leffailua

Tänään kävelin Töölänlahden reunaa ja synkältä näytti. Ei kyllä uskoisi, että nyt on kevät, mutta ehkä tämä on nyt tuota saastumisen aikaansaamaa ilmastomuutosta.

Mä olen oikein leffafriikki, mutta yleensä en ole paljon kotimaisia katsellut. Ne eivät jotenkin ole iskeneet muhun, niin en ole niitä sitten väkisin katsonut. Mulla on kyllä vähän sama juttu kirjojen kanssa. En lue yleensä suomalaisten kirjailijoiden romaaneja. En sitten tiedä, mistä johtuu. Ehkä ne ovat liian synkkiä ja osaan synkistellä ihan omastakin takaa.

Ai niin leffoistahan mun piti kirjoittaa. Törmäsin pariin poikkeukseen. Pidin sekä Kuutamolla että Sooloilua -leffoista. Kuuttamolla -leffa sopii sellaiseen mielentilaan, että haluaa uskoa, että maaailmasta löytyy hyviäkin tyyppejä eikä pelkästään niitä, joihin on vain yksipuolisesti hullaantunut. Tuo toinen taas on aika realistinen kuvaus siitä, millaista elämä joskus voi olla. Kummastakin leffasta jää sellainen hyvä olo ja usko siihen, että jotakin kivaa voi oikeastikin tapahtua. Ei niin tarvitse olla vain elokuvissa.

Välillä mulla on kyllä sellainen olo, että eläydyn liikaa leffojen maailmaan ja tämä todellinen oma elämä tuntuu silloin niin arkiselta. Toisaalta tämä on mun elämää eikä kenenkään toisen. Ja mä olen ainutlaatuinen omine kummallisine tapoineni. Toista samanlaista ei tule vastaan.

Yksi nainen voi aiheuttaa enemmän hälyä kuin kaksisataa miestä. Puolalainen sananlasku