keskiviikkona

kohti onnea...








"Elinikäinen onni! Ei yksikään elävä sielu kestäisi sitä, se olisi maanpäällinen helvetti." G.B. Shaw



Löysin Markku Ojasen kirjasta, Onnen etsijät tuon lauseen. Aika mielenkiintoinen lause ja sisältää paljon.


Kirjassa väitetään, että elinikäinen jatkuva onni on mahdottomuus. Onnen käsitteen tajuaa vain, jos sitä voi verrata johonkin. Elämässä on kuulema hyvien ja huonojen hetkien ja asioiden vaihtelua.

Kuulema jos elämä on kovin tasalaatuista, siinä aletaan tehdä entistä tarkempia erotteluja.

Ihminen ei siis edes pääse elinikäiseen onneen, joten jää tietämättä, kestäisikö hän sen.


Tasaisuus kieltämättä on tylsää. Jos on aina sitä samaa, niin ei koe olevansa onnellinen. Muutosta ja muutoksia ihminen kaipaa.



Elämä sisältää erilaisia värisävyjä, joita ilman elämää on mahdoton kuvitella.



Välillä aina tulee miettineeksi, onko sitä onnellinen. Tai onko sitä koskaan ollut onnellinen. Tai onko se edes mahdollista vai onko sitä sen luonteinen, että onnellisuus on vieras käsite.



Koen aina silloin tällöin hyvän olon hitusia, mutta olenko onnellinen. No, en ainakaan kauan. Ja jotenkin tuntuu, että aina joku katasrofi on odottamassa ovella. Mun on siis tosi vaikea olla toiveikas. Tai jos vähän aikaa olenkin, niin jonkin vanhan ikävän asian toistuminen palauttaa mut taas muistamaan elämän epäoikeudenmukaisuutta ja sitä, että kaikki ihmiset eivät voi olla yhtä onnellisia.



7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa tehokas otsikko! Oikein hyökkäsin eteenpäin, kun ajattelin, että mitä ihmettä nyt on tapahtunut. Mutta selvisi, että ei voikaan olla onnellinen, ainakaan aina. Niinhän se taitaa olla. Ihminen on luonnostaan sellainen, että aina etsii ja kaipaa jotain muuta mitä on.
Et ole vielä kertonut, mikä se viime viikon juttu oli, vai onko mennyt minulta ohi, vai menikö muuten ohi.

Yvonne kirjoitti...

Leijonainen, halusin kait vähän sävähdyttää. Onnistuin näköjään. On vähän huolia, joten en ole kerennyt päivittämään.

En ole vielä kertonut siitä viimeviikkoisesta. Sanotaan näin, että se onnistui, mutta katsotaan nyt sitten, miten eteenpäin. Kertoilen jossakin vaiheessa, jos ja kun asiaan tulee vähän muutosta.

Anonyymi kirjoitti...

Ainaiset vastoinkäymiset eivät ole kivoja, mutta jatkuva onni jos on niin ei sitäkän silloin osaa arvostaa.

Nan kirjoitti...

Ihmismieli on kyllä siitä kummallinen, että useimmilla kaikenlainen tasaisuus saa hakemaan vaihtelua. Tasaiseen onneenkin tottuu, jolloin hakee taas jotain uutta... eikä se uusi aina takaa onnea.

Voisin kuvitella, että parasta olisi kohtuullinen tasaisuus ja sen hyväksyminen. Siis sellainen, että olisi hyvää ja huonoa, mutta se aaltoliike ei sisältäisi suuria kuoppia ja suuria ponnahduksia ylöspäin. Kai.

Pilviharso kirjoitti...

Minun onneni ei irtoa tasaharmaasta, joskaan ei silloinkaan kun taivas on niskaan pudonnut - tai sen taasputoamista pelkää. Tarvitsen pientä ponnistelua, menoa ja ryhtiä, jotta sitten voin taas lekottaa ja ottaa rennosti. Siinä mielessä onni on arjessa.

Markus Latva-aho kirjoitti...

Ilman stressiä elämäni olisi tyhjää:)

Yvonne kirjoitti...

tia, niin se taitaa mennä, että sopiva määrä onnea ja vaihtelua on hyväksi.

nan, olen samaa mieltä kanssasi. Kait tämä arki on sitä tasaista, johon silloin tällöin tulee ehkä jotakin piristävää. Sitä en tiedä, mikä todella tekisi onnelliseksi. Raha yksin se ei ainakaan ole.

pilviharso, mäkin kaipaa vaihtelua ja jotakin uutta. Ei liikaa uutta vaan sopivasti ja jotakin johon pyrikiä. Arki maustettuna onnen hippusilla.

system operator, sanotaan, että sitä tarvitsee positiivista stressiä. Ei siis liikaa eikä liian vähän. Jännitystä ja tasaista vuorotellen.