sunnuntaina

siviilirohkeuden puute...



Eilen illalla kiertelin taas tutuilla paikoillani, kun tässä kuvassa olevalla paikalla oli poikajoukko. He polttivat jotain lautaa ja heittelivät kiviä. Ensin lähtivät karkuun mut nähdessään, mutta sitten jatkoivat rauhassa puuhiaan.




Voin myöntää, että mulla ei ole siviilirohkeutta johtuen osaltaan mun kokemuksistakin. Ja en halua ketään hyökkäämään päälleni. No, mä jatkoin muina miehinä matkaani, mutta ahdistuksen kera. Mietin pienessä päässäni, pitäiskö kutsua palokunta vai poliisit. Ei ole helppoa tietää, miten toimia.
Tänään katsoin paikan ja en nähnyt siellä mitään tuhon jälkiä. Ehkä he olivat peittäneet jälkensä tai joku muu oli jo korjannut paikan.

2 kommenttia:

Leijonainen kirjoitti...

Kyllä nuo tilanteet ovat vaikeita! Kerran aikoja sitten, kun oltiin eräällä leirintäalueella, kuului viereisestä teltasta yöllä kauhea läpsintä ja naisen itkua, olin varma, että mies siellä hakkaa vaimoaan. Herätin mieheni ja yllytin häntä menemään kertomaan yövahdille. Hän kuhnusteli kuitenkin hetken ja kohta selvisikin, että nainen läpsi miestä, kun tämä oli sammunut ennen häntä. Molemmat tosi juovuksissa. Annoimme olla, mutta alussa tosi inhottava olo. Mutta välinpitämätön lähimmäisen hätään en haluaisi olla, mutta silti pelottaa oma turvallisuus.

Yvioon kirjoitti...

Niinhän se on, leijonainen, että aina ei tiedä, milloin pitäisi puuttua ja milloin ei. Itse ainakin olen joissakin tilanteissa epävarma ja en tiedä, mitä tehdä. Joskus taas puuttuu vaistomaisesti, kun huomaa, että on pakko.

No, jos eläimet olisivat olleet vaarassa niin sitten varmaa olisin uskaltanut tehdä jotakin.

Tuossa teidän tilanteessa varmaan onkin inhottavaa, kun ei heti tiedä, mistä siinä on kyse. Nuo humalariidat ovat vielä tosi inhottavia. He kun eivät välttämättä edes muista mitään seuraavana päivänä.