keskiviikkona

näin kun teet, niin johan onnistuu.. tai sitten ei...




Haa, tulipa tässä mieleen sateen kunniaksi, mitä kaikkia neuvoja sitä onkaan saanut kuulla. Ja vielä ne toimimattomat sellaiset. Ja ne, jotka tietää yleensä itsekin, ehkä jo kokeilleena.

- voisitko tämän kerran olla ajattelematta niin tunteella? Sama kun pyytäisi mua olemaan hengittämättä. Sellainen tunteellinen luonne mulla vaan sattuu olemaan. Olen rauhallinen, joo, mutta tunteet kyllä näkyy ulospäin. (terapeuttini ehdotus, kun selitin työpaikastani tilanteita)

- kyllä muksu nukkuu, kun hänet laittaa nukkumaan. Olin kokeillut vaikka mitä ja toinen ei nukkunut. Kukaan ei keksinyt mitään uutta tai sellaista, jota en olisi jo kokeillut.

- älä analysoi kaikkea. No, sekin on mun luonteessa ja vieläkään ei ole keksitty nappia, jolla poistaisi tuon tyylin ajatella. Sekin on vaan mua, kaikkine karvoineen päivineen.

Tuossa on pari esimerkkiä elävästä elämästä. Oletko itse törmännyt hyviin neuvoihin, jotka ei vaan sun kohdalla toimi? Tai sitten neuvojiin, jotka ilman omaa kokemusta tietävät tilanteestasi kaiken?

13 kommenttia:

kiiruna kirjoitti...

Välillä tulee paljonkin sellaisia hyväntahtoisia neuvoja, jotka olisi paras ohittaa olankohautuksella. Joskus jää kaivelemaan, et eikö se neuvoja nyt tosiaan näe, kelle puhuu. On tosin käynyt niinkin, että pitkän ajan päästä on huomannut sen neuvojan olleen täysin oikeassa, mutta itse on päätynyt neuvottuun ratkaisuun vasta monen mutkan kautta.

(Eka kommenttini täällä, Celian kautta tulin.)

Elegia kirjoitti...

Ensin on pakko sanoa, että ihania kuvia. Etenkin tuo alempi palapelikukkaiskuva säväyttää!

Sellaiseen persoonaan liittyväät ohjeet (kuten minusta nuo sinulle sanotut ensimmääinen ja kolmas) ja neuvot ovat minusta vähän hölmöjä, jopa loukkaavia jos sattuu olemaan herkästi loukkaantuvaa sorttia. Minulle ainakin tulisi tuollaisista "neuvoista" mieleeni, että siinä yritetään muuttaa ihmistä. Kuka sen määrittelee, mikä on se "oikea" tapa ajatella, toimia ja tehdä. Niin, ei kukaan.

Varmaan aika yleinen neuvo on masentuneille (minullekin) kehotus ottaa itseään niskasta kiinni ja vaikkapa liikkua.

Etenkin tuo liikunnan korostaminen ärsyttää, sillä jos liikunta parantaisi masennuksen tmv. niin minä olisi terve kuin pukki. Toisaalta jokin aika sitten luin tutkimuksen, jossa tämä liikunnan vaikutus mielialaan osittain jopa kumottiin. Voi yrittää etsiä sen käsiini, jos kiinnostaa.

Leijonainen kirjoitti...

Kaikki vastaukset löytyvät ihmisestä itsestä - ennemmin tai myöhemmin. Kukaan toinen ei voi neuvoa toista; toisen päätöstä voi rohkaista, jos toinen selvästi sellaista kaipaa.

Tuo analysointi- ja mietintätaitosi taas on pelkästään positiivista. Sinähän olet hienommin sanottuna filosofi. Heitä on aina arvostettu, mutta myös oudoksuttu ja jopa pelätty.
Filosofoinnistasi on se seuraus, että olet hyvä kirjoittaja. Tekstiä tulee aivoista nopeammin kuin sormet ehtivät kirjoittaa, eikö niin.
Ajattele, filosofoi, kirjoita ja tee aivan kuin itse parhaaksi näet. (Sorry, ihmisillä on taipumusta neuvoa ;>)

Yvioon kirjoitti...

Kiitos kiiruna, kommentistasi. Kyllä tänne uusia "naamoja" ja mielipiteitä mahtuu.

Musta vaan tuntuu, että kärkkäimpiä neuvomaan on just ne henkilöt, joilla ei ole asiasta mitään omakohtaista kokemusta. Ja jos on jo yrittänyt kaikkea ja vielä ehdotettua neuvoakin, niin se jo turhauttaa.

Kiitos elegia, kuvakehusta. Mustakin siitä tuli aika onnistunut tai sellainen fiilisten näyttäjä.

Itseään kun ei voi kokonaan muuttaa tai persoonaansa ei ollenkaan, niin ei nuo neuvot auta. Olishan se hyvä ajatella ensin ja panikoida vasta sitten, mutta satun nyt olemaan herkkää sorttia. Tosin aivojen vasemmassa otsalohkossa toi persoonallisuus lymyilee, niin ehkä kunnon isku sinne auttaisi kovettamaan itsensä. (nyt meni vähän hirteishuumorin puolelle).

Etsi ihmeessä se tutkimusväite siitä liikunnan vaikutuksesta masennukseen. Mäkin kyllä liikun aika paljon ja ei se itsessään ainakaan mulla auta, ei ainakaan työelämän kimurantteihin tilanteisiin.

Toi onkin vihoviimeinen neuvo: ota itseäsi niskasta kiinni. Siitähän masentuu vieläkin enemmän. Kärsiihän siitä, jos ei saa omasta mielestään tarpeeksi tehtyä tai oltua sosiaalinen. No, tuo sanominen kertoo, ettei sellainen ihminen ainakaan masennuksesta mitään tiedä.

Niin leijonainen, ei mua neuvot häiritse vaan oikeastaan sellaiset ylhäältäpäin tulevat tokaisut ja mun muuttamisyritykset.

Ai oon filosoofi. No, filosofoin kyllä kaikkea mahdollista ja kieltämättä ajatuskuvioni on useimpien mielestä ollut outoa. Varsinkin kun jaksan aina asiaa pyöritellä.

Välillä tätä tekstiä tulee helposti, mutta joskus taas ei ole varma, mitä kirjoittaisi. Mutta se taitaa liittyä enemmän tähän julkisuus -kysymykseen.

Kyllä mä hyviä neuvoja otan vastaan ja ehdotuksia. En vaan voi luvata, että niitä aina noudattaisin. Olen joskus aika jäärä.

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

No mä kanssa ihan ennenkaikkea haluaisin kehua noita kuvia, mahtavat värit ja tosi mielenkiintoisen kokeellista, se just kuvamanipulaatiossa on niin kiehtovaa, että mahdollisuuksia on rajattomat määrät. Jännittävää puuhaa, mulle ainakin itselle lopputulos on aina täydellinen ylläri, useimmiten mieluisa. ;)

Tuttua toi tekstikin josta kirjoitit, kyllähän niitä neuvoja aina saa, mutta se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimikkaan sitten itsellä, kaikki ihmiset on yksilöitä.

Mutta yksi neuvo tuolla joukossa oli, jonka uskoisin kuitenkin toimivan yleisesti, nimittäin se turhan kelailun lopettaminen. Se ei ole helppoa, mutta mikään ei ole kirkastavampaa ajattelulle, kuin sen ajatuspuuron hiljentäminen, joka siellä mielessä velloo. Kun opettelee menemään sinne ajatusten taakse ikäänkuin tarkkailijaksi ja sitten seuraa niitä omia ajatuksiaan, niin huomaa, että ne ei oikeastaan johda mihinkään todelliseen oivallukseen. Mutta kun oppii olemaan hiljaa, siis jos saa ne ajatukset pysäytettyä, niin silloin ratkaisut ja oivallukset pääsevät vapaasti nousemaan sieltä sisäisestä viisaudesta. Jokaisella on se sisäinen viisaus eli intuitio, sitä vaan ei oikein kuule, jos antaa niiden ajatusten puhua siihen päälle. Sellaista rentoutusta suosittelisin kyllä, ei se ainakaan pahasta ole. ;)

Yvioon kirjoitti...

Niin kyllä tämä kuvamanipulaatio on mielenkiintoista, itkupilli. Ja varsinkin, kun niitä nappuloita on vieläkin joka lähtöön, joita en ole kokeillut. - no välillä nämä kokeilut miellyttävät silmää ja välillä tulee liian levotonta.

Tuosta kelailusta vaan sen verran, että ehkä olisi hyväksi kelata vähemmän. Joskus onnistun, joskus en. Tosin se puoli on mulla aika vahvana luonteessa ja perintönä, niin sitä puolta on vaikea muuttaa. Ja joskus tulee ihan hyviäkin oivalluksia.

Ja joskus vaan lukemalla tai katsomalla filmiä, saan ajatukseni muualle tai kuvaamalla jotakin.

Elegia kirjoitti...

Hei Yvonne taas,

Tuosta nimeni kohdasta pääsee sinne linkkiin koskien liikuntaa ja masennusta.

En ehdi nyt kirjoitusta kommentoida, koska olen lähdössä "päälääkärille". Olen asiasta hänenkin kanssa puhunut.

Palaan myöhemmin, jos ehdin :)

Nyt mukavaa päivää sinulle!

Yvioon kirjoitti...

Elegia, kävin lukemassa sen jutun. Siitä jäi mieleen, että se on kait perinnöllistä, josko liikunta vaikuttaa masennukseen ja joillakin vaikuttaa ja joillakin ei. Niin, että ei liikuntakaan mikään ihmilääke masennukseen ole.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kysymyksiisi vastaan "kyllä".
Usein ne neuvot, jotka tulevat vähän kuin "ylhäältä alaspäin" ärsyttävät ja jäävät kaihertamaan. Monesti olen myös laittanut merkille, että kärkkäimpiä neuvojia ovat he, joilla oma elämä on sujunut suunnitelmien mukaan, eikä "paatti" ole karahtanut karikolle, niin että olisi joutunut tosissaan pohtimaan syntyjä syviä.
Olen kuullut sanonnan: Toisen kipu on puussa.
Usein huomaan, että korkeassa puussa, jonne ei huvita kiivetä katsomaan, mistä on kyse. Aitoa empatiaa kohtaan harvoin.

Hyvää viikonloppua toivottaa kuutamokukkuja riitta.

Yvioon kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Riitta. Niin tuo empatia taitaa olla katoava luonnonvara. Helpompi ylhäältäpäin neuvoa kuin asettua toisen asemaan ja vähän miettiä. Intiaaneilla on kuulema sanonta, että älä kritisoi ennen kuin olet kulkenut aikoja toisen mokkasiineissa, mukaellen. Ja me ihmiset kun ollaan erilaisia niin ratkaisutkin tekee oman tilanteen mukaan.

Hyvää viikonloppua sulle kans.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos toivotuksista ja vastauksesta.
Eräs ystävä, joka oli hyvin raskautettu ja murheissaan ihmisten pahuudesta, kertoi sanoneensa jollekin, että älä arvostele lähimmäisesi elämää, ennenkuin olet kulkenut rinnalla puoli vuotta.

Elämästä on tehty liian vaikeaa, kuluttavaa ja monimutkaista.
Itse olen käynyt läpi sellaista elämän korkeakoulua, että arvomaailma on heittänyt kuperkeikan. Paljon turhaa on karissut pois, kun sitä turhaa en enää jaksanut kantaa mukanani. Kun aikani olin ilman niitä turhia, en enää suostunut niitä ottamaankaan takaisin, vaikka olisin jaksanut niitä jälleen kantaa. Oli ihana vapauden tunne! :)

Oletko viime aikoina lukenut jonkun sellaisen kirjan, jota suosittelisit?
Minulla on vielä 50 sivua jäljellä Sabine Kueglerin kirjasta Viidakkolapsi. Ai että olen nauttinut lukemastani!
Leppoisaa lauantaita t. riitta :)

Yvioon kirjoitti...

Olen itsekin ajatellut lukea tuon Viidakkolapsi. Voisi olla hyvin mielenkiintoista. Luen aika paljon psykologista ja elämänkerrallista. Nytkin luen Richard Taylorin: Alzheimerin kanssa. Tosi mielenkiintoinen kirja ja kerrottu, mitä on elää itse sairastuneena. Vaarini aikoinaan sairastui dementiaan, niin kait sen takia olen aiheesta kiinnostunut.

Niin kun oppisi olemaan stressaamatta asioista. Haluaisin elää yksinkertaista ja täyttä elämää. Ja työelämässä varsinkin haluaisin löytää työpaikan, jossa arvostetaan ihmistä eikä viedä kaikkia mehuja.

Mukavaa lauantaita sullekin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kirjavinkistä. Laitan sen listalleni seuraavaa kirjastoreissua varten. Minulla pitää olla monta kirjaa yhtaikaa prosessissa, että on vara mistä valita päivän tunnelmien mukaan.
t. riitta :)