sunnuntaina

katoamisesta ja vipinää



Aloitin lukea kirjaa Armahdus. Siinä päähenkilö joutuu katoamaan, että häntä ei löydetä. Hän joutuu opettelemaan uuden kulttuurin ja kielen. Ja tavallaan jättämään entisen elämänsä kokonaan.







Mulla on vielä kirja kesken, kun vasta sen aloitin. Tuli mieleen, mitä olisi tuo omalla kohdalla, että joutuisi vieraaseen ympäristöön ja joutuisi muuttamaan omia rutiinejaan ja tapojaan ja ehkä jopa opettelemaan uuden kielen.
Tosin välillä mä jopa haaveilen katoamisesta. Lähtisin ja katoaisin jonnekin toiseen maahan ja vain kertoisin muutamalle ihmiselle. Aloittaisi jossakin muualla ihan alusta ja kokeilisin, mitä eläminen olisi niin.
Kait mä olen jotenkin tähän elämääni kyllästynyt, vaikka ei kait mulla pitäisi olla mitään syytä. Joskus vaan tuntuu siltä.
Tosin tänään, kun kävin kuvaamassa, niin siellä oli joku aika mielenkiintoisen oloinen mieshenkilö. Vaihdettiin katseita, mutta siihen se sitten jäi. Olen hyvä kyllä tuossa katselussa, mutta en halua tunkeilla ja olen huono tekemään mitään aloitteita muualla kuin raflassa, niin siihenhän se sitten jäi. Tosin voinhan mä kuvitellakin, että hän olisi osoittanut joitakin merkkejä, että olisi musta vähän kiinnostunut. Kivaa kuitenkin oli. Sentään pientä vipinää elämään. En ole sentään kokonaan viehätysvoimaani menettänyt.



3 kommenttia:

Elena kirjoitti...

Grishamin Armahdus? Saattaisi olla ihan kiinnostavaa tosiaan lukea. Joskus minäkin olen miettinyt, että mitähän jos tulisi sellainen pakkotilanne eteen, mitenhän sitä pärjäisi henkisesti? Että vaikka oppisikin uuden kielen ja kulttuurin tavat, mutta se emotionaalinen puoli - miten siinä kävisi? Luulen että itselleni se olisi vain selviytymistä päivästä toiseen, ei oikeata elämää.

Toki joskus on tullut myöskin se mieleen, että lähtisin vapaaehtoisesti, karistaisin kaikki pölyt jaloistani ja aloittaisin uuden elämän, pois kaikesta - etenkin silloin kun on kenkku työpäivä ja rakkaus tekee kipeätä :D

Leijonainen kirjoitti...

Pakeneminen tosiaan joskus houkuttaa, mutta todellisuudessa omaa itseään ei pääse koskaan pakoon. On vain yritettävä selvittää, kuka tämä minä on, ja mitä hän tahtoo.

Yvioon kirjoitti...

Vaikuttaa kyllä ihan mielenkiintoiselta kirjalta, elena. Musta vaan tuntuu, että olisin sen joskus lukenutkin. Jotakin tuttua on.

Niin no tuossa kirjassa vielä päähenkilö ei saa tutustua kehenkään eikä hankkia ystäviä, kun hänet voidaan tappaa. Joten vielä hankalanpaa.

Niin no joskus olisi kiva kokeilla ihan jotakin muuta ja uudessa ympäristössä.

Niin, leijonainen, itseään pakoon kun ei pääse. Sen kyllä tiedostankin ja ns. ongelmat seuraa aina mukana. Tosin ulkomailla on joskus ihan täysin erilainen kuin täällä Suomessa. Tai ehkä musta vain tuntuu siltä.

Yritänkin oppia itsestäni uutta ja kokeilen uusia asioita ja katselen maailmaa eri kulmasta. Ehkä siitä jotakin vielä keksin ja sen, kuka mä oikeasti olen.