Niin siis haluaisin mäkin osata kertoa vauhdikkaita kertomuksia päivästäni tai yleensäottaen ajatuksistani. Sitä kait yritin viime postauksella ilmaista. Haluaisin kertoa tarinoita tai muuta mielenkiintoista. Nyt vaan välillä tulee sellaista tylsyyden ylistystä.
Tai mites mun päivä meneekään. No, herään yhdeksän pintaan ja juon kahvit. Tulen koneelle ja katson tätä blogilistaa, sähköpostia, teen hakemuksia, katson työpaikkoja, suunnittelen tulevaisuutta, murehdin raha-asioita sun muuta.
Sitten lähden ulos milloin milläkin tekosyyllä. Käyn tuolla palstalla kokeilemassa eri kuvakulmia ja uusia kuvaideoita. Nautin kasveista, kukista ja raittiista ilmasta. Välillä tapaan jonkun ystävällisen ihmisen, joka jää juttelemaan kanssani. Viimeksihän tuli vielä kaupanpäälle kesäkurpitsa.
Tulen lenkiltä kotiin ja laitan kuvat koneelle ja mietin, mitkä olisivat tarpeeksi hyviä. Joitakin olen nimittäin laittanut sellaiseen kuvatoimistoon. Jopa yksi kuvistani sai 4 tähteä 5, mistä olen tyytyväinen, iloinen, yllättynyt ja ylpeä.
Verkonkutoja saattaa soittaa. Tänään olin mahdollisimman lyhytsanainen. Puhelu loppui viidessä minuutissa. Yleensä hän jaksaa kuunnella omaa ääntään puolitoista tuntia.
Illalla saatan lukea kirjaa, katsella tv:tä, pelata tietsikalla, siivoskella ja kirota omaa sinisilmäisyyttäni. Sitten erään ystävän kanssa saatetaan suunnitella museoon tai jonnekin uuteen paikkaan lähtemistä.
Tällä tavalla saattaa kulua päiväni, joten ei tästä mitään ihmeellisiä tarinoita keksitä. Tai ainakaan mä en ole keksinyt.
Outoa, toiseen Yvonne, pohtija-iita blogiini ei pääse
14 vuotta sitten
Tekstit
10 kommenttia:
Ei tässä kenelläkään niin suuria päivässä tapahdu. Hyvin samaa rataa menee moni päivä. Tietysti perhe tuo päivään omat velvollisuutensa/ilonsa ja äidin auttaminen. Työssäkäyvillä jää ilta hyvin lyhyeksi ja väsyttääkin päivän jälkeen. Elokuvatähdillä on vauhtia, mutta tuntuu välillä olevan elämä aika hukassa.
Kait se niin on, leijonainen, että ei kait mitään tähtien glamouria tavallinen ihminen koe.
Tosiaan, kun muksu on 20-vuotias, niin ei tarvitse häntä ruokkia sun muuta ja kun ei ole ukkoakaan, josta "huolehtia". Ja eipä ole lapsenlapsiakaan.
Töissä ollessa tuntuu, että elämä on vain työtä ja velvollisuuksia ja ei jää itselle aikaa ollenkaan. Kyllä mulla nyt aikaa on. Ja keksinkin kaikkea pientä tekemistä.
Hyvää iltaa! Täällä tavallinen tallaaja on kohta menossa pehkuihin hyvän kirjan kanssa. Olen saanut flunssantapaisen, ja päivä on ollut tavallistakin tapahtumaköyhempi. Puhti poissa kokonaan.
Glamouria & yhteiskunnan kermaa en elämääni kaipaa. Minulle se olisi rangaistus, jos joutuisin olemaan framilla ja miettiä pintaliitoasioita.
Minulle kelpaa tämä oma vaatimaton arki ja pienenpienet juhlahetket silloin tällöin.
t. riitta :)
Niin no en mäkään varsinaista kuuluisuuden kiroa kaipaa tai hienoa elämää tai kulissia, Riitta.
Haluaisin vain osata kirjoittaa elämästäni vauhdikkaasti niin kuin jotkut täällä blogimaailmassa osaavat. Arkea varmaan jokainen elää tavallaan.
Ehkä kaipaan ihmisiä ja kyläilyä ja yhdessätekemistä. Joskus on yksinäinen olo.
Eiköhän me jokainen nautita niistä pienistä hetkistä. Eihän tässä muuta ole kuin tämä hetki.
Paranemista ja mukavaa kirjahetkeä, Riitta.
Kiitos toivotuksista! :)
Tuli häiriötekijöitä ja vielä hiippailen pystyasennossa.
Kohta katselen uutisetkin...
Yksinolo ei aina tunnu kivalta. Sellaista välitöntä ja konstailematonta yhdessäoloa hyvien ja läheisten ihmisten kanssa minäkin joskus kaipailen.
Ennen ihmiset varmaankin osasivat senkin paremmin.
Meidänkin lähellä asui ennen sellaisia ihmisiä, joiden kanssa "kyläily" sujui ilman kutsua, kommervenkkejä ja kruusaamista, ja mukavaa oli.
t. riitta
Niin, Riitta joskus muinoin tuntui tuo kyläily paljon yksinkertaisemmalta. Nykyään tuntuu siltä, että kaikilla on niin omat kuvionsa, perheensä, ettei siihen aina mahdu joukkoon.
Yksin ei todellakaan ole aina kiva olla, vaikka tähänkin tottuu ja ei kait tähän ihan kuolekaan.
Rivitalossa kun asuin, niin siellä saattoi mennä toisille kylään ja pyysin lenkille sun muuta. Ei sieltä nyt mitään parhaimpia ystäviä tullut, mutta oli kiva silloin nähdä. Nyt heilläkin on omat kuvionsa. Olen varmaan ainoa sinkkukin siitä porukasta.
Sinkkuna olo tekee joskus niin ulkopuoliseksi, varsinkaan kun se ei ole mulle oma valinta.
Postmoderni yhteiskuntamme on monella tavalla viallinen. Toisin voisi olla, mahdollisuudet on annettu niin paljon parempaan. Ihmisten tavallisesta elämästä on tehty käsittämättömän vaikeaa. Yksinkertaiset asiat on monimutkaistettu. Vaatimustasot on nostettu sellaisiin korkeuksiin, että koittaa aika, jolloin harvat enää jaksavat niihin kurkottaa. Inhimillisyys ja ihmisyys ovat hukassa aika monilta niiltä, jotka saavat päättää asioista.
Elämän arvojärjestys on useilla väärä. Hälyyttävää on se, että myös joillakin vallankahvassa olevilla näyttää pallo olevan pahasti hukassa. Me tavalliset siitä kärsimme eniten.
Jatkuvasti peräänkuulutan päättäjien suuntaan vastuuntunnetta, empatiaa, etiikkaa ja moraalia. Kun ryhtiliike tapahtuu vallan huipulla, se alkaa heijastua koko kansaan. Suunta parempaan on mahdollinen. Kun päättäjät alkavat nähdä ihmismassan sijaan yksittäisen ihmisen suruineen ja huolineen, lähtevät pyörät pyörimään uudella, paremmalla tiellä.
Ulkopuolisuus ja yksinäisyys ovat kipeitä asioita ja niin totta hyvin monien lähimmäisten kohdalla.
Odotan inhimillisten tekijöiden esiinmarssia ja joukkoliikettä!
Hyvää keskiviikkoa t. riitta :)
Tottahan tuo on, mitä kirjoitit, Riitta.
Kait ne päättäjät elävät aika kaukana meistä tavallisista tallaajista. Ei kait he voi oikein ymmärtää, kun aina on rahaa ja useimmilla perhe.
Nykyään pitää vaan olla niin täydellinen. Pitää olla täydellinen työssä, täydellinen tyttöystävä, täydellinen kaikessa muussakin. En oikein jaksa sitä. Olen todellakin epätäydellinen monessa asiassa.
Niin jonkinmoinen liike tuon inhimillisyyden ja moraalin perään voisi olla hyvä idea. Ja se, että pidettäisiin paremmin huolta toisistamme ja voisi iloita toisen menestyksestäkin.
Samaten sulle hyvää keskiviikkoa, Riitta.
Tämä täydellisyyden vaatimus on yksi avainsana ihmisten pahoinvointiin.
Ihmisiä vaaditaan muuttumaan johonkin merkilliseen täydellisyyden muottiin.
Jälleen huudan inhimillisyyden perään!
Boikotoin naistenlehtiä juuri sen takia, että naiset yritetään jo nuorina aivopestä kaikenlaisiin sairaisiin käsityksiin ja suorituspaineisiin.
Inhoan nykyisin monia lehtiä juuri sen takia, että niistä puuttuu se inhimillisyys ja terve maalaisjärki. Voi tätä glamourin kiiltoa! Voi näitä vaatimuksia! Sinun täytyy näyttää tältä, et saa vanheta luonnollisesti, kotisi myös on oltava stailattu, ja sisustuslehdet pursuavat ideoita; et ole paljon mikään, jos et hallitse tv-kokkien ruuanlaittotaitoa. Lista on loputon. Ei ihme, että naisia ahdistaa! Ei ihme, että tytöt voivat pahoin.
Omat paineensa on asetettu myös miehille ja pojille. Ja pahoinvointi on nähtävissä.
t. riitta
Niin no naistenlehdet eivät juuri anna mitään, Riitta. Niissä on harvemmin mitään järkevää juttua. Tuota ulkonäön palvomista ja laihdutusjuttuja, joihin olen kyllästynyt.
Sellainen luonnollisuus pitäisi olla mahdollista. Ettei aina tarvitsisi näyttää ns. hyvältä. Joskus olen todellakin meikkaamatta ja pukeudun rennosti, että ns. totuus ei unohtuisi. Tältä mä näytän ilman meikkiä. Onneksi uskaltaa lähteä ulos mustien silmänalusien kanssa eikä tarvitse niitä aina peittää.
En sitten tiedä, miten noita pehmeitä arvoja saisi enemmän esiin. Nyt kun on muotia olla kova, ja tunteita ei saa näyttää. Aina pitää olla hillitty ja hallittu. Enkä nyt tarkoita muiden loukkaamista omalla spontaanilla käytöksellä tai aggressiivista käytöstä. Sellainen ei ole hyväksi.
Lähetä kommentti