Tänään on painettu ilman taukoja töitä ja nyt on sellainen, tosi väsynyt olo. Odotan sellaista miellyttävää väsymystä, että saisi unta ja voisi mahdollisesti herätä vähän virkeänpänä. On tämä syöminenkin oma maailmansa. Pitää siis syödä, jotta jaksaa ja saa tarpeeksi rakennusaineita. Muksunakin käskettiin syömään, jotta kasvaa ja kasvoihan meikäläinen ja nopeasti kasvoikin. Söin aina kiltisti lautaseni tyhjäksi. Olin siinä mielessä helppo lapsi. Tosin tuo tapa aikuisena mahdollistaa kyllä jonkinmoisen syömishäiriön tulemisen. Ja syömishäiriö kulkee kuulema suvuissa ja sen voi myös oppia vanhemmiltaan. On se raskasta äitinä yrittää syödä oikein, ettei anna muksulleen perintönä syömishäiriötä. No, mun suhde ruokaan on kyllä jollakin tavalla ongelmallinen, mutta nykyään jonkinmoisessa hallinnassa. Tai on se hallinnassa, kun en osta kotiini mitään hyvää, niin en sitä myöskään syö tai ahmi. Jännä, miten eri stressit elämässä luo erilaisia stressin hoitotapoja. Jotkut noista tavoista vaan on huonoja ja jotkut sitten parempia. Asiasta aasin hännän kaveriin: koska olen ihan puhki, niin tekstinikin poukkoilee. Eikä tästä taida mitään selvää saadakaan, joten taidan mennä sänkyyn ja odotan unimattia tulevaksi tai ainakin lepäilen ja nautin vaan olemisesta. Ehkä huomenna keksin sitten jotakin...
Outoa, toiseen Yvonne, pohtija-iita blogiini ei pääse
14 vuotta sitten
Tekstit
3 kommenttia:
niin, e ole pakko tyhjentää lautasta...
(en ainakaan ole sekoittanut tunteita lasteni syömiseen, ei olla palkittu eikä rangaistu ruualla).
Hannelen paratiisi, se on totta. Musta aika huono tapa, jos pitää syödä lautanen tyhjäksi. Siinä sitten vatsalaukku venyy ja voi oppia syömään liikaa.
Tuo on hyvä, että lapset eivät opi lohduttautumaan ruualla ja sillä ei palkita eikä rangaista. Eipähän ole isona ruokaan liittyviä ongelmia.
Ei ole, hyvä.
Lähetä kommentti