kuvaa...kaukokaipuuta... nettimaailma...

Heräsin jo puoli kahdeksan, mikä on aikaista mulle. Näin levottomia unia ja en ollut varma, onko tänään työpäivä vai vapaapäivä. No, onneksi oli vapaapäivä. Saa vielä tämän päivän olla ja touhuta omiaan.

Luin Hesarista, että eilen tuo Googlen hakukone sekoili. Pitäisköhän varmuuden vuoksi käyttää noita muitakin hakukoneita, ettei ole vain yhdestä riippuvainen.

Aamuni ratoksi tein taas tämmöisen Gimp-piirustuksen. Olen nyt ihastunut näiden abstraktiversioiden teosta. Näihin voi liittää ihan mitä vaan ja katsoa sitten lopputulos. Välillä miellyttää omaa silmää ja välillä ei, mutta onpahan vaihtelua noiden valokuvien muokkaukseen. Jatkan kyllä niitäkin, mutta haluan kokeilla koko ajan jotakin uutta.

On jännä ajatella, kuin nettiaikana voidaan olla yhteydessä ympäri maailmaa. Mäkin olen tuolla StumbleUponissa kirjoitellut ihmisten kanssa. Tuleepahan tuota englantia treenattua. Ja samalla kuulee kuulumisia toiselta puolelta maailmaa. Kuten esim. että Australiassa on tällä hetkellä kuuma, 45 astetta lämmintä ja maastopaloja.

Näin on mun aamu lähtenyt käyntiin. Mites muilla mahtaa sunnuntai käynnistyä?

kyllä tämä tästä vielä...

Nyt pidän tämän pohjan vähän aikaa, etten muuttele tätä koko aikaa. On vaan niin vaikea löytää sellaista pohjaa, joka olisi mun mielestä täydellinen. Tuntuu, että siinä on aina jokin vika, mutta nyt yritän antaa olla tämän version.

Tässä on vielä tämä kuva, josta tämä pohja on tehty. Musta tuosta kuvasta tuli taas aika hauska. Nyt yhdistelin vanhaa kuvaa ja tein siihen jotakin uutta. Myöhemmin voin taas laittaa valokuvia, kunhan näen, miltä ne näyttävät tässä.

Kyllä tämä täydellisyyden tavoittelu on hankala piirre, kun mikään ei miellytä omaa silmää ja sitä vain katselee kriittisesti näitä tekeleitään. Ekasta pohjasta olin tosi ylpeä. Siinä oli sellainen tunne, että sainpas tehtyä. Sen takia jätin sen tuonne toiseen blogiini, että se muistuttaisi mua tuosta hyvästä tunteesta ja en niuhottaisi tällä toisella puolella.

ikävä vanhaa tekniikkaani...

Väsymys vaivaa vieläkin, mutta tällä hetkellä on vähän parempi olo. Tämä liikkuu niin kuin aalloissa. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. No, kun kerran nyt on parempi olo, niin yllätys, yllätys, sain väsättyä kuvan vanhalla tekniikallani.

Mulle nääs kävi ohrasesti. Kun laittelin kuvia tuonne paikkaan, niin tavallaan yritin pelkistää mun luovaa prosessia. Se nyt sittten vaikutti niin, että mun joistakin kuvista tuli tylsiä. Eli tavallaan kadotin tuota puolta.

Nyt sitten muistelin, miten noita kuvia olen väsännyt ja tässä taas uusi kuva tehtynä vanhalla tekniikalla. Ja onpa mulla ollut ikävä tuota vanhaa tyyliä. Silloin mä kokeilin ihan mitä vaan.

Tosin tuolla kuvamestassa sanoi yksi kuvaaja, että olen rohkea kokeilija. No, mitäköhän rohkeutta tämä kuvien muokkaus vaatii. Sen kun vääntelee vaan ja kokeilee kaikkea. Ei se sen kummenpaa ole.

lumen paino... puhelimella opetus...

Ulkona sataa tuollaista lumen ja tihkun sekamuotoa ja onneksi ei enää tarvitse lähteä ulos. Kävin tänään nimittäin katsastamassa tuttuja paikkoja ja katsomassa, löytäiskö jotakin kuvattavaa.

Lisäsin kuvaan vielä enemmän lumentuntua, vaikka oksat jo painuivat lumen painosta.

Muksullani oli eilen kinkkinen Exelin ja Accesin käyttöongelma ( miten liittää Exelin taulukko Accesiin). Onneksi olen säilyttänyt vanhat kirjani kauppiksen ajoilta. Löytyihän multa Tietokoneen ajokortinkin kirjat. Ekan osan olen suorittanut, mutta tuo AB -ajokortti on vielä ajamatta. Löysin kuitenkin Tietokoneen käyttätaito 1 ja 2 ja selitin puhelimessa miten nuo taulukot yhdistetään. Sain siis toimia opettajana asiassa, jota meillekään ei oltu opetettu. Joten kirjat ajoivat asiansa. Niistä löytyy tietoa ja voi soveltaa vaikka puhelimen välityksellä.

juttua aina vaan... variksen kera...

Varishan se tässä muokattuna ihmettelee. Kun ei ollut alkuperäinen kuva kummoinenkaan, niin muokatun elämän annoin sille. Johan näyttää heti paremmalta.

Mulla on yksi tuttu, joka soittelee mulle koko ajan ja puhua pälpättää. Siinä sitten kuuntelee tai ei, niin toinen jatkaa vaan juttua. Hänellä on oikein soittorinki, jota hän pitää yllä pitkin päivää. Jos ei yksi ehdi vastata tai puhua, niin seuraava kehiin vaan. Kyllä joku jossakin vaiheessa vastaa ja kuuntelee ne samat jutut aina vaan. Ja aina riittää juttua vaihtuvista miesystävistä, sairauksista tai muista oikein mielenkiintoisista tapahtumista.

Koskaan ei vahingossakaan kysytä, mitä toiselle kuuluu tai miten menee kuin korkeintaan lisämausteeksi. Vastausta ei keretä jäädä juttelemaan. Taitaa ihmisellä olla ensinnäkin Napoleon -kompleksi ja sitten vielä rakastaa kuunnella omaa ääntään. Mutta miksi pitää olla se toinen kuuntelemassa. Vähemmän rasittaisi muita ihmisiä, kun puhuisi itsekseen vaan. Itselle voisi rauhassa selittää ne samat jutut ja itseä ei häiritsisi ollenkaan.

Taitaa todellakin olla, että muista kiinnostuminen on katoava luonnonvara ja omat asiat pitää kaikille vaan toitottaa. Kun kerrankin kehtaisi toiselle sanoa, että en ehdi nyt vaan kuunnella ja että olisi kiva, jos muakin kuunneltaisiin. Mutta kun hänestä on kyse, niin parempi vaan, etten hänelle asioistani kerro ja muutenkin vastaan puhelimeen harvakseen.

kysely... ruusukuvaa...

(Uusi kuva on taas ilmestynyt http://photokiertm.blogspot.com/ .)

Laitoin kyselyt tuohon vieruspalkkiin maksamattomien laskujen paikoista. Ottakaan ihmeessä osaa. Ja jos tuossa ei ole sopivaa vaihtoehtoa, niin tännekin voi kommentoida.

Mä nimittäin itse en ole vielä keksinyt hyvää tapaa, miten pitää laskuja. Paikka pitäisi olla sellainen, että helposti saa siitä laskut ja toisaalta ei olisi liian näkyvillä.

Tuossa kuvassa on mun tämänhetkinen paikka, joten ei taida olla ilo silmälle. Uutta paikkaa haikailisin ja siistiä pöytää. Laitan uuden kuvan sitten, kun olen siivonnut tuon pöydän ja saanut laskuni järjestykseen. Aikataulua en voi sanoa, kun näissä paperisiivouksissa saattaa kestää.

Erehdyin nimittäin luvata muksulleni, että siivoan nämä pöytätasot ja piirongin päälliset sun muut tasot lehdistä ja papereista. Olen halunnut tehdä tuon pitkän aikaa, mutta en ole vaan saanut aikaiseksi.

väritettyä kuvaa...

Mulla oli sellainen luova katkos. En keksinyt millään mitään uuutta. Olishan tuolla ollut vanhoja muokattuja kuvia, mutta halusin katsoa, josko voisin yhdistää vanhaa ja uutta.

Noihin kuviin laitoin sitten vanhaakin ja tuota väriä sitten kokeilin kanssa. Musta aika kivoja tuli. Jotenkin välillä tuntuu, että on kokeillut kaikkia mahdollisia vempaimia, mitä Gimpissä on. Ja sieltä ei löydy nappulaa, jota en olisi kokeillut.

Hesan Kinopalatsissa olisi viiden euron leffapäivä tänään. Mietinkin, että olisiko pitänyt lähteä eläviin kuviin tänään, mutta tässä sitä vielä koneella roikutaan.

Nyt ne on sitten lisätty tähän alas. Ja keksin vihdoin ja viimein, miten toi lisääminen toimii. On näissä lisäyksissä oma kikkansa, mutta oppiipahan koko ajan jotakin uutta ja aika ei kyllä tule täällä pitkäksi. En voi valittaa, että olisin mitenkään pitkästynyt.

puolitajutonta juttua...

Vitsi, kun keksisi, miten toi Adsense oikein toimii. Ne jo lähettivät mulle kyselyn, miksi en sitä käytä. No, kun en ymmärrä ohjeita, miten niitä saa näkymään tähän. Ei voi sitten mitään. Ehkä mä keksin sen jujun tai sitten en.

Nyt taitaa mun kuvakokeilut mennä ihan himmeeksi, kun yhdistelen siihen nyt ihan mitä sattuu. Tuo yläkuva on taas sellainen kokeilu, johon lisäsin kaikkea ja nyt sitten ihmettelen, että mikäköhän ton kuvan idea on.

Noista marraskuun piristyksistä on jäänyt lenkkeily vähiin. Mulla ei ole oikein kunnon vaatteita, millä kestää tuota viimaa, niin ei tunnu kävelykään kivalta. Ja kamerassa kun ei tehot riitä hämärässä kuvaamiseen, niin en voi sitäkään tekosyytä enää käyttää.

Saispa jostakin taas inspiraation tuohon siiivoamiseen, että saisi kämppään uutta ilmettä. Sekin voisi piristää vähän, kun katselee jotakin uutta. Kasveja taidan kyllä käydä hakemassa edes jonkun, niin olisi joku väriläiskä.

Taitaa kanssa olla mangnesium lopussa, kun väsyttää vielä enemmän. Mä en todellakaan tykkää, kun väsyttää. Silloin ei jaksa olla hereillä eikä nukkua. Ei oikein voi tehdä mitään, kun on sellainen uupunut olo.

Mä taidan mennä pitkäkseni ja katsella tv:tä toisella silmällä. Sitä voi tehdä, vaikka vähän väsyttäisikin. Tosin silloinkin pitäisi olla jotakin mielekästä katsottavaa.

muokattu maailma...

Tätä Tuomiokirkkoa on yritetty oikaista. Liekö sitten onnistunut. Olen vähän muokannut sitä kanssa ja lisännyt väriä. Muokkaamalla saa noihin epäonnistuneisiin kuviinkin eloa. Ei tarvitse jättää niitä piiloon vaan voi tuoda niitäkin esille.

On se kiva välillä päästää hyöryjä ulos vaikka itsesäälin muodossa, jossa mä olen kyllä luonnonlahjakkuus. Siinä onnistun aina. Osaan erittäin hyvin surkutella itseäni ja omaa elämääni. Siitä onkin sitten oppiminen pois.

Alemmassa kuvassa on kait Päivänkakkara, siis marraskuinen sellainen. Sitäkin on vähän väritetty, mutta pyritty jättämään luonnolliseksi.

Päivä on mennyt tavallisia latuja, vaikka lunta ei olekaan. Kaakku on nyt syöty. Ei mulla tuota hyvää jää kyllä yhtään vierasvaroiksi. Sen verran tykkään makeasta, että kaapit tyhjennän. Joten ainoa keino olla syömättä, on olla ostamatta aineksia, mistä tehdä tai sitä itseään.

Ulkona alkaa olla kylmän kalsea. Kädet jäätyy heti, kun yrittää vähänkin kuvata jotakin. En sitten tiedä, miten pärjään, kun se talvi todella saapuu.

on vaan se niin söpö...

Tänään vietiin Julppu lääkärille hampaiden lyhennykseen. On se vaan söpö, tällainen pieni marsunen ja ihan oma persoona.

On vaan kallista lystiä viedä eläin eläinlääkärille. Tänäänkin marsun hoito maksoi 90 euroa.

Ja tietysti olen vähän muokannut kuvia. Ne eivät olleet niin hyvälaatuisia, joten muutin ulkoasua. Sai marsukin uuden lookin, heh.

kuvaa ja alkeita...

Eilinen oli senverran raskas päivä, että en aloittamaani tekstiä laittanut tähän. Fiilis oli kyllä niin maassa, että tekstistä olisi tullut pelkkää valitusta.

Ja vaikka välillä näitä synkkiä tunnelmia on kiva purkaa, niin jotenkin eilen en halunnut. Halusin synkistella ihan omassa rauhassa.

Kaksi kuvaa sain kuitenkin tehtyä ja ne on tehty samalla tekniikalla.

Lainasin kirjastosta myös kiinan alkeet. Oli muuten hyvä nähdä kirjastovirkailijan ilme, kun sanoin, että kiva kokeilla jotakin uutta. Varmaan pitivät mua ihan omituisena. Kuka täysjärkinen nyt kiinan kieltä opiskelisikaan, ainakaan omaksi huvikseen ja tällä kielipäällä, mutta pitäähän sitä olla uusia haasteita. Ja mitä mahdottomampia, niin sitä parempi.

syksyn ankkoja

Kävin eilen kokeilemassa, josko saisin tätä ulkoasua vähän uudistettua, mutta ei. Mä en keksi, miten tohon ne hienoudet sivuun sun muut lisätään. Olen kokeillut monta kertaa ja ei vaan mene oikein. Siinä tohkeissani vähän uudistin Photokiertämää -blogani : http://photokiertm.blogspot.com/ . Ideoita otetaan vastaan, että mitä mun kannattaisi tuohon toiseen laittaa, että näissä olisi edes jotakin eroa, että se toinen täydentäisi tätä. Hm...
Tuossa ylemmässä kuvassa yksi ankka pysyi paikoillaan ja muut heiluttivat päätään. Kuvaa siinä sitten. Miten ihmeessä nämä eläinkuvaajat oikein onnistuvat. Nämä ankan eivät ole hetkeäkään paikoillaan ja jos joku on, niin toiset touhuaa koko ajan.

Eilen ankat touhusivat koko ajan muutenkin, kun oli kalsea ilma. Tänään ne varmaan torkkuu, kun aurinko paistaa. Joten kiva yrittää kuvata torkkuvaa ankkaa. Ei ne kuvat niinkään onnistu.

Tässä alemmassakin kuvassa yksi ankka poseeraa, yksi etsii astiasta herkkuja ja yksi haaveilee.

romanttinenko...

Tämä on vähän nolo tunnustaa, mutta taidan olla yltiöromanttinen höpsö vai mitä teille tulee näistä kuvista mieleen.

Tein pari muutakin, mutta näihin päädyin tänne laitettavaksi.

itsetehty-mietiskelijä-elämänopiskelija miettii...

Pikkaisen tykyttää taas tuolla takaraivossa, kun taas mun kuva menee roskikseen. Se on sellainen yhdistelmäkuva ja musta ihan hyvä. Se on kuulema liian sekava. Eivät näköjään todellakaan ymmärrä mua ja mun kokeiluja, nyyh.

Siitä pontta saaneena väsäsin pari kuvakokeilua. Näistä tuli taas aika hyvät tunnelmakuvaajat. On se hyvä, että luomalla jotakin, on se sitten taidetta tai mitä tahansa omaa, niin saa noita tunnetiloja ja -lukkoja purettua. Muuten varmaan halkeisin kuin puhkaistu ilmapallo.

Mulla on ollut menossa myös sellainen leffojen maratoni. Olen katsonut Freedom Writers, joka kertoo opettajasta, joka yrittää saada vaikeista taustoista olevat jengioppilaansa innostumaan oppimisesta ja joka siinä jopa onnistuu. Elokuva perustuu todellisuuten ja on oppilaiden päiväkirjoista koottu.

Toinen elokuva, jonka katsoin, on tuo aina yhtä ihana Kaunis mieli. Siinä kuvataan John Nash:in skitsofreenista elämää. Russel Crowe on tosi hyvä skitsofreenisena professori Nash:inä. Leffassa on hyvä musiikki ja hyvin kuvaa ihmissuhteita. Ja mainio myös kohtaus, jossa John on muiden opiskelijoiden kanssa ravintolassa ja keksii sen, että jos kaikki kundit yrittävät blondia(joka on siis kapakin kaunein tyttö), niin he ovat toistensa tiellä, ja muut tytöt eivät tahdo jutella kakkosina. Ja jos taas kukaan ei yritä blondia, vaan juttelevat muiden tyttöjen kanssa, niin kukaan ei häviä vaan kaikki voittavat. Siis teoriasta, että pitää toimia yhteisön vuoksi teoriaan, että pitää toimia itsensä sekä muiden hyväksi. Silloin kaikki voittavat eikä kukaan häviä. (oon ehkä maininnut tästä ennenkin, mutta musta se on aina yhtä hyvä kohtaus)

Mä muutenkin eläydyn hyviin leffoihin herkkä kun olen. Ja pidän tosi paljon noista todellisuuten perustuvista elokuvista. Ja varsinkin sellaisista, jossa ei elämä ole valmiiksi tarjottu hyvin lähtökohdin, vaan huonommistakin lähtökohdista voi nousta oman elämänsä herraksi.

En ole koskaan oikein tajunnut, mitä hyötyä on menneisyyden vatvomisesta tai tietää, että joo, kun oli kurja lapsuus, niin sitten on pakko olla kurja aikuisuuskin. Ei se anna mitään eikä myöskään lohduta. Ennemmänkin mua kiinnostaa, mitä mä voin tällä hetkellä tehdä tai oppia tai miten voin vaikuttaa asioihin. En voi menneelle mitään, mutta tälle hetkelle mä voin.

Näitä on taas miettinyt itsetehty-mieteskelijä-elämänopiskelija.

kolmen kuvan kertomaa...

Helsingissä kun oli taas aikaa, niin kiertelin paikkoja. Tuli lintu vastaan tuossa puussa ja marjoja nappaili. Yritin ottaa kuvaa ennen kuin pyrähtävät lentoon, mutta ei tullut terävää, blääh.

Yhdistelin taas pari kuvaa, kun tuo rakennus yksistään oli niin tylsän näköinen. Eipä vaan näy tuota ruusua tuossa kuvassa kovinkaan hyvin. No, ainakin siinä on pirteää punaista tämänpäiväisen harmaan tilalle.

Mun ystäväni on hurahtanut tällaisiin hienoihin mineihin. Tässä vielä imelsin vaikutelmaa, kun laitoin nuo terälehdet auton päälle vaeltelemaan.

taulun viemää

Tämän päivän kuvina laitan tämän taulusta (jonka sain ystävältäni lahjaksi, kiitos siitä) ottamani kuvan. No, muokkasin mä sitä vähän. Olen noissa muokkailussa kokeillut sellaista minimaalista linjaa. Yritän jättää niitä mahdollisimman aidon näköiseksi, mutta laitan niihin jotakin lisää, jotakin omaa.

huolien viemää

En ole jaksanut tulla tänne kirjoittamaan, kun olen saanut syysflunssan. Sitä se ratkaisematon stressi teettää. Ai jai. Sellaista tämä elämä on. Kaikki yleensä tulee samalla kertaa, on ne hyviä tai raskaita asioita.

Samaten mun olkapäät ja tämä hiirikäsi kiukuttelee, joten joudun vähän rajoittamaan hiiren käyttöä. Niin että vaivoja tämä tietokoneella istuminen tuo. Olen nimittäin katsellut kuviani, mitkä olisivat hyviä ja mitkä jo voisin poistaa. Siellä kun käy klikkailemassa, niin ei käsi tykkää eikä mun hartiatkaan. Olen kohta kuin vaivaisukko.

Samaan syssyyn muksuni hammas alkoi kiukutella ja odottelen puhelua, että hän saa yöllä apteekista haettua lääkkeet. On sellaista kipua, johon ei meinaa mikään auttaa. No, mä täällä kotona tietysti stressaan, kun en voi tehdä mitään ja eivät näköjään nuo hammaslääkäritkään. Viimeksihän oli sellainen hammaslääkärirumpa, jossa vikaa etsittiin ja etsittiin ja kipu vain jatkui. On se kumma, että eivät vikaa löydä ja toinen ei saa mistään helpotusta.

Niin, että ajatukset on vähän muualla.

punaista.. kuvaa...

Mäkin olen nyt sitten saanut jonkinmoisen flunssan. No, ainakin on kuumetta ja ei jaksa ajatella. Nuhaa ei ole, mutta on sellainen vetämätön olo. On tässä aikaa sairastella. Ei siinä mitään, mutta tämä on vaan tylsää, kun ei oikein jaksa tehdä mitään.

Tosin yleensä mulle tulee sellainen sisu päälle, että nythän mä siivoan tai mitä sitten saankin päähäni. Jännä juttu tosiaan, kun saisi olla vaan, niin silloin tekee mieli siivota tai yhtä kehittävää.

Ja olen mä näköjään painollisesti laihtunut. Ei vaan tunnu siltä ja en oikeastaan koe sitä mitenkään hyvänä enkä pahana. Hyvä se olisi, jos olisin siihen pyrkinytkin ja syönyt terveellisesti. Nyt se laihtuminen tulee tavallaan varkain. En ole oikein varma, onko tällainen laihtuminen hyvä juttu vai ei. Tietoisesti en ole laihduttanut. Ruoka vaan ei maistu samalta ja ei mulla oikein kaapissa mitään olekaan. Ja pakastinkin on kerrankin tyhjä. Pitäisi varmaan laittaa sähkötkin siitä pois, jos en kerran sinne mitään laita.

Onneksi on viikonloppu, niin ei voi hoitaa asioitaan vaan saa levätä ja niin mä aionkin tehdä.

Näitten kuvien ja shokkivärien kera toivotan kivaa viikonloppua kaikille ja varsinkin täällä blogistaniassa huuhaileville.

synkkyyden kuvia...

Joskus tuntuu kyllä tältä, kun maailma ympärillä muuttuu ja kuulee raastavia uutisia.

Näihin kuviin laitoin tunnelmiani tänään, kun en joskus osaa sanoilla ilmaista. Sulka voisi toimia viestinviejänä, että nyt olisi aika toimia ja tehdä jotakin.

Sen takia näissä kuvissa ei ole kauniita värejä vaan oikeastaan aika synkkiä.

Pieni toivo pilkistää synkkyyden metsästä.

kuuta, lampea ja väriä...

On nyt jäänyt vähän tähän blogiin kirjoittaminen ja tuohon toiseenkin. Aika vaan kuluu niin nopeasti. Ja joskus ei vaan keksi, mitä kuvia laittaisi tai tulee sellaisia hetkiä, joilloin ei ole oikein mitään kehittävää sanottavaa.

Tänään olen käynyt kaksi kertaa kuvaamassa. Tässä on lähellä sellainen lammen tapainen ja yritin siellä ottaa teräviä kuvia. Eivät vaan mitkään onnistuneet ihan nappiin, vaikka lammesta, kaislasta ja levästä otin monesta kulmasta kuvaa.

Meinaa näet kuvasta osa palaa puhki ja osa taas olla liian tumma. Sanoisinko, että kyllä tässä on vielä säätöjen kanssa opettelemista, että saa sellaisen tasapainoisen ja puhuttelevan kuvan.

Kuvausmatkalla pyörähdin myös kirjastoon, josta käteen jäi mm. Ota kiinni, jos saat. Olen nähnyt tuon elokuvana, mutta kirjaa en ole lukenut. Erityisesti pidän tuon leffan onnellisesta lopusta, romantikko kun olen. Tosin tuo pohjautuu tositapahtumiin.

Aloitin tuon kirjan vasta, mutta vaikuttaa lupaavalta. Mua kiehtoo muutenkin dokumentit ja todellisuuteen perustuvat tarinat. Ne kun ovat monta kertaa tarua ihmeellisempiä.

Kävin vielä läheisellä tilalla kuuta kuvaamassa. On se kuu vaan aika jännän näköinen. Vaikea vaan saada siihen mitään eloa, kun muu tausta on niin tumma. Olisi tuolla tilalla ollut oikein tanssit sun muut syysiltamat, joihin en huomannut mennä. Eivät näes mainostaneet niitä kovinkaan paljon. Jäin nimittäin juttelemaan parin paikallisen, noissa ihanissa puutaloissa asuvan kanssa.