tiistaina

kaksoisolento... eka päivä...



Nyt on taas sellainen olo, että haluaisin olla joku muu. Eikö sitä voisi palkata jonkun kaksoisolennon hoitamaan nuo jännittävät ensihetket eri tilanteissa. Toinen voisi mennä mun puolesta työpaikalle tai sokkotreffeille. Inhoan nimittäin noita ekoja hetkiä kummassakin. Hermoilen vielä etukäteen ja yritän ajatella jotakin muuta, mikä ei tietysti onnistu.
Joskus katselen ulkona talojen ikkunoita ja mietin, että minkäköhänlaisia ihmisiä tuolla asuu. Ja minkälaista olisikin elää tuon ihmisen elämää. Tai miltä tuntuisi, kun ei jännittäisi mitään eikä ketään. Taitaisi olla tosi outoa, ainakin mun näkövinkkelistä.
Eilenkin selostin muksulleni, että musta olisi kiva mennä esim. ravintolaan niin että mulla olisi turvamies mukana. Ja jos paikalle osuu ihmisiä, jotka haluavat purkaa pahaa oloaan muhun, niin tämä turvamies voisi hoitaa tuon puhumisen ja tilanteen selvittelyn.
Tai jos olisi sellainen työhön perehdytysihminen, joka näyttää paikan ja on siinä tukena ja turvana koko ajan. Onkohan mä ihan höpsö? Tai turvallisuushakuinen?
Pidän kyllä spontaaneista tilanteista, mutta niin, että itse saan päättää, miten niihin suhtaudun. Joskus teen aika paljon asioita hetken mielijohteesta. Mutta noi ekat päivät työpaikalla tai sokkotreffeille meno, niin kääk, apuva.
Tällaista hermoilua täällä päässä tänään.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minustakin ekat kerran ovat kamalia, vaikka tavallaan olen aika rohkeakin. Jotenkin vain haluaisi mennä pitkin pieliä ensin tarkkailemaan, mitä tapahtuu.
Sitten jälkeenpäin miettii, että mitä jännää tässä nyt muka oli.
Täytyy kai itse muuttua omaksi kaksoisolennokseen.

Anonyymi kirjoitti...

Elämässä on erilaisia hetkiä jolloin kokee ekat kerrat kauheksi hetkiksi, joskus ne menee ihan tuosta vaan.

Yvonne kirjoitti...

Uuna, helpottaisi varmaan jännitystä, kun tietäisi, mitä on tulossa, mutta sitten elämä olisi liian helppoa.

Kait mun on itse oltava kaksoisolentoni ja mentävä vaan katsomaan jännittäviä tilanteita. Ei auta muu.

tia,

Se on jännä, että joskus ei jännitä ja joskus hermoilee ja usein ihan turhaan. Mutta sellainen on ihmisluonne.