maanantaina

tästä lähti ajatus....



Välillä tulee miettineeksi elämää ja omaa rooliaan siinä. Voinko vaikuttaa elämääni vai olenko vaan kuin joku sätkynukke, joka ajautuu eri tilanteisiin ja odottaa, että hankalat asiat väistyvät.
Ja mietin välillä, että mikä on rohkeutta. Sekö, että vastaa agressioon agressiolla vai sekö, että osaa lähteä tilanteesta pois.
Joku on myös joskus sanonut, että silloin on hävinnyt "pelin", jos raivostuu ja menettää itsensä hallinnan. Ja voiko elää tulevan, paremman tulevan odotuksessa.
Jos on vain tämä hetki, niin miksi huominen sitten ahdistaa tai pelottaa. Miten voi olla pelkäämättä tai mennä pelkoa kohti?
Mikä on tärkein lahja, minkä vanhemmiltaan voi saada? Sekö, että uskoo itseensä ja siihen, että pystyy selvittämään asiansa tai tarvittaessa hakemaan apua. Sekö, että saa paljon huolenpitoa. Sekö, että saa leikkiä ison tavarakasan äärellä.
Näitä on miettinyt tänään pohtija-iita, joka aina välillä palaa kysymysten äärelle, mutta ei joko osaa kysyä oikeita kysymyksiä tai ei löydä vastausta...
(Photokiertämän rentoutusmusiikki on soinut taustalla.)

4 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Kova halu hankkia tuo suosittelemasi kirja. Taidan suunnata tämänpäiväisen kävelylenkkini Malmille kirjakauppaan ja katsoa jos saan sen ostettua. (Kirjan, en kirjakaupan :D Kiitos vinkkauksesta!

Minulla on kokemusta noissa kiusaamis- ja valituksentekoasioissa, samaten ystävilläni. Hankalia, mutta eivät mahdottomia asioita.

Ehdottomasti kirjallisesti!

Yvioon kirjoitti...

Rita, tuon kirjan luin heti, kun sain sen ja siinä on hyviä ajatuksia.

Niin, hankalia nämä asiat ovat. Ja joskus kun ei tiedä, mitä tehdä kuitenkaan. Tunteet ottavat vallan ja vaikea ajatella järjellä.

Kirjoitin asiasta ja jäsentelin siihen tuota kokemusta. Vieläkin on auki, mitä tehdä.

Hannele miettii kirjoitti...

Tilateet jotka ei tärkeitä, niistä lähdetään pois. Vanhempiaan ei voi koko ikä "syyttää", hehän tekivät niin hyvin kuin osasivat.Elämä ja oppiminen jatkuu aina, sehän jotenlin kivakin ajatus, ettei mikään ihan valmista. Ettei itsekään valmis.

Yvioon kirjoitti...

Hannele miettii, tuo on totta. Ei kaikesta voi vanhempiakaan syyttää. Tai ainakaan se ei johda mihinkään. Onneksi näin aikuisena voi tehdä asioita sekä tunteella että järjellä. Eikä tarvitse olla menneisyyden vanki.