maanantaina

yön hetkinä....




Jo pelkästään kirjan lukeminen voi lievittää yksinäisyyttä, sanojen avulla syntyy silta eri maailmojen, kirjoittajan ja lukijan välille. On aina yhtä hieno elämys kun kirjaa yksin lukiessaan huomaa että joku toinen, kenties toisella puolella maailmaa on ajatellut, kokenut tai tuntenut samalla tavalla kuin itse. Tämä lievittää eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden kokemusta.

Sanoilla on merkitystä. Kirjoittamisella on merkitystä. Tällä sivulla


on merkitystä.


Kirjoitan, koska koen tarvetta siihen. En tiedä, koskettaako kirjoitukseni ketään. Välillä sanat tuntuvat tahmeilta. Kirjoitan tylsästi ja arkipäiväisesti. En saa tunnetta kirjoittamiseemi. En saa otetta oikein mihinkään, mitä teen.

Sitten se tunne valtaa mut. Osaan kirjoittaa. Kirjoitukseni elää. Koen eläväni, tuntevani. Koen jotakin yhteyttä johonkin. Sitten se tunne sulkeutuu. Kansi sulkeutuu. Olen taas oma tahmea itseni. En saa otetta. Tylsyys jatkuu.
Samalla kun kaipaan yhteisöä, kaipaan erottumista joukosta. Mutta miksi haluan erottua, jos haluan kuulua joukkoon. Voiko sitä liikaa erottua? Voiko liikaa samaistua joukkoon? Voiko kadottaa persoonansa joukkoon? Entä jos ei enää tiedä, millainen on oikeasti. Entä jos elää jonkun toisen elämää, vanhempien elämää, ystävien elämää, yhteiskunnan vaatimaa elämää.

7 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Täällä yksi lukija, tervehdys :) Pidän aiheistasi ja kirjoitustyylistäsi.

"Voiko kadottaa persoonansa joukkoon?" - Hyvä kysymys. Pitää varoa kadottamasta itseään, mutta pitää myös varoa kadottamasta joukkoaan. Miten muuten voi oppia tuntemaan itsensä ellei peilaa ja vertaa muiden ajatuksiin ja käytökseen? Kuten heti postauksesi alussa toteat, kirjoista saa tietää mitä joku toinen on ajatellut. Kenenkään ei tarvitse olla yksin ajatustensa kanssa niin kauan kuin on kirjoja.

Kiitti tuosta linkistä. Vaikuttaa kiinnostavalta.

Me Lolita kirjoitti...

Itse olin tiiviissä työelämässä 30 vuotta. Työpäivän päätteeksi en jaksanut tavata ketään, saati kirjoittaa minnekkään. Työni loppui riitoihin työpaikalla. Nyt keikun kotona,ja luen mielen- kiintoisia blogeja. Nyt leikin, että olen kahvitauolla, kuten töissä. Kahvini lomassa luen ja seuraan, mitä sinulle tänään kuuluu. t Annu

Millan kirjoitti...

Sinä olet hyvällä tavalla saanut minut miettimään yksinäisyyttä, Pohtija-Iita. Itse tällä hetkellä viihdyn yksin, mutta jos elämä jatkuu, saatan vielä joskus päätyä tällä tavoin eläen hyvin yksinäiseksi. Olet saanut minut (melkein) ryhtymään todellisiin tekoihin. Kiitos siitä ;-)

Yvioon kirjoitti...

Rita, kiva kuulla, että mun tyylistä ja aiheista pidetään. Aina en oikein tiedä, mistä kirjoittaisin, kun on monia aiheita, mistä voisi kirjoittaa.

Niin, tarvitseehan sitä joukun, missä peilata. Ihmisten seurassa oppii myös tuntemaan itseään. Joskus kait luulee itseään erilaiseksi, mitä oikeasti kuitenkaan on.

Joskus tuntuu vaan, että joukossa ei saa olla oma itsensä. Tosin pohdiskelevien ihmisten seurassa yleensä viihdyn.

Kirjat ovat olleet monta kertaa seurana, mutta eivät nekään aina riitä.

Ole hyvä vaan. Osui silmiini tuo linkki. Ja siinä on ihan asiaa.

Me lolita, Annu, kiitos kommentoinnista. Ja niin mulle välillä käy. En vaan jaksa kirjoittaa tai tavata ketään töiden jälkeen. Työ vie ne mehut itsestä. Joskus kyllä harmittaa, ettei energiaa jää mihinkään muuhun.

Viikonloppuna jaksankin sitten enemmän keskittyä tähän blogikirjoitteluun ja myös silloin, kun tulee joku aihe mieleen.

Millan, niin ei tämä yksin oleminen aina hirveää ole. Joskus kyllä kaipaisi ihmisiä enemmän lähelleen. Ja sitä toista puoliskoa. Tottuuhan tähän oloonkin. Ja ainakin saan olla väsynyt eikä kukaan valita.

Ollos hyvä vaan, Millan. Hyvä jos kirjoitukseni herättää ajatuksia.

Annu kirjoitti...

Blogiharrastus on auttanut minua yksinäisyyteen.On esimerkillistä, että olet kirjoittanut yksinäisyydestä.
Parasta on, jos yksinäisyys herättää meidät avaamaan uusia ovia elämäämme.
t Annu

tia kirjoitti...

Mielenkiintoisia pohdintoja sinulla, nyt on ajatus tahmea sillä olen ollut ulkona haravoimassa ja sitten saunassa niin vei voimat ;-)

Yvioon kirjoitti...

Annu, kiva kuulla, että kirjoitukseni herättää ajatuksia. Itselle tämä yksinäisyys on välillä vaikea asia. Kuitenkin siitä tulee sitten kirjoitettua.

Kyllä osaltaan tämä blogimaailma vähän vie yksinäisyyttä kauemmaksi. Saa kuulla muiden ajatuksista ja ei tarvitse painia ihan yksin omien pohdintojen kanssa.

tia, kiitos. Välillä tuntuu itsestäkin, että on tahmeaa tämä kirjoittaminen.

Ai, sä olet ollut ulkotöissä. Siinä ainakin saa raitista ilmaa.