perjantaina

kameran ulkoilutusta ja saudinaisen elämää








Tänään olen taas ulkoiluttanut kameraani ja näpsinyt sieltä täältä kuvia. Kivaa liikuskella yksin ja katsella kuvakulmia sun muuta. Yksinäistä puuhaahan se on, mutta ainakin sitä voi tehdä yksin enkä tarvitse tuohon hommaan ketään muuta. Saan samalla raitista ilmaa ja haistelen luonnon tuoksuja ja voin miettiä omia asioita. Tosin huomaan, että keskityn niin kuvaamiseen, että en kerkiä mun arkitodellisuutta paljon miettiä.







Asiasta potenssiin tuhat niin tykkään katsella dokumentteja. Niissä näkee vähän muutakin elämää kuin tätä omaansa. Tänään tuli ohjelma Saudiarabiasta ja naisten elämästä siellä. Saudeissa naisista on 5 % on töissä kodin ulkopuolella ja osa ei haluaisi töihin mennäkään.Tuo niitten huntu on musta kyllä vähän epäkäytännöllinen. En tajua, miten sen kanssa voi työskennellä tai yleensäkään tehdä mitään. Ihme, etteivät ole keksineet jotakin vähän peittävää, mutta silti käytännöllistä kasvojen peitettä, jos kerran sellainen pitää olla.

Ei tuo elämä Saudeissa ihan pahalta näyttänyt. Osa miehistä jopa kannusti vaimoaan töihin ja näkyvänpään elämään. Kait sitä joka kulttuurissa on omat hyvät puolensa ja oppiipahan jotakin uutta.

No, en mä ole kyllä vaihtamassa uskontoa ja olisi tuohon varmaan aika paljon sopeutumista näin länsimaisena ja vielä pohjoisen naisena.

2 kommenttia:

Leijonainen kirjoitti...

Tuo porttikuva on hyvä, koska siinä on valoa sekä ulko- että sisäpuolella. Mehän emme tiedä, kummalla puolella on mukavampi elää. Molemmissa on varmaan omat ongelmansa, kuten kirjoitit. Minua portit ja huivit ahdistaisi.

Yvioon kirjoitti...

Niinhän se on leijonainen, että huivi ainakin olisi outo laite meille länsimaalaisille. En tykkäisi. Tosin siellä miehilläkin on niitä kaapuja.

No, portit on kivoja silloin, kun sillä saa omaa rauhaa aikaiseksi ja senhän voi aina avata.