Tänään luin aamulla Tony Dunderfelt: Voimavarana itsetuntemus.
Joitakin paloja ja ajatuksia kirjasta:
- meillä kaikilla on tunteita koko ajan
- joillekin ihmisille tunteet ovat todella tärkeitä: arki eletään pääasiallisesti tunteiden kautta; se miltä jokin asia tuntuu, toimii kompassina, jonka mukaan omaa elämää ohjataan.
- tunteita tutkimalla ja ymmärtämällä on tarkoitus oppia uimaan tunteiden meressä
- mitä tunteet ovat? Tunteet ovat perusolemukseltaan subjektiivisia, henkilökohtaisia
- tunteet ovat useimmiten hyvin kehollisia. Pelko tuntuu mahassa, ilo sydämessä, vihastus saa posket punoittamaan, suru tärisyttää kok kehoa.
- tunteet ovat subjektiivisena kokemuksena totta, mutta ne eivät välttämättä ilmennä universaalia totuutta.
- tunteet eivät siis synny suorana reaktiona tapahtumiin vaan ne siivilöityvät omien uskomustemme, asenteidemme ja tavoitteidemme lävitse.
- tunteet eivät ole lopullisisa "totuuksia" havaitsemistamme asioista
Vaikuttaa hyvältä kirjalta, mutta on taas niitä kirjoja, joita pitää vähän pureskella. Siinä on paljon asiaa, mutta sitä ei omaksu ihan heti. Pitää miettiä ja katsoa.
Mä olen aina ollut voimakkaasti tunteva ihminen. Samoin olen herkkä. Itken esim. helposti leffassa tai jossakin tilanteessa. Tosin saatan sitten myös innostua helposti ja hassutella.
Olisi kyllä mahtavaa oppia elämään näiden tunnekuohujensa kanssa. Ja näkemään tunteet nopeasti vaihtuvina elementteinä. Mikään tunnehan ei vello kauan.
----- ------- ------
Kävin myös leffassa ja katsoin tuon Transformers - Revenge of fallen.
Aika jännä juttu, mutta mä näin siinä romantiikkaa, seikkailua, hyvän ja pahan välilstä taistelua, kertomusta ja ajatuksia herättävää. Mulle se ei ollut pelkkä toiminta -leffa, vaikka oli siinä paljon toimintaakin. Kävin siis katsomassa tuon leffan päivänäytöksena jakaen leffateatterin nuorten miesten ja parien kanssa. Taisin olla ainoa keski-ikäinen, heh.
Outoa, toiseen Yvonne, pohtija-iita blogiini ei pääse
14 vuotta sitten
Tekstit
2 kommenttia:
Hyviä kohtia olet poiminut kirjasta, kiinnostavaa lukea. Kiitos :) Tuota kirjaa en ole vielä lukenut. Lue jos saan sen käsiini. Pidän Dunderfeltin tekstistä.
Jo lapsissa näkyy että tytöt ja pojat näkevät kertomukset (toimintaelokuvat) erilaisina. Tytöt punovat usein mukaan päähenkilöiden ajatuksia ja tunteita kun taas pojat raportoivat enimmäkseen mitä ovat nähneet tapahtuvan, kuka teki minkäkin teon jne.
Olet siis tyttö. Saman havainnon teen itsestäni leffassa kuin leffassa. Mitäs me (keski-ikäiset) tytöt :)))
Rita, kiitos. Hyvä kuulla, että vaikuttaa mielenkiintoiselta. Palaan siihen vielä jossakin vaiheessa.
Niin, jännä juttu tämä, miten eri tavalla tytöt ja pojat kokevat. Tosin muksuni tapailema 27-vuotias mies luuli, että muksuni heitti vitsin, kun kertoi mun menneen katsomaan tuota leffaa. Siis oli näköjään yllättynyt. Kiva yllättää ihmisiä, heh. Niinpä, mitäs me keski-ikäiset tytöt. :)
Lähetä kommentti