Tulee tässä mieleen, kun olen lukenut muiden tekstejä, kuinka helposti täälläkin tulee väärinymmärretyksi. Itse olen kait pelkuri siinä, että aina en sano mielipidettäni. Olen joskus joutunut sellaisiin väittelyihin mukaan, mikä kait vaikuttaa mun nykyiseen käyttäytymiseeni.
Se on jännä asia, kuinka sanoilla voi olla eri merkitys eri ihmisille. Itse ainakin käytän joskus sellaisia muotoja ja heittoja, että joskus mun kaveritkaan ei ymmärtänyt mua.
Otan esimerkin omasta puheestani. Kerron esim., että pidän hyvännäköisistä miehistä. Tähän olen saanut kuulla, että katson vain pintaa tai hyvännäköiset miehet ovat liian itseriittoisia ja ei kannata vaivautua jne... Kuitenkin siis tiedän tuon kyllä, mutta tarkoitan oikeastaan, että pidän mun omasta mielestäni hyvännäköisistä miehistä. Ja sehän tiedetään, että meillä kaikilla on eri maku. Joku pitää pitemmästä ja joku lihaksikkaammasta. Ja myös tarkoitan kokonaisuutta. En ole vain keksinyt tuolle kaikelle hyvää, yhtä sanaa.
Ja jos puhutaan lisää ulkonäöstä. En esim. pidä pukumiehistä. Heistä tulee mulle mieleen työpaikka, joten en nyt vapaa-ajallani pidä tuota asua kovinkaan rentona, miehekkäänä. Voihan se sitä ollakin, mutta pidän enemmän sellaisesta rennosta tyylistä: esim. farkuista. Kun kerran itse olen aika rento, niin pidän rennosta tyylistä toisellakin.
Ja niinhän sitä on sanottu, että makuasioista ei kannata väitellä. Harvemmin sitä muuttaa omaa mielipidettään toisen sanomisen takia. Joskus jopa vielä enemmän linnottautuu omien sanojensa taakse ja ei ehkä näe yhtään, mitä toinen on tarkoittanut.
Tällaisia pohtii tänään itsetehty, omatekoinen, sinne päin diplomaattipoikanen.
Se on jännä asia, kuinka sanoilla voi olla eri merkitys eri ihmisille. Itse ainakin käytän joskus sellaisia muotoja ja heittoja, että joskus mun kaveritkaan ei ymmärtänyt mua.
Otan esimerkin omasta puheestani. Kerron esim., että pidän hyvännäköisistä miehistä. Tähän olen saanut kuulla, että katson vain pintaa tai hyvännäköiset miehet ovat liian itseriittoisia ja ei kannata vaivautua jne... Kuitenkin siis tiedän tuon kyllä, mutta tarkoitan oikeastaan, että pidän mun omasta mielestäni hyvännäköisistä miehistä. Ja sehän tiedetään, että meillä kaikilla on eri maku. Joku pitää pitemmästä ja joku lihaksikkaammasta. Ja myös tarkoitan kokonaisuutta. En ole vain keksinyt tuolle kaikelle hyvää, yhtä sanaa.
Ja jos puhutaan lisää ulkonäöstä. En esim. pidä pukumiehistä. Heistä tulee mulle mieleen työpaikka, joten en nyt vapaa-ajallani pidä tuota asua kovinkaan rentona, miehekkäänä. Voihan se sitä ollakin, mutta pidän enemmän sellaisesta rennosta tyylistä: esim. farkuista. Kun kerran itse olen aika rento, niin pidän rennosta tyylistä toisellakin.
Ja niinhän sitä on sanottu, että makuasioista ei kannata väitellä. Harvemmin sitä muuttaa omaa mielipidettään toisen sanomisen takia. Joskus jopa vielä enemmän linnottautuu omien sanojensa taakse ja ei ehkä näe yhtään, mitä toinen on tarkoittanut.
Tällaisia pohtii tänään itsetehty, omatekoinen, sinne päin diplomaattipoikanen.
3 kommenttia:
Tuttujen kanssa on yleensä helppo puhua, koska tuntee keskustelukumppaninsa. Silloin ei niitä sanoja tarvitsekaan niin tarkasti asetella.
Jos taas ei ennestään tunne toista, niin silloin se voikin olla vaikeampaa. Tosin kasvokkain puhuminen (kuin esim. puhelimessa) on usein sallivampaa ja vähemmän altista väärinkäsityksille, koska eleet ja ilmeet tukevat sanomaa (etenkin jos keskustelijat edustavat samaa kulttuuria).
Minusta ei sinänsä ole pinnallista toivoa vierelleen hyvännäköistä kumppania. Tokihan sen kumppanin pitää omaa silmää miellyttää ja maut tosiaan ovat kullakin erilaisia. Toisaalta, jos lähtökohtaisesti etsii vain tietynnäköistä miestä, sen sijaan että keskittyisi vaikka tutustumaan toisen ajatuksiin, niin voi tietenkin miettiä, että miltä siltä suhteelta oikein odotetaan. Tarkoitan tällä, että jos lemppaa tapaamansa potentiaaliset ihmiset heti siksi, koska ulkonäkö ei ole omasta mielestä kohdillaan, ollaan aika pinnallisilla vesillä.
Jos pitää ihmisestä, hän alkaa näyttämään kauniilta. Minulle on käynyt näin. Joskus nuorena tapasin miehen, jota aloin tapailla. Aluksi hänen ulkonäkönsä ei niinkään tehnyt minuun vaikutusta (toisin en olisi kadulla vilkaissut kahdesti), mutta kun opin tuntemaan hänet, hän ihan oikeasti muuttui silmissäni. Ja tietenkin komeaksi. Se suhde ei elinikää kestänyt, mutta oli aika opettavainen.
Elegia tuossa jo kertoi hyvän vastauksen, minä kerron vielä eilisestä kuvasta. Se liittyy tähän samaan näkemiseen, miten erilailla siis näemme, jopa eri päivinä eri tavoin. Näin nimittäin nyt vasta siinä hevosen, eilen näin vain abstraktin taideteoksen. Kuva on molemmissa tapauksissa hyvä, mutta silti erilainen. Kuin ihminenkin kahden eri henkilön silmin, tai vaikka saman ihmisen silminkin, kun oppii tuntemaan, kuten Elegia sanoi.
Totta tuo, mitä kommentoit, elegia. Jos tuntee toisen tavan ajatella tai tuoda ajatuksiaan julki, niin on helpompi väitelläkin. Tavallaan ne toisen sanonnat ja kieli on tuttua. Jos taas käytetään vähänkin monimerkityksellisiä sanoja, niin ne voi herättää erilaisia tunteita. Ja silloin on jo altis väärinkäsityksille. Ja myös menneisyys voi tehdä sanasta toiselle erimerkityksellisen. - taas mulla lähti selitysosasto toimimaan. Mä varmaan osaisin selittää kaiken mahdollisen. Äh..
No, olen mä tapaillut tosiaaan aika erinäköisiä miehiä. Ja ei heillä ole ollut mitään yhteistä tekijää, ainakaan ulkonäössä. Musta vaan joskus persoonakin näkyy joillakin miehillä ulospäin ja heidän ulkopuoli on sopusoinnussa sisäpuolen kanssa. Tosin ei aina itsestäänselvästi. Olen kyllä laajentanut miesmakuani juuri tuohon persoona -puoleen. Yritän enemmän katsoa kokonaisuutta. Ja se onkin paljon mielenkiintoisenpaa kuin pelkkä ulkonäkö.
Mulle on kans käynyt niin, että alun ei-kiinnostus on muuttunut kiinnostukseksi toista kohtaan ja toinen on muuttunut silmissä hyvännäköiseksi. Ihan just tutustumisen myötä.
Leijonainen, itse hahmotin kuvan hevosena, mutta heti tiesin sen hevoseksi. En osannut katsoa sitä edes abstraktiin suuntaan. Hyvä esim. miten tosiaan kuvakin voi tuoda päivässä eri puolia esiin.
Lähetä kommentti