keskiviikkona

lisää vaan tulee...


Tilanne pahenee ja etenee. Jouduin kuuntelemaan koko päivän, että olen hullu, kun en puhu koko ajan. Että kohta mulla viiraa tai muuta yhtä kehittävää. Hän valitti ja meuhkasi kaikesta ja haukkuu yleensää pomon, viimeksi kuukauden valitti hänestä ja nyt sitten musta. Ja vielä mun kuullen.
Meitä on siinä kahdeksan ja kolme meistä ovat vähän hiljaisempia. Mutta he saavat olla. Tai ehkä heidät on ruodittu aikaisemmin.
Toisella puolella pomo hengittää niskaan, että tulosta pitää tulla. No, tuleehan mulla, jos saan rauhassa sitä tehdä. Toisaalla tämä riidankylväjä valittaa ja kaikesta ja haukkuu mua hulluksi tai tulen varmaan kohta, kun en höpötä koko ajan.
Mä nimittäin olen puhunut, aina silloin tällöin jollekin jotakin. Mutta kun teen työtä, niin teen työtä ja näin alussa vaatii tosiaan keskittymistä.
Tämä riidankylväjä sitten meuhkaa, että mä olen outo ja milloin mitäkin, kun olen ollut hiljaisempi ja mitä enemmän hän tuosta asiasta meuhkaa, sitä vähemmän mun tekee mieli puhua.
Tänään tämä koko paska kulminoitui siihen, että mua syytettiin kyttääjäksi, pomon mielistelijäksi ja kantelijaksi, ai niin vielä vakoojaksi. Eihän kukaan muu ole voinut valittaa kuin mä, kun pomo itse piti hänelle tuosta käytöksestä puhuttelun. Hän itse puhuu niin lujaa, että pomo kuulee itsensä haukkumiset ja mun haukkumiset ja kaikki valitukset.
Onpa joo, tosi kiva työpaikka. Ihan innolla odotan pääseväni työhön (kaikkea muuta). Mä olen ihan loppu, neuvoton ja tekee mieli vaan lähteä. Mun työskentelyolosuhteet on tehty mahdottomiksi. Tänäänkin en pystynyt enää keskittymään. Meni ihan harakoille koko päivä. Olen ihan slut, loppu.

9 kommenttia:

Mari kirjoitti...

luulis sen pomon puuttuvan tuohon aika pian uuestaan, jos se kuitenkin kuulee ton kaiken ilman, että sun tarvii sille erikseen mennä asiasta puhumaan.

Nurkkalintu kirjoitti...

Johan tuo nyt kuulostaa ihan hirveälle! Pomon olisi syytä viedä asiaa eteenpäin. Kai hänelläkin on joku pomo, jota voisi konsultoida.

En yhtään ihmettele, jos olet slut!

Yvonne kirjoitti...

mari, niin no, sanoihan se siitä kerran, mutta ei näköjään vaikutusta. Enemmän vain sai vettä myllyynsä.

Kun en haluaisi olla kantelijakaan, vaikka mut on jo sellaiseksi nimetty. Niin ehkä en menettäisi mitään.

Vaikea vaan uskoa, että tuo pomo voisi tuolle tyypille mitään.

Nurkkalintu, eikö kuulostakin. Ei mulla kyllä huumorin- eikä muukaan taju enää riitä. Olisin vain halunnut tehdä muutaman kuukauden työni rauhassa.

On tuolla isompi pomo. Tiedä sitten, pystyisikö se vaikuttamaan.

Totaalisen slut olen tosiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kokemuksesta tiedän, että draamat työpaikalla raastavat. Olet pois tolaltasi, kun sinua nimitellään vaikka miksi inhoksi(mitä ett tietenkään ole) Nimittelijäsi on ISO LAPSI, mistä sinun ei kannata loukkaantua. Kun näet hänet, kysele muina miehinä, mitä kuuluu? Pystyisitkö säälimään pöpiä työkaveriasi? Säästäisit näin itseäsi. t Annu

Yvonne kirjoitti...

Annu, kyllä mä häntä säälimään pystyn, mutta en tiedä, pystynkö mitään sanomaan. No, sen näkee. Kait se tilanne jossakin vaiheessa rauhoittuu, tai sitten ei.

Onhan nämä draamaa joskus, nämä työpaikan tilanteet. Jos osaisin, ottaisin huumorilla, mutta vaikeampi toteuttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Pomosi ei ole kunnon pomo kun ei saa järjestystä taloon, sano sille että sinä haluat tuollaisen loppuvan ja heti. Tuohan on jo terveydellesi vaarallista ja menee liian pitkälle. Sairas ihminenhän tuollainen on, työpaikkakiusaaminen on rikos ja sen pitäisi pomosikin tietää.

Mari kirjoitti...

joo ja säili on sairautta. samaa mieltä edellisen kanssa. jos sä meet puhumaan henk.koht. pomos kans asiasta niin hänen on pakko ottaa asia hoidettavaks.. jos ei hän yksin pysty niin hänellä on sitten omat verkostonsa joitten kautta asia pitää hoitaa.

Nurkkalintu kirjoitti...

Miten meni tänään töissä? Olit päivän mittaan monta kertaa mielessä.
Voimia huomiseen!

Yvonne kirjoitti...

tia, niinhän se haukkuminen on rikos. Ja ei siinä ainakaan töitään pysty tekemään. Sen olen huomannut.

Toinen asia on noiden jälkeen, että miten saisi työfiiliksen palaamaan. Nyt nollassa.

Asiaa yritetään hoitaa.

mari, puhuttu on. Katsotaan, onko tehoja.

Nämä tällaiset tilanteet kun ovat aika hankalia hoitaa.

Nurkkalintu, kiitos huolenpidosta. Sain pari päivää lomaa. Ja eipä töissä mennyt hyvin. No, katsotaan sitten, miten sunnuntaina tämä asia kehkeytyy.