Tänään olen lukenut pitkästä aikaa Monte -Criston Kreiviä. Siinähän syytön mies joutui vankilaan 14 vuodeksi ja sai vankilatoveriltaan tiedon rikkauksista. Kirjassahan on seikkailua, kostoa, ystävyyttä ja kaikkea, mitä hyvään kirjaan kuuluukin.
Joskus tulee miettineeksi, että jos joku tekisi vääryyttä, niin parantaisiko se yhtään omaa olo, jos kostaisi. Voisi vielä pahimmassa tapauksessa käydä niin, että kokisi siitäkin syyllisyyttä. Ja onko kosto koskaan oikeutettua?
Eräästä kirjasta taas luin erilaisia filosofia pähkinöitä. Niissä joutui itsekin vähän ajattelemaan, että mikä olisi oikein. Itse en ole koskaan pitänyt valehtelusta. Inhoan muutenkin kaikkea teennäistä ja kusetusta. Olen viimeisen päälle rehellisyyden ja reiluuden kannalla.
Tosin kun treffeillä joskus kävin, niin siinä törmäsi kyllä sellaisiin miehiin, joille esittäminen ja valehtelu oli jokapäiväistä. Oli aika rankkaa huomata jonkun puhuvan ihan puuta heinää ja varsinkin kun on tunteista kyse.
Nyt olen sitten säästynyt noilta raskoilta treffikuvioilta. Mulla ainakin noi kuviot ovat olleet sen verran voimia vieviä, etten tiedä, jaksanko yrittää enää mitään. Se toisesta luopuminen ja se, että joutuu pettymään on kyllä vienyt halua tutustua uuteen ihmiseen.
Vaahteran lehtiä tippuu hiljalleen puusta. Tämän väritin itse, mutta syksy on jo ilmassa, vaikka on vielä ihanan lämmintä.
Isäni pääsee tällä viikolla sairaalasta. Soitin nimittäin isälleni suoraan sairaalaan. Hän kuulosti ihan omalta itseltään ja sapessa se vika olikin ja ottavat kuulema joitakin kokeita joka päivä. Joten en ole enää niin huolissani, kun kuulin hänen äänensä.
Olen huvittanut itseäni katsomalla asuntoja oikotieltä. Tiedän, etten voi ostaa, mutta noita asuntoja ja sisustuksia on kiva katsoa.
Ehkä tässä kirjoittamisessa on ollut jonkinmoinen motiivipula. En oikein tiedä, miksi kirjoitan. Kirjoitanko omaksi huvikseni vai yritänkö sanoa jotakin. No, joka tapauksessa kirjoitan niin kauan kuin se tuntuu mielekkäältä.
Olen kohta lähdössä hakemaan pussilisen omenoita, kun sukulaisellani on omenoita puut pullollaan. Siinä on sitten keksiminen, mitä ihmettä teen noista omenoista.
Olen varmaan kertonutkin, että isäni asuu ulkomailla. Ja me nähdään vaan pari kertaa vuodessa. Kirjoitellaan kyllä sähköposteja, mutta eihän se samanlaista ole kuin jos hän asuisi täällä ja voisi nähdä useammin. No, olen sopeutunut asiaan ja liekö isäni ikinä ymmärtänyt kaltaistani tytärtä, joka mieluummin urheilee ja hyppii puissa kuin leikkii kotia ja tekee ruokaa.
Nyt isäni on kuitenkin sairastunut maksatulehdukseen ja kun hän on yli 80 vuotias, niin ei kait se leikin asia ole. Ajattelin juuri, että olisi ollut hyvä käydä häntä sairaalassa katsomassa, mutta miten mä tässä tilanteessa vähävaraisena voisin lähteä.
Tekstit
