himmeitä kuvia ja niin ihanne muuttuu

Nyt näköjään nämä kuvakokeilut menee jo abstraktin puolelle. Tästä tuli taas tosi erikoinen. Tähän on yhdistetty niin monta eri tyyliä, että en tiedä, näyttääkö yhdistettynä miltään. Toisaalta mun fiilikset on vähän tällaiset, niin kuvatkoon mun tämän hetken tunnelmia.

Ja aasinsiltana tuli mieleen mun nuoruus ja mun nuoruuden ihanne. Muistan sen tunteen vieläkin, mutta nyt ei tunnu samalta. Silloin hänessä oli jotakin. Mulla oli alle 14-vuotiaana hänen levynsäkin, jota kuuntelin ahkerasti. Richard Gerestä olen pitänyt aina, mutta Donny Osmonds on menettänyt osan viehätyksestään. No, päätelkää itse ja tuleeko oma nuoruus mieleen.






Katselin tuon kyselyni tuloksia ja suurin osa osallistuneistä vastasi viimeiseen kohtaan. Joten sen voisi tulkita, että voin jatkaa entiseen malliin. Osa halusi lisää kuvia tai kuvamuotoiluja. No, niitähän olen tähänkin asti blogiini lisäillyt. Kiva kun osallistuitte tuohon kyselyyn.

kissa x ja asunnoton bloggaa

Tulin just kotiin ja Valitut Palat olivat odottamassa mua. Se on niitä harvoja lehtiä, joita mulle vielä tulee. Luin Valittuja Paloja jo lapsena, kun meidän mummolaan tuli se ja koko avovintti oli täynnä eri lehtiä. Sieltä löytyy vaikka kuinka vanhoja vuosikertoja. No, onhan siellä tilaa vaikka mille.

Valituissa Paloissa oli artikkeli, joka kertoi asunnottomasta, Anyasta. Anya asui autossa ja oli ajautunut siihen tilanteeseen vähitellen, mikä on kuulema yleistä tuossa tilanteessa. Olen kuullut, että periaatteessa kuka tahansa voi joutua asunnottomaksi. Anya innostui jossakin vaiheessa kirjastossa ollessaan kirjoittamaan blogia. Yritin laittaa blogin osoitetta tähän, mutta se ei ole uusien lukijoiden luettavissa. No, voi harmi. Ja hän kirjoitti myös kirjan nimeltä: "Tositarina pienestä tytöstä, joka ei kuulunut minnekään".

Itse en ole ollut asunnoton, mutta muuten vähillä rahoilla olen joskus ollut. Silloin ei paljon syöty, kun ei yksinker-

taisesti ollut rahaa eikä ketään, jolta pyytää. Nyt ei onneksi ole niin paha tilanne ja rahaa sentään saa töistä jonkun verran.

rahan ja hyvän mielen tuloa ei voi mikään estää...

Vieläkään en tiedä, miten tulen pärjäämään tässä työssä. Nyt ei ota päähän niin paljon. Ja paljon siinä on omaksumista ja oppimista. Ja ohjelmakin on ihan uusi. No, kokeilen kaikkea ja yritän omaksua niin paljon kuin vain voin. En vaan suostu ottamaan mitään stressiä, koska mä teen parhaani ja se auttaisi tosi paljon, jos jollakin on aikaa kunnolla perehdyttää sisään. Tosin olenhan mä tottunut siihen, että saan itse ottaa asioista selvää ja oikein imeä sitä työtä itseeni.

Ja saan huomenna palkan tästä kuusta. Uusi pomo järkkäsi asian ja kohta mulla on rahaa. Mahtavaa, upeeta ja ihanaa. Voin taas maksella laskuja pois eikä tarvitse miettiä kalliita pikavippejä, joissa on hirveä korko. Elämä taas hymyilee ainakin vähäsen pilvenraosta.

Ja ensi viikolla olen menossa leffaan pitkästä aikaa. Mennään mun likkakaverin kanssa katsomaan se Mamma mia. Se on varmaa sellaista kunnollista, kevyttä hömppää, joka sopii kesään.

Katsoin nimittäin taas kerran tositarinaan pohjautuvan, raskaan leffan. Sen nimi on Erämaan armoilla. Ihan hyvä leffa, mutta niin surullinen välillä ja varsinkin loppu. Ja sitten kun vielä tietää, että se pohjautui tositarinaan, niin kyllä tuollainen leffa pistää miettimään.

ollapa vapaa, tuumii vuohen poikanen

Vuohen poikanenhan se siinä katselee. Odottaa se jotakin. Kenties vapautta mennä ja tulla.

Tässähän olisi rappuset vapauteen. Eipä tiedä vuohen poikanen, mitä aidan toisella puolella tulisi vastaan.

esikuvana ken jaksaisi

Lueskelin juttua naispesäpalloilijasta, joka sai sakot kiroiltuaan tv -haastattelussa. Tuli vain tuosta mieleen nämä meidän blogit. Pitäisiköhän näitäkin jotenkin rajoittaa tai kirjoittaa hyvää kieltä, kun nämä näkyvät julkisesti netissä. Tosin onhan tuolla se k-18 merkintä, kun jutut menee liian levottomiksi.

Ajatella, jos joutuisi jonkun esikuvaksi ja pitäisi aina käyttäytyä esimerkillisesti. Vaikka en nyt mitään erikoisia rikkeitä teekään, niin voisi esikuvana olo olla aika raskasta. Tosin jonkinmoisena tässä joutuu olemaan, kun on lapsen kerran tehnyt. Tosin onneksi muksut osaavat ajatella omilla aivoillaan. Siitä on nimittäin paljon hyötyä.

ja niin perheystävää vietiin

Olipa kerran perheystävä, joka halvaantui ja joutui hoitokotiin. Puhekyky meni siinä samalla ja päivät kuluivat ihmetellessä. Aviomies kävi uskollisesti joka päivä vaimoansa katsomassa. Silloin tällöin kuului käytävälle asti möykettä, kun perheystävä, siis vaimo yritti omalla kielellään saada jotakin sanotuksi.

Saipa sitten kuulla tapahtuneesta Hanna. Hannapa ajatteli ilahduttavansa vanhaa perheystäväänsä ja perheystävän mieskin toivotti Hannan tervetulleeksi hoitokotiin.

Rohkastui sitten Hanna hoitokodin ovesta sisään. Pääsi Hanna jopa perheystävän huoneeseen. Laittoipa hän sitten kukat maljakkoon ja ajatteli juuri, miten voisi kommunikoida perheystävän kanssa. Ajatteli Hanna, että jotakin virikettä pitäisi perheystävälle saada. Vietettiinhän aikoinnaan kaikki vaput yhdessä.

Hetken päästä tupsahti touhukkaana sisään perheystävän mies. Heti alkoi perheystävää pukea ja ulkoilmaan valmistaa. Jouksujalkaa vei perheystävän Hannan luota pois. Niin jäi Hanna hölmistyneenä seisomaan ja katselemaan loittonevaa perheystävää miehensä kera.

Lähti Hanna sitten kotia kohti. Eipä tainnut perheystävän mies sittenkään kaivata tälle seuraa tai vanhoja tuttuja.

siviilirohkeuden puute...

Eilen illalla kiertelin taas tutuilla paikoillani, kun tässä kuvassa olevalla paikalla oli poikajoukko. He polttivat jotain lautaa ja heittelivät kiviä. Ensin lähtivät karkuun mut nähdessään, mutta sitten jatkoivat rauhassa puuhiaan.

Voin myöntää, että mulla ei ole siviilirohkeutta johtuen osaltaan mun kokemuksistakin. Ja en halua ketään hyökkäämään päälleni. No, mä jatkoin muina miehinä matkaani, mutta ahdistuksen kera. Mietin pienessä päässäni, pitäiskö kutsua palokunta vai poliisit. Ei ole helppoa tietää, miten toimia.

Tänään katsoin paikan ja en nähnyt siellä mitään tuhon jälkiä. Ehkä he olivat peittäneet jälkensä tai joku muu oli jo korjannut paikan.

makeita ruusuja julpun ja örmyn kera

Kesä on kauneimmillaan ja ruusu kauniisti hohkaa. Tästä tuli aika hyvä kokeilu. Ainakin itse tykkään.

Tässä videoversiossa Örmy örmyilee. Alussa jopa ihan selkeästi.

Ja sitten meidän Julppuhan se siinä katselee.

kameran ulkoilutusta ja saudinaisen elämää

Tänään olen taas ulkoiluttanut kameraani ja näpsinyt sieltä täältä kuvia. Kivaa liikuskella yksin ja katsella kuvakulmia sun muuta. Yksinäistä puuhaahan se on, mutta ainakin sitä voi tehdä yksin enkä tarvitse tuohon hommaan ketään muuta. Saan samalla raitista ilmaa ja haistelen luonnon tuoksuja ja voin miettiä omia asioita. Tosin huomaan, että keskityn niin kuvaamiseen, että en kerkiä mun arkitodellisuutta paljon miettiä.

Asiasta potenssiin tuhat niin tykkään katsella dokumentteja. Niissä näkee vähän muutakin elämää kuin tätä omaansa. Tänään tuli ohjelma Saudiarabiasta ja naisten elämästä siellä. Saudeissa naisista on 5 % on töissä kodin ulkopuolella ja osa ei haluaisi töihin mennäkään.Tuo niitten huntu on musta kyllä vähän epäkäytännöllinen. En tajua, miten sen kanssa voi työskennellä tai yleensäkään tehdä mitään. Ihme, etteivät ole keksineet jotakin vähän peittävää, mutta silti käytännöllistä kasvojen peitettä, jos kerran sellainen pitää olla.

Ei tuo elämä Saudeissa ihan pahalta näyttänyt. Osa miehistä jopa kannusti vaimoaan töihin ja näkyvänpään elämään. Kait sitä joka kulttuurissa on omat hyvät puolensa ja oppiipahan jotakin uutta.

No, en mä ole kyllä vaihtamassa uskontoa ja olisi tuohon varmaan aika paljon sopeutumista näin länsimaisena ja vielä pohjoisen naisena.

ideoita kaivataan...

Nyt olen lisännyt tuohon toiseen blogiinikin photokiertämään uuden kuvan. Linkki siihen löytyy tästä oikealta.

Mulla on hirveä pulma. Mä siis hukun kasvien ja kukkien kuviin. Mitäköhän muuta sitä voisi kuvata, että näyttäisi upealta? Keksiikö kukaan? Ja ihan ulkomaille asti en nyt pysty itseäni heittämään ja kohteet pitäisi olla helposti luokse päästäviä. Ja en oikein tiedä, minkäläistä kuvakulmaa käyttäisin ja tuo sommittelu on ikuinen pulma.

muokattu kuva ja uskaltaako enää ulkona liikkua...

Iltalehdestä huomasin blogijutun väkivallasta. Ajatella, että Suomi on väkivaltainen maa. No, sehän on nähty ja varsinkin viikonloppuna. Mä itse yritän pysyä erossa noista tilanteista ja nykyään en paljoa viikonloppuisin ulkona myöhään liikuskelekaan.

Nuorena hoippelehdin milloin mihinkin aikaan ulkona ja ei mulle sattunut mitään pahenpaa. Taitanut mulla olla onni mukana.

Tässä uuden paikan juna-asemalla joku vei mun lompakon. Rahaa ei siinä ollut, mutta paperit piti uusia. Ja en tajunnut sitä. Ovelasti tekivät varkaat. Mun vierestä lähti kyllä juoksemaan joku nuori poika. En sitten tiedä, liekö hän ollut. No, eivät paljon ainakaan rahallisesti hyötyneet.

tyyni järvi ja yksi vai monta

Meillä oli kehittävä puhelu mun kaverini kanssa. Yleensäkin puhelut hänen kanssaan menee niin, että mä kuuntelen ja hän puhuu. Pitäisi varmaan palkata joku sanomaan, että joo, niin ja aijaa, niin ei tarvitsisi itse vaivautua.

Hän taas soitteli ja päätteli yhtäkkiä, että mä en ole kenestäkään miehestä kiinnostunut. No, olenhan mä aina välillä, mutta mä pidän yhdestä kerrallaan ja hänellä saattaa olla monta miestä kierroksessa. Kerran joku sanoikin hänelle, että hänellä on varamiesjärjestelmä. Eipähän tarvitse olla yksin, kun oven takana odottaa aina yksi.

Ja toisekseen, en viitsi hänelle mitään mun juttuja kertoakaan, kun hän tulisi ne kuitenkin pilaamaan. Joten en puhu mitään. Musta vaan aika hyvä tulkinta, että en haluaisikaan ketään. Eihän se ole ollut siitä kiinni. Eipä noita kiinnostavia tyyppejä taivaalta sada. Tai ei ainakaan mun elämään.

Kelan reilujen kerhosta...

Jippii, mä olen enää lievästi burnoutinen. Kelan mielestä en voi saada kahdesta edellisestä kuusta sairauspvärahaa, kun olen vain lievästi masentunut. Ja mun töitä kuulema voi tehdä missä kunnossa vaan. Niin että jos näette jonkun juoksevan ja repivän hiuksiaan, niin se olen turhautunut minä.

Heti kun olo helpottuu ja alkaa taas olla parenpi fiilis, niin sitten tulee joku kehittävä päätös Kelalta. Ja toi lääkärikään ei osaa niitä samperin lausuntoja kirjoittaa. Ei niihin pariin lauseeseen kovin ihmeellistä suomen kielen taitoa tarvita.

Niin että tällaisia uutisia mun arkielämästä taas. Ja just kun luulin, että voisin vähän parempiakin uutisia ja juttuja alkaa kirjoittaa, niin sitten tuli taas tätä paskaa.

Taidan pysyä noissa haaveiluissa, kun niistä tulee parenpi fiilis. Tästä arjesta kun ei aina oikein löydä mitään kivaa kerrottavaa. Ja olen todellakin "mies, jolle ei ikinä tapahdu mitään", vaikka nainen olenkin, mutta laulussa noin sanotaan.

Arkeni kun kulkee: herään, otan vitamiinit ja lääkkeet, aamutoimet, tietsikkaa, töihin, kävely takaisin, kuvia ottamaan, lataan koneelle, kirjoitan tänne ja syön jotakin, juttelen muksuni kanssa ja äitini kanssa puhelimessa, iltatoimet, tv:n katselu, jotakin kirjaa lueskelen, pähkäily, nukkuminen. Ja joskus leffaan ja ystäviä näen. Ei tohon paljon hienoja vaihteluja kehitetä. En jaksa töiden ohella mitään ihmeellistä. Ei fyysinen energia riitä.

tiedätkö ötökän.. ja ruokahalu kasvaa syödessä...

Tän päivän kuvakokeilun satoa.

Ei ole kyllä mitään hajua, mikä ötökkä tuossa mun parvekkeen oven alla oleskelee. Siinä se kökötti, kun aamulla avasin oven. Näpsäsin kuvan ja vieläkään ei tule nimeä mieleen.

Asiasta tuhanteen: Sarah Jessika Parker on käynnistämässä tosi tv:n ohjelmaa. Ne olisivat ns. taiteen idols -kisat. No, johan löytyi meikäläisellekin kisa, johon voisi osallistua. Voisin jotakin kehittää ja sitten vaan osallistumaan. Ai niin, eipä taida ihan heti tulla ohjelma Suomeen. No, voi harmi.

On totta sanonta, että ruokahalu kasvaa syödessä. Mä nimittäin olen kuvaillut nyt niin paljon, että haluaisin kunnon kameran. Sellainen vaan maksaa sellaiset 500 euroa. Pitää kehittää rahaa. Olisi nimittäin tosi makeeta ottaa kunnon kameralla kuvia. Mihin sellainen vehje pystyisikään.

1,2,3,4, varpunen

Ensin oli aita, iso vaalea aita. (1)
varpunen lentää aidan päälle.
Miettii pienessä kopassaan, viitsinköhän olla kuvattana (2)
Hm, pitänee fundeerata ja kääntää päätä. (3)
No joo, mut odota vähän, mä ensin pöyhennän mun höyhenii.

blogibörnoutin katoaminen ja saarelle asumaan (voisipa)

Tämä kuva on mun kuvakokeilusta, kun kokeilen noita käsisäätöjä. Tuli ihan kivan näköinen ja

sain siihen vähän tunnelmaakin. Jatkan harjoituksia.

No niin, nyt mulle löytyi paikka, missä voisi olla makeeta asua. En kyllä tiedä, miten siellä ansaitsin elantoni. Pitää varmaan ruveta säästämään, että voi sitten myöhemmin lähteä hiljaisuuten nauttimaan luonnosta.



Uskoisin kyllä, että mä viihtyisin. Tosin pitäisi siellä varman joku tuntea, ettei ihan yksinäiseksi itseään tuntisi.

Tämä kuva ei ole mun ottama vaan Arto Ylisen tuosta Iltalehden artikkelista.




Utössä asuu viitisenkymmentä ympärivuotista asukasta. Heidän keskuudessaan vallitsee tiivis yhteishenki.
- Täällä voi mennä käymään kahvilla tuttavalle koska tahansa, ilmoittamatta. Apua saa ja annetaan luonnostaan, Arto kuvailee.
Kesällä Utö vaikuttaa merelliseltä paratiisilta. Aurinko paistaa lähes päivittäin. Talvella myrskyt piiskaavat kallioita ja vaakasuora sade iskee kasvoille.
Yliset eivät usko, että saarella asuminen sopii kenelle tahansa.
- On oltava sinut itsensä kanssa. Ei saa pelätä itsensä kohtaamista. On viihdyttävä hiljaisuudessa ja karun luonnon keskellä.

blogiloma?

Nyt on tullut nukuttua pari kolme tuntia, joten aivoissa ei varmaan toimi mikään. Katselin juuti tätä blogia ja olen kyllä aika paljon kirjoittanut kaikkea. Nyt on vaan tullut sellainen olo, etten tiedä oikein, jaksanko kirjoittaa. Tympii nimittäin ihan kaikki, jopa tämän kirjoittaminen.

Tämä kissakin tässä nauttii elämästään. Mustakin olisi kiva vain olla ja kehrätä. Joten jos tähän ei ilmesty uusia tekstejä vähään aikaa, niin olen blogilomalla.

toistoa, stressisydänta ja pakkovalvomista

Mun kuvat kertoo mun tunnelmista ennemmän kuin sanat tällä hetkellä. Joskus ei löydä sanoja tai sitten tekee mieli vaan toistaa itseään. Mikäs siinä toistellessa, mutta sitä ei varmaan kukaan jaksa lukea. Hyvä jos itse jaksan miettiä samaa asiaa.

Mä nimittäin kirjoittelen täällä ihan senkin takia, ettei vaan tarvitsisi mennä nukkumaan. Huomenna kyllä sitten väsyttää, mutta en vaan voi mennä nukkumaan väsyttää sitten tai ei. Ärsyttää nimittäin mennä tuohon kurjimuksen työpaikkaan, joka välillä on ok, mutta välillä ärsyttää se turha vouhottaminen ja mun syyttäminen. Itse ovat jättäneet tuon työalueen retuperälle, niin en halua ottaa vastuuta huonosta asioiden hoidosta. Ja mietin koko ajan, miten voisin hypätä laivasta. Nythän olen koeajalla, niin voisin vaan kadota.

Huomasin nimittäin, ettei mun sydän oikein tykkää tästä stressistä. Muutenkin
on sanottu, ettei stressi tee hyvää
sydämelle. Tulee noita ikäviä

kipuja tuohon sydämen alueelle ja ei tunnu ne kivoilta. No, mites sitä on stressaamatta, kun kerran niitä tilanteita on.

Armahduskin on luettu loppuun ja ihan hyvä kirja se oli. Ei siinä mitään. Se oli sellainen jännittävä, mutta ei onneksi tuota väkivallalla pröystäilyä. Sellaista rentoa lukemista, kun haluaa pois tästä arjesta vähäksi aikaa. Tosin ei mua tämä varsinainen arki häiritse, vaan tuo helkkarin työkuvio. Vaikea olla optimisti, kun duunipaikat osoittautuu tosi ärsyttäviksi.

Sitten mun lähi-ihmiset vielä toppuuttelevat tuon lähdön suhteen. Eihän he joudu siellä kärsimään ja katsomaan sitä touhua. Helppoa on siinä ulkopuolelta järkea takoa. Menisivät itse tuonne valituksia kuuntelemaan. Sitten voisi mieli heilläkin muuttua.

vela ja liftaus

Helsingin Uutisissa oli juttu liftaamisesta. Taisin joskus mainitakin, että olen kokeillut sitä muutamat kerrat. Nykyään en uskaltaisikaan. Kait sen verran tämä keski-ikäistyminen vaikuttaa.

Kyseisessä artikkelissa oli juttua Veerasta, joka on jopa liftannut Itävaltaan. Enimmäkseen on vältytty vaaratilanteilta. Kerran tosin hän on joutunut kidnappauksen kohteeksi, mutta selvisi siitäkin säikähdyksellä. Veera kiertelee eri paikkoja liftaamalla.

Samassa oli juttua myös Hassesta, joka taas mieluusti ottaa liftaajia kyytiinsä. Hän taas valittelee, että liftaus on melkein kadonnut. Ei löydy kyyditettäviä enää.

Toinen juttu, jota jäin miettimään, oli Sannasta kertova.

Hän taas on vapaaehtoisesti lapseton eli vela. Hän pitää lapsista ja jopa hoitaa heitä, mutta ei kaipaa omia.

Musta se on hyvä, että itse tietää, mitä haluaa ja toimii jopa sen mukaan. Ulkoa voi tulla painetta tehdä lapsia, mutta itsehän heistä huolehtimaan joutuu, joten ei kannata tehdä muiden toiveiden mukaan.

Yksi mun ystäväpariskunta on lapseton ja vielä vapaaehtoisesti.

Hyvä, että tuostakin asiasta puhutaan. En usko, että naisesta tulee nainen vasta silloin kun hänellä on lapsia. Voi sitä olla tasapainoinen aikuinen muutenkin.

katoamisesta ja vipinää

Aloitin lukea kirjaa Armahdus. Siinä päähenkilö joutuu katoamaan, että häntä ei löydetä. Hän joutuu opettelemaan uuden kulttuurin ja kielen. Ja tavallaan jättämään entisen elämänsä kokonaan.

Mulla on vielä kirja kesken, kun vasta sen aloitin. Tuli mieleen, mitä olisi tuo omalla kohdalla, että joutuisi vieraaseen ympäristöön ja joutuisi muuttamaan omia rutiinejaan ja tapojaan ja ehkä jopa opettelemaan uuden kielen.

Tosin välillä mä jopa haaveilen katoamisesta. Lähtisin ja katoaisin jonnekin toiseen maahan ja vain kertoisin muutamalle ihmiselle. Aloittaisi jossakin muualla ihan alusta ja kokeilisin, mitä eläminen olisi niin.

Kait mä olen jotenkin tähän elämääni kyllästynyt, vaikka ei kait mulla pitäisi olla mitään syytä. Joskus vaan tuntuu siltä.

Tosin tänään, kun kävin kuvaamassa, niin siellä oli joku aika mielenkiintoisen oloinen mieshenkilö. Vaihdettiin katseita, mutta siihen se sitten jäi. Olen hyvä kyllä tuossa katselussa, mutta en halua tunkeilla ja olen huono tekemään mitään aloitteita muualla kuin raflassa, niin siihenhän se sitten jäi. Tosin voinhan mä kuvitellakin, että hän olisi osoittanut joitakin merkkejä, että olisi musta vähän kiinnostunut. Kivaa kuitenkin oli. Sentään pientä vipinää elämään. En ole sentään kokonaan viehätysvoimaani menettänyt.

päivän kierros

Tästä vie tie tai polku noille palstoille, jossa käyn välillä kuvaamassa.

Noita kasvipalstoja on vasemmalla ja oikealla.

Tulihan sieltä heti jänö vastaan. Ja meillä alkoi tuijotuskilpailu. No, mähän siitä lähdin ensimmäisenä. Jänö ei ollut moksiskaan.

Ja tässäpä sitten pieni puronen, joka kauniisti näkyy puiden lomasta. Tämä on oikeasti sellainen likainen puronen, jota ei edes paljon näy. Kameralla vaan sen saa näkymään kauniiksi.

osataanko edes olla onnellisia?...

Joskus mä olen miettinyt, että pystyisinkö mä edes olemaan onnellinen. Ja mikä tekee tai tekisi mut onnelliseksi. En muista, milloin olisin sanonut, että mä olen onnellinen. En varmaan edes tiedä, mitä tuo sana pohjimmiltaan merkitsee.

Tiedän kyllä sanat ja tunteet: alakuloinen, menettelee, okei, parempi päivä jne. Jos mun elämässä toteutuisi mun haaveet, niin osaisinkohan sittenkään olla onnellinen. Olen kait niin hyvin koulutettu ja kouluttautunut olemaan kaikkea muuta kuin onnellinen, niin en varmaan onnellinen osaisi ollakaan.

Aristoteleen käsitys
onnellisuudesta
Aristoteles käsitteli onnellisuutta
(kreik. eudaimonia) kirjassaan Nikomakhoksen etiikka. Aristoteles
oli sitä mieltä että onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin
yksilö
pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat
itsestään tästä kamppailusta, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten
onnellisen.

Platonin
käsitys onnellisuudesta
Platon määritteli onnellisuuden hyvän saavuttamiseksi pysyvästi.
Onnellisuus on Platonilla tavallaan rakkauden jatke. Rakkaus on
kaipuuta hyvään, joka puuttuu. Rakkauden kohdetta ei voi tämän määritelmän
mukaan saavuttaa, mutta onnellisuus on lopulta muoto johon rakkaus voi
johtaa.[2]

Demokritoksen käsitys onnellisuudesta
Filosofi Demokritos arvioi sen olevan
onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä
hänellä on.[3]

lainattu Wikibedistä

auringonlaskuja (nippelisäädöin) sun muuta jupinaa

Nyt oon huomannut, että ihan niin kovaa päivitysvauhtia kuin alussa en jaksa tällä hetkellä pitää. Joten varmaan yritän ainakin yhtä postausta per päivä.

Eipä tule meikäläinenkään ajatelleeksi, kuinka paljon kaikenmaailman nippeleitä sun muita tavallisessakin kamerassa on. Tänään otin illalla päikkärit. Tosi järkevää. Nyt en saa sitten yöllä nukuttua, mutta olin tosi puhki enkä jaksanut mitään tehdä. Enkä nähnyt mieltä pitää itseäni väkisin pystyssä.

Ai niin eksyin aiheesta. Mun piti kertoa tuon kameran nippeleistä sun muista. Kävin nimittäin tänä iltana jälleen kerran kuvaamassa ja kokeilin uutta tuolla kameralla. Aika jännä testata tuonkin kameran eri ulottuvuuksia. En nimittäin ole vielä oikein päässyt perille kaikesta kuvaamiseen liittyvästä, mutta pikku hiljaa yritän perehtyä noihin nippeleihin ja tuloksia voin sitten läittää tänne pällisteltäväksi.

Töissä on ihan järkyttävä kiire koko ajan ja en ole vieläkään varma, että pystyn tuohon työhön. Tosin ei siihen ole pystynyt kaksi edellistäkään, joten en mä sitten olisi ainoa. Tämä nuori ylioppilasplikka taas on tosi nopea ja hiffaa äkkiä. Kateeksi käy hänen nopeaälyisyyttään. En voi sille mitään. Itse olin keskinkertainen tai jopa joissakin aineissa huono koulussa. Hän taas on ollut tosi hyvä oppilas ja on osaltaan lukenut pitkää matikkaa. Tuo matikka ei näköjään jätä mua rauhaan. En nimittäin ole mikään nero aineessa. Ja aina töissä sitä taitoa tarvitsisin. No, ei mua ainakaan haasteen puuttumisesta voi syyttää.

tunnelmakuvia ja -musiikkia

Nyt on sitten selvitty hengissä kohta kahdesta viikosta. En olisi kyllä ikinä uskonut. Oli mulla kuitenkin niin vahva olo, että en opi enkä pärjää ikinä. Eilinen ja tämä päivä on menetellyt ja hommaa on riittänyt. Tässä paikassa ei ole ainakaan tekemisen puutetta. Saa paiskia niin paljon hommia kuin vain haluaa.

Nyt on vain jäänyt noi kuvakokeilut vähemmälle. Pitänee keskittyä niihin viikonloppuna, kun on enemmän energiaa. Illat kuluu sellaisessa puolikoomassa odottaen, että pääsee nukkumaan. Ja varsinkin kun yksi yö meni jo harakoille.

Jännittävät kaksi viikoa on kyllä ollut. Illat olen vähän ihmetellyt ja vain ollut. Mitään erikoista en ole ehtinyt tehdä saati lukea. Pitää jatkaa lukemista, kun jaksaa pysyä niin pitkään hereillä.

Monena iltana olen kävellyt kotiin. Tuleepahan tehtyä lenkki samalla. Ei tarvitse erikseen sille lähteä. Kunto tässä ainakin kohoaa.

Elämä vie minne vie. Ei tarvitse kuin pysyä kyydissä ja antaa kärryn näyttää tietä. Liikkeessä ollessa ainakin kulkee jonnekin eikä polje vain paikoillaan.

testejä ja toimimaton blogilista

Kiva, kun blogilista on ollut koko illan pimennossa. Vaikea muistaa ulkoa noita blogeja, joita lukee. Kokeilen eri kautta hakea niitä, mutta osa jää lukematta varmaan tänä iltana. Tökkiiköhän muillakin tuo blogilista?

Tein tuosta väsyneen lanssarin päiväkirjasta http://www.vasynytlanssari.net sen julkkistestin. Sen mukaan muistuttaisin Julianne Moorea ja oli siinä joukossa joitakin miehiäkin. Olikohan se testi eilen ja pitihän mun sitä kokeilla. Mulla oli vain niin erilaisia kuvia, että tuloksetkin vaihtelivat. Olen ollut kasvoista vähän pyöreämpi, niin siinä tuli silloin ihan eri henkilöitä.

Nuorenpana kuulema muistutin Riitta Väisästä, mutta en sitten tiedä. Ehkä silloin oli vähän jotakin yhteistä. Nykyään musta tuntuu, että olen vain itseni näköinen.

paremman olon viemää ja ihmevauva

Tällä muksulla ei ole ainakaan ammatinvalintaongelmia. Katsokaa vaikka itse...

Tänään on ollut mulla vähän parenpi päivä töissä. Sain jonkinlaisen ahaa-elämyksen ja sen jälkeen olo helpottui. Ja juttelin siellä enemmän ihmisten kanssa. Katotaan...

Viime yö meni taas pyöriessä, kun en osannut ratkaista tätä työjuttua. Nyt tällä hetkellä en stressaa. En yksinkertaisesti jaksa. Parin tunnin yöunilla ei paljon jakseta mitään.

Lähdenkin tästä ottamaan selvää uusista koulutusmahdollisuuksista ja oppisopimuksista sun muuta. Ehkä keksin jotakin.

metsien naiseksi ja lintupuhetta

Kyllä nyt on sellainen oikein kriisien kriisi. Mä en vieläkään tiedä, miksi haluan tulla isona. Ja aika vaan kuuluu. Urheilijaksi ei enää ehdi ellen sitten osallistu ikäihmisten kisoihin. Sillä ei varmaan kyllä elä.

Mä haluaisin tehdä jotakin kivaa ja mielenkiintoista. Tai yleensäottaen sellaista työtä, johon pystyy. En oikein pidä siitä, että pitää itse työ opetella ilman edes alkuesittelyä. Ja toinen jalka mulla on ovenraossa koko ajan. Tosi hyvä pohja keskittyä työhön.

Tai jos alkaisi joksikin elämäntapaintiaaniksi, joka asuu metsässä ja elää metsän tarjouluista. Ainakin olisi lähellä luontoa. Siinähän päivä kuluisi, kun jo ruuan hakeminen voisi olla haastavaa.

Kerran katsoin ohjelmaa, jossa tällaiset tavalliset pulliaiset iskettiin elämään jotakin 1800-lukua sen ajan ruokineen ja vaatteineen. Kyllä siinä oli haastetta saada ihan tavallinen arki sujumaan. Ja varsinkaan, jos ei ole ennen leiponut sun muuta tehnyt, niin voi olla totaalisessa kulttuurisokissa. Siinä oli kait neljä perhettä, joissa ainakin yhdessä käytiin vielä erokin läpi. Se ukko sitten halusi jäädä oikein elämään sitä yksinkertaista maalaiselämää. Jotenkin kadehdin häntä. Ehkä silloin eläminen olisi yksinkertaisenpaa ilman näitä kotkotuksia.

puhuvia kuvia

Pääsin vasta nyt koneelle, kun mietin tota duunia ja niitä kommerverkkejä siellä. Mutta johan olen sitä niin paljon jauhanut, että nyt annan aiheen olla.

Kävin tänään taas vähän kuvaamassa. Pari auringonlaskua jäi käteen, kun opettelen noita käsisäätöjä. Ne käsisäätöiset meni kaikki pieleen, mutta automaatilla sentään kuvat näyttävät joltakin. Mitenköhän oppisi ottamaan kuvia niin että itsekin säätää jotakin. Taitaa mennä aika pitkä aika.

Tänä kesänä vain on ollut upeita auringonlaskuja. Ja olen niistä osan saanut jopa ikuistettua. Ja muutaman noista laitoin tähän.

On vähän aivot blokissa ja ei oikein huvita kirjottaa mitään, joten puhukoon nämä kuvat puolestaan.

ilta pulkassa

Ilta on nyt pulkassa. Tänään kävin psykologin juttusilla ja valittamassa uutta työpaikkaa. On se hyvä, että jonkun on pakko kuunnella, kun valittaa. Ja saan meuhkata ihan miten haluan. Meikäläinen kun on tällainen rauhallinen sielu ja siihen myös koulutettu, niin välillä tekee oikein hyvää vähän ärräpäitä pärskyytellä ja ihmisiä järkytellä.

Harvemmin suutun, mutta tuntuu se ihmisiä silti järkyttävän. Onkohan se niin, että jos on rauhalliseksi luokiteltu, niin sitten ei saa suuttua eikä raivoaan mitenkään näyttää.

Ja yritän myös vieroittaa itseäni tästä ns. mielialalääkkeestä. Alunperinkin se oli vain sellainen kokeilu. Ja en usko, että mun tapauksessa mitkään lääkkeet mun elämää muuttaa. Tai ainakaan ei tunnu hyvältä, että lääke tekisi mut erilaiseksi, johon en muuten pysty. Haluan luomuna pystyä olemaan samanlainen.

Ja kaipaan mun nopeita jalkojani, jotka toimivat paremmin ilman mielialalääkettäni. Joten jos tässä juttua pärskäyttelen, niin johtuu varmaan vieroitusoireista.

Ja mikä lääke auttaa yksinäisyyteen tai siihen, että haluaisi seuraa vaikka tekemään jotakin urheilullista sun muuta mukavaa, kun nykyiset ystävät ei niin ehdi. Yksin voi käydä leffassa, mutta esim minigolfaaminen on tylsää yksin. No, ehkä sitten joskus...

stressiä ja hiuksia

Katselin ohjelmaa naisesta, Gailistä, joka oli menettänyt hiuksensa kuukaudessa mahdollisesti stressin seurauksena. Ohjelmassa seurattiin niitä tuntoja, mitä on olla yhtäkkiä kalju ja nainen ja vielä näkyvässä työssä.

Kieltämättä olisi hirveää tulla kaljuksi. Hiukset on kuitenkin aika tärkeä juttu. Mullakin nyt stressatessa lähtee taas hiuksia. En saisi stressata, mutta kuitenkin teen niin. No, vielä ei ainakaan kaikki hiukset ole lähteneet.

Gail teki juontajan hommia ja sai jopa enemmän töitä kaljuuntumisen myötä. Hän myös sanoi, että hänet otetaan vakavammin nyt, kun hänellä ei ole hiuksia.

Gail pääsi ihotautilääkärin puheille ja tämä kertoi, että vain 10 prosesttiä sillä lailla kaljuuntuneista kuin Gail saavat kaikki hiuksensa takaisin. On se varmaan järkytys kuulla asiantuntijalta, että tila on sairaus ja mahdollisesti vielä pysyvä.

Gail vaikutti kuitenkin reippaalta ja siltä, että sopeutuu tilaansa. Hänen poikakaverinsa hyväksyy hänen kaljuuntumisensa. Varmaan tosi tärkeä juttu. Siinä vaan Gail kertoo, kuinka on tullut naisena epävarmemmaksi ja jos toinen jutteleekin jonkun muun naisen kanssa, niin tulee mustasukkaiseksi.

Jännä asia, kuinka tärkeitä nämä hiukset ulkonäölle on. Ja sitä tottuu siihen, että ne esim. ovat pitkät. Itsellä on pitkät hiukset ollut ties kuinka kauan, niin siitä on tullut osa mua. Välillä tietysti tekee mieli leikata lyhyemmäksi, mutta ei ole vain tullut tehtyä.

kukkien syksy

Edelleen käyn kasvipalstoilla pällistelemässä ja samalla saattaa tarttua muutama kuvakin. Joitakin voin jopa tänne laittaa näytille.

Mua on vaan ruvennut askarruttamaan, että toivottavasti ei noita parenpia kuvia kukaan kopioi. Itse kun ne on suurella vaivalla ottanut, niin ei haluaisi, että joku ilman lupaa niitä käyttäisi. En vaan tiedä. Täällä ehkä nämä kuvat ovat vapaata riistaa. Miten sen sitten estäisikään?

















Hauskan näköisiä kukkatolppia näistä tuli. Ja pitihän ne laittaa sitten näytille. Itse kukkatuotoshan ei ole mikään erikoinen, mutta näissä kuvissa se näyttää joltakin.

avuliaita juoppoja

Katselin tänään Hesarin sivuja http://www.hs.fi/ netistä. Osui silmiini juttu juoposta, joka Berliinissä auttoi palokuntaa. Palokunta oli saanut hälytyksen ja olivat menneet paikalle yksi ylimääräinen mies mukana. Tuon he huomasivat vasta perillä. Heppu oli pistänyt palomiehen varusteet päälle ja hypännyt mukaan.

(kuva Suur-Saimaan ympäriajosta)

Aika jännä juttu, että oikeat palomiehet huomasivat tuon avuliaan juopon vasta perillä. On siinä varmaan ollut ihmettelemistä, kun joku horjuu varusteet yllä. En voi kuvitella, miltä se tilanne on näyttänyt.

Aikoinaan juttelin yhden palomiehen kanssa siitä, että pystysikö nainen toimimaan palomiehenä ja varsinkin savusukeltajana sun muuna. Hänen mielestään ei, koska nainen ei ole tarpeeksi voimakas. Mun mielestä taas se ei ole sukupuolesta kiinni, koska vahvojakin naisia on olemassa. Siinä kait pitää jaksaa kantaa 70 kiloa, mutta uskon, että niitäkin naisia on, jotka tuohon pystyvät.

keinua ilman huolta

Keinutaan ja keinutaan. Olisi mukavaa olla taas muksu ja keinua huolensa taivaisiin. Istua ja ottaa vauhtia ja olla ajattelematta mitään. Niinhän sitä muksuna teki jotakin ja unohti huolensa, ainakin enimmäkseen. Sitä sellaista tässä hetkessä elämistä kaipaisin. Olisi kiva vain keinua ja antaa tuulen koskettaa ihoa. Nauttia ulkoilmasta ja maisemista. Olla ilman huolen häivää. Olla läsnä tässä ja nyt.

perjantai-illan piristys

Raskaan työviikon jälkeen on kiva etsiä jotakin piristävää. Tässä tapauksessa en tarkoita raflaelämää ja miehen etsintää, vaikka joskus sekin meni hauskuudesta. Olen nimittäin tämän illan pyörinyt youtuben videoita katsomassa. Mitä kaikkea hauskaa sieltä löytyykään. Tulin jopa hyvälle mielelle.

synkkyydessä pilkistää aina linssi

Tämä elämä on kyllä aika mutkikasta. Joskus tuntuu, että asiat menevät todellakin omalla painollaan ilman, että niihin voi vaikuttaa mitenkään. Ja kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Ja toisaalta jotkut asiat vaan junnaa paikoillaan ja tulee sellainen olo, että mikään ei ikinä muutu.

Parissa asiassa mä olen todella hyvä ja ne ovat: stressaamisessa ja valittamisessa. Ja näen asiat todellakin joko vaaleanpunaisilla linsseillä tai sitten mustilla. Multa taitaa kokonaan puuttua ne värit siitä väliltä. Varmaan kun katsoo noita mun kuvamuovailujakin, niin ne on joko tai. Ja harvemmin sellaisia raikkaan värikkäitä. Enimmäkseen ne ovat sellaisia tummanpuhuvia. Ehkä toi synkkyys on mussa vallitseva piirre.

Nyt on kyllä huumorintaju koetuksella. Ei oikein pysty näkemään asioissaan mitään huumoria. Kaikki menee vaan sinne synkkyyden toiselle puolelle. Kohta mun huumorikin varmaan muuttuu hirteishuumoriksi.

Ne pienet kivat tilanteet ja kivat ihmiset pitävät mielen parenpana. Jos vain sattuisi koko ajan ikäviä asioita, niin ei kait kauan jaksaisikaan pitää itseään pystyssä tai uskoa, että joskus joku asia voisi muuttua.

aika uskomatonta, vai mitä...

On tämä aika uskomatonta, eikö totta. Olen mä vähän kateellinen, kun haluaisin osata piirtää tai maalata. Niin tämä otus sitä tekee ihan tosta noin vaan. Musta tämä video on vain aika makee, niin pitihän se tähän laittaa.

Ehkäpä meidän marsusetkin oppivat tämän. Kaikkea ne keksii.

97. haaste "SUNDAY SMILE"

Tästä kuvasta tulee hyvä olo. Tulee mieleen
lapsuus. Mitä kaikkea silloin keksikään kävyistä. Silloin luonnosta löysi asioita, joilla leikkiä. Ei ollut ihmeellisiä leikkikaluja, mutta hauskaa silti oli.

dopermanneja ja pariskuntia

Nyt on menossa aamurutiinit, mutta ajattelin ehtiä laittaa muutaman ajatuksen tänne.

Lueskelin Iltasanomia toiselle silmällä, kun huomasin jutun siitä, että dopermannit hyökkäsivät pariskunnan kimppuun. Paikkana Sipoo. Onneksi asun Helsingin puolella. Pelkään nimittäin muutenkin dopermanneja, niin se vielä puuttuisi, että saisin sellaisen kimppuuni kävelylenkillä. Voin sanoa, että olisin kyllä tosi järkyttynyt.

Kerran kun jouduin vierestä seuraamaan yhden pariskunnan tappelua nyrkein ja siinä meinasi naiselle käydä huonosti, niin vapisin ja varmaan näin painajaisia vielä pari viikkoa. Ei tunnu hyvältä nähdä miehen kuristavan naista. Onneksi sain sen miehen lopettamaan. Kokemus oli vaan aika karmaiseva. No, tuollaisia tilanteita ei tule usein vastaan. Ja en muutenkaan tykkää katella, vaikka toiset vain sanallisesti hyökkäävät toisiaan vastaan.

tunteenraastoa

Samalla kun kirjoitan tätä, niin taustalla soi Gladiaattorin upea musiiki. Toinen mielinäyttelijäni on Russel Crowe. Hän osaa näytellä ja hänen monet roolinsa ovat olleet miele

enpainuvia. Esim. Kauniissa mielessä tai Gladiaattorissa. Jotenkin on tällainen haaveileva olo. Ehkä kesä tekee sen. Silloin haluaisi olla toisen ihmisen kanssa. Kun ei sitä toista ole, niin on ihana tai tunteita raastavaa vain kuunnella tällaista ja vaipua toiseen maailmaan ja ulottovuuteen. Sallittakoon tämä mulle. Joskus vain tekee mieli tunteilla.

sijaistoimintaa Richard Geren kera

Niinhän sitä sanotaan, että kun keskittyy johonkin ihan muuhun, niin ei ajattele sitä tulevaa jännittävää asiaa. Hetkeksi unohdin mun huoleni näitä muokatessani ja katsellessa Gerestä videoita ja kuvia. Sitten keksin liittää Geren Helsingin maisemiin. Ja tässä hän sitten on niin rentona ja komeana että.

Saas nähdä nyt sitten, millä tahdilla ehdin tätä blogia päivittää huomisesta alkaen. Vai tuleeko sitä niin paljon kaikkea uutta, että on ihan pakko kirjoittaa. Tai sitten on niin järkyttyneen äimistynyt, ettei aivot päästä mitään ulos. No, seurataan tilannetta.

Ja tässä vielä Gere jammaa. Aika hyvin vedetty, vaikka olikin vain lyhyt otto. Olen otettu.