keskiviikkona

lapsuudestani...





Koska olin lapsena paljon maalla isovanhempieni luona, niin en nähnyt isääni useinkaan. Siinä sitten hauskutin muita bussissa olijoita, kun totesin isäni nähtyäni, että "tunsin sut heti, kun sulla on niin iso nenä".
Ja musta löytyy paljon kuvia, kuvia, joissa istun kana sylissä. Mulla oli sokea kanakin, jonka vein veteen, niin se tajusi juoda ja siemensäkkiin ja se tajusi syödä. Suru oli suuri, kun sain kuulla, että se kana piti lopettaa, kun isovanhempani eivät ehtineet sitä noin hoitaa.
Ehkä olen kertonutkin, mutta olin oikea villikko lapsena. Ei varmaan nyt uskoisi, mutta sellainen olin. Kerrankin sain päähäni katsoa, mitä tapahtuu, kun kananmunan heittää maahan. No, kanasethan söivät sen heti. Sen verran kiehtovaa puuhaa tuota oli seurata, että hain lisää kananmunia ja heittelin niitä pitkin ja poikin kanalaa. Oli siinä heittelemistä, kun kanojakin oli 100. Jäin tietysti kiinni kananmunien rikkomisesta ja äitini sitten maksoi rikkomani munat. Selitykseksi kerroin, ettei kanoja oltu ruokittu sinä päivänä.
Kun kasvaa enimmäkseen ilman ikäisiään leikkikavereita, mielikuvitus kasvaa kummasti. Serkkuni, jotka olivat järjestään mua kymmenen vuotta nuorempia riehaannutin niin, että eivät saaneet illalla nukuttua. Olin saanut koko porukan ylikierroksille, kun keksin niin jännittäviä riehumisleikkejä. Vanhemmat vaan eivät olleet samaa mieltä leikkien hyvyydestä.
Olin oikea kyläluuta ja olin ensimmäisenä paikalla, kun meille tuli vieraita. Ja niitähän maalla riitti. Milloin kukakin sukulainen tai vieras poikkesi käymään ja heti oli pidot valmiina.

6 kommenttia:

hanne kirjoitti...

Tulee niin hyvä olo kun lukee toisen lapsuuden maisemista muistoja..Ne saavat itsenkin jonnekin kauas ajattomuuteen..Maalle, järven syliin ja puiden oksille..

tia kirjoitti...

Olet sinä kaikkea ennättänyt tehdä, hauskoja lukea ei silloin sinulle tai äidillesi varmaankaan, siis jälkeenpäin kun olit tehnyt.

Nyt on vesijumppa edessä sinne kohta riennettävä.

Yvioon kirjoitti...

hanne, onneksi sitä voikin joitakin asioita kertoa huumorilla. Näkee asiat toisin näin vanhenpana. Ja aika kuultaa muistot.

Ja lapsilla on on tuota mielikuvitusta. Ja kekseliäisyyttä.

tia, niin nyt nuo asiat tuntuvat hauskoilta. Silloin ei varmaan ollut, ainakaan vanhemmilleni. No, ei mua ainakaan mielikuvituksen puutteesta voi syyttää, heh.

Me Lolita kirjoitti...

Lapsuuden muistojen kirjoittaminen on tärkeää itsellesi ja lapsillesi. Aikusena heitä kiinnostaa, millainen sinä olit lapsena. Laita jutut talteen, vaikka vanhan valokuva albumin väliin.
t Annu

Nan kirjoitti...

Minustakin on mielenkiintoisia lukea tällaisia lapsuusmuistoja :) Ne lapsuuden kokemuksethan kun tosiaan näkee näin aikuisena ihan erilailla kuin lapsena.

Yvioon kirjoitti...

Me Lolita, mulla on osa noista jutuista jo albumin välissä. Äitini on joitakin kommelluksiani kirjoittanut ylös. Ja osan olen kertonut muksulleni.

Nan, kiva kuulla. Joitakin kivoja muistoja löytyy. Osa on aika synkkiäkin. Halusin tähän koota noita mukavampia juttuja.