perjantaina

kirjoitan...näin kävi...


Mä olen huomannut, että helpoiten kirjoitan, kun jokin asia herättää voimakkaita tunteita. Silloin tulee tarve kirjoittaa ihan itsestään ja sanat vaan lentävät eteenpäin vaivattomasti.

Olipa kerran työpaikka. Oli pomo ja oli alaiset. Pomo saattoi tulla työpaikalle aamutossut jalassa, roskapussi kädessä kysyen: "Mikä päivä tänään on?

Seurustelinpa kerran erään miehen kanssa. Hän monesti saattoi tulla kylään, istua alas ja katsoa tv:tä puhumatta sanaakaan.
Siinä me sitten saatettiin katsoa tv:tä hiljaisina. Kun sitten aloin nuokkua, niin johan tuli tyyppiin heti eloa: "Et kai sä vielä nuku".

4 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Oma lukunsa tämä "silent Finn" - miestyyppi. Minullakin semmoinen, mutta todettakoon että on valioyksilö :) Olen seurustellut aikanaan italialaisten kanssa, siinäpä vasta puheliaita poikia. Vieläkin väsyttää.

Yvioon kirjoitti...

Rita, kait tuossa on kyse hiljaisuuden asteesta. Onhan se välillä hyvä olla yhdessä hiljaa. Tosin jos siitä tulee tapa, niin tuntuu, ettei toinen huomaa ollenkaan.

Ehkä ajattelin sellaista vuorovaikutuksellista yhteiseloa, mitä se sitten pitääkään sisällä.

Itselläni ei ole kokemusta italialaisesta puheliaisuudesta. Kait nämä jäyhät tyypit ovat tarpeeksi haastavia mulle. Nykyään kyllä vähempikin haaste riittäisi.

Millan kirjoitti...

Noin minäkin ajattelen, että olennaista on se, kokeeko puolin ja toisin tulevansa huomioiduksi. Mulla on täällä kans yksi tuollainen hajamielinen, puhumaton ja pussaamaton ja kyllä se hiukan välillä pännii, mutta onneksi hyvät puolet tasapainottavat tilannetta;-)

Yvioon kirjoitti...

Millan, niin kait tuo aika tavallinen piirre suomalaisessa miehessä. Itse olen kait aika huomionkipeä ja noissa tilanteissa koin itseni suhteen ulkopuoliseksi olennoksi. Ei kiva tunne.

Tietty, jos toinen edes välillä osaa huomioida ja hänessä on muita hyviä puolia. Ei kait silloin jäyhä jäykkyys haittaa.

Ja kärjistin tuon tilanteen ja hän oli tahallaan puhumaton.