tiistaina

aloituskirous...




Nyt en kyllä jaksaisikaan vaihtaa blogiasua, joten ei tarvitse pelätä tai toivoa uutta tyyliä. Vanha kelpaa mulle, ainakin vähän aikaan.
Mulla on työn aloitukseen liittyvä kirous. Kerran hajoitin edellisenä iltana pohjelihakseni, kun seuraavana päiväna alkoi uusi työ. No, ei siinä mitään. Se oli määräaikainen, joten ei olisi antanut oikein hyvää kuvaa, jos heti ekana päivänä olisi joutunut jäämään kotiin. Siinä mä sitten linkkasin monta viikkoa, oikea jalkani ei oikein tykännyt kävelystä. Lääkärikin määräsi viikon levon. No, eipä tullut sitäkään lepoa käytettyä. Vielä kuitenkin oikea jalkani toimii ihan hyvin, joten en onnistunut sitä tuollakaan pilaamaan.
Tässä työssä taas tarvitsen ja tällä tietokoneellakin tarvitsen käsiä koko ajan. Mä olen ylirasittanut tällä koneella ja kait edellisessä työssä olkavarteni ja käteni, niin nyt sitten on vaikea kääntää tuota kättä. Yölläkin vihoittelee ja särkylääkkeet eivät oikein tehoa meikäläisellä. Tehovava versio nimittäin sattuu mahassa niin paljon, että en voi käyttää ja toinen lääke taas ei tehoa kipuun, mutta eipä ole mahakaan kipeä. On nimittäin mulla ollut ennenkin työstä johtuvaa käsikipua.
Joten taidanpa mennä ihan iltalevolle ja lepuuttelemaan käsiäni. Kenties menisi tuo vihoittelu ohi ja kädet toimisivat kuin vettä vaan. - No, ainahan voi toivoa.

2 kommenttia:

Uuna kirjoitti...

Nivelongelmia on minullakin jatkuvasti. Suojalääke vatsaan olisi tarpeellinen. Jos käyt lääkärillä, niin pyydä. Parasta tietysti, että kivut vähitellen lakkaisivat itsestään. Käytätkö tavallista hiirtä? Se on vihoviimeinen käden kiusaaja.

Yvioon kirjoitti...

Uuna, on tässä koneessa tavallinen hiiri, mutta ei se ole ongelma oikeastaan. Vaan olen ollut liikaa koneella ja tehnyt numerotallennusta joskus liian kauan. Joskus nämä tietokonehommat käyvät liikaa käsiin ja ei auta kuin lepo. No, ehkä joudun menemään lääkärille. Toivon, etten tarvitsisi. Huh.