Mun kuvat kertoo mun tunnelmista ennemmän kuin sanat tällä hetkellä. Joskus ei löydä sanoja tai sitten tekee mieli vaan toistaa itseään. Mikäs siinä toistellessa, mutta sitä ei varmaan kukaan jaksa lukea. Hyvä jos itse jaksan miettiä samaa asiaa.
Mä nimittäin kirjoittelen täällä ihan senkin takia, ettei vaan tarvitsisi mennä nukkumaan. Huomenna kyllä sitten väsyttää, mutta en vaan voi mennä nukkumaan väsyttää sitten tai ei. Ärsyttää nimittäin mennä tuohon kurjimuksen työpaikkaan, joka välillä on ok, mutta välillä ärsyttää se turha vouhottaminen ja mun syyttäminen. Itse ovat jättäneet tuon työalueen retuperälle, niin en halua ottaa vastuuta huonosta asioiden hoidosta. Ja mietin koko ajan, miten voisin hypätä laivasta. Nythän olen koeajalla, niin voisin vaan kadota.
Huomasin nimittäin, ettei mun sydän oikein tykkää tästä stressistä. Muutenkin
on sanottu, ettei stressi tee hyvää
sydämelle. Tulee noita ikäviä
kipuja tuohon sydämen alueelle ja ei tunnu ne kivoilta. No, mites sitä on stressaamatta, kun kerran niitä tilanteita on.
Armahduskin on luettu loppuun ja ihan hyvä kirja se oli. Ei siinä mitään. Se oli sellainen jännittävä, mutta ei onneksi tuota väkivallalla pröystäilyä. Sellaista rentoa lukemista, kun haluaa pois tästä arjesta vähäksi aikaa. Tosin ei mua tämä varsinainen arki häiritse, vaan tuo helkkarin työkuvio. Vaikea olla optimisti, kun duunipaikat osoittautuu tosi ärsyttäviksi.
Sitten mun lähi-ihmiset vielä toppuuttelevat tuon lähdön suhteen. Eihän he joudu siellä kärsimään ja katsomaan sitä touhua. Helppoa on siinä ulkopuolelta järkea takoa. Menisivät itse tuonne valituksia kuuntelemaan. Sitten voisi mieli heilläkin muuttua.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti