lauantaina

kohta on onneksi joulu ohi ja pari kuvaa...






Voin myöntää, että en pidä näistä pakollisista juhlista kuten joulusta tai uudesta vuodesta tai vaikkapa juhannuksesta. Silloin nimittäin tajuaa viimeistään, kuinka yksin sitä on.Esim. jouluna meitä oli ennen vanhaan iso porukka isossa maalaistalossa. Ja siellä oli tosiaan tunnelmaa. Oli jouluvalmistelua ja kuusen hakemista omasta metsästä ja oli joulun odotusta. Naapuri kävi meillä pukkina ja käytiin saunassa. Sitten kun 25 henkeä oli saatu saunotettua, niin sitten oli ruokailun vuoro. Mahduttiin melkein kaikki saman pöydän ääreen. Vasta ruuan jälkeen alkoi odotettu lahjojen jako. Ja kestihän sekin jonkin aikaa, kun meitä oli niin paljon.

Tällaisia joulua (pelkistettynä) meillä oli 20 vuotta maalla. Siellä oli yleensä lunta ja oli sellainen oma tunnelma.

Asiasta seuraavaan, niin mulle neuvottiin, miten kuvassa olevat rakennukset tai patsaat voi suoristaa. Opin jopa käyttämään sitä. Tuossa ylemmässä kuvassa patsas on vinossa ja alemmassa kuvassa patsas on taas suoristettu. Kuva on otettu Tuomiokirkon edustalta, kun oli jo hämärää.

6 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Minä taas tykkään joulusta, vaikkei se juhlana minulle oikeastaan mitään merkitse.

Tykkäsin olla yksin ja usein sai myös töistä pitkät vapaat (silloin, kun olin töissä). Vietin monta joulua yksin eikä se minua häirinnyt. Mutta se nyt on myös persoonakysymys – viihdyn niin hyvin omissa oloissani. Joskus haaveilin erakon ”urasta” ;)

Kaunis tunnelmallinen kuva Senaatintorilta. On hyvä osata tarvittaessa suoristaa perspektiivi, jos sattuu kuvaushetkellä kämmäämään. Minä kallistaisin oikealle kyllä vielä hiukan lisää, ehkä noin 0,5. :)

Yvonne kirjoitti...

Ei joulussa sinänsä ole vikaa, elegia. Se vaan muistuttaa tästä yksinolosta. Siis viihdyn ihan hyvin yksin ja tottuuhan siihen. JOskus vaan olisi kiva, jos olisi se toinen siinä vierellä.

No, ei tässä erakkoelämässäkään mitään vikaa sinänsä ole. Olen paljon yksikseni ja nautin omasta vapaudestani olla ja tehdä. Ja ketään muuta ei kiusaa mun suurpiirteinen kotini.

Pitääpä kokeilla suoristaa vielä tuota kuvaa. Musta on vaan vaikea nähdä, milloin liikaa kallellaan ja milloin hyvä. Taidan katsella maailmaakin ihan vinossa, heh.

Ja kiva oppia noita kuvauskikkoja. Katselen joskus vaan tunnelmaa enkä teknistä puolta. Musta tuossa kuvassa on kivat värit, kun alkoi jo hämärtää.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on jouluna pitkä pöytä, mutta joskus tykkäisinkin olla vaan rauhassa. Mutta on niin vanha perinne ettei ainakaan tämä meidän nuorin muuta ymmärrä. Mummin luo ilman muuta.

Tuo suristusoppi on hyvä osata. Minäkään en osaa. Joskus kyllä tarvitsisi. Mutta senkin varmaan opin, kun olen viimeisen vuoden aikana oppinut tämän koneenkin kanssa tosi paljon.

Yvonne kirjoitti...

Meilläkin oli tuo perinne, leijonainen. Nyt vaan tuota ei enää ole ja pitää luoda se tunnelma ite. Kait tähän tottuu ja voihin sitä vähilläkin porukoilla joulun viettää.

Hallatar kirjoitti...

Tuontapaisia jouluja meilläkin enne oli... =)

Oi niitä aikoja... =)

Susa kirjoitti...

Kauniita kuvia :)

Ma olen onnellinen siita etta taalla me vihdoin tana vuonna ollaan vietetty juhlapaivia ilman koko mieheni sukua. Ollaan vaan oltu perheen kesken.
Eika mua oikeestaan haittais vaikka muu perhe menisikin sinne sukulaisiin, voisin ilomielin viettaa juhlat ihan yksin taalla koirien kanssa.

Mutta Joulua oman perheeni kanssa Suomessa mulla on ikava. Ja muitakin juhlapaivia Suomessa...

Ymmarran miten esim Joulu voi muistuttaa yksinolosta.
Mulla tulee usein sellanen yksinainen tunne kun mulla on synttarit... Viela 20 vuoden jalkeenkaan yksikaan mieheni sukulainen ei koskaan muista synttareitani, edes puhelulla.