Katsoin eilen Jimiltä ohjelmaa Charles Whitmanista. Vuonna 1966 hän tappoi monia ihmisiä aseella ampuen. Hän valitsi kohteensa mielivaltaisesta yliopiston kellotornista ja ampui. Hän ehti osua kymmeniin ihmisiin ennen kuin poliisit saivat hänet lopettamaan.Tällä Charles Whitmanilla oli kaksi muuta veljeä ja vanhemmat. Isä kuvataan ulospäin seurallisena ja kotona tyrannina, joka löi vaimoaan ja lapsiaan.
Tuossa dokumentissa on mielenkiintoista se, kuinka kukaan ei huomannut hänessä mitään erikoista. Ystävien seurassa hän oli mukava ja armeijan alussa hän pärjäsi hyvin.
Mä olen kyllä sitä mieltä, että aivokasvain mantelitumakkeessa muutti hänet pahenpaan suuntaan. Kasvain voi kuulema aiheuttaa luonteen muutoksia ja itsekontrollin puutetta. Hän oli ensin tappanut äitinsä ja vaimonsa. Ja hänellä oli voimakas tarve kirjoittaa eikä hän ymmärtänyt, miksi.
Ohjelmassa poliisi mietti, kuinka nämä kävelevät aikapommit voitaisiin löytää. Mun mielestä tällä Charles Whitmanilla oli ensinnäkin vaikea lapsuus, johon liittyi väkivaltaa kotona. Sitten hän oli tottunut aseiden käsittelijä. Siinä hän oli hyvä. Ja sitten toi kasvain. Uskon, että toi kasvain laukaisi ne muutokset, jotka tekivät hänestä Amerikan historian pahinpaan kuuluvan massamurhaajan.
En usko, että ihminen turhautuessaan alkaa noin vain ihmisiä ampumaan. Jos oikein pettyy elämässään, niin itseään vastaan sen kääntää eikä ihan vieraisiin ihmisiin. Joten en usko käveleviin aikapommeihin. Kyllä ne merkit on olemassa, jos ne vain osaa lukea.
Tämä Charles oli moneen kertaan maininnut, että hänen tekisi mieli mennä torniin ampumaan ihmisiä. Hän jopa mainitsi sen psykiatrilla käydessään. Ei vain kukaan ottanut todesta, että hän voisi toteuttaa puheensa. On se varmaan ollut suurin järkytys hänen ystävilleen. Isänsä kanssahan hän ei tullut hyvin toimeen.
Tekstit
