pyörii sittenkin...

Tänä aamuna onkin hässeliä, kun ajattelin vielä lähteä kuvaamaan ennen tämänpäiväistä menoa. Sukulaisella on nimittäin rippijuhlat ja sinne pitäisi sitten suunnistaa. Eipä tässä monen sukulaisen kanssa tekemisissä ollakaan, niin pitää sitten joskus edes näyttäytyä.

Kuvat kertonevat taas tän hetken fiiliksiä. On vähän pyörivä olo, kun kaikki asiat on sekaisin. Toivottavasti saan niihin tolkkua.

Ennemmittä puheitta toivotan kaikille mukavan rentouttavaa sunnuntaipäivää kaiken kivan ja mukavan merkeissä.

tekijä vai uhri...

Katsoin pari leffaa aikani kuluksi ja ne osoittautuivat harvinaisen hyviksi kumpikin.

Reservation road, hetki pimeässä on kuvaus syyllisyydestä ja miten ihminen kestää sen vai kestääkö ollenkaan. Tarina alkaa, kun (Mark Ruffalo) Dwight Arno palaa poikansa kanssa ottelua katsomasta illalla. Samaan aikaan (Joaquin Phoenix) Ethan Learner on bensa-asemalla tankkaamaassa ja perheen poika nousee autosta. Arno ajaa pojan päälle ja pakenee paikalta. Learner järkyttyneenä etsii poikansa yliajajaa poliisin ollessa voimaton.

Arnon elämää kuvataan, kun hän miettii, antaisiko itsensä ilmi vai antaako asian olla. Hyvin kuvataan tunteita ja ristiriitaa, kun ei ole varma, mitä pitäisi tehdä. Hän ehtii käydä poliisiasemallakin antamassa itseään ilmi, mutta poliisilla ei ole aikaa kuunnella häntä.

Learner tajuaa jossakin vaiheessa, että Arno on se yliajaja ja heille tulee välienselvittely.

Elokuva on tunteita herättävä ja toisaalta yllättävä. Näyttelijät sopivat rooleihinsa ja mut ainakin elokuva sai ajattelemaan, mikä on hyvän elokuvan merkki.

Kuvat ovat elokuvasta otettuna tv:stä.

99. haaste: iho

Valokuvatorstain http://inspis.vuodatus.net/ aiheena iho. Ja vaikea toteuttaa, ettei tule samanlaisia kuvia. Käytin kuitenkin tämän.

Elämisen jäljet näkyvät ihossa ja kuvassa.

käviskö tapetiksi tai käsitöihin...

Olen tässä illan aikana väsäillyt näitä kuvakokeiluja. En sitten tiedä, olenko katsellut liikaa joitakin tapettikuvioita tai maalla mummolan käsityömalleja, kun näistä tuli tällaisia.

humman hurmaa...

Hummani hei, hummani hei...

Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma...

Tämä karkasi sellaista vauhtia, että en ehtinyt kunnon kuvaa ottaa. Siinä tuo humma mennä vipeltää. Kameran kanssa saa olla tarkkana, että ehtii tilanteisiin mukaan, muuten ne ehtivät mennä ohi.

päivän lausahduksia - ja poimintoja...

"Älä korjaa pois ryppyjäni. Minulla meni niin kauan niiden ansaitsemiseen." näyttelijä Anna Magnani valokuvaajalle

"Isoäitini on yhdeksänkymmentä. Hän käy treffeillä. Mies on 93-vuotias. Kaikki sujuu loistavasti. He eivät koskaan tappele. He eivät kuule toisiaan." Ellen DeGeneres, koomikko

Luin taas lempilehteäni, Tieteen kuvalehteä. Pitää varmaan tilata koko lehti, kun aina ostan kuitenkin irtonumeron.

En tiennytkään, että maakilpikonna elää 185 vuotta, grönlanninvalas 211 ja ihmisen ennätys on kait siinä 120 vuotta.

En sitten tiedä, haluaisinko elää yli 120-vuotiaaksi. Siinä voisi käydä vielä niin, ettei olisi ketään ystävää tai tuttua elossa. Ja haluaisin ainakin olla hyvässä kunnossa, että olisi laadukasta, itsellistä elämää.

Muutenkin tämä vanheneminen on aika jännä juttu. En vain ole huomannut kropassa niin paljon muutoksia. Tai ehkä en vaan huomaa niitä. Aivot toimivat omalla tavallaan kuten enenkin. Ja uusia asioita haluan oppia, mutta en sitten tiedä, opinko uusia asioita hitaammin vai pysyvätkö lyhemmän aikaa päässä.

Siinä oli myös juttua eläinten hajuaistista. Se kun tiedetään, että ihmisella on huono hajuaisti moniin eläimiin verrattuna. Kuulema Mosambikiissa ja Tansaniassa koulutetaan afrikkalaisia jättiläisrottia. Varmaan aika hurja näky. Niitä käytetään maamiinojen etsimiseen. Eläin kun ei laukaise miinaa, kun on niin kevyt, mutta osoittavat miinojen paikan miinojenraivaajille. Voisi sanoa, että aika hyvin keksitty.

Taas on tullut opittua jotakin uutta tästä ihmeellisestä maailmasta. Nyt taidan levätä vähän aikaa, kun olen ollut hereillä viidestä asti.

tylsyyden ylistys... punahattukuvaa...

Niin siis haluaisin mäkin osata kertoa vauhdikkaita kertomuksia päivästäni tai yleensäottaen ajatuksistani. Sitä kait yritin viime postauksella ilmaista. Haluaisin kertoa tarinoita tai muuta mielenkiintoista. Nyt vaan välillä tulee sellaista tylsyyden ylistystä.

Tai mites mun päivä meneekään. No, herään yhdeksän pintaan ja juon kahvit. Tulen koneelle ja katson tätä blogilistaa, sähköpostia, teen hakemuksia, katson työpaikkoja, suunnittelen tulevaisuutta, murehdin raha-asioita sun muuta.

Sitten lähden ulos milloin milläkin tekosyyllä. Käyn tuolla palstalla kokeilemassa eri kuvakulmia ja uusia kuvaideoita. Nautin kasveista, kukista ja raittiista ilmasta. Välillä tapaan jonkun ystävällisen ihmisen, joka jää juttelemaan kanssani. Viimeksihän tuli vielä kaupanpäälle kesäkurpitsa.

Tulen lenkiltä kotiin ja laitan kuvat koneelle ja mietin, mitkä olisivat tarpeeksi hyviä. Joitakin olen nimittäin laittanut sellaiseen kuvatoimistoon. Jopa yksi kuvistani sai 4 tähteä 5, mistä olen tyytyväinen, iloinen, yllättynyt ja ylpeä.

Verkonkutoja saattaa soittaa. Tänään olin mahdollisimman lyhytsanainen. Puhelu loppui viidessä minuutissa. Yleensä hän jaksaa kuunnella omaa ääntään puolitoista tuntia.

Illalla saatan lukea kirjaa, katsella tv:tä, pelata tietsikalla, siivoskella ja kirota omaa sinisilmäisyyttäni. Sitten erään ystävän kanssa saatetaan suunnitella museoon tai jonnekin uuteen paikkaan lähtemistä.

Tällä tavalla saattaa kulua päiväni, joten ei tästä mitään ihmeellisiä tarinoita keksitä. Tai ainakaan mä en ole keksinyt.

asterit, ajatusten harhailuja...

Kun olen täällä blogimaailmassa lukenut toisten kirjoituksia, niin monesti on tullut vastaan, että kerrotaan päivän tapahtumista . No, mulle ei kuulu niin usein uutta, niin tuntuu jotenkin tylsältä alkaa omasta elämästä tilittää. Välillä näitä tilanteita tietysti ilmestyy, ja joskus on mahtava vaan valittaa. Silloin ehkä voin jokusen sanan elämästäni kirjoittaa.

Aika pitkälle mulla on sama kaava päivän tapahtumissa, vaikka yritän oppia kuvallisesti koko ajan uutta. Ja tuo työjuttu on prosessissa koko ajan.

Niin kuin olen maininnut mulla on aika ihmeellisiä kuvioita ihmisten suhteen. En oikein usko, että niitä kukaan lähemmin perehtymätön tajuaa, kun en itse niissä mukana olevanakaan oikein ymmärrä. Tai että ymmärtäisin omaa ajatteluani, tunteitani tai käytöstäni. Olen arvoitus itsellenikin.

No, ennen kuin alan ihan omituisuuksia jaarittelemaan, niin pari kuvamuokkausta laitan tähän. Ehkä niistä saa paremmin selvää kuin mun ajatuksistani.

linna ja tavallista kuvaa...kokeilun kera

Tämä linnakuva tuli vastaan tuolla stumbleupon:ssa. Siinä vaan on sitä jotakin, niin laitoin se ekaksi.

Tuossa on pari Malvan kukan kuvaa ja sitten mun kuvaleikkikokeilu vai mikä liekään. Aika jännä väritys tuli. Nyt taitaa kyllä mennä vähän abstraktin puolelle.

Näitä kukkia kun alkaa olla monenlaisia ja jotkut onnistuu paremmin ja toisiin ei saa sitä, mitä haluaa sitten millään.

Mä jo tyrkytin mun taiteelliselle kaverillenikin kuviani. Halusin tietää, mitä mieltä hän. Hänellä kun on sitä silmää.

voiko oppia... vai pitääkö aina hakata päätä seinään...

Mä olen sitten hyvä toimimaan spontaanisti ilman että ajattelen loppuun asti mitä teen. En saa tolkuttomia raivokohtauksia tai ala rikkoa tavaroita. Sillä tavalla en ole spontaani. Mutta kun on kyse esim. miehistä niin siinä mä saatan toimia ensin ja ajattelen vasta sitten.

Mua on aina askarruttanut, että miten tietää, pitääkö toinen oikeasti ja kuinka paljon toinen pitää. Miehistä kun on joskus äärimmäisen vaikea saada selkoa.

Yleensä tiedän omat tunteeni siihen asti, että ihastunko toiseen sillai päättömästi vai eikö toinen herätä mitään fiiliksiä. Ei siis mitään. Jonkun kanssa on kiva jutella, niin sitten voi huomata pitävänsä toisesta muutenkin. Ja sitten on sellainen tyyppi, jonka seurassa on mahtava olla, toisen lähellä on hyvä olla ja on jotain yhteistä, mutta ehkä siitä ei ole sen enenpää. Siinä ihmisessä on paljon, mistä pitää, mutta järjellä katsottuna ei ehkä voisi tulla mitään. Miten voikin toisesta pitäminen olla vaikeaa.

Vaikeimmat ovat nämä, jotka herättvät ristiriitaisia tunteita. Järki puhuu toista kuin tunteet.

Ehkä mun ei todellakaan kannata lähteä treffeille. Mä kun en osaa lukea toista varmaan kuitenkaan. Käsitän toisen aikeet kuitenkin väärin. Tai toinen voi kyllä muhun ihastua, mutta ei siinä sen enenpää.

Miten voikin elämässä oppia joillakin alueilla jotakin uutta ja joillakin runnaa vaan paikoillaan. Olen varmaan lyönyt päätäni seinään niin eri tavoilla ettei mitään rajaa. Välillä on usko ihmisen muuttumiseen koetuksella. Musta ainakin tuntuu, että en opi mitään virheistäni, vaan toistan niitä samoja koko ajan. Ja vaikka kuinka tiedän teoriassa jonkin asian, niin käytännössä en osaa kuitenkaan toimia toisin.

Oletko itse hakannut päätä seinään jossakin asiassa? Ja oletko oppinut välttämään samoja virheitä ja miten?

verkkoja kutoo hän...

Eilen ehti tapahtua niin paljon, että tänäänkin on vielä sulattelemista ja sen takia en ole kerennyt tätä blogiani päivittämään.

Sain kuulla niin uskomattomia juttuja, että vaikea on uskoa koko juttuun. Ja on se erikoista, kuinka joku ihminen osaakin niin hyvin näytellä ystävällistä ja sitten takana kutoo sellaisia verkkoja että. Ja tähän on syynä vain tuo kateus, vaikka en ymmärrä, mitä toinen oikein kadehtii. Joillakin ihmisillä vain tuo huomion tarve on niin suunnaton, että eivät halua huomiota mitenkään jakaa kenenkään kanssa. No, toisaalta tuo tilanne ei ollut uusi hänen puoleltaan, mutta tuon jutun pähkähulluus ihmetyttää mua rajuudellaan. Kaikkea ihminen pienessä päässään oikein keksii. Täytyy kyllä olla tosi epätoivoinen ja onneton omassa elämässään.

Toinen asia, mihin eilen törmäsin, oli se, että kuulin pitkästä aikaa eräästä entisestä tykästymiskaveristani jotakin. Sekin oli aika yllättävä juttu. Mikäköhän tutka hänelläkin oli, kun olin juuri miettinyt, mitä hänelle kuuluu. Kun oikein tietäisivät, milloin toinen on määrätyllä tuulella ja sitten osuvat juuri oikeaan hetkeen. Sekin ihmetyttää mua tällä hetkellä. Joten mulla on menossa oikein ihmettelypäivä.

Samaten kävin eilen taas kasvipalstalla ihmettelemässä ja turinoimassa yhden naisen kanssa. Siinä tuli muisteltua kaikkea mahdollista maalla elämisestä ja kasveista. Ja antoipa hän vielä mulle kesäkurpitsan, jonka paistoin ohjeen mukaan ja maukasta tuli.

98. haaste: keskeneräinen

Valokuvatorstainen haaste: keskeneräinen http://inspis.vuodatus.net/

Otin kuvan perhosesta. Ei onnistunut ihan nappiin. Joten mulla on oppiminen kesken. Eli keskeneräisyyttä näkyy kaikessa opettelussa. Sitä ei koskaan tule valmiiksi. Aina on jokin prosessi kesken.

oivaltavia naisia...

Kävin tänään sivistämässä itseäni kirjastossa. Uutuutena löysin Jasmine Birthles: Oivaltavia naisia, jossa on hauskoja sitaatteja monerneilta naisilta.

Kun miehet tiskaavat, sitä kutsutaan auttamiseksi. Kun naiset tiskaavat, sitä kutsutaan elämäksi. Anna Quinlin, romaanikirjailija

En ole koskaan ollut oikean ikäinen siihen, mitä olen tehnyt. Elaine Dundy, kirjailija

Onnea ei voi ostaa, mutta rahalla sen voi vuokrata lyhyiksi ajoiksi. Irma Kurzt

Samalla kun luin noita sitaatteja, niin kuuntelin Vivaldia, josta yritin näytettä tänne. No, se ei onnistunut, mutta vaihteeksi on rentouttavaa kuunnella klassista musiikkia.

lentävä talo ja...

Jos jollekin on tullut sellainen kuva, että mä osaan ottaa hyviä kuvia, niin tässä on ne oikeat hyvät kuvat. Tällaisia mäkin haluaisin osata ottaa tai tehdä. Tähän on hyvä pyrkiä.

linnut ohikulkumatkalla ja poimittavia kukkia

Nämä auringonkukat taas ovat kaikkien ohikulkijoiden poimittavissa. Kukkaset ovat vasta alkamassa kukoistaa ja paljon on vielä nuppuja.

Eilen kun liikuin taas Töölönlahden rantatietä pitkin, niin nämä linnut tuli vastaan. En kyllä yhtään tunnista näitä lintuja. Ja mahdollisesti ovat vain läpikulkumatkalla. Ja oli siellä toinenkin kuvaaja, ihan ammattilainen isolla kameralla. Vettä satoi taivaan täydeltä, mutta onnistuin muutaman kuvan ottamaan sateenvarjon alla.

kuva ja tiede -palstan viihellinen käyttö

Törmäsin sanaan sosiaaliporno täällä blogimaailmassa ja mulle se ei kyllä sanana sano oikein mitään. Yritin oikein katsoa Wikipedistä, mitä siellä oli sanottu tuosta sanasta.

Sosiaaliporno on arkikielinen nimitys, joka viittaa köyhiä ja muita yhteiskunnassa heikossa asemassa olevia ihmisiä koskeviin skandaalihakuisiin kuvauksiin tiedotusvälineissä.[1]
Sosiaalipornossa yksittäisten ihmisten kärsimyksiä esitellään hyväksikäyttävään sävyyn. Porno viittaa tässä yhteydessä pornografiateollisuudessa ilmenneisiin hyväksikäyttötapauksiin. Tyyliin kuuluu, että käsiteltävä aihe herättää yleistä moraalista närkästystä.

Tuntuu siltä, että jotkut oikein haluavatkin kirjoittaa muita hätkähdyttävällä tavalla. Tosin en kyllä vieläkään ymmärrä, miten se, että kirjoittaa omista kokemuksistaan tai omasta elämästään, voi olla sosiaalipornoa.

Asiasta tuhanteen:

Joskus kuten tänään on ollut vähän sellainen saamaton olo. Ja silloin yritän keksiä jotakin, millä viihdyttää itseäni. Ja sellainen paikkahan löytyy kuten Tiede -lehden keskustelupalsta.

http://www.tiede.fi/keskustelut/

Tykkään käydä ainakin tuossa psykologia, aivot ja aisti -palstalla ja tulen yleensä hyvälle tuulelle. Siellä kyllä sana lentää ja erilaiset mielipiteet kohtaavat. Lueskelin sellaista keskusteluketjua kuin älykäs ja tyhmä. Hyvin ja hauskasti olivat kantaansa perustelleet. Taas ajoi tuo keskustelupalsta asiaansa. Tulin hyvälle tuulelle, kun luin heidän väittelyään. Jotkut kun vielä perustelevat hyvin ja selkeästi. Ja siinä sen näkee, kuinka vaikeaa on tehdä itseään selkeästi ymmärrettäväksi. Ja ei tullut selkoa, kummalla on elämässä helponpaa tyhmällä vai älykkäällä.

leikekirjakuva ja säätökuvaa

Tähän olin koonnut noita kuvia ja tuli vähän niin kuin leikekirjan tapainen. Musta ihan hauska tekele ja kun halusin kokeilla jotakin uutta.

Päivällä väsäilin kuvia, mutta sitten oli taas aika lähteä juttelemaan syntyjä syviä ja en ehtinyt tänne mitään lisätä. Nyt on nimittäin vähän sellainen pölhömistynyt olo. En ole kerinnyt kaupasta mitään järkevää ostaa ruuaksi, niin aivot ei oikein toimi.



Näitä olen säätänyt kuvankäsittelyohjelmalla, mutta olen pyrikinyt aika luonnolliseen lopputulokseen. En ole halunnut hirveästi muuttaa alkuperäistä kuvaa.

Anna -lehti - kolme juttua...

Nyt taas sain itseni keskelle kriisiä. Tosi järkevää lähteä näin töistä, kun ei ole sitten rahaa. Mutta minkäs mä mun tunteilleni voin. Ne kun eivät järkeä kuuntele.

Niin siis ostin Anna -lehden. Yleensä en jaksa enää naisten lehtiä lukea, mutta nyt tarvitsin hömppää ja lohtua suklaalevyn kera.

Ekana tuli juttu Facebookista, jossa "voi yhdellä klikkauksella tukea vaikka ihmisoikeuksia tai naisten urakehitystä". Pitäisköhän liittyä johonkin porukkaan ja katsoa, mitä sieltä löytyy ja olisiko vaikka joku ryhmä, minkä voisi perustaa.

Kuulema päättäjätkin seuraavat Facebookin tapahtumia, kun siellä liikkuu se, mikä ihmisiä kiinnostaa ja mikä heistä tuntuu tärkeältä.

Sitten tämä Tuulen viemää -ilmiö. Ai jai Clark Gable on kyllä yksi vanhan ajan miehekkäimpiä näyttelijöitä. Ei hän mun lempinäyttelijöitä ollut, mutta tässä Tuulenviemässä hän on mies paikallaan.

Scarlett toteaa lopussa: "Ajattelen tätä kaikkea huomenna..onhan huomenna taas uusi päivä". Ja kuulema kaikkien aikojen kuluisin amerikkalaisen elokuvan repliikki löytyy Rhetiltä, joka toteaa lopussa: "Rakas ystäväni, en välitä siitä paskaakaan".

Leffa on jännä kuvaus etelän huolettomasta elämäntyylistä ja näiden kahden kiemuraisesta suhteesta. Pidän leffasta kyllä ja olen tainnut lukea sen kirjanakin.

Ja kolmas lehtijuttu on tämä Päivistä kertova. Siitä jäi mieleen, kuinka hän on omiaan nopeita päätöksiä vaativissa elämänmuutoksissa. Kadehdittava piirre, voisin sanoa. Itse kun junnaan liikaa paikoillaan, niin ihana lukea moottoripyöräilevästä naisesta, joka ei pelkää muutoksia ja tekee ne nopeasti ja katumatta.

puutarhan lumoa...

Sain vihdoin ja viimein päivitettyä tuota toistakin blogia, johon pääsee vaikka tästä: http://photokiertm.blogspot.com/ . Vaikka mulla on paljon kuvia, niin en ole osannut päättää, mitä kuvia siellä näyttäisin, kun olen jo tähän niitä niin paljon laittanut.

Helsingissäkin on niin paljon paikkoja, joissa en ole käynyt. Ihan hävettää myöntää, mutta täällä en ole ennen käynyt. Tämä kuva on Kasvitieteellisestä puutarhasta Kaisaniemessä http://www.fmnh.helsinki.fi/ktp/ . Aivan upea paikka ja paljon kasveja ja kukkia ja on vielä nuo kasvihuoneetkin, joihin en ehtinyt.

Kukkiva puukin tuli vastaan ja nimeä en huomannut katsoa.

Nämä ovat Sinipallo-ohdakkeita. Aika erikoisen näköisiä ovat.

Tän kukkasen kera haluan vielä kerran toivottaa Leijonaiselle http://www.leijonainen.fi/ mukavan leppoisaa syntymäpäivää.

ja ykskaks se on siinä...

Jännä juttu, että siinä vaiheessa, kun luulee, ettei keksi mitään uutta. Luulee, että on jo kaiken kokeillut, niin tulee sellainen tyhjä hetki ja sitten pam...

Luovuutta ei voi pakottaa. Se joko on siellä odottamassa tai ei. Ja välillä tulee sellaisia tyhjiä ja toivottomia hetkiä, jolloin luulee tuon puolen jo itsessään kuihtuneen. Ja taas se näyttää, että vielä löytyy jotakin uutta. Ei kannata toivoaan heittää. Kokeilee vaan ja ykskaks se on siinä...

muuttuminen - mahdotonta - mahdollista

Nyt kyllä ärsyttää taas kaikki. Huomasin tuosta edellisestä postauksestakin, että olen vähän ärtyneellä päällä.

Mua vaan ärsyttää itseni. Miksi en voi olla kovempi, vahvempi tai yleensäottaen joku paremmin pärjäävä tässä maailmassa? Turhia miksi kysymyksiä. Pitäisi kait kysyä, miten voin muuttua tai tarvitseeko muuttua. Kuulun vain siihen herkkään vähemmistöön. Paljon lohduttaa, että tajuaa elämän värit laajemmin, vai miten se hienosti tämä luonne sanotaankin.

Olisi vain kivempi olla ronskimpi. Voisi vaan porskuttaa töissä ilman, että asiat vaivaavat henkilökohtaisella tasolla. Tai voisi suhteessa vaan antaa mennä, ilman näitä hedelmättömiä pohdintoja, pitääköhän hän oikeasti musta sun muuta tosi kehittävää.

Kemikaalit ei mua pohjimmiltaan muuta. Nyt kun olen vähentänyt lääkettä, niin korkeanpaikan kammoni yrittää taas tulla. No, se ei mun elämääni niin paljon hetkauta.

Luen kirjoja ristiriitojen ratkaisusta sun muusta ihmiskommunikoinnista, mutta pohjimmainen kysymys onkin siinä, pystynkö mä muuttumaan tai miten opin toimimaan ristiriitaisessa tilanteessa. Eikä tässä ole auttanut tämä ikääntyminenkään.

Tuntuu siltä, että olen vieläkin se sama tytönhupakko kuin mitä olin parikymppisenä. Ainoa mikä on muuttunut, niin en osaa toivoa tulevaisuudelta niitä asioita kuin mitä silloin toivoin.

Ärsyttääkö sua itsessäsi mitkään piirteet vai oletko hyväksynyt itsesi karvoineen päivineen? Ja pystytkö hyvin ratkaisemaan elämän tuomia ristiriitoja ja miten? Ja oletko pystynyt muuttamaan joitakin puolia itsestäsi tai oletko jollakin ihmeen keinolla oppinut ottamaan itsesi lunkisti?

vielä kerran - varpuset mietteliäinä

Tässä on kyllä aika mietteliään näköinen varpunen.

Nämä varpuset pyörivät taas mun ympärillä, niin pitihän niistä ottaa kuvia.

Tuo kyltti on näköjään tätä nykyaikaa. Ajatella, että elämistä pitää oikein erikseen varoittaa, että ne voivat purra sun muuta. Luulisi sitä omalla järjellään tuon hoksaavan.

värien kertomaa ja aika kuluu stumbleupon:ssa

Tänään olen puuhaillut näiden kahden kuvan kanssa. Näköjään mulla toi värimaailma pysyy edelleen synkkänä. Ei ole vieläkään heleitä värejä. Ehkä synkkyydestä saa enemmän näitä draaman aineksia. Eihän mun elämäkään mene aina hienosti taiten sääntöjen mukaan. Taitaa tulla niitä kiemuroita matkaan ja muita kommervenkkejä.

Netissä olen taas surffaillut, tällä kertaa Stumbleupon:ssa: http://www.stumbleupon.com/

Siinä olen sitten surffaillut ja äänestänyt,, pidänkö vai enkö ja tuo etsii mulle lisää niitä sivuja, joista ehkä voisin pitää. Ainakin upeita valokuvia olen tuota kautta löytänyt.

Ja tuli tällainen sanontakin vastaan: "Losing an illusion makes you wiser than finding a truth". Ludwig Börne

voiko sairauksia laittaa esim. pelkojärjestykseen...

Mulle alkaa kertyä noita valokuvia niin paljon, etten enää osaa valita, mitä tänne laittaa. En pysy perässä itsekään. Otan uusia kuvia, vaikka en ole ehtinyt edellisiäkään näyttää. Ja tunnetusti se valinnan vaikeus.

Tällä hetkellä luen (kuten Riitalle jo kerroinkin vastauksessa) Alzheimerin kanssa, kirjoittanut Richard Taylor. Hän itse sairastui tuohon tautiin kuutisen vuotta sitten ja hyvin valottaa sitä, miltä itsestä tuntuu elää sairauden kanssa, jota varmaan pelätään tällä hetkellä eniten maailmassa. Ajatella, että dementiaa sairastaa tällä hetkellä 24 miljoonaa ihmistä.

"En kirjoita muille, vaan itselleni. Kirjoitan siksi, että ymmärtäisin itseäni paremmin, muistaisin mieleeni välähtäviä ajatuksia, selvittelisin omia ongelmiani, keksisin oikeat kysymykset ja löytäisin muutamia vastauksia itselleni. Kirjoitan viihdyttääkseni itseäni ja todistaakseni itselleni, että jotain vanhasta minusta on vielä tallella."


Kieltämättä mun pahin kauhuskenario tulevasta elämästä olisi sairastua juuri tuohon pelättyyn alzheimerin tautiin. Siinä kun muisti pettää ja luonne voi muuttua ja jossakin vaiheessa ei enää itsekään tiedä tai muista, mitä tekee ja miksi ja ei enää välitäkään, miten saa lähimmäiset hämilleen. Aivot rappeutuvat ja lopuksi pettää kroppa.

Mitä sairautta itse pelkäät? Vai ajatteletko edes tällaista? Vai voiko sairauksia laittaa paremmuus- tai pahemmuusjärjestykseen?