan joku 12 ikäinen. En muista tota ikää niin tarkkaan.

Voin sanoa, että meinasi kyllä loppua voimat kesken, kun lähdin tuonne vastakkaiselle rannalle uimaan. Musta oli vaan kiva kokeilla, miten voimat riittävät, että jaksanko mä uida. Kait sillä tavoin olin uhkarohkea.

Mun pikkuserkun isä muistaa mut vieläkin noista uintireissuista ja jaksaa siitä mainita. Olen ainakin jäänyt mieleen.

lapsena

Olen aina pitänyt eläimistä ja myös maalla näitä eläimiä riitti. Oli kissa, kanoja, lampaita, lehmiä ja joskus jopa hevonen. Kissastani pidin tosi paljon ja sitten kanoista. Kesytin ja työnsin lempikanaani pitkin pihaa. Suvulla oli taas ihmettelemistä.

Kanoillahan on tämä nokkimisjärjestys ja mun lempikanani oli porukan viimeisinpänä ja sitä tietysti nokittiin. Niinhän ne kanat tekevät. Siis nokkivat. No, tämä mun kananen alkoi voida huonosta, vikana kun se oli. Sen höyhenet muuttuivat kellertäviksi ja muutenkin se alkoi olla apaattinen.

Mä keksin siinä aikani kuluksi ja suivaantuneena, että mun lempikanaahan ei kohdella huonosti, että kokeilen muuttaa nokkimisjärjestystä. En sitä siinä tietoisesti ajatellut. Halusin vain kanaseni voivan paremmin. Otin kanani nokasta kiinni ja nokkaisin sillä kaikkia muita. Niitä oli sellainen ehkä kahdeksan kanaa yhteensä. Ja aikani kun olin sitä tehnyt, niin muut kanat alkoivat hyväksyä tän mun kanan porukan johtajaksi. Ja se oli tosi kiltti kunkku ja voi tosi hyvin. Ja mä olin onnellinen, kun mun kananen voi hyvin ja kukoisti.

Niin että siis nokkimisjärjestystä voi muuttaa jopa kanasilla.