keskiviikkona

dokumentin viemää...





Tänään on tullut katsottua noita Yle:n dokumentteja. Parisen tuntia vierähti tosi nopeasti.

Jäipä mieleen, että ahdistuneisuushäiriöön auttaa säännöllinen syöminen, nukkuminen ja liikunta. Yleensäottaen säännöllinen elämäntapa on hyväksi. Eipä tullut mieleen, kuinka tärkeä asia säännölliset elämäntavat ovat oman mielen hoidossa.

Siinä sitten kuvattiin tyttöä, joka jonain kouluvuonna saattoi kuulua parhaimpiin oppilaisiin ja jonain taas huonompiin. Hänellä vaihteli opiskelumenestys ahdistuksen esiintymisen mukaan.

Mä olen kanssa sellainen murehtija ja huolehtija. Ja ahdistun asioista. Joten tuossa oli paljon tuttua omille ajatuksilleni ja peloilleni.

Parhaan tuloksen on antanut tämä kongnitiivis-behavioraalisen menetelmän käyttäminen hoidossa.
Siinä pyritään muuttamaan kielteiset ajatusmallit realistisimmiksi.

Jäi mieleen myös, kuinka tärkeää on oppia hallitsemaan stressiä vaikka rentoutuksen avulla.

Yhtä potilasta oli myös neuvottu, että kirjoittaisi 5 asiasta, mitkä on hyvin ja tekisi näin joka päivä.

Mietin juuri omaa listaani. Siinä voisi olla: olen kohtalaisen terve ja liikuntakykyinen, on joitakin ihmissuhteita, on muksu, jonka kanssa voi jutella, voin nauttia ul
konaolosta ja luonnosta, kuvaaminen tuottaa vielä yllätyksiä ja mielihyvää, leffat.

Ei kommentteja: