kuvamatka

Oikein mukavan säteilevää Uutta Vuotta kaikille, jotka piipahdatte tai tulette useamminkin käymään blogiini.

Tämä runokkeen tapainen taisi olla niitä ensimmäisiä juttuja, mitä tein.

Ensin sain synttäriksi lahjaksi kameran ja aloin blogata. Olen kuvannut ja blogannut nyt kahdeksan kuukautta. Ei tule vielä vuosi täyteen.

Ja sitten kuvissa päädyttiin tuohon alakuvan tyyppisiin. Pitkä matka on kuljettu, mutta odotetaan Uutta Vuotta uusin silmin ja korvin. Josko jotakin tapahtuisi.

niitä näitä...

Olen kuin tämä lokki, mietin elämää ja sen kommerverkkejä.

Suklaatilanne on seuraava: olen päässyt jo kahdesta suklaalevystä eroon. Katsotaan pääsenkö kahdesta huomennakin.

Katselin Hesaria ja Iltalehteä ja mitä jäikään käteen. Mieleen jäi se, että naisista huumorintajuiset miehet ovat seksikkäitä. Kieltämättä on kivaa nauraa yhdessä ja löytää arkielämän koomisuutta. Joten olen samaa mieltä.

Juttua oli myös siitä, että naiset pitävät arpisia miehiä seksikkäinä. No, tuo ei taida vedota muhun. En koe arpia luotaantyöntävänä, mutta en myöskään seksikkäänä. Ja siinäkin riippuu siitä kokonaisuudesta. Ei yksin arvet oikein paljon auta. Joten tuosta olen eri mieltä.

Tänään on tullut taas nukuttua iltaunet. Joten tässä sitä taas ihmetellään väsymyksen kourissa.

Uutta vuotta vietän kotona ja kuuntelen paukkuja. Ja katselen ilotulituksia ikkunasta tai tv:stä tai ehkä menen ulos.

No, jos keksin jotakin kehittävää, niin laitan tänne. Jos taas en keksi mitään, kehittävää tai höpinää, niin olen ihan hissukseen ja luen muiden elämästä.

kuvan ja kyselyn viemää...

Viimeksi olitte hyvänä apuna, kun mietin, minne laittaisin laskuni. Kiitos ehdotuksista ja ideoista. Niistä keksin uusia säilytystapoja.

Koska viimeksikin keksitte hyviä ideoita, niin nyt laitoin uuden kyselyn ja tällä kertaa koskien suklaata. Mä siis hukun suklaaseen ja pelkään, että syön tuon yli 2 kg suklaata yksin ja en mahdu mihinkään vaatteeseen. Lihon nimittäin tosi helposti eikä ole rahaa uusiin vaatteisiin.

Joten jos joku keksii, mitä voisin tuolla suklaalla tehdä. Suurin osa on Fazerin sinistä 200 gr levyjä. Siitä suklaasta pidän eniten, vaikka kaikkihan se hyvää on.

Olo on parempi tänään, mikä on vaihteeksi hyvä. Hormoonit vie mua ihan miten vaan ja en voi mitään. Ehkäpä lääkärit auttavat mua taas 20 vuoden kuluttua. Niin kauan niillä kestää tajuta, että mun vaivaan voisi olla joku hoitokin.

tiukka ilme kehiin ja menoksi...

Tähän kuvaan kun lisätään kana rattaisiin, niin siinä voisi olla meikäläinen muksuna. Ilme on tiukka ja menossa kova keskittyminen ja hiukset tuolloin mulla oli vaaleat ja eläimet olivat kaikki kaikessa.

Sitten tuli urheilu kuvioihin mukaan ja meikämanni keskittyi ihan siihen. Liikuin koko ajan. Sen takia olinkin huippukunnossa.

Vasta neljätoistavuotiaana aloin lukea kunnolla kirjoja. Löysin meidän vintiltä tyttökirjoja ja rakkausromaaneja ja luin sitten aamusta iltaan. Olin aina nenä kirjassa, milloin vain aika antoi periksi.

En oikeastaan kaipaa nuoruutta. Olin silloin vielä epävarmempi mitä tällä hetkellä. Mutta kaipaan niitä äärettömiä mahdollisuuksia ja sitä toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Kroppani ei kait ole paljoa muuttunut näin aikuisena, mutta en voi enää tehdä äkkiliikkeitä ammatin tai opiskelun suhteen. Enhän ehtisi toimia uudessa ammatissakaan kovin kauan, kun eläkkeelle jo pitäisi tai saisi jäädä.

hepulia odotellessa... usvaa...

Nyt on taas sellainen olo, että mitään ei tule tuosta pääkopasta ulos tai ainakaan mitään kehittävää. Mua joko masentaa tai sitten ottaa päähän ja tunteet heittelee laidasta laitaan. Ensin ahdisti ennen joulua ja nyt sitten ahdistaa jälkeen joulun. Joten ahdistus jäi näköjään kylään ja mä en voi sille mitään.

Kävin tänään ulkonakin ja oli mulla kamera mukana, mutta sainko otettua kuvia. No, en ottanut yhtään uutta kuvaa. Ei yksinkertaisesti huvittanut. Tein pienen lenkin ja tulin kotiin ja totesin, etten ollut sitten ottanut yhtään kuvaa.

Mä olen mun huonon fiiliksen vanki ja en jaksa nyt itseäni mitenkään piristääkään. Ei oikein huvita, tuo piristäminenkään. Ei siis mikään huvita tai piristä. Yritän katsoa telkkarista jotakin tai täältä netistä ja kaikki on sellaista yhtä samaa ja harmaata. Tän fiiliksen takia olen ollut hissukseen tässä blogissani. Ei multa oikein irtoa mitään tähdellistä. Hyvä, kun sain edes jotakin ulos ja sekin on sitten tässä.

Taidan mennä mun "roskalaatikkooni" lepäämään...

Saisinpa edes hepulin jostakin, niin tulisi varmaan parempi olo. Kuvat on lainattu jostakin nettiavaruudesta, kun ei ollut omia kuvia kuvaamaan tän hetken fiiliksiä.

Ystävyksiä....

Onpa söpö hevonen. Taitaa vielä olla maailman pienin. On vain kotikissan kokoinen.

Tämä kuva tuli tuolla netissä vastaan ja aika hauska on mun mielestä.

On kyllä sen verran söpö pariskunta ja vähän erikoinen kanssa.

Sammakko tässä pelastaa hiirtä joutumasta veden varaan.

ei liity mitenkään jouluun... purkaus tämäkin...

Tämä ei siis liity mitenkään jouluun, mutta tulipahan nyt mieleen ja teki mieli purkaa ajatuksiaan johonkin. Ja osui sitten tämä blogini vastaan, jonne tämän asian tuikkaan.

Mä en voi kuunnella Abbaa ja syy on se, että Abbaa kuunneltiin joskus mun silloisen mieskaverin kanssa ja samalla piti tietysti ruotia esiintyjien ulkonäköä ja varsinkin tämän vaalean neitosen ulkonäköä. Kiva oli tosiaan yrittää kuunnella musiikkia, kun toinen elää jossakin ihme maailmassa kehuen koko ajan toisen ulkonäköä ja seksikkyyttä. Ja kun aloin sitten pikkuhiljaa hermostua ja kypsyä koko aiheeseeen, niin olin kuulema turhasta mustasukkainen.

Pistää vieläkin vihaksi koko tyyppi ja hänen valitukset. Ensin sitä kehua repostellaan jotakin naista aamusta iltaan ja jos sanon, että lopettaisi jauhamisen, niin mä olen turhasta mustasukkainen.

Kaikkea sitä tulee kuunneltua. Onneksi ei olla enää yhdessä. En todellakaan kaipaa koko tyyppiä.

Sen se vaan teki, etten Abban esiintymistä tai heidän laulamanaan voi noita lauluja kuunnella. Niin hyvin tuo kaikki on syöpynyt aivoihini. No, onneksi voin kuitenkin katsoa Mamma mia -dvd:tä ja siinä nuo samat laulut kuulostavat mahtavilta. Pidänkin heidän esiintymisestään paljon enemmän. No, ehkä se myös johtuu siitä, että eivät ole niin täydellisiä ja ovat vähän vanhempiakin.

Ja kävin tuon leffan katsomassa heti leffateatterissa ja halusin tuon dvd:n omaksikin. Heidän esiintymistään ei onneksi ole tuo tyyppi pilannut.

joulupäivän tunnelmia... kuvien elämää...

Jouluaatto on nyt vietetty ja jouluahdistus vähenee ajan myötä. Lahjoja on saatu ja syöty hyvin.

Innostuin vielä muutaman tunnelmakuvan tekemään. Tosin en tiedä, kuinka jouluisia näistä tuli. Mielikuvitukseni lähti taas omille teilleen, mutta kait sitä saa muotoilla ihan miten haluaa.

Pohjina kuvissa käytetty mun puseroa. Tosin se sai uuden tyylin. Vihreä nimittäin ei ole mun värini, mutta halusin kokeilla, minkälainen tästä syntyy näillä väreillä.

Ulkona on puolipilvistä ja aurinko yrittää pilkistää. Ulkona pitäisi käydä, mutta nyt ei kyllä huvita.

jouluinen idea...

Tämä olkoon mun joulutoivotukseni.

lahjakkuus, vakan alle vai esiin...

Olen lukenut viime aikoina tosi mielenkiintoista kirjaa: "Naislahjakkuus", jonka on kirjoittanut Kari Uusikylä.

"Ranskalainen psykologi Alfred Binèt kehitti ensimmäiset älykkyystestit vuonna 1905. Saksalainen psykologi William Stern otti vuonna 1912 käyttöön älykkyysosamäärä -käsitteen.´"

"Kukaan ei ole aikuisena lahjakas pelkästään geenien ansiosta, vaan ratkaisevaa on hellittämätön lahjakkuuden kehittäminen, oman erityisalan löytäminen ja innokas opiskelu."

Eli ymmärtäisin niin, että vaikka on lahjoja johonkin, niin vasta sitkeä puurtaminen tai oman alansa opiskelu tekee ihmisestä lahjakkaan. Siis se vaatii motivaatiota ja työtä.

"Varakkaissa oloissa kasvanut menestyy yleensä älyn tasosta riippumatta, ja älykäs köyhänä syntynyt jää Suomessakin yhä yllättävän usein huono-osaiseksi."

"Kanadalainen Francoys Gagnè jakaa lahjakkuuden käsitteellisesti kahteen päätyyppiin, jotka ovat synnynnäinen lahjakkuus (giftedness) ja harjoittelemalla ja opiskelemalla hankittu erityislahjakkuus (talent), jolle synnynnäiset ominaisuudet antavat hyvät lähtökohdat."

Mua kiinnostaa lahjakkuus ja perimä ja ympäristön vaikutus tuohon lahjakkuuteen. Vaikka pohja pitää olla johonkin kykyyn, niin aikuisena vain harjoittelemalla ja lukemalla saa kykyään kehitettyä huippuunsa.

Kannustaa tietysti ahkeroimaan ja tekemään työtä omien kykyjensä eteen.

Tuossa kirjassa olen hyvin saanut aikaani kulumaan. Mikäs sen parenpaa kuin lukea ajatuksia herättävää kirjaa ja siis sellaista, joka pistää omatkin aivonystyrät töihin. Kyllä kirjat ovat mielenkiintoisia, varsinkin nämä tietokirjat.

koivun koristelu... ja kohta menoksi...

Joku oli ohikulkiessaan koristellut koivun veskipaperilla. En sitten tiedä, liekö hyvin onnistunut.

Kun kerran edellinen postaus meni taas muisteluksi ja kaipailuksi, niin nyt en sitten muistele enkä kaipaile.

Tänään illalla käydään kaupungilla jossakin syömässä ja vaihtamassa kuulumisia mun ystävän kanssa. Ensin mun piti lähteä leffaankin mukaan, mutta siihen en sitten lähdekään. Ihan kiva se on nähdä ilman leffailua ensin.

Ajattelin ehtiä käydä ulkona katselemassa taas, olisko mitään kuvattavaa vai onko liian hämärää. Tänään kun on vuoden pimein päivä ja kyllä se vähän siltä tuntuukin.

rönsyilyä...muokattua piparia...

Kuvissa on pipareita, mutta en malttanut olla muokkaamatta.

Luin tällä kertaa Hesaria netistä, vaikka onhan mullla sunnuntai versio omanakin. Tuli vastaan juttua tilatusta joulupukista. Ihmiset kertoilivat, kuinka tilattu pukki ei osannut laulaa tai käyttäytyä tai oli jopa tuiskeessa ja veloitti kuitenkin 50 euroa.

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, ettei meidän ole tarvinnut ikinä tuohon vieraaseen pukkiin turvautua. Maalla meille tuli naapuri pukiksi ja oli se jännää, kun pukki tuli. Vasta myöhemmin tajusin, että meidän naapurihan se siinä on. Mutta joka tapauksessa se pukki ei tuottanut pettymystä ja laulettiin ja pukki jakoi lahjoja. Ja niitähän piisasi, kun pukki alkoi jakaa 24 ihmisen lahjat. Taisi siinä pari tonttuakin tulla avuksi. Taisin itsekin jakaa lahjoja, ettei mene yömyöhään koko touhu.

Vielä kaksikymppisenä oltiin maalla tutulla porukalla. Silloin laulettiin ja esitettiin serkun kanssa tip tap -laulua. Oli meillä hauskaa ja oli katselijoilla.

Tuon yhteisen joulun jälkeen en sitten olekaan joulua maalla viettänyt, mutta vieläkin moni asia palaa mieleen. Kaipaan sitä yhdessä tekemistä, kuusen hakemista. Haettiin kuusi omasta metsästä. Sitten laitettiin tupaan vähän kuivumaan ja seuraavana päivänä alkoi koristelu. Kaipaan myös hyviä, itse tehtyjä jouluruokia. Kaipaan sitä isoa taloa ja sitä, että ulosmennessä on lääniä, missä kävellä tai hiihtää. Sai nauttia luonnon rauhasta ihan kotiovelta. Kaipaan puilla lämmitettävää saunaa ja lumessa kierimistä (johon ei kyllä enää niin paljon hinkua).

No, hyviä muistoja mulla ainakin on. Ja ehkä joukossa joku huonokin. Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä ja en muista noita huonoja. Tai sen muistan, kuinka sain tiskata tuon aterian jälkeen. Siinä oli tekemistä, tuossa tiskissä, kun 24 henkilön etu- ja jälkiruoka-astiat alkaa tiskaamaan. Ja tiskaaminen ei ole kivaa, kun on itse pitkä ja lavuaari on tehty 150 pitkälle ihmiselle. Selkähän tuossa hommassa menee.

Äh, ei mun pitänyt valittaa eikä muistella. Tällainen juttu tästä nyt siten muotoutui. Mitä muistoja joulu sulle tuo, jos ajattelet aikaa taaksepäin?

teitkö näitä lapsena...

Mietin, että mitäköhän jouluun liittyvää voisin tai jaksaisin tehdä. Sitten keksin nuo paperin leikkaamiset. Niitähän lapsena tuli tehtyä muistaakseni voipaperista. Se paperihan taiteltiin neljään osaan ja sitten leikeltiin ja laitettiin ikkunaan. Tässä on mun versiot mun paperileikkelystä.

Otin nimittäin mun joulupaperia ja siitä väänsin nuo joulukoristeet. Tästä se vähitellen alkaa. Siis se joulumieli. Tekee koristeita ja laittaa niitä esille. Muistelee, mitä tehtiin lapsena ja mitä voisi tehdä vieläkin.

ajatuksia...

Jouluahdistuksen jälkeen on taas kivempi ajatella jotakin mukavanpaa. Johan olen ahdistunut riittävästi ja kirjoittanut aiheesta riittävästi.

Eilen illalla pyöri vaikka mitä ideoita, mistä kirjoittaa tähän blogiini, mutta muistanko niitä näin heti aamusta, niin onkin toinen juttu.

Ehkä näin kiireisenä aamuna toivotan kaikille kivaa ja helppoa torstai-aamua. Ja mukavaa joulunodotusta ilman ahdistusta.

Kohta on valoisanpaa ja ehkä aurinkokin paistaa.

tuntemuksia... lyhtykynttilä...

No, niin löysin Iltalehdestä juttua, kuinka joulun aika voi masentaa ihmisiä, varsinkin meitä yksinäisiä. Joten en ole tässä alakulossani yksin vaan on meitä muitakin.

"Pirkko Lahden mielestä yksi tärkein keino välttää huono mieli on varsin yksinkertainen.
- Aikuinen ihminen voi itse päättää, mitä tekee jouluna. Rituaaleista voi hypätä yli ja tehdä juuri niin kuin itse haluaa.
Päätä itse, mitä oikeasti haluat jouluna tehdä vai haluatko mitään. Mieti esimerkiksi näitä vaihtoehtoja:
- Yksin ei ole pakko olla. Ehdota, että naapuruston tai ystäväpiirin yksineläjät kokoontuisivat yhdessä syömään. Koko aattoa ei ole pakko olla yhdessä: Aterian jälkeen kukin voi viettää omaa joulua.
- Joulua kutsutaan myös rauhan juhlaksi. Vietä levollinen joulu.
- Mene sinne, missä muut yksinelävät ovat: Osallistu hyväntekeväisyystyöhön.
- Joulu on vakiomuotoinen juhla, johon liittyvät usein käynti haudoilla, sauna, ruoka ja lahjat. Rakenna niiden pohjalta tai aivan uusin eväin omat rituaalit.
- Jos lahjat ovat tärkeitä, mikään ei estä ostamasta itsellesi lahjaa.
- Itseään voi kunnioittaa laittamalla itselleen juhla-aterian ja kattamalla pöydän kauniista". Iltalehti

Mietinkin, miksi joulu välillä ahdistaa. Tulee mieleen ne lapsuusmuistot, kun meitä oli paljon ja oli sitä perinnettä. Ja vietin aina joulut maalla. En ole oikein koskaan toipunut siitä, että joudun täällä kaupungissa kesät ja joulun viettämään. Siihen niin kasvoi, että täällä kaupungissa ei vietetä kesää eikä joulua. Nykyään vaan on pakko ja odotan, milloin totun täällä joulua viettämään, mutta aina tuntuu vähän ankealta.

"Olen yksin elävä, eronnut, vanhempi ihminen. Joulu ahdistaa minua. Toivon, että se menisi pian ohi. Kaikki nuoruuden ihanat muistot iloisista jouluvalmisteluista palaavat mieleen ja se ahdistaa, nyt kun olen yksin, kertoo nimimerkki Nainen 58v Iltalehti.fi:n kyselyssä.
Hän ei ole ahdistuksensa kanssa yksin. Jouluun liittyvä alakulo iskee herkimmin yksinäisyyttä kokeviin ihmisiin.
- Joulu on tunnejuhla, jota meidät on lapsesta saakka opetettu odottamaan. Silloin ihminen joutuu testaamaan, mitä hänen elämästään puuttuu, psykologi Pirkko Lahti sanoo". lainattu Iltalehdestä

lohduttaa se tämäkin...

Aina silloin tällöin ottaa päähän ja oikein urakalla. Niitä tilanteitahan tulee väkisin. Varsinkin jos kokee joutuneensa vääryyden kohteeksi. Ehkä noissa tilanteissa mä palaan lapsuuteeni ja muistan, miten silloin koin vääryyttä. Hyvin näköjään muistaa noi asiat. Onneksi eivät aktivoidu sentään joka päivä.

Kun koin pettymyksiä tai mua ei otettu joukkoon, niin mulle annettiin jotakin makeeta. Lohdutin itseäni syömällä jotakin hyvää. Mikäs sen mahtavanpaa kuin olla taju kankaalla maha pullollaan. Silloin ei ainakaan jaksanut itseään surkutella. Korkeintaan mahaansa surkutteli, kun täytti sen liialla makealla.

Muistaispa sitä tuolla mälsällä hetkellä näitä sanontoja.

"Olosuhteet eivät luo ihmistä, vaan ihminen luo olosuhteet." Benjamin Disraeli

"Heitä onnellinen mies mereen ja hän nousee pintaan kala suussaan." arabialainen sananlasku

Nykyisin tuo herkkuni on parhaimmillaan suklaa. Tässä on suklaata muokatulla ja peruskuvalla.

ilman jonoja...

En ole vielä kirjoittanut yhtäkään korttia Suomeen. Kortit ostin kyllä ja ykkösluokan postimerkitkin, mutta en ole vain jaksanut vielä mitään kirjoittaa. Helppo hommahan tuo olisi ja tällä viikolla inspiksen pitää iskeä. Tai sitten saan toimia tonttuna ja juosta pitkin kyliä postilaatikkoon pudottamassa.

Ja odotan myös inspistä, että saisin jonkun lahjan ostettua. Ne pakolliset muutamat siis. Tänäänkin ajattelin lähteä katsomaan jotakin, mutta jonojen ja ruuhkien pelko sai mut jäämään kotiin.

Kun saisikin tehdä asioita ilman jonoja ja ruuhkia. Milloinkahan sitä pitäisi ruveta joululahjoja ja -ruokia ostelemaan, että ei joutuisi ruuhkiin. Pitäisi varmaan jo kesällä katsella joululahjoja, mutta ei silloin ole rahaa tai mitään inspistä. Plääh. Miten tällaisestakin asiasta saa stressin?

Niin, en siis osaa tehdä mitään jouluruokaa itse. Onneksi kaupoista löytyy tarvittavat ja ei niitä jouluruokia tule kuitenkaan montaa päivää syötyä.Torttu- ja piparitaikinan ostin, että voi sitten lähenpänä joulua leipoa edes noita.

"Kolme asiaa on tarpeen onneen: hölmöys, itsekkyys ja hyvä terveys. Mutta jos teiltä puuttuu ensimmäinen näistä kolmesta, kaikki muu on turhaa." Gustave Flaubert

"Sinun ei tarvitse aina olla pätevä, älykäs tai taitava, vaan voit hyväksy itsesi rajoituksinesi." Albert Ellis

kuvaa... se tulee...

Halusin tähän jonkinlaisen jouluisen kuvan, mutta tästä ekasta ei ihan sellainen tullut. Kävin sitten kävelemässä ja jonkun ikkunassa kauniisti koristivat nämä tonttuset ja enkelit. Otin ikkunasta kuvan ja muokkasin siitä omanlaiseni.

Tulee edes tähän blogiini jouluisia koristeita. Kotiini en ole vielä mitään laittanut. Ehkä se rauhallinen joulumieli syntyy lähenpänä joulua.

jos osaisin...

Yksi päivä sain jonkinmoisen inspiksen ja piirtelin jotakin. No, koulussa oli 8 piirrustus, mutta olisin aina halunnut olla parempi. Vaikka en mikään piirtäjä olekaan, niin kivaa oli silti itse jotakin tehdä. Ja tällainen siitä sitten tuli.

Näköjään tämä itsekritiikki vähenee iän myötä, kun uskallan jo näyttää omia piirtelyjäni.

Kouluajalta mulla on jäljellä joitakin piirustuksiani. Osasta pidän ja osa ovat tosi synkkiä.

Ehkä tämä joulunodotus laittaa tekemään jotakin ihan itse. Kuvaaminenkin on kivaa ja on toisaalta vähän helponpaa, ainakin peruskuvaaminen.

arkea...

Tässä nyt näkyy taas mun spontaanius. Ensin en saa tätä blogia päivitettyä arkena ja nyt sitten viikonloppuna isken tähän tekstikuvaa oikein urakalla.

Viikko on taas vierähtänyt nopeasti. Mulla on vähän kesken tämän kämpän laittelu vieläkin, mutta odotan sitä inspiraatiota. Ehkä se iskee huomenna ja saan jotakin tehtyä.

Pyykkiä olen pessyt ja kirjastoon vein kirjat. Tosin toin sitten kirjastosta uutta lukemista, vaikka mun piti noita lainattuja vähentää.

Joulu lähestyy ja on jotenkin sellainen turta olo. Kun saisi joulusta tehtyä sellaisen rennon juhlan ilman stressiä, mutta ihmiset ja heidän odotuksensa tuo sitä stressiä, halusi tai ei.

Ollaan muksun kanssa sovittu, että tänä jouluna ei osteta kuin muutama lahja. Leivotaan jotakin ja vietetään aikaa. Mitään jouluperinteitä meillä ei ole.

Tässä on muuta stressiä ollut sen verran, että nyt ei jaksaisi lisästressiä. Pitäisi tehdä niin kuin lapsena, kun leivottiin niitä hiekkakakkuja. Silloin sanottiin: tule hyvä kakku, älä paha kakku. Nyt taas tule hyvä joulu, älä paha joulu.

spontaani ja rutiinissa elävä

Tuli tässä mieleen, kuinka tärkeää on olla yhtä spontaani tai samalla lailla rutiineista tykkäävä parisuhteessaan. Tai ainakaan ei liian erilaiset tässä asiassa välty jatkuvilta kahnauksilta.

Tästä asiasta kirjoitti Nan http://yksinovella.blogspot.com/ -blogissaan otsikolla: samankaltainen avoimuus uusille asioille.

Mussa on kaksi tosi ristiriitaista puolta. Toisaalta olen spontaani ja tarvitsen yllätyksiä ja vaihtelua tosi paljon. Musta on kiva lähteä spontaanisti johonkin tai sitten keksiä jotakin uutta tai kokeilla uutta ruokaa tai tehdä asioita uudella tavalla.

Sitten taas musta on kiva olla omissa oloissani ja olla ihan yksin. Ja tehdä jotkin asiat ihan samalla tavalla ja se tuo sitten turvallisuutta.

Kaipaankin vaihtelua sillai sopivasti. Ja kaipaan sitä, että toisessa on sekä rutiinin sietoa että uutta kokeileva luonne. En todellakaan halua aina tehdä asioita samalla tavalla, varsinkin jos löytyy vielä parempi uusi tapa.

Loppuun vielä asia, jota en halua kokeilla. Tässä on kuva ennen kokeilua.

Tässä on sitten nämä kaksi kuvaa, kun on kokeiltu ruiskuttaa silikonin sijaan ruokaöljyä kasvoihin. Hän oli saanut kotiin ruiskun, jolla voi itse lisätä silikonia kasvoihinsa. Ja kun ei silikonia enää ollut, niin hän haki keittiöstä ruokaöljyä ja laittoi sitä kasvoihin. Tuloksen voi nähdä noista kuvista.

tulipa kuva vastaan...

Tämä kuva tuli vastaan Stumle uponissa ja musta tämä oli järkyttävän hirveä kuva. En tiedä, kenen se on, mutta tällaista mulla ei ole omissa valikoimissani.

Tuli nyt se ulkoinen kovalevy hankittua ja olipa nopeaa ja helppoa siirtää kuvan kopiot tuonne kovalevylle. Nyt on ainakin kuvat turvassa eikä tämän koneen kaatuminenkaan hävitä mun kuvia, mikä olisikin ollut katasroofi.

Tuossa alakuvassa on mun mielestä kaunis ajatus. Halusin laittaa nuo sanat omaan kuvaani muistutuksena, että on olemassa kivojakin ihmisiä.

kohti onnea...

"Elinikäinen onni! Ei yksikään elävä sielu kestäisi sitä, se olisi maanpäällinen helvetti." G.B. Shaw

Löysin Markku Ojasen kirjasta, Onnen etsijät tuon lauseen. Aika mielenkiintoinen lause ja sisältää paljon.


Kirjassa väitetään, että elinikäinen jatkuva onni on mahdottomuus. Onnen käsitteen tajuaa vain, jos sitä voi verrata johonkin. Elämässä on kuulema hyvien ja huonojen hetkien ja asioiden vaihtelua.

Kuulema jos elämä on kovin tasalaatuista, siinä aletaan tehdä entistä tarkempia erotteluja.

Ihminen ei siis edes pääse elinikäiseen onneen, joten jää tietämättä, kestäisikö hän sen.


Tasaisuus kieltämättä on tylsää. Jos on aina sitä samaa, niin ei koe olevansa onnellinen. Muutosta ja muutoksia ihminen kaipaa.

Elämä sisältää erilaisia värisävyjä, joita ilman elämää on mahdoton kuvitella.

Välillä aina tulee miettineeksi, onko sitä onnellinen. Tai onko sitä koskaan ollut onnellinen. Tai onko se edes mahdollista vai onko sitä sen luonteinen, että onnellisuus on vieras käsite.

Koen aina silloin tällöin hyvän olon hitusia, mutta olenko onnellinen. No, en ainakaan kauan. Ja jotenkin tuntuu, että aina joku katasrofi on odottamassa ovella. Mun on siis tosi vaikea olla toiveikas. Tai jos vähän aikaa olenkin, niin jonkin vanhan ikävän asian toistuminen palauttaa mut taas muistamaan elämän epäoikeudenmukaisuutta ja sitä, että kaikki ihmiset eivät voi olla yhtä onnellisia.

neroksi nukkumalla... häh?...

Haa. Luin Iltalehteä täällä netissä ja silmääni osui otsikko: neroksi nukkumalla. No, miksi mä en sitten ole nero. Tykkäänhän nukkua usein ja pitkään. Mikä sen mukavanpaa kuin ottaa torkut sohvalla. Voi vaipua nirvanaan pois vähäksi aikaa tästä raadollisesta maailmasta.

- Aivot ovat kuin verkko. Päivän aikana se on niin kireä, että uutta tietoa sopii vain tiettyihin koloihin. Yöllä verkko löystyy ja aikaa on enemmän, jolloin tiedonpalaset voivat löytää uusia paikkoja ja yhdistyä uusilla tavoilla, selittää Oxfordin yliopiston neurotieteiden professori Russell Foster.
Nerokkaita ajatuksia voi rohkaista menemällä unten maille tavallista aikaisemmin. Jos mieltä vaivaa ratkaisematon ongelma, ajatukset kannattaa keskittää siihen juuri ennen nukahtamista.
Uni on monen historiallisen oivalluksen takana. Paul McCartney on tunnustanut keksineensä Yesterdayn melodian nukkuessaan, ja Robert Louis Stevenson sai Tohtori Jekyll ja Mr. Hide -teoksen idean syvässä unessa. (Iltalehdestä)

Ehkä en nuku sitten oikealla tavalla tai sitten multa puuttuu se syvä uni tai Rem -uni. Jokinhan siis ei toimi, kun en kerran keksi mitään nerokkaita suunnitelmia tai keksintöjä.

Oletko itse keksinyt jonkin idean nukuttuasi? Tai tullut neroksi?

albumista...

Katselin vanhaa, siis tosi vanhaa valokuva-albumia. Löysin sieltä joitakin vanhoja kuvia, jotka kertovat meille tällaista tarinaa.

Tässä ollaan tulossa tai menossa pellolle töihin. Tuohon aikaan oli vielä tilalla vaikka mitä töitä. Olin itsekin mukana laittamassa heiniä seipäille.

Tässä kulmahuoneessa otettiin vastaan vieraita. Silloin saattoi kuulla pianon soittoa.

Harvemmin malttoi talon emäntä olla paikoillaan edes sen verran, että saataisiin valokuva. Tässä on ollut sellainen harvinainen hetki.

ikävä vanhaa tekniikkaani...

Väsymys vaivaa vieläkin, mutta tällä hetkellä on vähän parempi olo. Tämä liikkuu niin kuin aalloissa. Välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. No, kun kerran nyt on parempi olo, niin yllätys, yllätys, sain väsättyä kuvan vanhalla tekniikallani.

Mulle nääs kävi ohrasesti. Kun laittelin kuvia tuonne paikkaan, niin tavallaan yritin pelkistää mun luovaa prosessia. Se nyt sittten vaikutti niin, että mun joistakin kuvista tuli tylsiä. Eli tavallaan kadotin tuota puolta.

Nyt sitten muistelin, miten noita kuvia olen väsännyt ja tässä taas uusi kuva tehtynä vanhalla tekniikalla. Ja onpa mulla ollut ikävä tuota vanhaa tyyliä. Silloin mä kokeilin ihan mitä vaan.

Tosin tuolla kuvamestassa sanoi yksi kuvaaja, että olen rohkea kokeilija. No, mitäköhän rohkeutta tämä kuvien muokkaus vaatii. Sen kun vääntelee vaan ja kokeilee kaikkea. Ei se sen kummenpaa ole.

en muista, mitä on olla ilman väsymystä...

Yksi asia elämässäni tulee usein mulle kummittelemaan. Nimittäin tämä ikuinen väsymys. Tämä on todella invalidisoivaa, kun ei jaksa olla kuin puolittain hereillä. Aamulla, jos joudun nousemaan kuudelta, niin yritän kestää töissä ja saatua siellä hommat tehtyä. Kotona sitten huuhailen zompiena pitkin kämppää ja odotan, että jossakin vaiheessa väsyttäisi kunnolla, että pääsen nukkumaan.

Kiva olla viiden aikaan kotona ja nukkua monen tunnin päikkärit ja ihmetellä illallla ja mennä joskus yhden aikaan nukkumaan ja kuudelta aamulla ylös. Ja satun vielä olemaan sellainen, että tarvitsen tosi paljon unta, varmaan 9 tuntia per yö.

Työt vaan useimmiten painottuvat aamuun, niin ei voi oikein vuorotyötäkään toimistolla tehdä.

Tämä väsymys vaan on siinäkin mielessä ärsyttävää, kun on vain puolittain hereillä eikä jaksa arkisin tehdä yhtään mitään. On energia tosi alhaalla. Ja en ole osannut tätä koskaan ratkaista vaan olen töissäkin tosi väsynyt, mutta yritän viimeisillä voimilla skarpata, ettei tätä siellä huomaisi. Ehkä senkin takia hakeudun mahdollisimman helppoihin hommiin, että pystyn ne väsyneenäkin hoitamaan.

Ja eipä tässä väsymystilassa jaksa oikein ketään nähdäkään saati sitten ketään miestä. Sitä on yksinkertaisesti liian väsynyt. Onhan se kiva, että toinen on siinä, mutta energia ei oikein riitä seurusteluun. Tätä pulmaa en ole koskaan osannut ratkaista.

Olen käynyt oikein lääkärilläkin valittamassa tätä vaivaa. Tätä ei kait vaan oteta oikein vakavasti, vaikka mun elämää tämä invalidisoi tosi paljon. Jollakin tavalla tätä on tutkittu, mutta ratkaisua tai hoitokeinoa ei ole tähän vielä löydetty. Joudunkohan mä elämään tämän asian kanssa vaan koko aikuiselämäni ja ehkäpä vasta vanhuudessa saan tähän väsymykseen apua.

nuo ankat...

Illan kuvana nämä muokatut ankat. Toinen on musta parempi kuin toinen. Kumpikin on kuitenkin tehty vanhalla tekniikalla. Sentään muistan, miten olen noita tehnyt, vaikka koko ajan teen eri tavalla ja en paljoa ajattele, mitä varsinaisesti teen vaan annan mennä.