perjantaina

kivoja paikkoja...


Kun nyt olen tässä kertonut kommelluksistani työelämässäni ja lapsuudessani, niin mietin, olenko ollut myös hyvässä työpaikassa ja millainen se on ollut.
Kerran olin työpaikassa, jossa ensinnäkin sain kahden viikon perehdytyksen työhön. Ja pomo oli kiinnostunut, miten jaksaa. Siellä olin montakin kertaa töissä, kun viihdyin työssä ja työkavereiden seurassa. (Siihen vaan kuuluu myös yötyötä, joten nykyisin en halua olla yöllä töissä.Ei ole kiva liikkua yöaikaan ja toisaalta julkiset eivät hyvin silloin liiku)
Meillä oli yhteishenkeä ja apua pystyi kysymään toiselta. Kaikenlaisia ihmisiä oli töissä. Oli pitemmälle kouluttautuneita ja vähemmän koulutettuja. Oli nopeita ja näppäriä ja myös vähän hitaanpia. Kaikki sovittiin kuitenkin samaan työtilaan.
Kerran olin rahoitusalan firmassa. Ja siellä vasta rentoa ja fiksua porukkaa olikin. Ensinnäkin mut perehdytettiin kaksi viikkoa töihin. Toinen tuollainen paikka. Ja sitten sain rauhassa tehdä työni ja puhua tauoilla. Pomo oli hyvä pomo, reilu ja aikaansaava. Siellä oli hyvä henki, mikä vielä näkyi kaikessa tekemisessä. Tuossa pari esimerkkiä kivoistakin paikoista.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2002/2002-04-16/ajankohtaista/teema

4 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Ihmisistä ja heidän aikaansaamastaan hengestähän työpaikkojen viihtyvyys on kiinni. Yksi öklötys voi sen pilata. Olkoon sellaisia harvassa, ja jokainen huolehtikoon positiivisesta ilmapiiristä. Kivaa viikonloppua!

Yvonne kirjoitti...

Rita, tuon olen itse kanssa huomannut. Ihmiset vaikuttavat tosi paljon ja varsinkin nyt olen sen tajunnut. Arvostan hyvähenkistä työpaikkaa entistä enemmän. Ja ei tarvita kuin tuo yksi sitä ilmaa pilaamaan. Kun voisikin itse tehdä sen mukavahenkisen työpaikan. Ja mietinkin, miten voin itse sitä hyvää ilmapiiriä pitää yllä.

Samoin sulle kivaa viikonloppua.

Susa kirjoitti...

Tama onkin hyva aihe, laittoi miettimaan... Mulla on ollut kaksi tyopaikkaa missa oli ihana olla toissa, molemmat kun olin teini Suomessa :)

Yvonne kirjoitti...

Susa, itsekin olen miettinyt näitä työpaikkojani ja hyviä sellaisia.:)

Ja tämä aihe kun on ollut esille. Viime aikoina olen törmännyt huonohenkisiin työpaikkoihin, mutta uskon, että parempiakin on olemassa.