tiistaina

lihasta, nälkää ja tunnetiloja


Kohta voin kuulua kadonneiden lihasten metsästäjiin. Olen tässä muutamassa kuukaudessa kaventunut, en siis laihtunut, vaan lihaksia on pudonnut. Ensin yritän ikäni sopeutua siihen, että mulla on naisena isohkot lihakset ja nyt sitten katselen kutistunutta vartaloani.


Ja toinen asia, minkä kanssa olen saanut tasapainoitella, niin on syöminen. Syön eri tunnetiloihin. Jos olen iloinen, saatan ottaa pullapalan, jos olen surullinen, saatan ottaa suklaata. Siis tunteet vaikuttavat aika paljon siihen, mitä syön ja kuinka usein. Ehkä tämä juontaa lapsuudesta, kun silloin sai jäätelöä, kun oli paha mieli. Kerrankin lappasin sitä sitten melkein kaksi litraa yksin ja silloin oli kyllä vähän huono olo.


Tosin en liho niin paljon, kun päivisin ei ole nälkä. Varsinainen nälkä tulee silloin, kun on töissä ja on väsynyt ja sitten syö. Nyt syön iltaisin. Aamulla ei ruoka maistu.


Muutenkin meidän perheessä toi syöminen oli aika mielenkiintoista. Isä kun oli itse joutunut elämään vähällä ruualla jonkun aikaa, niin hänestä ruokaa ei saanut jättää lautaselle. Ehei, vaan ensin lautanen täyteen sapuskaa ja sitten se piti syödä tyhjäksi. Menihän siinä tottuessa tovi, mutta sitten sen hotkaisi kuin vanhasta tottumuksesta. Vieläkin olen nopea syömään. Hyvin on oppi mennyt perille.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin syön jossakin määrin tunteiden mukaan. Kaikista eniten laihdun, kun olen umpirakastunut tai suuressa kriisissä. Muulloin maistuu ruoka aika hyvin. Tosin en ahmi mitä vaan, vaan olen nimenomaan herkuttelija ja nautintojen etsijä, reseptien lukija ja soveltaja.

Ai niin: Sulle on haaveiluhaaste blogissani.

Yvonne kirjoitti...

Huomasin kyllä pilviharso. Aloin juuri miettiä, miten vastaisin haasteeseen.

Tuo ruoka onkin jännä juttu. Mäkin laihdun, kun tapaan mielenkiintoisen miehen. Eihän siinä ehdi ruokaa ajatella ja varsinkin jos saan toisen mukaan kävelylenkille, niin ihanaa on.

Anonyymi kirjoitti...

Haaveilkaa te vaan miehistä, minä olen sen verran vanhempi, että haaveilen taivaan pilvistä ja mielenkiintoisista kuvista. Pari runoakin saisi tulla. Vatsani on jo alkanut pullistua, joten pian varmaan syntyy.

Yvonne kirjoitti...

No, eihän sitä ole koskaan liian vanha miehistä haaveilemaan. Välillä en jaksa ajatella koko asiaa ollenkaan ja välillä taas mietin, että josko sittenkin. Ikä ei mulla ole vähentänyt haaveiluja, taidankin olla aina tällainen vaaleanpunaisilla laseilla katseleva keski-ikäinen.

Kyllä nuo kuvatkin piristävät päivää ja varsinkin, jos niistä saa mieleisensä.