tiistaina

mistä uutta...



Tänäänpä oli oikein mukava herätys. Naapuri tekee remonttia joka aamu klo kahdeksan tai ennen. Eli kun nyt saisin nukkua, niin eipä sitten nukutakaan. Ja käsi muistuttaa taas olemassaolostaan.
Hain eilen hirveän kasan kirjoja kirjastosta ja nyt niistä ei tunnu mikään hyvältä lukea. Yleensähän kirjat tuovat uusia ajatuksia vanhaan tilanteeseen. Yritän nimittäin nähdä edes jotakin valoa tilanteessani. Harmaalta vaan näkyy ja samat huolenaiheet kummittelevat.
Kun saisikin olla vapaa rahahuolista. Ne kun syö vielä tätä muutakin energia ja ahistavat, mokomat. Ja kun saisikin olla vapaa työhuolista, lisää ahistusta. Tekisi mieli niputtaa koko huolet ja heittää järveen. Kun vaan pysyisivätkin siellä eivätkä tulisi vähän ajan päästä taas kummittelemaan.
Joten ei mulla nyt mitään reippaita ajatuksia oikein löydy. Noi huolet tuppaavat vaan liian lähelle enkä ole keksinyt vielä mitään keinoa päästä niistä.
Olispa sitä opiskelemassa jossakin ja huolet olisivat sitä luokkaa, että mitä tenttejä tulee tai mitä esitelmiä. Noita huolia mä pystyin käsittelemään, vaikka nekin aikoinaan tuntuivat hankalilta.
Tässä näkee taas, kuinka raha-asiat määräävät, mitä tekee. Jos ei noita asioita tarvitsisi ajatella, niin varmaan etsisin rauhassa uutta työtä. Karistaisin pölyt jaloistani ja lähtisin kohti uusia seikkailuja, toivottavasti olisivat entista parempia.

6 kommenttia:

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Joskus on ihan kiva lukea hyvän-olon viihdekirjaakin.

Rita kirjoitti...

Ainakin minut sait innostumaan kirjavinkilläsi :) Löysin sen suosittelemasi Kaarina Korhosen teoksen ja ostin. Meille opettajille kiusausaihe aina ajankohtainen.

Linkitin sinut Kopsin postaukseen.

Yvioon kirjoitti...

Hannelen paratiisi, kyllä mä luen kaikenlaisia kirjoja, romaaneista tietokirjoihin fiiliksien mukaan. Viihde -kirja on hyvä siinä missä tietokirjakin.

Rita, hyvä, jos musta oli innostajaksi. Tämä teema kun taitaa olla aika ajankohtainen. Ja halusin tuon opuksen itselleni, että voin vielä palata siihen, jos on tarvetta.

Käyn sun Kops -blogissakin. Kyllä kahta blogia vielä pitää ihan hyvin. Itsellä on vielä vähän hakemista näiden teemojen kohdalla.

Hallatar kirjoitti...

Opiskellessakin on omat taloudelliset murheensa. Ainakin mie sain huomata sen kun viimeksi edes yritin opiskella. En saa opintolainaa...

Opiskelija saa vähemmän päivärahaa kuin työtön. Pitää siis opiskelun lisäksi rahoittaa elämä sivutoimella, ja sekin vie voimia.

Jaksuja siulle ja paranemisia.

*hali*

Yvioon kirjoitti...

Hallatar, yritin laittaa kommenttin. Toivottavasti ei tule kahta kertaa.

Niin no, olisi se varmaan taloudellisesti ihan yhtä raskasta kuin nytkin. Joten pakko olisi yrittää olla töissä. Tosin opiskelu antaa sitten taas toisella tavalla uutta ja ajateltavaa.

Eiköhän tämä stressi jotenkin saada hallintaan.

Kiitos kannustuksesta ja halaus takaisin. :)

tia kirjoitti...

Se on vaan jollain tavalla sinun yritettävä saada kestävyyttä että jaksat. Kun seuraa ei se opiskelukaan niin helppoa ole rahallisesti ja muutenkaan.

Mennään kevättä kohden niin siinä se mielikin virkistyy.