perjantaina

kuvat... tän hetken viemää...



Toinen blogini on taas saanut uuden kuvan.



Ja tähän laitan tämän kukkasen tummaa ja synkkää päivää piristämään. Nimen vaan tälle kun keksisi.
Löysin kortin, jolle olin aloittanut kirjoittaa tekstiä: " Elämä vie joskus kummallisesti ja taakse ei voi katsoa ja tulevaisuutta ei tiedä. Me ollaan olemassa vain nyt".
Joskus mulla on sellainen olo kuin Titanic -leffassa. Siinä soittajat soittivat viimeiseen asti kunnes laiva upposi. On sellainen olo kuin velat olisi tuo uhkaava ympäristö ja mä yritän soitellen elää tässä hetkessä peläten koko ajan milloin velkalaiva uppoaa ja mä sen mukana...mutta sitä odotellessa tai pelätessä laittelen kuvia, kuvailen ja elän tässä hetkessä. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu...


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kukkaasi kun katselin olisiko salkoruusu.

Et sinä mihinkään uppoa, sinnikäs kun olet ja näinkin selvinyt. Oletko jo apua hakenut. Onhan näitä kirkon ym. apuja entäs ne, oletko ajatellut.

Yvonne kirjoitti...

Ai salkoruusu, pitääpä katsoa nimellä googlesta, tia. Hyvä kun kekkasit.

Joo, kyllä mä apuja jotain olen saanut, mutta nuo velat hengittää niskaan. Ne kun on mitoitettu vähän isompien tulojen mukaan eikä näin pienten. Ja syödäkin pitäisi.

Kirkolta en ole kysellyt. En tiedä, pitäisikö kokeilla. Ei kait siinä mitään menetä.

Anonyymi kirjoitti...

Silloin lamavuosina moni yrittäjä teki itsemurhan, kun kaikki meni, mutta sitten oli sairaita, jotka olisivat antaneet ihan kaiken, jos vain olisivat saaneet apua ja olisivat tulleet terveeksi.
Niin ristiriitainen on ihminen. Ja apu löytyy joskus niin oudolta suunntalta, ettei osaa kuvitella, siksi kannattaa aina ajatella vain tätä hetkeä. Apu tulee kyllä.

Yvonne kirjoitti...

Niin mä yritän ajatella, että jotakin valoa jossakin vaiheessa tulee, leijonainen, mutta mukavaa tämä ei ole. Vaikka olenkin itse tähän syypää, kun en ns pahan päivän varalle varautunut.

Tämä hetki mulla on käytössä eikä huomista ole vielä tullut. Yritän elää nyt enkä vasta huomenna. Siihenkin pitää tottua.

Yrittäjillä voi vielä olla sellaiset velkataakat, että niistä ei ikinä selviä. Mun vielä selviäisi, kun saisi noita tuloja nostettua, mikä olisi ihan mahdollista.