vaihtoehtoja...

Luin Valittuja Paloja ja samalla mietin eri mahdollisuuksia.

Ei pitäisi pelätä seurauksia: olen nimittäin kuvitellut kaikenmaailman kauhuskenarioita, jos pystyn huomenna tuonne työpaikalle menemään. No, nyt ne eivät puhu ollenkaan ja kaikki katsovat mua pitkään ja olen vaivautunut ja entä jos alan itkeä, entä jos en vaan pysty tekemään mitään. Tällaista pelkään päässäni vellovan.

"Mitä tahansa tulevaisuus tuo, se todennäköisesti vaivaa tai ilahduttaa sinua vähemmän kuin etukäteen kuvittelet." Voihan se olla, että mitään pelkäämästäni ei tapahdu.

Luota vaistoon: "Joskus vaistonvarainen päätös on kuitenkin yhtä hyvä ellei parempikin". Ehkä homma ei ole mua varten.

Yllättävää musta on lukea, että masentuneet käyttävät päätöksiin aikaa, harkitsevat vaihtoehtoja ja tekevät parhaat valinnut. Itse asiassa monet tutkimukset osoittavat, että masentuneella on realistisin asenne maailmaan. Mietin eri kulmilta tuota asiaa.

On hyvä tajuta, että emme todennäköisesti osaa olla puolueettomia. Ehkä en itsekään osannut olla puolueeton.

Jos mietit jonkun projektin lopettamista ja huomaat, että et nyt päättäisi sitä aloittaa, on todennäköistä järkevää lopettaa.

Tarjolla olevia vaihtoehtoja kannattaa katsoa useammasta näkökulmasta.

Ei kannata etsiä täydellistä vaihtoehtoa vaan kyllin hyvää.

Tuosta yritän poimia jotakin uutta omaan tilanteeseeni. Yritän katsoa asiaa monesta näkökulmasta. Yritän miettiä, kuulunko mä tuonne vai en. Sovinko joukkoon. Onko työ sellaista kuin alussa kuvittelin. Pystynkö tai jaksanko mä sitä. Olenko itse tehnyt jotakin, jolla pahensin tilannetta.

Tuosta artikkelista sain jotakin uutta mietittävää. Ehkä se ratkaisu kehkiää tässä vähitellen. Ja löydän sen, joka sopii mulle parhaiten. Hm...

kuvan kertomaa ja näin sitä tanssittiin... joskus

Kuuntelin Scorpions:ia ja samalla tein tätä kuvaa. Musiikki on mahtavaa ja varsinkin tuo tunteellinen ja kaunis hidas. Voi purkaa tunteitaan, joita ei osaa tähän kirjoittaa.

Mulla ei ole stereoita, mutta kuuntelen tämän tietokoneen kautta. Youtube:ssa on onneksi kaikkea mahdollista materiaalia.

Kait olen maininnut, että aikoinaan kävin Åken tanssitunneilla. Mulla meni vaan tunnit vähän hukkaan, kun kiertelin vaan pitkin seiniä, ettei olisi tarvinnut tanssia kenenkään kanssa. Rock -meno oli ainoa tanssityyli, josta silloin pidin. Mutta mitä pidätte tästä? Kokeilin, mitä tulee suomen hakusanoilla, niin tämähän sieltä tuli vastaan.

mikäköhän voimaeläin sitä olisi...

Työpäivä on taas pulkassa. Olin vähän aikaa ylitöissä, että saan sumaa purettua. Tällaista vauhtia vaan ei pitkää aikaa jaksa. Ei kyllä tasan mene onnenlahjat tässäkään asiassa. Viime paikassani mulla ei ollut tarpeeksi tekemistä ja nyt taas aika ei riitä millään kaiken tekemiseen. Tuosta työrupeamasta riittäisi vaikka kahdelle hengelle. Ja mun pitäisi siinä yksin noi kaikki hommat tehdä. No, katsotaan vielä, kait tämä tästä selvinee, tasoittuuko homma vai onko se yhtä kaaosta koko ajan. En mä olekaan kuin viides tässä hommassa. Että silleen..

Mikaela Paviljongissaanhttp://mikaelanpaviljonki.blogspot.com/ 03.08 postauksessa kertoili voimaeläimestä ja susista. En oikein tiedä, mikä mun eläin olisi. Karhuksi mua on joskus sanottu. No, ne ovat tosi nopeita, vaikka isoja otuksia ovatkin.

Tosin pidän enemmän elefanteista. Niissä on sitä jotakin. Ovat isoja ja herkkiä otuksia.

muokattu kuva ja uskaltaako enää ulkona liikkua...

Iltalehdestä huomasin blogijutun väkivallasta. Ajatella, että Suomi on väkivaltainen maa. No, sehän on nähty ja varsinkin viikonloppuna. Mä itse yritän pysyä erossa noista tilanteista ja nykyään en paljoa viikonloppuisin ulkona myöhään liikuskelekaan.

Nuorena hoippelehdin milloin mihinkin aikaan ulkona ja ei mulle sattunut mitään pahenpaa. Taitanut mulla olla onni mukana.

Tässä uuden paikan juna-asemalla joku vei mun lompakon. Rahaa ei siinä ollut, mutta paperit piti uusia. Ja en tajunnut sitä. Ovelasti tekivät varkaat. Mun vierestä lähti kyllä juoksemaan joku nuori poika. En sitten tiedä, liekö hän ollut. No, eivät paljon ainakaan rahallisesti hyötyneet.

toistoa, stressisydänta ja pakkovalvomista

Mun kuvat kertoo mun tunnelmista ennemmän kuin sanat tällä hetkellä. Joskus ei löydä sanoja tai sitten tekee mieli vaan toistaa itseään. Mikäs siinä toistellessa, mutta sitä ei varmaan kukaan jaksa lukea. Hyvä jos itse jaksan miettiä samaa asiaa.

Mä nimittäin kirjoittelen täällä ihan senkin takia, ettei vaan tarvitsisi mennä nukkumaan. Huomenna kyllä sitten väsyttää, mutta en vaan voi mennä nukkumaan väsyttää sitten tai ei. Ärsyttää nimittäin mennä tuohon kurjimuksen työpaikkaan, joka välillä on ok, mutta välillä ärsyttää se turha vouhottaminen ja mun syyttäminen. Itse ovat jättäneet tuon työalueen retuperälle, niin en halua ottaa vastuuta huonosta asioiden hoidosta. Ja mietin koko ajan, miten voisin hypätä laivasta. Nythän olen koeajalla, niin voisin vaan kadota.

Huomasin nimittäin, ettei mun sydän oikein tykkää tästä stressistä. Muutenkin
on sanottu, ettei stressi tee hyvää
sydämelle. Tulee noita ikäviä

kipuja tuohon sydämen alueelle ja ei tunnu ne kivoilta. No, mites sitä on stressaamatta, kun kerran niitä tilanteita on.

Armahduskin on luettu loppuun ja ihan hyvä kirja se oli. Ei siinä mitään. Se oli sellainen jännittävä, mutta ei onneksi tuota väkivallalla pröystäilyä. Sellaista rentoa lukemista, kun haluaa pois tästä arjesta vähäksi aikaa. Tosin ei mua tämä varsinainen arki häiritse, vaan tuo helkkarin työkuvio. Vaikea olla optimisti, kun duunipaikat osoittautuu tosi ärsyttäviksi.

Sitten mun lähi-ihmiset vielä toppuuttelevat tuon lähdön suhteen. Eihän he joudu siellä kärsimään ja katsomaan sitä touhua. Helppoa on siinä ulkopuolelta järkea takoa. Menisivät itse tuonne valituksia kuuntelemaan. Sitten voisi mieli heilläkin muuttua.

auringonlaskuja (nippelisäädöin) sun muuta jupinaa

Nyt oon huomannut, että ihan niin kovaa päivitysvauhtia kuin alussa en jaksa tällä hetkellä pitää. Joten varmaan yritän ainakin yhtä postausta per päivä.

Eipä tule meikäläinenkään ajatelleeksi, kuinka paljon kaikenmaailman nippeleitä sun muita tavallisessakin kamerassa on. Tänään otin illalla päikkärit. Tosi järkevää. Nyt en saa sitten yöllä nukuttua, mutta olin tosi puhki enkä jaksanut mitään tehdä. Enkä nähnyt mieltä pitää itseäni väkisin pystyssä.

Ai niin eksyin aiheesta. Mun piti kertoa tuon kameran nippeleistä sun muista. Kävin nimittäin tänä iltana jälleen kerran kuvaamassa ja kokeilin uutta tuolla kameralla. Aika jännä testata tuonkin kameran eri ulottuvuuksia. En nimittäin ole vielä oikein päässyt perille kaikesta kuvaamiseen liittyvästä, mutta pikku hiljaa yritän perehtyä noihin nippeleihin ja tuloksia voin sitten läittää tänne pällisteltäväksi.

Töissä on ihan järkyttävä kiire koko ajan ja en ole vieläkään varma, että pystyn tuohon työhön. Tosin ei siihen ole pystynyt kaksi edellistäkään, joten en mä sitten olisi ainoa. Tämä nuori ylioppilasplikka taas on tosi nopea ja hiffaa äkkiä. Kateeksi käy hänen nopeaälyisyyttään. En voi sille mitään. Itse olin keskinkertainen tai jopa joissakin aineissa huono koulussa. Hän taas on ollut tosi hyvä oppilas ja on osaltaan lukenut pitkää matikkaa. Tuo matikka ei näköjään jätä mua rauhaan. En nimittäin ole mikään nero aineessa. Ja aina töissä sitä taitoa tarvitsisin. No, ei mua ainakaan haasteen puuttumisesta voi syyttää.

tunnelmakuvia ja -musiikkia

Nyt on sitten selvitty hengissä kohta kahdesta viikosta. En olisi kyllä ikinä uskonut. Oli mulla kuitenkin niin vahva olo, että en opi enkä pärjää ikinä. Eilinen ja tämä päivä on menetellyt ja hommaa on riittänyt. Tässä paikassa ei ole ainakaan tekemisen puutetta. Saa paiskia niin paljon hommia kuin vain haluaa.

Nyt on vain jäänyt noi kuvakokeilut vähemmälle. Pitänee keskittyä niihin viikonloppuna, kun on enemmän energiaa. Illat kuluu sellaisessa puolikoomassa odottaen, että pääsee nukkumaan. Ja varsinkin kun yksi yö meni jo harakoille.

Jännittävät kaksi viikoa on kyllä ollut. Illat olen vähän ihmetellyt ja vain ollut. Mitään erikoista en ole ehtinyt tehdä saati lukea. Pitää jatkaa lukemista, kun jaksaa pysyä niin pitkään hereillä.

Monena iltana olen kävellyt kotiin. Tuleepahan tehtyä lenkki samalla. Ei tarvitse erikseen sille lähteä. Kunto tässä ainakin kohoaa.

Elämä vie minne vie. Ei tarvitse kuin pysyä kyydissä ja antaa kärryn näyttää tietä. Liikkeessä ollessa ainakin kulkee jonnekin eikä polje vain paikoillaan.

metsien naiseksi ja lintupuhetta

Kyllä nyt on sellainen oikein kriisien kriisi. Mä en vieläkään tiedä, miksi haluan tulla isona. Ja aika vaan kuuluu. Urheilijaksi ei enää ehdi ellen sitten osallistu ikäihmisten kisoihin. Sillä ei varmaan kyllä elä.

Mä haluaisin tehdä jotakin kivaa ja mielenkiintoista. Tai yleensäottaen sellaista työtä, johon pystyy. En oikein pidä siitä, että pitää itse työ opetella ilman edes alkuesittelyä. Ja toinen jalka mulla on ovenraossa koko ajan. Tosi hyvä pohja keskittyä työhön.

Tai jos alkaisi joksikin elämäntapaintiaaniksi, joka asuu metsässä ja elää metsän tarjouluista. Ainakin olisi lähellä luontoa. Siinähän päivä kuluisi, kun jo ruuan hakeminen voisi olla haastavaa.

Kerran katsoin ohjelmaa, jossa tällaiset tavalliset pulliaiset iskettiin elämään jotakin 1800-lukua sen ajan ruokineen ja vaatteineen. Kyllä siinä oli haastetta saada ihan tavallinen arki sujumaan. Ja varsinkaan, jos ei ole ennen leiponut sun muuta tehnyt, niin voi olla totaalisessa kulttuurisokissa. Siinä oli kait neljä perhettä, joissa ainakin yhdessä käytiin vielä erokin läpi. Se ukko sitten halusi jäädä oikein elämään sitä yksinkertaista maalaiselämää. Jotenkin kadehdin häntä. Ehkä silloin eläminen olisi yksinkertaisenpaa ilman näitä kotkotuksia.

vaivaako väsymys...

Väsymys

tuo maailmojen tuttu väsymys. Se valtaa sinut silloin kun vähiten sitä odotat.

Väsymys

ei anna rauhaa, ei päästä eteenpäin vaan lukitsee sinut omaan itseesi.

Niin että ihan kiva olla aina väsynyt. Ja se on tosi invalidisoivaa, kun ei jaksa tehdä välilä mitään. On sellainen uupunut olo. Ja se saattaa tulla juuri silloin kun vähiten pitäisi esim. työpaikalla.

On olemassa sellainen väsymysoireyhtymä ja kun katsoin oireita, niin mulla on varmaan useimmat. Lääkärit ei vaan ota tätä kovin vakavasti vaan pitää jaksaa kestää tätä ja toivoa, että tänään en olisi niin väsynyt.http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto


Mitenköhän sitä sitten pysyisi hereillä, kun on pakko välillä pysyä. Kahvikin auttaa vaan määrättyyn pisteeseen asti. Salaatteja kun syö, niin väsymys helpottaa vähän ja samoin, jos menee ulos samoilemaan. Ja tämä tietokonekin väsyttää päivällä, mutta illalla se laittaa ylikierroksille.

maalle

Yksi mun haaveeni on, että kesällä voisin pestautua johonkin maalaistalon töihin. Olisi mahtavaa olla maalaismaisemassa ja paiskia jonkin verran hommiakin. Ei tietysti liikaa vaan sopivasti. Ja palkaksi saisi ruuan ja ylöspidon. Siinä olisi tosiaa maalaisromantiikkaa. Paikka saisi olla jossakin Keski-Suomessa tai vaikkapa Lapissa. Ihana olisi nauttia hiljaisuudesta illalla. Lukea ja mennä nukkumaan. Elämään sisältyisi kiirettä, mutta myös siinä olisi lepoa ja luonnon ihailua.

No, kait mä saan haaveilla, koska rahallisesti mä en tuohon nyt pysty sitoutumaan. Ja en mä tiedä, olisko tuo enää mahdollistakaan. Olen vaan kaivannut niin maalle.

luettua

Luin veskissä Tietokone -lehteä. Siinä oli juttu datamokista. Yksi esimerkki oli Thaimaasta, jossa mies jäi BMW:nsä vangiksi. Auton tietokone kun oli lukinnut ovet ja sulkenut ilmastoinnin ton tietokoneen kaatumisen vuoksi. Turvamiehet joutuivat rikkomaan ikkunat, että tämä mies saatiin tukehtumatta autosta ulos.

Entä tämä toinen esimerkki. Kaliforniassa lentoliikennettä ohjaavat radioyhteydet katkesivat syksyllä 2004. Silloin sadat koneet lensivät ilman ohjausta ja Etelä-Kalifornian kentät jouduttiin sulkemaan. Tohon oli syynä tietojärjestelmän ylikuormitus.

Ajatella, että me elämme maailmassa, jossa toi on arkipäivää. Me elämme tietokoneen varassa. Vieraannutaan kohta luonnosta tai elämästä ilman tietokonetta.

Mun tytär vitsailee mulle, että olenko mä ollut taas koko päivän tietokoneen ääressä. Pakko on lähteä ulos tai jonnekin, ettei ihan juutu tähän koneelle.

Olen haaveillut maalla elämisestä. Sinnekin tosin ottaisin mukaan tietokoneen. Kyllä mä maalla ollessani olen paljon enemmän ulkona ja puuhailen kaikenlaista muuta. Tämä kone ei ole tuolloin pääasia.

Nyt on vain niin helppo juuttua tähän. Käyn keskustelupalstoilla ja etsin tietoa työpaikoista. Täällä voi eksyä ihan minne vaan.

Tietokoneesta on tullut mulle tärkeä elämän hahmotusväline. Tuleekohan musta joskus nörtti, heh.

on se vaan

Sain tänään lähdettyä kävelylenkille. Olenkin jotenkin ollut liikunnallisesti laiska. Mun lihakset eivät ole samassa kunnossa kuin ennen. Tuntuu kuin ne olisivat vähän kadonneetkin. No, ei mua sinänsä haittaa. Välillä voin olla vähemmillä lihaksilla.

Ulkona alkaa näyttää ihan kesältä ja olisi ihan pakko käydä välillä ulkona. En halua ihan kokonaan tulla valkonaamaksi. En mä rusketusta kaipaa, kunhan olisin vain normaalin värinen. En haluaisi näyttää valvoneelta, miltä varmaan kuitenkin näytän. Tällä valvomisella silmänaluset mustuu väkisin.

On kyllä jännä tämä mieliala. Välillä se on ok ja välillä maassa. En varmaan edes tiedä, mitä on olla onnellinen niin, ettei pelkää, että se kaikki jossakin vaiheessa häviää.

Sellainen olo mulla on miehistäkin. Ensin näyttää lupaavalta, mutta sitten toisen fiilis vaan loppuu ja en tiedä, mikä sen aiheutti. Joten saan joskus ihailua kyllä, mutta jotakin kestävänpää en ole ainakaan vielä kohdannut.

En edes tiedä, uskallanko toivoa mitään vai pitäiskö asennoitua elämään ikisinkkuna ja koettaa löytäää muita hyvän olomuodon lähteitä. Se on vaan niin vaikeaa välillä.

Tai ehkä mä tykkään vaan rakastua. Ehkä en osaa pitää kenestäkään kunnolla, vaikka mä haluaisin kyllä ja en todellakaan leiki kenenkään tunteilla.

Me saamme elämässä melkein kaiken, mitä hartaasti toivomme, mutta usein vasta silloin, kun emme enää sitä toivo. Kerttu Wanne

kirjoittamisen vaikeudesta

Kuva ei ole mun kotoa vaan Itävallasta. Olishan se kivaa, jos olisi noin vähän tavaraa.

Olen katsellut noita blogeja pitkin päivää ja yrittänyt poimia sieltä mielenkiintoisimmat. Samalla olen seurannut noita listoja luetuista ja muuten suosituista blogeista.Olen huomannut seuraavaa:Suosittuja ovat kaikki käsityöhön, kokkailuun, kurkisteluun, muotiin, sisustukseen ja sitten muuten vaan erikoiseen teemaan liittyvät blogit. No, ei nyt ihan kaikki, mutta useimmat kuitenkin.

Mä en taas osaa kutoa, virkata, neuloa enkä ommella. Ja en asu tällä hetkellä ulkomailla. En ole myöskään hyvä kokki. En ole kiinnostunut kovinkaan paljon muodista tai jaksa katsoa siitä kuvia.

Jotenkin kun kirjoittaa näkyvästi, niin on vaikea tietää, kirjoittaako niin kuin kirjoittaisi vain itselleen vai ajattelisiko mahdollisia lukijoita. Sanoisin, että päiväkirjaan on paljon helpompi kirjoittaa. Muutenkin sanallinen arkkuni toimii parhaiten, kun olen vihainen tai järkyttynyt jostakin. Kyllä mä silloin keksin vaikka mitä juttua. Täällä on taas tuntunut, että en samalla tavalla ole päässyt vauhtiin kuin yleensä. En sitten tiedä, kärsinkö jonkinlaisesta ramppikuumeesta, kun ajattelen, että tämän voisi lukea joku muu. Niin ja erehdyin katsomaan vähän, mitä ja miten muut kirjoittavat. Ajatella, että otan paineita tämmöisestäkin, vaikka täällähän saa kirjoittaa ihan mistä vaan ja miten hyvää tai huonoa tekstiä tahansa hyvän maun puitteissa tietysti.

Voin kertoa esimerkin tästä kirotusta syndroomasta: mitä muut musta ajattelee. Tänään tullessani kaupasta kotiin, parveekkella jätkät jutteli keskenään, että kato, toi muija käyttää varmaan steroideja. Voihan muijatkin niitä käyttää jne. Mä tietysti ajattelin, että ne puhuu musta.

järveke

Järven rannalle olisi kova kaipuu. Siellä on mun mielestä niin erilainen tunnelma kuin merellä. Olen enemmänkin järvi-ihminen. Tosin nykyään mä olen kaupunki-ihminen, kun ei tota maapaikkaa mulle ole enää. No, haaveillahan saa. Ja mielikuvituksen avulla pääsee vaikka minne. Tänään taidan olla tuolla järven rannalla nauttimassa hiljaisuudesta ja katsellä järven peilityyntä pintaa, mikä on harvinaista.

Jos rakastaa rehellisesti, ei tule koskaan vanhaksi. Arthur Pinero

älömölöä

Nyt kun olen sairaslomalla, niin saan nukkua aamulla pitkään. Yöt nimiittäin menee kukkuessa joko lukien tai nykyään olen täällä blogeja lukemassa. Niin mikäköhän siinä on, että silti on sellainen olo, että pitäisi nousta aikaisin. Siis mun ei tarvitse, mutta silti on sellainen olo. Miksiköhän on hienonpaa herätä aikaisin kuin myöhään, jos on hereillä kuitenkin yhtä kauan. Voihan sitä napata sen madon myöhäänkiin.

En tiedä, pitäiskö tässä ruveta itseään huijaamaan ja laittaa kellot väärään aikaan, että luulisi heräävän aikaisemmin. Siinä olisi kyllä se ongelma, että myöhästyisi joka paikasta.

Tänään on näköjään tällainen päivä. Aivoista tulee pelkkää älömölöä.

parveke

Tänään on taas niitä päiviä, kun kaikki on mennyt pieleen. Mun tämä blogikin hävisi vähäksi aikaa ja luulin, ettei tätä enää näytetä. Ties minne tämä oikein katosi, mutta taas ollaan näkyvillä.

Ai niin tämän päiväiseen tarinaan. Kesällä oltiin mun kaverin luona useinkin hänen isossa kaksiossaan. Siellä parvekkeelle oli kokoontunut kuuden hengen porukka ja vietettiin viikonloppua. Mä maistelin siideriä ja muut ottivat vähän reippaammin.

Parvekkeen läheltä kävelivät kaksi tummaa miestä ja meidän porukan valopäät heittivät jotakin heidän tumuudestaan. No, eihän nämä nuorukaiset siitä tykänneet, vaan sanakopuhan siitä tuli.

Ja siinä vaiheessa, kun tummat nuorukaiset heittelivät kiviä parvekkeelle, niin meidän kaksi miespuolistä lähtivät vauhdilla näitten nuorukaisten perään.

Ei siinä ehitty edes kenkiä jalkaan laittaa, kun vauhti oli tosi kova ja meno. Jäin siihen parvekkeelle pöllähtyneenä istumaan, kun kivet olivat lennelleet mun pään vierestä ja mietin, että toivottavasti meidän ukkoset ei saa niitä nuorukaisia kiinni. Nämä meidän ukkoset olivat sen verran julmistuneet, että en tiedä lopputuloksesta, jos olisivat nuo nuorukaiset kohdanneet.

ajatusleikkiä

Mieleeni pulpahti taas kelauksiani matkan varrelta. Yksi asia, jota olen kelannut useinkin, on miten löytää aivoista nappi, jolla saisi kelauksen pois päältä. Kuulen nimittäin usein, varsinkin miehiltä, että ajattelen liikaa tai liian vaikeasti. En vain voi mitään tälle ajatustavalleni. Olen analysoija ja haluan mietiskellä.

No, jos löytyisi nappi, jolla voisi vähäksi aikaa pysäyttää ajattelun, niin mitä sitten tapahtuisi. Voisi varmaan nauttia vaan olemisesta ja tekemisestä ilman tätä syväluotaavaa ajattelua ja ihmettelyä, miksi tai mitä varten.

Tosin toi nappi aivoissa voisi olla hankala asia. Entä jos nappi juuttuisi tohon: ei voi ajatella -kohtaan. Sitten ei voisi ajatella vaikka haluaisikin. Entä jos ei koskaan voisi sitten ajatella niin kuin ennen. Sittenhän muuttuisi ihan toiseksi henkilöksi. Tuntisikohan sitä itseään ollenkaan sitten. Ei voisi ajatella.

Tai entä jos se menisi itsestään päälle ja pois silloin kun ei itse haluaisi. Siinä olisi vika. Välillä ajattelisi välillä ei. Mitenköhän sitä voisi jutella toisen kanssa. Aloittasi jonkinlaisen syvällisen pohdiskelun ja kesken lauseen se nappi aivoissa menisi päälle ja sitten ei kelattaisi mitään.

Olisi siinä varmaan ystävillä ja tutuilla ihmettelemistä. Toinen muuttuu eri ihmiseksi silmissä ja sitten taas takaisin tutuksi ihmiseksi.

Tällaista ajatusleikkiä tänään vaikeaselkoisella tavallani esitettynä.

Nythän mulla on aikaa tehdä tätä blogia. Olen nimittäin sairaslomalla. Diagnoosin mukaan mulla on keskivaikea masennus ja loppuunpalaminen.

En kyllä huomaa mitenkään, että olisin tosi masentunut. Olen välillä muutenkin sellainen synkistelijä. Pohdiskelen paljon ja ajattelen paljon. Olen vielä herkkäkin.

Osaltaan väsähdin ton duunipaikan takia. Ja haluan löytää uuden työpaikan. Ei olekaan niin helppo juttu. Ensinnäkin olen keski-ikäinen ja sitten, kun olen sairaslomalla, niin ei kait se mikään hyvä juttu ole. Etsin kyllä ja lähettelen hakemuksia ja kait pitäisi soittaa ja todistaa, etten ihan sekaisin ole.

Ai niin ja kokeilen ensimmäisen kerran mielialalääkettä. Mulla oli sellaiset ennakkoluulot näitä lääkkeitä kohtaan, että oksat pois. Luulin muuttuvani ihan toiseksi ihmiseksi. Nämä lääkkeet pitäisi auttaa myös sosiaalisiin pelkoihin. Ehkä kohtaan ihmisiä vähän helpommin. Joten pientä vaikutusta sillä saralla on ollut.

Se mihin tämä lääke on yllättävästi vaikuttanut, niin on mun korkean paikan kammoni. Nyt mun on helpompi mennä korkeisiin paikkoihin eikä tunnu pahalta. Tosi yllättävää. En tiennytkään, että se on sosiaalinen pelko.