sunnuntaina

vela ja liftaus

Helsingin Uutisissa oli juttu liftaamisesta. Taisin joskus mainitakin, että olen kokeillut sitä muutamat kerrat. Nykyään en uskaltaisikaan. Kait sen verran tämä keski-ikäistyminen vaikuttaa.
Kyseisessä artikkelissa oli juttua Veerasta, joka on jopa liftannut Itävaltaan. Enimmäkseen on vältytty vaaratilanteilta. Kerran tosin hän on joutunut kidnappauksen kohteeksi, mutta selvisi siitäkin säikähdyksellä. Veera kiertelee eri paikkoja liftaamalla.


Samassa oli juttua myös Hassesta, joka taas mieluusti ottaa liftaajia kyytiinsä. Hän taas valittelee, että liftaus on melkein kadonnut. Ei löydy kyyditettäviä enää.
Toinen juttu, jota jäin miettimään, oli Sannasta kertova.
Hän taas on vapaaehtoisesti lapseton eli vela. Hän pitää lapsista ja jopa hoitaa heitä, mutta ei kaipaa omia.
Musta se on hyvä, että itse tietää, mitä haluaa ja toimii jopa sen mukaan. Ulkoa voi tulla painetta tehdä lapsia, mutta itsehän heistä huolehtimaan joutuu, joten ei kannata tehdä muiden toiveiden mukaan.
Yksi mun ystäväpariskunta on lapseton ja vielä vapaaehtoisesti.
Hyvä, että tuostakin asiasta puhutaan. En usko, että naisesta tulee nainen vasta silloin kun hänellä on lapsia. Voi sitä olla tasapainoinen aikuinen muutenkin.



















4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten löysitkin noin sykäyttävän kuvan tuohon vela-aiheeseen. Joutuu miettimään, onko lintu menossa pesälle ja vapaaehtoiseen häkkiin, vai onko se menossa pois omille teilleen.
Toivottavasti olet ottanut tämän kuvan isokokoisena alunperin, tätä voit nimittäin käyttää vaikka jossain hakemuksessa, jos joskus tarviit.

-Anne- kirjoitti...

Minulla on omakohtaista kokemusta molemmista asioista.
Joskus 80-luvulla tuli liftattua moneen otteseen, mutta nykyään en minäkään enää uskaltaisi. Silloin ei kai osannut vielä pelätä epäilyttäviä tyyppejä.

Hyvä että meille veloillekin löytyy ymmärtäjiä. Niin usein saa kuulla syytöksiä itsekkyydestä, ja kommentteja siitä, kuinka tulee olemaan yksinäinen vanhuus. Sehän vasta itsekästä toimintaa olisi, jos tekisi lapsen vain sitä varten että tämä hoitaisi sinua vanhana.
Perhe-elämä ei vain ole kaikkia varten.

Tosiaankin kiva kuva tuossa. =)

Yvonne kirjoitti...

Noita varpusia on tullut kuvattua, kun ovat sen verran kesyjä, leijonainen. Kiitos kehuista. Tämä kuvaaminen on mielenkiintoista, vaikka vähän valotuksen kanssa on tekemistä sun muiden säätöjen, kun yritän tuota käsikättöistä puoltakin käyttää.

Tuo varpunen varmaan odottaa ruokaa, kun tuossa vieressä ruokitaan kanoja ulkona, niin varpuset käyvät kanssa apajilla.

Niin mäkin liftasin 80-luvulla, Anne. Silloin tosiaan uskalsin. Nykyään en varmaan kuin pakosta.

Niin no mulla on yksi lapsi, mutta ymmärrän erittäin hyvin, jos ei halua lapsia. Lapsia kun kannattaa tehdä vain omasta tahdosta eikä suvun sun muun painostuksesta ja onhan noita naapurin sun muita lapsia, joitten kanssa voi olla.

Ja voihan sitä haluta lastakin itsekkäistä syistä. Niin tuossa artikkelissakin sanottiin.

Kait muutenkin on elämässä tehtävä oman tuntemuksen mukaan eikä muille mieliksi. Itsehän sitä kantaa vastuun omista päätöksistään.

Anonyymi kirjoitti...

sun blogia on tosi vaikea lukea, kun teksti sulautuu noinkin hyvin tuohon kirjavaan taustaan.