http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=112
Törmäsin artikkeliin itkemisestä. Harmi, kun ole elänyt 1300-luvulla, kun silloin oli
emootioiden vuosisata, jolloin pienimpäänkin yllykkeeseen suhtauduttiin itkien ja vaikeroiden.Taas sitten 1700-luvun suuri ranskalaisfilosofi Jean-Jacques Rousseau piti itkemistä jalona ja ennen kaikkea miehisenä ominaisuutena.
Miksiköhän on näin: Länsimaissa itkeminen on poikkeuksellisen yksityistä toimintaa. Raskaidenkin pettymysten jälkeen odotamme, että saamme suljettua oven perässämme, ja vasta sitten annamme kyynelten tulla. Vastaavasti julkisesti itkevät ihmiset saavat meidät tuntemaan olomme epämukavaksi.Itku on yleisinhimillinen ja kansainvälinen kieli, joka parhaimmillaan tiivistää ihmissuhteita. Toisaalta se myös hämmentää, sillä ulkopuolinen voi vain harvoin tietää, miten itkijä toivoo itkuunsa reagoitavan.
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Itku+on+hyv%C3%A4%C3%A4+vuodatusta/HS20060102SI1TL01fhn
Mulle itkeminen on aina ollut helppoa. Ei ole ollut ikinä tilannetta, jossa itku ei tulisi välillä helpottaen oloa.
Kuitenkin tuntuu, että itkeminen ei ole toivottua, että ei saisi näytää pahaa oloaan itkemällä.
Yksi kaverini aikoinaan totesi, että hän ei pysty kovin usein itkemään, vaikka olisi paha olla.
Oletko itse kokenut itkemisen helpottavana vai nolona asiana? Tällaisia itkun ihmeellisestä maailmasta on pohtinut Yvonne.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti