perjantaina

palvelua

Sukulaistapaamisessa kerroin, että nyt olisi tarvetta aviomiespalvelulle. Aviomiespalvelulla tässä tapauksessa tarkoitan, että mies tulee tekemään kotiin vaikka pikku remonttitöitä.Sellainen palvelu on siis jo olemassa. Mä tarvitsisin esim. apua kantamisessa, kun olen kyllästynyt kantamaan muutenkin kaupasta ruokaa kotiin. Meillä ei ole tässä ihan vieressä isoa kauppaa vaan toi lähikauppa, ja sieltä ei aina saa kaikkea tarvittavaa. Haluaisin nimittäin parvekkeelle multaa, kukkia ja vaikkapa maton ja muuta piristettä. Ei vaan oikein iske lähteä multaa ja kukkia käsipelillä kotiin raijaamaan. Pulkalla ei voi tuoda, pyörää ei ole ja vahvat käteni eivät sentään kaikkeen pysty. Isäni hämmästyi käsitteestä aviomiespalvelu. Hän ajatteli sen kait tarkoittavan, että aviomiehiä olisi jossakin tarjolla ja haluaisin tuota kautta itselleni miehen. En ole kyllä tuosta toiminnasta kuullut Suomessa. Lähinnä se on kait ollut miehille suunnattua aviovaimo -palvelua. Tv:ssä oli dokumentti oliko se Filippiineiltä vai Thaimaasta tuosta aviovaimo -palvelusta.
Ehkä pitäisi olla vastaava palvelu naisille. Tietysti on nämä treffipalstat ja muut, mutta ei niissä ole samanlainen sävy kuin sanassa aviomiespalvelu.

Ei kommentteja: