lauantaina

verkkoja kutoo hän...

Eilen ehti tapahtua niin paljon, että tänäänkin on vielä sulattelemista ja sen takia en ole kerennyt tätä blogiani päivittämään.



Sain kuulla niin uskomattomia juttuja, että vaikea on uskoa koko juttuun. Ja on se erikoista, kuinka joku ihminen osaakin niin hyvin näytellä ystävällistä ja sitten takana kutoo sellaisia verkkoja että. Ja tähän on syynä vain tuo kateus, vaikka en ymmärrä, mitä toinen oikein kadehtii. Joillakin ihmisillä vain tuo huomion tarve on niin suunnaton, että eivät halua huomiota mitenkään jakaa kenenkään kanssa. No, toisaalta tuo tilanne ei ollut uusi hänen puoleltaan, mutta tuon jutun pähkähulluus ihmetyttää mua rajuudellaan. Kaikkea ihminen pienessä päässään oikein keksii. Täytyy kyllä olla tosi epätoivoinen ja onneton omassa elämässään.








Toinen asia, mihin eilen törmäsin, oli se, että kuulin pitkästä aikaa eräästä entisestä tykästymiskaveristani jotakin. Sekin oli aika yllättävä juttu. Mikäköhän tutka hänelläkin oli, kun olin juuri miettinyt, mitä hänelle kuuluu. Kun oikein tietäisivät, milloin toinen on määrätyllä tuulella ja sitten osuvat juuri oikeaan hetkeen. Sekin ihmetyttää mua tällä hetkellä. Joten mulla on menossa oikein ihmettelypäivä.



Samaten kävin eilen taas kasvipalstalla ihmettelemässä ja turinoimassa yhden naisen kanssa. Siinä tuli muisteltua kaikkea mahdollista maalla elämisestä ja kasveista. Ja antoipa hän vielä mulle kesäkurpitsan, jonka paistoin ohjeen mukaan ja maukasta tuli.



6 kommenttia:

Leijonainen kirjoitti...

Ihminen osaa olla raadollinen ja julma tahallaan, eläin on sitä vain syödäkseen. Niin kaunis puhdas on kuva ankasta, joka taakseen kurkistaa. Vai onko senkin kuitenkin tarkistettava, mitä takana puhutaan.

Yvioon kirjoitti...

Niin ihminen on joskus aika ilkeä ja raadollinen, leijonainen. Ja outoa noissa tilanteissa on se, kun ei niitä ymmärrä.

Taitaapa ankka taakseen kurkistaa. Ehkä se varmistaa selustaansa. Tai sitten se jatkaa vaan puuhiaan ja puhdistaa sulkiaan. Helpommalla pääsee ankka kuin ihminen tuossa asiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin tunnen tuollaisia verkonkutojia, valitettavasti.

Soma ankka. Taitaa kysäistä kuvaajalta, onks mun sulat nyt hyvin.
Leppoisaa lepopäivää t. riitta :)

Yvioon kirjoitti...

Taitaa noita verkonkutojia olla olemassa liikaakin, Riitta.

Noi ankat pysyvät paikoillaan jonkin aikaa ja on mahdollista saada niistä jonkinmoisia kuvia. Ovat aika vekkulin näköisiä. Ja tuo ankka oli juuri alkamassa sutia sulkiaan. Sen takia sillä oli niin tarkkaavainen ilme.

Sulle kans Riitta, leppoisaa lepopäivää.

tia kirjoitti...

Löytyy niitä verkonkutojia ja tulevat aivan yllättäen esille nämä, kun niitä vähiten odottaa, niinhän se on. Sen jälkeen on olotila, voiko tämä olla totta. Monta kertaa olen ihmetellyt, että mistä minuakin voi kadehtia.

Kaunis ankan kuva niin valkoinen asu päällä.

Yvioon kirjoitti...

Kait noihin verkonkutojiin aika moni meistä törmää, tia. Ja tuo kateus on aina yhtä yllättävää. Miksi kadehtia, niin. Eihän sitä voi omalle ulkonäölle tai omalle taustalle mitään.

Mäkin voin kadehtia, mutta en halua toiselta pois sitä mitä kadehdin. Haluaisin vain sitä samaa ja en toivo toiselle pahaa sen johdosta, että hänellä on sitä, mitä kadehdin. Mulla se ainakin ilmenee noin.

Ja miksei voi toivoa toiselle hyvää ja olla myös onnellinen toisen puolesta. Toisen elämän taustaa kokonaan kun ei voi tietää. Jokaisella on omat hankaluutensa ja ikävät asiansa.